maanantai 30. elokuuta 2010

Shoeholic

Oookeeii mä lupasin kenkämerkintää. Päätinpä tyhjentää Insanityn vaatekaappia ja kenkätilaa, ja tälläsiä löytyi.. <3 Joten ekana ne. Eli parin viikon päästä mä voi hakea postista tälläsiä ihanuuksia.

Demonian Slush- nilkkurit, 45 e
Demonian charade-nilkkurit 55 e, käyttämättömät

T-paidat yhteensä 15 e
40 e
Huoh, saa nähä miten mä pärjään, kun tuhlaan heti kaikki rahani kenkiin xD Kun pitäs sisustella ja elääkin.. huoh. Uudet silmälasitkin ajattelin ostaa, kun mulle tulee isompi nostoerä opintolainasta. Nää on niin kuluneet, että ihan hävettää.

Ja galleria kaverilta tollaset kiiltävät ihanuudet <3 Kuulemma käytetty vaan pari kertaa. Omg, noista uusista kengistä tulee niin uudet käyttökengät! Mä oonki hommaamassa eteiseen ittelleni lisää kenkätilaa.. maalaan yhden hyllyn (jee ylläri kohta meil on kaikki maalattu mustaksi!) johon tulee mun kenkiä sitten sievästi esille. Hehe, en tietenkään halua heruttaa niitä kenelläkään vieraille..

Tää päivä on ihan sika tylsä. Heräsin aamuyöllä kauheaan silmäkipuun, tietenkin olin eilen unohtanut silmätippani laiton ja silmä oli ehtinyt kuivumaan.. huutelin siinä kipuani ja Jani herää on kauhuissaan "Mitä mitä?" Piti sitten äkkiä hommat tipat siihen ja Jani pistämään niitä mun silmääni, ettei mokoma mies ehi nukahtamaan välissä. Noita ampulleja on tosi vaikea pistää itte silmään. Kuljin sitten päivän aurinkolaseissa enkä nähny melkein mitään.. Kaupassa otin liian kallista siideriä ja piti mennä vaihtamaan.. kotona avasin omenasiiderini oikeen tyytyväisenä. Dry Sider lukee selkeästi kyljessä. Eih! Mä vihaan kuivaa siideriä.. Tyypillistä mun meininkiä, hah! xD 

Nyt sitten jumitan koneella ja mietin kuinka valosaa ulkona on ja ehdin jo lupautumaan lenkille Anskun kanssa ja eääh..ehkä puhunki sen ympäri ja tyydytään kattomaan Toy Story ykköstä. Se kolmonenki pitäs katsoa, se on meil koneella, englanniks, suomenkieliset subit. Kuulemma tosi hyvä.

En oo oksentanu moneen viikkoon.. hmm.. ainakaan kahteen-kolmeen? Lähinnä nykyään sitäkin tapahtuu sillon kun olen yksin kotona ja olen ahdistunut.. jostain.En yleensä edes tiedä mistä. Päädyn vaan ahmimaan ja sitten vessaan, ihan kuin se olis ihan normaali tapa. Vaikkei se ole. Ehkä mä alan pikkuhiljaa ymmärtämään miten käsitellä mun ahdistusta, kun paniikkikohtauksetkin on kerta vähentyny. Miten kauan tässä menee?! Mua ärsyttää ihmiset, jotka olettaa että syömishäiriöstä tai masennuksesta paranee vaan, kun yhtäkkiä päättää että nyt syön hyvin/en oksenna ja että nyt päätän olla onnellinen. Hei, ei se ole niin helppoa. Oon kuullu että parantuminen kestää yhtä kauan kuin on ollu sairaana. Herra jumala, etinkö mä parantumista vielä yli kolmekymppisenä? Mun pitäs olla sillon töissä, lapsia jaloissa, omassa talossa harrastuksineni.. mutta oikeesti mä taidankin yhä vaan etsiä itteäni. Kuulemma mielikin jää siihen ikään, missä oli sairaustuessa. Olenko ikuisesti 10-11-vuotias. Kuinka kammottava ajatus. Mä en halua sen pitävän paikkaansa.

Mun puunmukailuni ennen laseerausta
Jotenkin uskokin horjuu. Ne ketä olen pitänyt vahvoina ja esikuvinani, ei olekaan sitä. Ne on oikeita ihmisiä. Ne ei olekaan vielä parantuneet. Silti mä kunnioitan edelleen kaikkia jotka taistelee tätä paskaa vastaan. Mä uskon silti, että jos tätä haluaa tarpeeksi, tästä pääsee eroon. Yli puolet tätä sairastaneista ei ikinä parane, useimmat vain oppii hallitsemaan. Osa kuolee. Oon kuullu, et tänä vuonna on kuollu ainaki 5 syömishäiriöön. Herrajumala. Yksikin oli keski-ikänen. Sekin vielä ärsyttää, kaikki luulee sh:ta nuorten trendisairaudeksi, vaikka se on tappava tauti, se voi tullakin vasta jopa vanhempana. Ei se katso ikää.

Mulla on omituinen olo ja tekis mieli vaan mennä nukkumaan.

/Leena

Hei, tullu 2 uutta lukijaa, terve vaan <3

P.s näyttääkö mun mukailuni lainkaan puulta?

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Olkkarin uudistusta

 Noniin, tänään esittelen meidän hieman uudistunutta olkkaria.

Ensinnäkin, Jani sai ton koneen laitettua parempaan kuntoon ja nykyään siinä on Ubuntu, kerrankin se tuntuu toimivan, edelliset virheet on kadonneet jonnekin... jonnekin.. xD

Yola on kauhea linssilude, niinkuin näkyy. Se tuli tutkimaan heti mitä mä oikeen kuvailen. On se kasvanutkin vähäsen <3

Jani osti mulle uudet pikkukajarit tohon, koska koko koneesta ei aiemmin kuullu mitään.. Jani on ihana<3  Oisitte nähny mun ilmeen xD Mut hemmotellaan pilalle sanon minä. Uus hiirimatto pitäs ostaa, toi on ärsyttävän huonos kunnos ja vääränlainenkin.

Mä niin haaveilisin niistä uusista verhoista.. kattoo ens kuussa miten on rahaa kaikkien kenkäostoksien jälkeen joit oon tehny kaverien kautta xD Voispa niistäkin tehdä merkinnän jossain vaiheessa.

Bassoboomboom
Kajarista vähä lähempää ja Nirvanaherutusta
Sitten toi meidän tv-seinä. Ennen ja jälkeen kuvat ekaks ja sitten hirvee läjä yksityiskohta kuvia xD Sori jälleen paska kamera, mutta en mä sille mitään voi, ettei oo parempaakaan.. Elikkäs:

Ennen. Toi tuoli lähti.Vasemmal oleva hylly menee makkariin
Oikeel olevan hyllyn maalaan mustaksi, akkarit tulee siihen
Nintendo 8-bit <3
En mä mitään Singstaria pelaa
Sallalta joululahja
Suitsuketeline ja X-files fanitus
Olipas paska värillisenä, kippo lahja eksältä
Kippo sisältä <3
Täs pullos oli vaan hienot etiketit<3
Toimii siis kynttilänjalkana
Hartwall areenalta, napattu Tarjan vikalta keikalta
Nightwish heru
Kerään viuhkoja, tässä suosikki
Mun hengelliset kirjat ja Tarotkortit


Lempparikirjoja<3
Kynttilät väänty ollessaan lattialla =(
Häälahja Lauralta ja Jarkolta, viiniteline
Jooh. Seuraavaksi tuleekin olkkarisisustuksesta ennen ja jälkeen lehtihylly.

Niin ja.. perjantaina oli tosiaan Anniinan synttäribileet. Niistä ei ole oikeen kuvia, koska en ollutkaan biletuulella sillon. Mä menin kyl sinne muutamaks tunniks, mutta lähinnä olin hiljaa ja tunsin itseni ulkopuoliseksi vaikka tunsin kaikki. Plaah. Tyypillistä mua. Just ku haluis pitää hauskaa ni tulee depressiivinen vaihe mun fucking sairaudessa. Laura tuli sit viel meil käymää ja juttelee mun kans. Painuin nukkuu yhen aikaan ja sain paniikkikohtauksen. Olin pidelly sitä niin kauan että itkin vain kunnes olo oli täysin tyhjä. Jenni ja Anniina soitteli (Lauraki halus mut baariin) että miksen tuu baariin mukaan laulaa karaokee. No sit Jani pamahtaa kotiin, täysin tietämättä mun olosta että miksen mä oo messis ja miksei tänne voi tul laulaa Singstaria. No me siinä melkei jo riideltiin ja Jani tajus kuinka paha olo mulla oli. Se piti mua sylissä ja lohdutti vaikka kuinka kauan. Rauhotuin ehkä itkettyäni Janille tunnin pahaa oloani. Huoh. Mä olen niin turhautunut, kerranki kaverit koossa ja mä saan jonku saamarin kohtauksen. Tyypillistä. Ja noloa. En todellakaan halunnu kenenkään näkevän sitä, ihan ku en yleensäkään olis kauheen dramaattinen juodessani. Alkoholi ei oo mulle hyväksi, vois taas olla ilman sitä jonkin aikaa.

Eilen olin vaan superväsynyt enkä jaksanut oikeen mitään. Toi tv-taso tuotiin ja siivoiltiin Janin kanssa. Yritän tyhjentää makkaria hirveestä läjästä laatikoitani, jotta sielläkin mahtuis olemaan ja pääsis sitäkin sisustamaan. Meidän koko perhe tuntuu hamstraavan kaikkea ja mä olen saanu superkeräilijä geenin. Kaikkea kivaa pitää saada eikä mitään ikinä hennois heittää pois. Nyt mul on viel semmone dilemma, että kun oisin valmis luopumaan jostain, Janipa ei olekaan xD Esim toi hylly mihin tulee sit läjä lehtiä. En haluis tol seinäl muuta. Mutta, se luopu yhestä tuolistaan, joten kaipa mäkin voin tehä kompromissin tän asian kanssa. Ehkä mä kestän sitä paremmin mustana. Vaalea puu ärsyttää mua vaan niin sikana nykyään. Mun huone, ku asuin porukoilla oli niin suomalaiskaikkionbeigeä, että kyllästyin siihen ihan totaalisesti. Kyllä se sillon meni, mutta nyt ei enää kiitos. Tumma puu käy (niinku toi punaruskea mikä on tos tv-tasossakin) mutta ei enää vaaleaa. Siksi Janin tietokonepöytä saa myös pian uuden lookin. Sitäpä odotellessa sitten..

Leena
/Ehkä illemmalla postausta niistä kengistä (haha, taas kenkiä!)

torstai 26. elokuuta 2010

Väsymystä

Voi Pyhä Hera mä oon väsyny. En ehtiny viime yönä nukkumaan kunnolla, kello on vasta 21.13 mutta taidan silti mennä kohta nukkumaan. Päivä oli taas täynnä naurua ja onnistumisen tunteita. 

Sain Anniinan lahjan valmiiksi ja kävin Anskun kans just röökil ja annoin sen samalla (en millään malttanut oottaa huomiseen, et antaisin sen vasta bileissä) ja sieltä tuli kivaaki kommenttia. Varsinkin goottileidin käsistä ja hiuksista ^^ Kolme päivää mä sitä tein enkä taaskaan jaksanu tehä mitään taustoja, mutta olen siihen kyllä tosi tyytyväinen.

Koulussa puunmukailu etenee lupaavasti, saan huomenna varmaan valmiiksi ensimmäisen puolen ja voin siitäki ottaa kuvan, ni näätte sitte mistä mä oon oikeen potenu stressiä.

Huoh mitähän.. noh, ruoka tuntuu ongelmalta, mutta en tee siitä ongelmaa. Syön kun haluan ja yritän ihan kamalasti olla laskematta kaloreita. Ramppaan edelleen joka aamu (en silti ihan joka aamu, jes! joskus vain unohdan sen.. omituista) vaa-alla ja tsekkaan, ettei mene mun "läskipaino rajan" yli. En vain anna sen mennä tietyn kilomäärän ylitse. Yritän siis pysyä tässä painossa, jossa olen terve. Ettei vaan mee sillei että kohta oon joku 100 kilonen läski jolla on sydän vaiva taas ihan toisen ääripään takia.

Huomenna oon vissiin yksin koulussa ja se kyl vähän ahistaa.. ykköset tuijottaa ku mä teen sitä mun työtä, plaah. Yritä siin sit keskittyä ku koko luokka töllöttää. Onneks on vaan kaheksasta yhteen. 

Illalla bileet! Wuhuu, känni päälle, onkin jo aika juhlia \m/

/Leena

P.s Tässä vielä toi tietokonenurkkaus. Siin on kyllä vaan toi näyttö tällä hetkellä, kun varsinainen kone on Janin korjauksessa. Ajattelin maalat ton näytönkin mustaksi. Toi harmaa on jotenki nii mälsä, että ei sitä kestä ees katsoa. Siin on kans joku kummallinen damage kulmassa, senki vois korjata samalla. Tiä mistä seki on tullu.. Mutta tosiaan, tällänen siitä pöydästä nyt sitten tuli. Tuolikin oli alunperin valkoinen ja senkin oon värjänny mustaksi, ylläri. Hei, ostakaa mulle järkkäri?

Älkää välittäkö verhoista, noi on väliaikaset. Ostan mustat paksut verhot, jotka on lattiaan asti ja peittää kaiken valon.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ootsä syöny ton skootterin

Tänään on ollut tosi kiva päivä. Aamu lähti helposti käyntiin eikä ollut mitään ongelmia. Päätin meikatakin pitkästä aikaa ja laittaa mun suosikkitakkini ja mun normikäyttökenkäni. Ne on siis ne joit oon esitelly tossa korkkariosiossa jo. Takki on liikkeestä jonka nimeä en muista, mutta toi makso n. 40 e ja Jani osti sen mulle lahjaksi<3 Siinä on ihanat yksityiskohdat. Käytän sitä harvoin, että siihen ei tulis mtn paskaa yms.. Tälläsenä siis käppäilin tänään koulus ja kaupungilla. Tosin kotiin tullessa sato kaatamalla, meikit levis oikeen hienosti ja hiukset on itseasias vieläkin märät. Jes xD
Näytänpäs ärsyttävän lyhyeltä tossa kuvassa vaikka pituutta oli yli 170 senttiä.. 

Mä sain taas tehtyä puunmukailuani, vaikka se ei oikeen vieläkään oo mainittavan kaunista katseltavaa. Silti oon edistyny huomattavasti, henkisesti. Ei ollut mitään ongelmia sen tekemisessä, en turhautunut kertaakaan ja huomenna saan varmaan tehtyä jo toisen puolen valmiiksi siitä levynpuoliskosta. Jes. Edistymistä. Koko koulupäivä meni lähinnä nauraessa. J-P, Kisu ja Anniina, ollaan niin paras porukka, koko ajan iha väsynyt ihme läppää mil ei voi ku nauraa ja tulee väkisinki hyvä mieli. Ihanaa ku mulla on ystäviä. Tää on viel eka koulu missä en oo koulukiusattu, aivan mahtava tunne siis, että nyt on kiva käydä koulua. Elämä tuntuu taas elämisen arvoselta ja mulla on odotuksia itseltäni ja tulevaisuudelta.

Tässä vielä kun otettiin Anskun kanssa kuvia :

Anniina oot ihana <3 Mut nyt mä alan syömään mun nuudeleita (käyttääks teistä joku muukin aina puikkoja niitä syödessä?) ja katon TAAS Sinkkuelämäätä. Kolmas kausi taas menossa. Sit pitäs siivota ja miettiä mihin noita kaikkia roinia oikeen tunkis.

/Leena

P.s Ainiin se tietokonepöytä on nyt valmis mutta en ny just jaksa ottaa siit kuvaa joten huomen sit ^^

JA HEI VAAN UUDET LUKIJAT <3

tiistai 24. elokuuta 2010

Vihreitä kyyneleitä

Okei heipäivää vaan! Sori paska kuvanlaatu taas kaikis mun kuvis ja sillei, mutta.. otin kuvan ku käytiin Kontissa. Ostin tollasen uuden hyllykön. Mikä lie onkaan oikeelta nimeltään. Keskellä on tv-taso ja sivuilla vitriinikaapit, ah. Hintaa tolla ihanuudella oli 80 e, ei musta lainkaan paha tollasesta. Pientä fiksailua kaipaa vielä, mutta mä saan naarmut katoamaan ja Jani vähän laittaa kaapin saranoita paremmin.

Mulla on siis aivan tajuton sisustusvimma! Oon maalannu tota Janin vanhaa työpöytää (mun nykynen tietokonepöytä, kröhöm kone jota en ees nykyään käytä..) mustaksi. Tänään sain sen vihdoin valmiiksi, toinen kerros on nyt kuivumassa ja huomenna ton voi pistää kasaan ja laittaa takas paikoilleen ja otan siitäkin kuvan sitten kokonaisuudessaan. Se oli siis aiemmin valkonen, mutta koska en tajunnu sillon aikasemmin ottaa kuvaa, valkosta oli enää vaan tossa laatikko osuudessa. Toinen kuva on ensimmäinen kerros mustaa maalia.



Eilen en jaksanut kirjotella, kun pyöräilin kouluun ja takas (ehkä raskainta pyöräillä tolla) ja siinä tuli semmoset 20 kilsaa sit pyöräiltyy ja sit kävin viel tunnin lenkil Anniinan kans ja Ansku tuli viel lenkil jälkee meil hengää ja se jäi siinä sitten.

Oon ollut tänään ihan kamalan väsynyt. Ku aamulla heräsin tiesin että päivästä tulee ihan kamalan raskas. Koulussa itkin 3 kertaa. Turhauduin koulutyöstäni (puunmukailua), mutta kun sain Kisul ja Anskul itkeä asiaani, olo helpottu. Oli kyllä aika hääviä ku noiden tippojen ja voiteen takia mun kyyneleet oli vihreitä. Oliko siis vähän hääviä nähä kavereitten ilme yhtäkkiä muuttuvan ku mä siinä vollotan. "Sun kyyneleet.. ne on kirkkaan vihreitä!" Siinä olin sitten että kappas perkele niinpäs onkin! Ja sit revettiin kaikki nauramaan. "Sä oot niin gootti että sä itketkin neonvihreitä kyyneleitä" Ihan parasta.. Noh, sain vihdoin tehtyä vähän sitä mun työtäni ja olin niin onnellinen että ostin ittelleni pari mansikkasiiderii ja juhlistin asiaa.

Ja sit tosiaan käytiin siellä Kontissa koulun jälkeen Janin kanssa ja Anniinakin tuli mukaan. Löysin yhen kirjanki sieltä mutta voin kirjotella siitä vaikka huomenna. Nyt on väsy. Tipat ja voiteet silmään ja sit koisimaan. Öitä kaikille <3

/Leena

P.s Alotin Anniinan synttärinlahjan teon tänään.. teen sille mustavalkosen piirustuksen, mutta en voi pistää kuvaa vielä, ettei se nää vaan mistää, elikkäs kuvaa siitä vastan perjantaina kun sillä on sillon pirskeet! Joten luultavasti hemasevia kännikuvia siis myös luvassa isolta heviporukalta xD

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kipua silmässä

Mä en oo kirjotellu siks, koska mulla on silmätulehdus. Nyt pystyy sentään jotenkin näkemään ja sietämään valoa, että pystyy kertoo kuulumisia. No ensinnäkin silmätulehdus on aivan perseestä. Alkuviikosta söin buranaa ihan sikana siihen silkkaan kipuun joka tos vasemmassa silmässä oli. Jopa silmät kiinni sattu niin paljon, että tuli sellasia kivunväreitä. 

Tiistaihin asti kestin sitä ja keskiviikkona oli pakko soittaa lääkäriaika ja torstaina pääsin sitten vielä silmälääkärillekin joka määräs mulle silmätippoi ja silmävoidetta. Kumma juttu, mutta noi auttaa aika nopeasti, heti perjantaina kipu jo hellitti. Oon vaan ollu sisällä, verhot kiinni eikä missään mitään valoa. Yritin kattoa telkkaria, Jani sääti telkkarin asetuksista valosuutta pienemmäksi, mutta en silti pystynyt kattomaan sitä kunnolla. Joten mä vaan kuuntelin pääasiassa Disneyn piirrosleffoja, koska muistan ne ulkoa. Torkuin päivät sohvalla. Ja kävin kahen tunnin kylvyissä, koska vessa on meillä kaikista pimein huone (koska siellä ei ole ikkunoita). 

Siinä sitten, kun ei ollut mitään tekemistä, eikä kukaan ehtinyt tulla mua moikkaamaan (paitsi Anniina vähäse jei) enkä pystyny oikeen ees soittaa kellekään, koska puhelimenki näyttö oli liian kirkas.. mä vaan mietiskelin asioita ja nukuin. Ja söin ahistukseeni. Painoa tullu takasin varmaan sen, minkä sain just pois liikunnalla ja paremmalla ruokavaliolla. Nyt on taas maha jatkuvasti sekasin ja niskaan sattuu, olen kärttyinen. Kipeenä ei vaan jaksa mitään. Vähän uupunu olo vieläkin. Musta tuntuu, että masennuin taas melkein alkupisteeseen. Olin jo sitä mieltä, että alottaisin lääkkeet taas, mutta katsoo nyt. Mä en vaan jaksa olla surullinen. Ja se turhautuminen, kun tarttin Janin apua koko ajan kaikessa kun en nähnyt, olin väsynyt ja kiukkuinen. Paniikkikohtaukset oli aika tiukassa. Silti en antanu itteni itkeä, lähinnä siitä syystä, että kyyneleet ois vieny mennessään tipat ja voiteen ja ois pitäny laittaa taas uudestaan.. argh.

Tänään käytiin Janin kanssa Prismassa ostelemassa leffoi ja pelejä ja löyty sit tämmösiä :


Jani niin kovasti suositteli Prince of Persiania, joten kaipa tota alan piakkoin pelailee.. tosin mulla on yks Harry Potterkin kesken. Ainiin, just Janin kans tsekattiin et uusin Harry Potter peli mikä tulee (vuoden lopus ilmestyy seiskan ensimmäinen leffaosa..) niin eipä näkyny pelilistassa mitään pleikkakakkosesta.. vain kolmosesta. Sit Prismas katteltii vähä hintoi kolmosesta ja kiih.. jtn 400 euron paikkeil se edelleen oli. Että enpä taida heti saada joululahjaksi xD Fuck. Noh, leffan meen ainakin teatteriin kattomaan. Ja tosiaan, ihanaa et löyty toi eka osa DVDllä, mulla on ollu ne koneella, mutta haluisin kattel niit telkkaristaki. Ja oon nii pihi, et haluan ostaa aina kaiken alennuksista xD Harmi vaan että toi Potter meni vähä mun normileffa budjetin yli, mutta oli pakko ostaa silti.

Nyt ei todellakaan tule mtn tyylikuvia, koska näytän mielestäni harvinaisen ällöttävän rumalta. Aina ajottain tää paraneminen on tosi vaikeaa. Oireitakin tulee vielä, niin ikävä kuin se on myöntääkin. Mutta ei todellakaan niin pahan kuin aikasemmin. Melkein tuskin ollenkaan, mikä on kyllä taas sit ihana myöntää. Mä olen turhautunut. Mä en ole edelleenkään normaali. Mä haluan niin helkutisti olla täydellinen, että mä kohta poksahan. Pienetkin asiat tuntuu TAAS vaikealta edes alottaa, koska kuvittelen ettei mikään onnistunu kuitenkaan, miksi edes tehdä mitään. Haluisin vaan jäädä sänkyyn makaamaan ja tuijotella pyörivää kattotuuletinta. Kuunnella pihan ääniä ja miettiä miksi muut osaa elää elämäänsä niin stressittä. Niin helpolla. No en väitä että kaikkien muiden elämä ois helppoa, mutta ne tuskin samantien saa paniikkikohtauksia joka pahuksen pienestä mutkasta matkassa. Yritän edelleen pitää paniikkikohtaukset kurissa, joku päivä mä osaan ehkä kontrolloida niitä kokonaan. Ehkä. Mä toivon niin, siihen mä pyrin. Mun vauvakuumekin on vähentynyt, koska pelkään, etten vielä pysty olemaan se äiti joka haluaisin olla. Mutta pian. Pian vielä <3

Ainiin Suvi synnytti ihanan Aleksei pojan vaikka laskettu aika oli vasta enskuussa! Olen niin onnellinen Joonan ja Suvin puolesta. Katoin kuvia ja poika on iha sika söde.Tässä on Suvin blogi

Noora lopetti bloginsa. Tai ainakin luulen niin. Ehkä maailman paskin juttu ikinä. Se inspiroi mua niin paranemiseen ja tämän kirjottamiseen, nyt on jotenki lyöty olo, ihan ku maailmasta puuttuis isokin pala. Tässä on Nooran blogi .

Mut nyt jään oottelee ku Jani tekee meille ruokaa (mä saan kasvispihvei ja riisiä nam nam)<3 ja voisin vaikkapa kattoa ton Potterin (ehkä miljoonannen kerran). Ainiin, Veren vangit on vieläki jossai puolessa välissä kun en oo nyt pystyny lukemaan =/

/Leena

P.s tietääks kukaan kuinka paljon salil käynti/jumppa/aerobictunnit mahtaa maksaa?

torstai 12. elokuuta 2010

Kenkäfetissi

Olen tänään niin tajuttoman väsynyt, että taidan vaan esitellä kenkiäni enkä lätise sen kummempia.. nukuin ihan liian vähän viime yönä ja sitä vähemmän viime yönä. Mua ei oo luotu heräämään kaheksaksi kouluun XD Tosiaan. Esittelyssä tällä kertaa korkkareitani. Mulla on kyllä enemmänki mutta tässä mun suosikit, ne mitä käytän eniten.Uusimmat ostokset on nää heti ekana olevat ja vikana esiteltävät (en tosin osaa ees kävellä noin ohuilla koroilla, mutta ne oli niin kauniit ja kutsu mua.. ne on mun kihlajaislahja mulle <3). Kaikissa noissa korkeempi korkosissa on korkeutta koroissa n. 11 cm. Oon niin pätkä ni on siistiä ollakin välillä vähän pidempi.
Andiamo, 20 e
Tässä päältä ja sivulta.
Samettia, kirpparilta 3 e, joululahja Veeralta
Kirpparilta, 2,50 e (mulla on näitä toisetkin)

Kirpparilta 2 e
Kirpparilta 3 e
Andiamo, Cancan, kalleimmat korkkarini 59,90 e
Laitoin kuvaa vähän takaaki

Ja me Minnin kanssa katsottiin Taru Sormusten Herraa, Jani otti meistä kuvan. Huomatkaa mun kamalat hymykuoppani. 0_o Minniä pitää nykyään harjata joka päivä, koska sen turkki menee niin takkuun. Tuskallisen vaikeaa se on välillä, tulee hampaista ja Minnin murina on aika häävin kuulosta.. Mutta eilen ja tänään tytsi on ollut kiltisti harjattavana<3

Ens viikolla meen Kisun kanssa taas kirpparille, etsitään molemmille uusia vaatteita. Tai siis ehkä vaan Kisulle, jos mä en saakaan viel opintolainaa. Huomenna pitäs saada tietää. Olin laiska ja tein hakemuksen taas netin kautta xD Eli toivottavasti ois huomenna tilillä rahaaaaaa.. (money money)

Pitäs etsiä työhaalarit jostain.. mun farkkuni (ainoat mihin mahun, mitkä siis näkyy aiemmis merkinnöissä) on ihan laastissa kun poisteltiin koko päivä tänään tapettei seinästä ja laastitki piti poistaa sen jälkeen huoh. Saan vasta ens maanantaina tietää lukkarini, toivottavasti Sirpa oikeesti ehtii sillon kattoo sitä.

Tänään kävin Kisulla Janin kanssa, juotiin kahvia ja Snifu vei taas mun sydämeni. Meinasin jo kidnapata sen meille, mutta sitä ei ole vielä leikattu, eikä ole sen puoleen Yolaa ja Freyaakaan.. olis siinä sit yllätystä kerrakseen xD

Huomenna Laura ja Venni tulee meille yökyläilee, mennää grillaa ja ryypsää toho pihal, toivottavasti Kisuki ehtis (ehkä Tatukin) messiin. Mitä enempi sen parempi, kaikki mukaan!

Mä kuittailen ja meen koht nukkuu et jaksan nousta huomen aamulla.
/Leena
P.s Jani teki tänään mulle ison läjän lettuja <3

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kisua kerrakseen

Moii, sori etten jaksanu eilen tehä merkintää, mutta olin koko päivän Cocossa Miian ja Tapsan kanssa (ja muun Cocon normiseurueen kanssa) ja siel oli nii kivaa et siel sit vähän kesti.. unohin ottaa kuviakin, ehkä ens kerralla.. Ku tulin kotiin halusin vaan lukee Pimeyden rakastajaa (joka muuten loppuu ihan justiinsa nyyyhhh) jaja.. en sit jaksanu enää kirjottaa mitään.

Tänäänpä alkoi koulu. (arf) Mutta eipä ahistanut yhtään. Kuvittelin ittelleni kauheet paniikkikohtaukset heti ku astun koulun ovesta sisään, mutta ei mitään. Lähinnä mä melkein olen odottava että miten tää vuos menee ja saisiko tehtyä kaikki rästit arvokkaan nopeasti ilman ongelmia. Oiski hienoa! Muut tosiaan lähtee jo työssäoppimaan, mut mä jään koulul korvailee viime vuoden juttui. Onneks osa maikoista on nii rentoi, että eiköhän tää tästä. En saanu vielä lukkaria, ehkä huomenna.. sanottiin vaan et kasiks kouluun ja muusta ei mitään tietoo. Taitaa olla taas koulus kaikki nii sekasin.

Kisunen<3
Matkasin kouluun Kisun kanssa (jolta myös pummin köyhänä tupakkia köh köh) ja koulun jälkeen mentiin Kisun tykö hengailee ja tuli nii paljon puhetta molemmilta että huhheijaa. Puhuttiin nopeasti, melkei toisiemme päälle ja keskeytettiin toisiamme koko ajan xD Tossa kuva, en jaksanu muokata sitä, toivottavasti Kisu ei suutu jos näyttääki mielestäns muka norsun.. piipiltä vaikkapa. Ja mulla ei oo meikkiä! Niäh. Outoa, että siinä minä for real ilma photoshoppia ja meikkiä, kärsikää.

Joo oltii vuos puhumatta ku mä suutuin Kisul, mut onneks se on ny ohi ja ollaan varmaan parempii kavereita ku aikasemmin, jes.
Jos vaiks saisin haettuu ittelleni opintolainaa (jonka tajusin vast äsken et sitä ois voinu nostaa JO ENSIMMÄINEN PÄIVÄ TÄTÄ KUUTA). Vittu tuli hidas olo ku Kisu sano sen.. heh ei oo aina aivot käytössä. No pointtin, jos siis jaksaisin nostel sitä jotenki en tiiä miten, pitää varmaan käydä pankissa taas. Ni päästäis ehkä viikonloppun vähä ryyppääs ja rellestääs.. piih<3
Muistan ku ei oltu väleis ja kuuntelin Rasmuksen ekoi levyi ni tuli vähä haikee olo, me kuunneltii niit Kisun kans ku hengailtii yhes ja otettii vähä lonkeroa. Onneks se ei ollu vihane mulle vaiks olinki viime vuonna vähä asennevammane. 

Sit Kisul on iha sikana yks vuotine kisuli (on kyllä huomion kipee kolli täytyy myöntää, hyppi mun syliin ja purisi!<3 vei sydämeni) ja kun oltii lähössä ulos ni se meni kikkailee tyynyn alle ja sain siitä kuvan:
Snifu on ovela
Sit ku palailtii meil päi ja Kisu meni kattoo Sofiaa ja sen koirii ni mäki halusin nähä ja tällänen hassu 8 viikkonen ihanuus vallotti kans sydämet ku se halus sylii ja hyppi ja ei sit millään pysyny paikallaan ja koko ajan piti olla ottamassa multapaakkui sen suusta :


Leema kuittailee ja jatkaa kirjan lukemista hahaa!