Viikonloppuna pääsin kohtaamaan vielä yhden peloistani, hyvä että ehti vielä tämän vuoden onnistumisiin! Tämä pelko kohdistui alastomuuteen, naisellisuuteen, seksikkyyteen ylipäätään ja myös vähissä vaatteissa oloon (näistä kuvia tulevaisuudessa). Oletin koko tilanteen olevan mielettömän ahdistava ja että en olisi onnistunut kovinkaan nopeasti, varsinkin ottaessa huomioon viime viikon pahan masennusputken joka vaivasi jo vainaharhaisuus oireisiin asti... Setit oli silti suunniteltu tarkkaan jo etukäteen ja mentiin rennommalla otteella, saatiin rauhassa kuvailla ja kokeilla erilaisia juttuja. Heidi osasi jälleen ohjata tavalla joka sopii mulle parhaiten, samaten kehut saivat yrittämään parasta. Loppuen lopuksi saatiin montakin settiä loppuun jo alle kahdessa tunnissa ja oltiin muutenkin erittäin tyytyväisiä työn nopeuteen, onnistumiseen ja siihen miten hyvä fiilis koko hommasta jäi. Alastomuudesta ja herkkyydestä ei sitten tullutkaan minkäänlaista ongelmaa ja olo kuvaustilanteessa oli oikeastaan jopa rento ja rauhallinen. Aivan kuin tuollaisia kuvauksia tulisi tehtyä joka viikko! Koska yllätin pelkoni näin mallikkaasti, ehdottomasti aion rikkoa rajojani ensi vuonnakin. Innolla odottaen vuoden 2014 haasteita! Ei ole ainakaan alastomuus enää ongelma. Kumma juttu, mutta uskon tämän vaikuttavan jopa siihen miten onnistun kuvissa vaatteet päälläkin.
Onnistumiset, miten omituisen ihania tunteita ne herättävätkään.
Muista, voit olla paljon kauniimpi kuin uskotkaan.
Last weekend was big thing for me to
face one of my biggest fears. Nudity. Even being sexy and all is
difficoult, I really don´t see myself in that way. I am mostly only
cute. So, when the time came I was thinking that this will be hard for
me all ways bossible but life can be tricky! We planned carefully and
when we started it was easy like I had been doing this for every week.
Finally we got many ideas finished under 2 hours and we were both really
satisfied what we had done. I didn´t have any problems and Heidi was
really calm and help me for the poses the way that suits me and I really
suprised how easy the whole thing was. Not a big deal! I am so going to
face my fears in 2014 and I think this experience help me to me even
better model when I have clothes on (or not, ha!). How strange feelings
this make me feel, getting something done and be proud of it I mean.
Remember, you may be way more beautiful than you think.
Mielenvikaisuus: teet yhden asian aina uudestaan ja uudestaan toivoen erilaista lopputulosta.
Hei vaan rakkaat lukijani. Oon eilisestä asti miettinyt tämän päivän postausta ja niinkuin moni tietää, aloitin blogini pitämisen alun perin siksi, että saisin inspiroitua muitakin paranemaan (oli kyseessä sitten mikä tahansa sairaus) ja iloitsemaan elämästä. Ja tietämään kuinka vaikeaa paraneminen tai sairauden kanssa eläminen voi olla, mutta että siitä voi silti selvitä tai sen kanssa voi oppia elämään. Mä olen käynyt nyt 7 vuotta terapiassa ja se on opettanut mulle monia asioita. En esimerkiksi saa syyllistää itseäni asioista jotka eivät ole minun vikani ensinkään, saan tuntea iloa ilman syyllisyyttä, ruoka ei ole oikea tapa selvitä murheista ja niin edelleen.
Mä voin nykyään paljon paremmin kuin vaikka kolme vuotta sitten, mutta mä en vieläkään tunne itseäni täysin parantuneeksi. Tiesin tämän olevan vaikeaa, mutta aina ajoittain mietin, että en kyllä tajunnut tän olevan ihan näinkään vaikeaa. Sen myöntäminen vasta kovaa onkin, varsinkin näin perfektionistina tahdon aina olla parempi, onnistua yli-inhimillisesti milloin mistäkin asiasta elämän tielle sattuu ja tässä tapauksessa syömisongelmastani. Joka taas alkujaan on tullut huonosta itsetunnostani, se ei silti merkitse, että syömishäiriöni olisi vain oire jostain, en ainakaan itse halua ajatella asiaa niin. Koko juttu tuntuu itseasiassa välillä suorastaan melkein hullunkuriselta (toivon mukaan kukaan ei ymmärrä tätä väärin), koska mun elämässä kaikki on nykyään suhteellisen kohdillaan.
Peppuni on iso ja jos sinulla on ongelma siitä, ole hyvä ja pussaa sitä.
Mulla on aivan mielettömän ihana mies joka haluaa vain mun olevan onnellinen ja tekee itseasiassa melkein mitä vaan, että näin olisi. Me ei pahemmin riidellä ja tahdotaan yhdessä naimisiin ja tehdä perhe, kuka tahansa olisi iloinen tästä ja mähän olen. Sain vaikeuksien kautta, mutta silti sain kuin sainkin itselleni ammatin, tosin en pysty tekemään töitä, mikä aiheuttaa mulle aivan mieletöntä stressiä ja saa koko rulijanssin alkamaan taas alusta. Pienet asiat saa mut iloiseksi, mutta ihan mitättömän pienet asiat saa mun maailman vieläkin keinumaan. Siksi se tuntuu niin hullunkuriselta, että miksi ihmeessä mä olen masentunut ja aina ajoittain tahdon vieläkin kurittaa itseäni ruualla, kun mulla on kaikki niin perkeleen hyvin. Mä en ole varma onko koko asia oikeastaan kiinni siitä, ettei mun aivot oikeasti tuota tarpeeksi mielihyvävälittäjäaineita (kuten tuota seratoniinia) vai onko kyseessä edelleen lapsuudesta asti olleet pahat asiat, jotka on vaikuttaneet mun itsetuntooni, vai koko elämän ajan koetut paskat jutut, joita on ollut vain pakko kestää? Vai onko se niiden kaikkien yhteen laskettu summa? Kenties olen mieleltäni vain erilaisempi, enkä osaa ajatella niin kuin kaikki muut, joille esimerkiksi työ ei aiheuta mitään ongelmaa. Voiko elämiseen olla liian herkkä?
Mistä vartalotyypistä sinä pidät? Mä tykkään 3-5 ja 8. / Which bodytype do you like? I like 3-5 and 8.
En ole tosiaan oksentanut nyt yli puoleen vuoteen ja olen siitä aivan mielettömän ylpeä, mutta ei se sitä meinaa, ettenkö ajattelisi sitä. Melkein aina, vieläkin, kun ahdistun, tahdon vain mennä oksentamaan ja kuvitella, että se poistaisi ahdistusta niin kuin joskus vuosia sitten. Silti se ei tehnyt sitä enää pidemmälle lainkaan pariin vuoteen ja kun asiaa oikein kunnolla ajattelee, ei se koskaan poistanutkaan mun ahdistusta, mä vain ajattelin niin, koska oli ainakin yksi asia minkä pystyin tekemään saadakseni mieleni hieman rauhoittumaan. Nykyään tahdon elää terveellisesti ja liikkua, syödä hyvin. Silti ajoittain, koska en voikaan oksentaa, tahdon sitten olla syömättä. Se ei tuo silti samaa tunnetta, mutta se kyllä tuo fyysisesti pahan olon. Päässä keikkuu vaikka makaisi ja tahtoisin kyllä syödä, mutta mulla ei olisi siihen mitään halua.
Välillä ruoka tuntuu entisen pakokeinon sijasta pelkältä polttoaineelta ja tahtoisin vaan välttää sitä. Se on aina tuottanut niin suurta ongelmaa, etten tajua miksi sitä pitäisi vieläkin vaan tunkea suuhun. Mutta mä tarvitsen sitä, kaikki tarvitsee. Joskus aina mietin, että syömishäiriö on yksi pahimmista riippuvuuksista ihan sen takia, että ilman ruokaa ei oikeasti voi elää, toisin kuin alkoholia ja huumeita keho ei oikeasti tarvitse. Mutta ihmisen on aina pakko syödä. Sitä on ihan pakko elää jatkuvien syömiseen liittyvien ongelmien kanssa päivästä toiseen ja se tuntuu joskus ihan liian ylitsevuotavalta.
Kukaan ei varoita sinua ruuasta.
Sen lisäksi, että yritän syödä ja liikkua aika ajoin, mun pitäisi vielä keksiä aamuisin syitä nousta sängystä ylös (kyllä, ajattelen joka aamu herätessäni, miksi mun kuuluisi edes nousta sängystä), tehdä asioita ahdistumatta niistä ja sehän vasta aiheuttaakin lisäpaineita, vaikka se on vain minä itse, eikä kukaan muu. Soimaan itseäni jatkuvasti jokaisesta asiasta ja se on niin kamalan kuluttavaa. Eikä se lopu vain siksi, että joku käskee mun ottaa rennosti tai lopettaa ajattelu, ei se niin mene. Eikä asiaa auta se, että saan jatkuvasti kuulla mihin menen töihin ja miten mulla menee, mutta ketään ei silti oikeasti kiinnosta.
Nykyään on onneksi paljon hyviäkin päiviä, mutta mielialat voi silti vaihdella niinä hyvinäkin päivinä ja mun pitää silloin vain takertua niihin tapoihin joita olen itselleni kehittänyt, niihin jotka auttavat rauhoittumaan.
Kaikki mitä voin tehdä, on olla oma itseni, mitä se sitten meinaakaan.
Olen aina halunnut vain olla kaunis ja kaikkien pitämä. Mutta vuosien mittaan olen sen verran kuitenkin oppinut (ja joudun näitä jatkuvasti itselleni toistamaan), että ensinnäkin kauneus tulee ihan oikeasti sisältä päin. Se on se itseluottamus mikä ratkaisee ja tekee ihmisestä kauniin. En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka eivät välitä paskaakaan sitä mitä mieltä muut ovat ja ovat rauhassa sellaisia kuin ovat. Se tekee ihmisestä kauniin, kun hän on oma itsensä. Ihmisen ryhti on suora ja kasvot hehkuvat, silmät suorastaan hymyilevät kilpaa ihmisestä hehkuvan energian kanssa. Ja se jos mikä on parempi tavoittelemisen asia, koska siinä samalla tosiaan oppii, että kaikkia ei voi miellyttää eikä sen puoleen tarvitsekaan.
Löysin eilen kaverini kautta mahtavan videon naisesta jota sanotaan Youtubessa valaaksi ja vastaavaksi, mutta mielestäni kyseinen henkilö on mitä kaunein, koska itsevarmuus tuo hänen kaikki kauniit puolensa esiin ja siinä vaiheessa ei niillä virheillä olekaan enää väliä. Oikeastaan ne virheet tekeekin ihmisestä kauniin. En voi olla hymyilemättä, kun katson tuota videota, taikka, kun ajattelen häntä ja kaikkia muita hänenlaisiaan. Ei tässä voi kuin ajatella, että olen onnekas kaikista hyvistä asioista elämästäni, ei se silti tee niistä pahoista yhtään vähempi arvoisia, mutta ei niissä tarvitse aina rypeä. Olen iloinen, että minä olen minä. Oletko sinä iloinen itsestäsi?
Translation:
So I have been in therapy for 7 years now and I have learn alot. Like everything is not my fault. I can joy my life and feel happy about it. But still time to times I feel very depressed. My illness does not help my eating disorder.. I haven't vomit for months but some times I still want to. Times when I feel down and I just want to feel even a little bit better. But I know I can't do that. So now.. I starve myself but it does not feel the same. Actually it make me feel bad again, my head spins even when I lay down. I want to eat, really, but something has taken away my appetite.
But I am glad that days I feel (mostly) okey I now enjoy food and not feel bad about the fact that I like it. I have so much to learn and I want everone know that getting better is very hard and sometimes you would want to stop the whole thing and just be sick. But it is not the way, when you fight and start to see things how they really are you feel so much better.
Onnelliset tytöt ovat näteimpiä.
I am getting married soon, I feel beautiful and I am seeing my friends again. If I just wanted to be sick I would not be doing any of those things. Every day is a battle from getting up on my bed (I need to think about things why I need to get up) till the end of a day. But I want to do it because I want to be happy. Really happy, not the way I make people think that I am happy.
I envy people who are so confident and enjoy their body and mind, I want to like them! Like her, in the video. She makes me smile and she make me feel so good about myself. Why should anybody think about what complete strangers think about them? No, you just enjoy yourself, body and soul and damn, you are worth it. Yes, it's not matter what kind of bodytype or style you have or anything like that, you should just be.. you. I am happy that I have all the good things in my life that makes my life worth of living. I am happy about that I am who I am. Are you?
Geri Halliwell, best known as "Ginger" from the pop sensation the Spice Girls, publicly admits struggling with anorexia, bulimia, and binge eating for many years. Her weight has yo-yoed throughout her career, but she champions honesty as the path to recovery.
"I can honestly tell you from personal experience, that worrying about an eating disorder really can get you down. There's nothing to be ashamed about. You'll be amazed at the difference it'll make to your whole life if you tell someone you trust. There are lots of people who want to help and you really CAN'T fight this one on your own. It might be a hard decision to make, to tell people and to seek help but, trust me it's nowhere as hard as trying to deal with it on your own," she says.
Geri Halliwell spoke to Newsround's Lizo Mzimba about her experiences with her body image and her battle with eating disorders.
Being a celebrity - there's a lot of pressure to look good - what does that feel like?
I think there's always going to be that pressure when you're in front of the camera. When you're famous it's just an extreme version of reality and there's a pressure to look a certain way.
I think that's how it's been from the beginning of the ages - whether it was very fashionable to have that Rubens-style, very voluptuous look, or the 1920s, stick-thin, Charleston look.
We're all just trying to fit in and find ourselves, particularly when we're growing up.
Celebrities are often slammed for being bad examples - do you think that kind of thing is setting a bad example?
I think it's really, really important to remember that most people in the public eye are human for a start and a lot of things that you read in the media get slightly misconstrued and manipulated.
You have always been very honest about your problems with eating disorders, why is that?
I think there's a well known quote - the truth sets you free. It's a very liberating thing - when you say this is who I am warts and all and then you can just get on with life. It's amazing.
Can you tell me a bit about your experiences and what you've learnt from them?
For me, it was in my nature to have that and I can't really explain why I have it. It's not really about food or the body shape, it's just a way of dealing or coping with life - that's just for me.
I really feel that what's really helped me is talking about it with other people who share the same addiction or affliction.
And knowing that I'm not alone in it and really just being gentle and not beating myself up for it.
How does the fame thing affect that?
I am absolutely blessed and I'm very grateful for where I am today and I'd never choose to turn the clock back. There are certain things that I've been taught - they call it HALT: hungry, angry, lonely, tired.
If I ever get too hungry, that can trigger me, so I always make sure that I maintain really good, healthy eating habits - three meals a day. I never diet.
I never let myself get too angry, or eat on feelings, you know stuffing food down. I try not to do that. I find other ways to release my anger or to express myself.
Lonely - I'm never getting too lonely because it's the kind of disease where you might sit in front of the TV with three bags of biscuits, rather than communicate with the world.
Tired is the last one, I know that I've overfed myself trying to prop myself up because I'm exhausted. Those kind of things are ones to look out for.
When you were suffering from this, how did you see yourself and how did your friends see you?
For me it's a disease of the mind. Some days, it still happens to me.
What happens is that I feel fear about something, but rather than registering I feel fear about it, I go "I feel fat" and relay how I feel to my body and the way that I look at myself - it's completely distorted. It's taken time to really let go of that.
How do you feel now you've come out of the other side?
It's got so much better and I'm so grateful for the help that I've received and to have relief from it because it's an absolute nightmare to be trapped inside that sort of illness, and it is an illness.
It's a day by day thing for me - as long as I look after myself and take each day as it comes - that's all I can do really.
What were your friends saying to you through all this?
Regardless of what my friends and my family were saying to me, I wasn't listening.
What would you say to people who've seen celebrities like you looking beautiful on TV and in magazines and are thinking they want to be like them?
Some people are naturally thin and some people are naturally heavier. It doesn't mean that bigger is healthier, or much thinner is healthier, it's on an individual basis. What we see in magazines or in everyday life doesn't matter.
The most important thing is how you feel on the inside.
What would be your message to young people suffering with an eating disorder?
I got better because someone before me taught me how to eat properly. She put her hand in mine and, equally, for someone watching, I'm putting my hand in theirs. Learning from others is important when it's not working for yourself.
There's a lot in media at the moment about diets such as the Atkins, what do you think about diets like that?
I really don't want to pass judgement on any of those diets. I've had many years of yo-yo dieting, but thankfully for the last two and half years, I have not been on a diet.
My body has done what it's done. Diets don't work for me.
In your role as ambassador for the Eating Disorder Association, what do you hope to achieve?
I want to bring awareness to the fact that there is a place for people to go. Just like when people are bullied, they know to ring ChildLine, if you're having problems with food and body image, you can ring the EDA. There is a place to go.
Sources:
She look so beautiful now days! I hope she will can kick bulimia out of her life once and for all! I have listened her music since Spice Girls and I even have her book. I think she is a fighter and inspiration for anyone who wants to leave ED behind. Anyone else like Geri?
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
