keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

The truth is out there

Jaajaa. Tänään on ollut jo reippaasti parempi olo, pääsin jo kouluunkin ja tuntu ihanalta vaan päästä ulos sohvalta makaamasta. Ulkona on jo tullut kevät siinä välissä, kun mä olen vain ollut sisällä ja kuvitellut kuolevani tukehtumalla omaan räkääni. On jo niin lämmin voi sentään, pian on kesä! 

Kesäfiiliksillä siis uutta puhtia saaneena olen ollut innoissani vähän kaikesta, kuten siitä, että Anniina värjäsi mun hiukset uurestaan ja nyt ne on mukavan siniset, sen siinä näkee, kun ostaa puolet halvemmalla, kuin kampaamoliikkeestä (ostin siis väriä Cypershopista)  niin kyllä väri tarttuu jo paremmin. Näyttää ihan siniseltä, eikä vihreältä. Otan myöhemmin tällä viikolla vähän parempia kuvia, luonnovalo alko jo katoomaan siinä vaiheessa, kun pääsin kotiin, enkä ehtinyt meikkaamaan ja mä näytän ihan oudolta ilman meikkia..

Olin fiiliksissä myös siitä, että jaksoin taas kävellä, joten kysäisin Anskun mun kanssa kaupungille shoppailemaan ja me kipaistiin sitten etsimään mulle (Anskullekin) vaatteita.. valitettavasti tästä käpykylästä ei löytynyt mulle mitään ostettavan arvoisia vaatteita, kuin uudet sukkikset (7.95, herrajumala kuinka kalliita yhet sukkikset!.. ostinpa silti ku oli niin söpöt ja kaipaan ehjiä) ja joitain alkkareita (joista en laita kuvaa, tiedä kuka pervo näitä lukee, niihin meni silti jotain 11 euroa).. mikä pettymys.. Noh, ehkä seuraavalla Hesan reissulla saan jotain ostettua, kaipaisin uusia kesämekkoja ja ihan perushousuja. Nykyiset alkaa vetelee jo viimesiä, koska ne on mun ainoat käyttöfarkkuni.. Ehkä kirpparilla parempi onni, ensi viikolla suunta kirpparille. 

Käytiin syömässäkin, mä mussutin onneissani feta burriton, oli kyllä hyvää, ehkä vähän tyyristä (mitä se ny oli 7-8 euroa yksi hassu pieni) ja turhan sotkuista hommaa.. en taida kehdata enää sotata naamaani julkisesti enää uudestaan kyseisellä ruualla, joten vois tehä kotona joku päivä tortilla kekkerit. Vapaaehtoisia syöjiä? Tuli kyllä siinä syödessä pieni ahdistus (joka onneksi katosi pian, ruuan ollessa niin herkkua), kun juuri oli käynyt sovittamassa housuja, enkä mahdu enää kokoon johon olen aina mahtunut.. Tehdäänkö nykyään pienempiä vaatteita vai olenko mä vain oikeasti niin iso perseinen ettei voi mitään? Jotenkin mieli vänkää vastaa vieläkin, että tietyn kokosia vaatteita en varmasti tunge päälleni, kai tässä on vielä vähän työnsarkaa paranemisessa.. Onko muilla samaa ongelmaa, ei suostu myöntämään, että onkin isompaa kokoa kuin tahtoisi? Sinne jäi kauppaan ne isompi kokoiset housut.. 

Löytyipä puuttuva X-files kausi, vielä uupuu nelos ja ysi kausi
Mulla on jotain 40 Disneyn piirroselokuvaa, tässä uusimmat ihanuudet

Gina Tricotista en ikinä löydä mitään mieleistä (paitsi mun noi ainoat farkkuni), mutta tänään tärppäsi, ihanimmat korvikset ikinä. Aivaimia on tosin liikaa mun mielestä, joten poistelenpa puolet molemmista, poistetut päätyvät Lilithin taloon (meidän nukkisprojektiin). Teki melkein kirkua ilosta siellä kaupassa, olen metsästänyt tälläisiä avaimia jo vaikka kuinka kauan nukkikseen. Hintaa oli 5,90 e

Tämä laatikko sisältää uusimmat rakkaimpani
Kärvistelin vaikka kuinka kauan näitä kenkiä, haluanko ne.. Päätin olla ostamatta ja nyt monta viikkoa myöhemmin tajusin, että halusinkin ne. Ensimmäisessä Seppälässä ei ollut, mutta toisessapa oli minun kokoani! Sain vielä 20 prosenttia alennusta, että maksoi vähä pääl 20 e. Ne on täydelliset.. Etsin jo viime vuonna kiiltäviä avokkaita jotka on auki kärjestä..
Ja tatska näyttää just niin hyvältä korkkareiden kans ku pitääkin (rakkautta)


Nyt taidan mennä tuijottaa telkkaria ja löhnää loppuillan.. Hyviä öitä tai päivänalkuja, millon luettekaan!

Leemanen



11 kommenttia:

papercuts kirjoitti...

ihania ostoksia, ja nuo sukkahousut on söpöt! voisi itekin ruveta käyttämäät joskus vähän kivempia sukkahousuja kuin pelkkiä mustia, tai verkkosukkiksia.

AC kirjoitti...

Noi lepakkotatskat näyttää hei upeilta noissa kengissä! Tosi tosi ihanat. Löytäisinpä mäkin kengät jokka sais mun jalka-tatskat näyttää yhtä hyviltä :) Mut saa sit kutsua tortilla-kemuille sitte!

Leena kirjoitti...

papercuts: Kiitti :) Ja kyllä aina tuollaiset pienet yksityiskohdat piristää heti ulkoasua ja omaa mieltäkin ;) Kannattaa välillä santsata vähän erilaisiin sukkiksiinkin :)

Chrisis: Khihi juu ehdottomasti! Ja kiitoksia :) Pistelen sulle huomenna viestiä siitä miten nähtäs pian :)

Usva kirjoitti...

Mmmmh feta burrito - maistuis mullekin! (Täytyy joskus tehdä sellaisia.) Suotta tunnet siitä huonoa omaatuntoa. Elämä on niin lyhyt, joten miksi kieltää itseltään nautinnot? Sitä paitsi parempihan se on, että sinua rakastetaan omana itsenäsi. Muut eivät ansaitse sinua. Sinulla on oikeus elää täysillä!

Mulle on liiankin tuttua toi, kun housukoko suurenee vuosi vuodelta. Sekin, että meni tosi tosi kauan, ennen kuin uskalsin myöntää itselleni, että minun on vain pakko alkaa ostaa isompia housuja. Se on ihan hirveän ahdistavaa ja nöyryyttävää. Siksi en yleensä edes vaivaudu sovittamaan/ostamaan housuja. Farkut on mulle ainakin kirosana! Niissä tuntee kehonsa liian selvästi.

Itsellänikin on siis vielä parannettavaa, vaikka ulkoisesti syömishäiriö on tiessään.

BrokenCinderella kirjoitti...

Vähä sulla on paljon Disney elokuvia..! Oon ihan kateellinen.:D

Ihanat nuo korvikset ja kengät.<3

Maria Maunula kirjoitti...

Hah, mä mietin ihan samaa noissa housujen kokojutuissa. Oon niin kauan tilannu ulkomailta, sekä pienemmistä liikkeistä, joudun aina ottaan jotain 42, L, tai XL, 31" kokoja. Oon vaan miettiny oonko niin läski oikeesti kun muistan vielä jokunen hetki sitten mahtuneeni ihan moitteetta 36-38 :D

SIt käväsin spirit storessa jossa housut sujahti jalkaan vaikka tuumakoko oli 29" ja olin todella hämmentynyt. Sama juttu jossain seppälän perus farkuissa.
Eri kaupat eri koot. Eli et oo tankkeri, housut vaan on pienempiä kun ennen ;)

Eniten ihmettelen tätä eroa Seppälässä missä on ns. nuorisovaatteet erikseen ja sitten aikuisten. niissä on koot ihan eriluokkaa. jos haluan nuorisopuolelta paidan koo on s/m, jos taas aikuisten puolelta niin sen pitäis olla jotain xxs/xs/s...
ei varmasti tee hyvää nuoremmalle sukupolvelle tommonen..

Usva kirjoitti...

Oho, en tajua tota "Muut eivät ansaitse sinua" -juttuani, että mitä ajoin sillä takaa.. :DD Jotakin varmasti, mutta olen kyllä nyt unohtanut lauseesta jotakin.

M kirjoitti...

Kyllä se aina vähän risoo jos joutuu ottamaan isomman koon kuin on ajatellut olevansa. Mua se ei kuitenkaan estä ostamasta. Noi koot tosiaan vaihtelee niin paljon, ettei niitä pitäisi ajatella kuin suuntaa antavana, korkeintaan.

Joskus vaatekaupassa työskennelleenä olen kyllä nähnyt tuota samaa, että jos ei mahdu tiettyyn kokoon, niin ei osteta ollenkaan.

Leena kirjoitti...

Aurelie: Se oli kyllä tosi hyvää! Oikeesti sopi feta siihen tosi hyvin, ois voinu olla ehkä vähän tulisempaa siinä ollut kastike kylläkin.. Ja elämä tosiaan on liian lyhyt koosta murehtimiseen, mun pitää oppia vieläkin tätä rentoutumista tästä asiasta.. Ja pitää paikkaansa, esitin monta vuotta jotakin mitä en ollut, on ihanaa kuinka moni pitää musta juuri tälläisenä kuin olen. Jep, en kans itte tykkää kauheesti enää nykyään housuja käyttää, tuon asian takia ehkä enemmän ja tunnun nykyään viihtyvän paremmin hameessa, mutta koulussakin on pakko käyttää housuja kun haalarit, ei sitä jaksa vaatteita koko ajan vaihtaa..

Apprehensive: Khih joo mun Disney kokoelmasta on tulossa itseassa postausta ;) Ja kiitoksia :)

Candyeating: Joo toi on kyllä erittäin hämmentävää =/ Ehkä mun on vaan pakko tyytyä siihen, että ne huijaa mua isompiin vaatteisiin ja käyttää sitten niitä isompia kokoja (jotka kai sit on kuitenki iha normikokoja..) Nojoo ei tee kyllä, ei tee höpöä näin aikuisellekaan!

Aurelie: Varmaan jotain, että olen liian hyvä sellaisille ihmisille jotka ei pidä musta sellaisena kuin olen :)?

M: Hyvä asenne, otanpa sinusta mallia xD

Iina kirjoitti...

Kiitos, ja samoin! Olisi niin kiva aina tavata näitä muitakin bloggaajia! =)

Leena kirjoitti...

Bubble: Niin olisi!