Tänään mulla piti olla terapia. Alotin alunperin ensin psykologikäynneillä lukion psykologilla ja siitä sitten olen siirtynyt psykiatrille ja nuortenvastaanottoon ja Nupolle.. Tätä on ollut siis nyt 5-6 vuotta ja nyt vihdoin ja viimein tuntuu, etten tarvitse sitä enää. Olen miettinyt jo pitkään, tarvitsenko terapiaa enää parantumiseni tueksi ja tänä aamuna se oikeen iski muhun, en tarvitse.
Soitin Nupolle ja ilmotin peruvani aikani. Kerroin miksi peruin ja sanoin, että terapeuttini voisi soittaa minulle takaisin, kun ehtisi. Kun hän vihdoin soitti, puhkuin intoa selittäessäni, että olen mielestäni edistynyt niin, etten tarvitse enää terapiahoitoa. Hän oli samaa mieltä ja hurjan iloinen puolestani. Viime käynnit ollaankin lähinnä keskusteltu miten olen edistynyt ja milloin käynnit voisi lopettaa. Olen kertonut iloisista asioista, eikä läpikäytäviä asioita enää niin ole. Siis niitä joissa kaipaan hänen apuaan. Syksyllä siis vasta seuraava aika, ehkä se viimeinen, se jää nähtäväksi.
Nyt odotan innolla tulevaa, kun tajuan oman edistymiseni ja tiedän parantumisen olevan mahdollista. Joillakin se voi viedä silti vielä pidempään, kuin mulla.. Silti tiedän, että itsetutkiskelua on vielä paljon jäljellä, mutta onneksi nyt tiedän miten sen teen ja uskallan itse yrittää, ilman muiden apua. Olen löytänyt vihdoin itseni, tiedän omat heikkouteni ja voimavarani. Tässä tilanteessa, mikään ei voisi olla paremmin!
Toisaalta tuntuu todella haikealta elää ilman terapiaa. Se on kuitenkin auttanut mut vaikeiden aikojen yli ja olen niin tottunut siihen, että terapeutiltani löytyy keino tai vastaus jokaiseen ongelmaani. Nyt pitäisikin selvitä yksin ja nähdä asiat ulkopuolisen silmin itse. Uskon silti pystyväni siihen.. ja jos en, on mulla vielä mahdollisuus jatkaa terapiaani syksyn ajan (Nupolla ei voi käydä enää sen jälkeen, kun on täyttänyt 23). Onhan mulla silti vielä ystäväni, perheeni ja Jani, tukea siis löytyy enemmän, kuin tarpeeksi. Miksi siis surra? Hakuna matata.
Translation:
Today I should have gone to therapy. But I realized I did not need it anymore. When I called my therapist she was really happy for me. Now I know I don´t need others help to get better anymore.. it makes me feel strong and independent. I know I can do this. I know my own weaknesses and strengths and nothing can´t stop me being healthy and enjoying my life. If I can do it, so can you!
/Leena
P.s Nyt syömään lounasta!
Pictures: Google
Pictures: Google
8 kommenttia:
Ihana kirjoitus! Tsemppiä! :) <3
Onneksi olkoon. <3
Kiva kuulla tällaista, tsemppiä! (:
Mahtavaa ja varmasti selviät ilman terapiaa :)
tätä oli niin älyttömän ihana lukea! ...et tiedäkään, kuinka iloinen olen SUN puolesta!! oon ylpeä susta.
ps. aina saa apua, joten et sää varmasti täysin tyhjän päälle jää näissä terapia-asioissakaan!
hurjasti tsemppiä sulle jatkoonkin!
Aivan ihanaa lukea tällaista! Tosi hienoa että sait tällasen askeleen otettua, ja toivottavasti jatkuukin hyvänä :)
Niin se vaan on että parantuminen kestää ja siinä tulee takapakkeja, mutta niitä edistymisiäkin tulee ja joskus jopa hirveitä harppauksia eteenpäin :) Ihanaa kuulla että voit paremmin!
Sullahan näyttää olevan vallan ihana blogi :) Ja onnittelut myös miulta paremman olosi johdosta <3 Se on aina yhtä upeaa lukea selviytymistarinoita!
Kiitoksia hurjasti kaikille!
Lähetä kommentti