keskiviikko 7. joulukuuta 2011

I'm so goth I got a 12-pack of absinthe.


Hello my dear darklings! Olen viime aikoina ollut todella stressaantunut ja masentunut, eikä mulla ole tosiaankaan ollut mielenkiintoa kirjottaa oikeestaan blogia, vaikka olisinkin halunnut. Nyt silti tekee taas mieli pitää blogia ja olen vähän piristynyt, koska tällä viikolla olen menossa Janin kanssa Irenen luokse pk-seudulle (tervetuloa absinttihuurut!) ja menen Sannan näytökseen. En tiedä ehdinkö saamaan rahaa siihen mennessä, mutta Jani sanoi hommaavansa jostain matkarahat. Joten tiedän pystyväni luottamaan Janiin, että pääsen sinne. En osaa edes ajatella kuinka pettynyt olisin, jos en pääsisi..


Syntymäpäivälahjoja tuli vielä hieman myöhässä lisää kolme kappaletta. Annalta sain Freijan, joka on itseasiassa trilogian ensimmäinen osa. Luin ton sarjan joskus muutama vuotta sitten, lainasin kirjastosta. Siitä lähtien oon miettinyt, että olisi tosi kiva saada noi omaksi ja tadaa, mun ajatuksia selkeästi luettiin! Suosittelen kyllä kaikille, jotka on kiinnostuneet viikinkitarustoista. Noissa tarustot on kerrottu kaunokirjalliseen tyyliin, joten sitä on mielenkiintoista lukea, eikä tarvitse keskittyä niin paljoa, kuin esimerkiksi Eddan runoihin (vrt. Kalevala).



Janilta sain Nightwishin uusimman albumin, luonnollisesti. Se tuli vielä kotiin asti, oujee. Oli kiva herätä aamulla ja näppisten päältä löytyykin levy <3. Turha mun on tästä enempää hypettääkään, kaikki tietää jo kuinka rakastan Nightwishiä.. Mut siis jea, nyt on kokoelma jälleen kasvanut yhdellä.

Today's outfit:
Dress: From Irene
Necklace: From Jani
Shirt: My old stockings
Belt: Vyömesta


Aleksiinalta ja Tatulta sain aivan mahti hienon palapelin! Oon pitkään halunnut tehdä uutta palapeliä ja tadaa, jälleen mun ajatukset on luettu! Pitää hommata sitä varten joku alusta mille tehdä se, valmis palapeli menisi sitten seinälle.

Translation:
I have new birthday presents from my boyfriend (Nightwish album), friends Aleksiina and Tatu (big gothic puzzle) and from Anna (Freija book). I am so glad about all of these gifts! I have great boyfriend and I love my friends <3

/Leena

6 kommenttia:

Anna Gramm kirjoitti...

Oletko tulossa viikonloppuna Ofelia Marketiin jos kerran etelään tuut? Jos olet niin tule kiskomaan hihasta. :)

Tuo mekko on hieno, varsinkin huppu on ehdottomasti plussaa.

siiri kirjoitti...

Nightwish<3<3<3 Itekkin olen tommosta samanlaista palapeliä kattonut,mutta 1000palan palapelit ei oo tehty mua varten:)Menee niissä aina hermot ku ei löydä oikeeta palaa:-D Ihana asu.

Miss Angel kirjoitti...

Oi, ihana kuva tuossa palapelissä! :) Mä oon tehnyt nyt vuoden samanlaista projektia seinälle, oon saanut lajiteltua vasta saman väriset palat erikseen :D Ehkä vielä joku päivä.

IndianaRex kirjoitti...

Ihana asu! Ja palapeli <3 RAKASTAN palapelejä, joskus kun hehkutin vanhemmilleni niin isäpäs repäisi ja osti 6000 palan laatikon :D Puolitoista metriä kertaa jotain, ei ihan mille tahansa pöydälle pysty kokoamaan...

Leena kirjoitti...

Anna: Kiireesti täs vastaan sulle, että oon Ofelias joo, mut löytää lavalta! Moikataan jos nähdään!! <3

Leena kirjoitti...

siiri: Nightwish on kyllä <3 Ja palapelin kimppuun käyn heti, kunhan saan siihen sopivan taustan mihin sen kiinnittää. Kiitoksia <3

Miss Angel: Mäkin olin iha innoissani kun sain noin kauniin palapelin! Ja palapelit valmistuu yleensä aika pikkuhiljaa..

IndianaRex: Kiitoksia! Ja palapelit on ollut mulle aina jonkinlainen intohimo <3