lauantai 21. tammikuuta 2012

BatFit inspiration: Janni Hussi

Huomenta, eipäs kun päivää! Ajantaju menee, kun ei tarttee herätä aamuisin.. Eilen vetelin puolisen tuntia P90Xn jalka ja selkätreeniä, kunnes piti lopettaa heikotuksen takia. Tästä lähtien mä syön saamari jonkun päivällisen ennen päivän treeniä, koska ei tästä tule mitään, että vetelen itseni loppuun ja meinaan pyörtyä. Olin jatkamassa treeniä parin ruisleivän jälkeen, mutta Tatu ja Allu päätti tulla meille kylään, enkä saanut päätettyä sitä, noh, ehkä tänään sitten. Puoli tuntiakin tuntui silti tehonneen, koska tänään on reidet ja perse siinä kunnossa, että tietää taas tehneensä jotain, jes! Ainiin, viimeisimmästä oksennuskerrasta on jo monta kuukautta!



Noi P90X treenit on suurinpiirtein sellasia tunnin mittasia ja tosi tehokkaita. Tuntuu jo, että pelkissä lämmittelyissä hengästyy. Opin samalla uusia liikkeitä ja voin kehitellä omiakin treenejä, kun noita ei jaksa enää tuijotella. Mulla on myös odottamassa Jillian Michaelsin 30 day shred ja mietin, että alan noita kahta ohjelmaa tekemään pitkin viikkoa, ettei pääse kyllästymään samoihin juttuihin. Molemmat lupailevat paljon, joten saa nähdä miten käy! Syömiset vaan vähän ahdistaa, kun en tajua syödä isompia määriä nyt, kun oon taas alkanut liikkumaan. Vaikka syön säännöllisesti, niin noi pienemmät ruoka-annokset ei enää riitä, kun ei vaan istu persiillään koko päivää.



 Niin ja olen alkanut käymään keskiviikkoisin taas lenkillä, Anniinan kanssa yleensä. Viime lenkki olikin jo puolentoista tunnin mittainen ja olin ihan väsynyt sen jälkeen. Moni on myös kysellyt ja mietiskellyt, että enhän nyt vedä tätä ihan ylitse ja eihän musta tule mitään lihaskimppua, no ei todellakaan! Mun ihannevartalo on suurinpiirtein näissä kuvissa näkyvän Janni Hussin näköinen. Janni voitti viime vuoden fittnessmallikisan ja on ainakin omasta mielestäni erittäin kaunis ja omaa mitä ihanimman vartalon. Poloinen kärsii sydänongelmasta, toivottavasti paranee.











 Translation:
Janni Hussi won last year's fitness model competition. She has my ideal body shape! <3 My legs are so worn out yesterday's workout.. And I haven't vomited for months now!

/Leena

6 kommenttia:

nonna kirjoitti...

Ei mitään painavaa ruokaa ennen reeniä. Eikä varsinkaan tulista. Ehkä neljä tuntia ennen on hyvä syödä kunnolla, mutta hyvin riittää hedelmät ennen reeniä. Ja reenin aikana kannattaa kans syödä esim. banaani. Ja juoda paljon. Reenin jälkeen myös jotain kevyttä.

Lisäksi kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa, jos haluaa lihasta. Proteiini pitoisia safkoja. Aamupala on kaiken tärkein, tässäkin asiassa. On vähän itsestään kiinni miten jaksaa, mutta itse söisin kunnon aamupalan sekä päivällisen, muut kevyempiä ja välissä hedelmiä. Illalla kevyttä ruokaa. Ja sitä salaattia! ;)

Kyllä se siitä. On hieno tunne, kun näkee että on tehnyt jotain ja saanut todella jotain aikaiseksi kehossaan.

Ravenoir kirjoitti...

Ennen treeniä olisi hyvä syödä mm. jotain kuitupitoista. Tai sitten sitä proteiinipitoista ruokaa. Koskaan ei treenata tyhjällä vatsalla! :D

Anna Gramm kirjoitti...

Minä en jotenkin henkilökohtaisesti tykkää fitnesstyyppien vartaloista. Tällä Jannillakin on ihan ok jalat, peppu ja kädet, mutta keskivartalo on suoraa pötköä ja tuosta rinnuksilta puuttuu vähän jotain. ;) Eniten oikeastaan tökkii tuo vyötärötön keskivartalo, ja etenkin jos pinnallisista vastalihaksista on pumpattu karsea kestopömppis kun on unohdettu syvät vatsalihakset kokonaan.

henni kirjoitti...

Jee! Tykkään tästä Jannin kropasta jo huomattavasti enemmäin kuin siitä Jutasta ;)

Ehdottomasti kandee syödä jotain muutamaa tuntia ennen treeniä. Jos syöt just ennen, niin olo on lähes yhtä kamala kuin jos et olis syönyt ollenkaan, mutta sieltä toisesta ääripäästä :P Rahka ja raejuusto, ja vähän marjoja on mun mielestä aika hyvä :)

Milja kirjoitti...

Siis woah, nyt tuli upeita kuvia! Ei sillä ettei tässä blogissa niitä muuten olisi, päinvastoin, itse asiassa taisin alkaa seurailla tätä aikoinani lähinnä vaikuttavan tyylisi ansiosta. Eli tekstisi ovat saaneet ajattelemaan enemmän omassa elämässänikin tuota ruokapuolta vakavammin, vaikka aiheena syömishäiriö on valitettavan yleinen ("muodikas?") arvostan suuresti juuri sun lähestymistapaa tähän asiaan, oot ihailtavan avoin! :)
Kirjaa innolla odotellessa, onnitteluja vielä häiden johdosta nyt munkin puolesta ~

Leena kirjoitti...

Infected: Noh, jokaisella on varmaan omat tapansa ja mä olen nyt löytänyt omani, isomman aterian jälkeen odotan tunnin-kaksi ja sitten hikoilemaan :) Kehitys onkin se asia mikä pitää inspiraation yllä!

Ravenoaris: No mä en siihen pystyskään, siis olemaan tyhjällä vatsalla, en ainakaan enää 12 vuoden rääkin jälkeen..

Anna: Kyllähän noilla fitness tyypeillä tuppaa olemaan aika tönkkö keskivartalo, harmi sinänsä =/

henni: Kunpa saiskin marjoja jostain <3

Milja: Vau kiitoksia! Hienoa, jos olen saanut sut ajattelemaan ja kiva kun pidät blogista (ja minustakin xD). Syömishäiriö juttua luvassa varmaan huomenissa! Ja kiitoksii onnittelusta <3