tiistai 10. tammikuuta 2012

I am a bad girl

Hei and hello! Tämä päivä on lähinnä mennyt treenatessa, treenien suunnitellussa ja kuvien ottamisessa. Anniina tulee meille tänään ja tehdä kriittisiä päätöksiä hääsuunnittelussa. Anniina sattuu siis olemaan kaasoni. Varsinaista apua en kaipaa, mutta valinnanvaikeuksia on kyllä. Vaihtoehtoja on joka asialle niin monia, että tartteen toista siihen kertomaan mikä ois jees ja mikä ei. Eli toisin sanoen, kun kysymyspostauksessa kysyttiin, voisinko kertoa lisää hääsuunnitelmista, niin pian on niitä postauksia luvassa! Kysymyspostaukseenkin tässä vastataan, kunhan keritään molemmat samaan aikaan olemaan tässä. 

Today's outfit. And yeah, I am bad and I smoke.

Tältä mä näytän tänään! Hiukset näyttää niin sikahyvältä ja Jani näytti, että näytän niin gootilta, että voisin paskoa lepakoita, joten ihan tyytyväinen olen tämän päivän lookiin. Olo on muutenkin aika tyytyväinen, lopetin just tunnin käsitreenini, huomenna luvassa jalka- ja selkätreeniä, huh, tuun olemaan ihan loppu! Sitten voiskin pitää lepopäivän ja taas jatketaan joogalla. Mä olen niin innostunut nyt tästä, että mä olen kerrankin motivoitunut liikkumiseen ja kunnon kohotukseen. Haluan myös vahvan mielen rinnalle vahvan kehon, ei tässä muuten jaksa. Mutta tästä treenaus asiasta enemmän toisessa postauksessa, eli Bat Fit juttuja luvassa ehkä jo tänään!


Translation:
I am so exhausted for my today's workout! My arms are killing me! Tomorrow I am doing back and leg workout. Wednesday is my resting day and on Thursday I am doing yoga exercise. I am going to be so dead but so what because I am going to look absolutely fantastic! But more exercise stuff on Bat Fit posts! Maybe today even?
Because I am feeling good I took some today's outfit photos and I kinda like them. My hair looks amazing <3
I am doing some wedding planning today with Anniina so be tuned!

/Leena

7 kommenttia:

Lady Grotesca kirjoitti...

Hitto miten hyvin käy sulle toi violetti! :O Upea nainen. :)

Sapelihammas kirjoitti...

Voih,pääsisipä itekin taas tohon kuntoilun ja treenauksen makuun..P.s.Ihanat hiukset :)

S kirjoitti...

Onpa siulla kyllä ihanan leiskuva letti! Ja päivän asustakin tykkäsin.

netteraven kirjoitti...

Senkin upeus! Ihana tucca <3

Eve kirjoitti...

Hiuksesi näyttää kyllä jumalaisilta! Ja Janin kommentti asustuksestasi sai kyllä naurahtamaan ihan oikein ääneen :D

Tosiaan, "uutena" lukijana halusin vihdoin ilmoittaa itsestäni. Eli moi, olen Verna, ja sulla on ihana blogi! Tsemppiä treenaukseen :)

Anonyymi kirjoitti...

näytät upealta. :) Ja tsemppiä treenauksen kanssa!

Leena kirjoitti...

Lady Grotesca: Kiitoksia, musta tuntuukin upealta xD Kerrankin! Sä oot kyllä silti upeampi <3

Sape: Kyllä siihen pääsee kun keksii keinoja millä innostaa itseään ja ottaa sen haasteena, jonka tietysti voittaa!

S: Minäkin, kiitoksia!

Nette: Krrrhh kiitoksia <33

Verna: Mä aina kyselen Janilta "olenko tarpeeksi gootin näkönen" ja Janilta tulee vaihtelevia kommentteja xD Miehet on hassuja ja ihania, varsinkin omani <3 tässä vaatetus asiassa xD Ja tervetuloa vain uusi lukijani! Ihanaa, että blogi miellyttää, se on aina päivän parhain uutinen! Kiitoksia tsempistä <3

Nizureth: Kiitoksia! :)