tiistai 17. heinäkuuta 2012

Morsiussauna


Sorry, only in Finnish!

Mistäs sitä oikein aloittaisi? Minullapa oli lauantaina polttarit. Tai mieluummin sanoisin sitä vain morsiussaunaksi ja tyttöjenillaksi. Oli yksi parhaimmista illoista ikinä! Mentiin siis meidän mökille, saarelle. Morsiussaunominen aloitettiin tietenkin juomisella ja saunaan tehtiin valkea. Ensimmäinen tehtäväni jääköön toistaiseksi salaisuudeksi, jotta häissä ihmisillä olisi jotain pällisteltävää. Toinen tehtävä oli tehdä morsiuskimppu kukkasista mitä löydän saarelta. Kimppu sidottiin narulla ja samalla minä mietin Jania, kun tytöt taikoivat.



Kolmas tehtävä oli tehdä itse pikkuinen paatti joka pysyy veden päällä. Tein sitten pienen kaarnalaivan, jonka mastona toimi pikkuinen keppi ja purjekin siinä oli, tammenlehdestä tehty. Vahingossa päädyin tekemään siihen ruuman, joka sitten olikin hyödyllinen, koska minun piti laittaa sinne morsiuskimpustani kaksi kukkasta kuvastamaan avioliittoamme. Laitoin tuota keltaista kukkaa kuvaamaan meidän elämämme onnea ja ruohonkorsi taas kuvasi pahoja hetkiä. Samalla taas loitsittiin. Paatti pysyi hyvin pinnalla ja meni virran mukana paremmille vesille.


Minä, Laura, Anna, Anniina and Irene
Ilta vietettiin pääasiassa saunan kuistilla istuen. Kuvatkin on siis saunan edustalta. Mahtavalta tuo ilta-aurinko näyttää.. Sainkin ennen saunaa Lauralta oikein kunnon hemmottelua: selkä- ja niskahieronnan sekä kasvohoidon. Lärvi onkin oikein hehkeä ja meikittä meninkin koko päivän, turhaan sitä luonnonhelmassa meikkien kanssa ollaan, varsinkin kun saunaan ollaan menossa!



Saunaan mentäessä olisi minut kuulunut riisua, mutta minä tyttö olin niin innoissani, että olin ensimmäisenä jo pyyhe niskassa ja valmis saunaan. Noh, ei sitten voinut enää mitään. Kovalla metelillä painuttiin saunaan kilistellä ja huudellen, sammakkoääniä ja rumpuja mukana lukien. Itseäni moinen vain nauratti kauheasti, olin vain niin iloinen. Koska minua ei päästy riisumaan, tytöt sitten riisuivat pyyhkeen päältäni saunaan mentäessä.

Tupakit ei kuulu koristuksiin, mutta ilmeisesti saatiin sitten ikuistettua Anniinan tupakit jotka lensi kuistilta järveen ja päätyivät saunaan kuivumaan.. Mutta siis, tytöt koristeli koko saunan nätisti oksilla ja kynttilöillä, kapiokirstustani pääsi yksi lakanakin mukaan koristuksiin. Sain valtaistuimeksi suhteellisen piikikästä oksaa.. Tämän päällä siis piti istua ja se kai kuvasi sitä, että pitää kestää avioliitossa vähän pahaakin (Irenen sopii korjata taas jos mä höpäjän ihan omiani). Sain myös oman vihdan, jolla sitten hakattiin pois eksiä huudelleen heidän nimiään, olipas piristävä ja erikoinen kokemus. Vihdattaessa tehtiin myös lisää loitsuja tulevaa avioliittoani varten, joten onpahan nyt kovasti pitäisi kaikki mennä hyvin! Suolalla myös hierottiin ihoa myöten pois vanhat janotukset. Hiukset ja iho pestiin kananmunalla, joka kuvasti hedelmällisyyttä (ja teki hiuksetkin hyvinvoiviksi). Syötiin lauteilla pullaa ja puhalleltiin saippuakuplia (kyllä). Käytiin uimassa ja hyvää teki, vaikka vähän kylmäähän se vesi oli.

Sisälle mentäessä oli vaatteeni käännetty hyvän tavan mukaan ympäri, mutta minäpä tein taas jälleen kerran ihan omiani ja päädyin ihan toisiin vaatteisiin, kuin mitä oli alunalkaen päälläni ja huomasin asian vasta seuraavana päivänä..

Kun yö siinä alkoi saapumaan sain lahjoja, Ireneltä tuli pari pakettia, Annalta olin saanut uudet kumpparit ja Anniinalta ja Lauralta sain juotavaa (ja Lauraltahan sain sen hieronnankin). En kyllä välttämättä olisi mitään lahjoja kaivannut, oli meinaan niin ihanaa koko päivän, että vallan hämmennyin kaikesta ihanuudesta niin, ettei meikä tyttöä saatu edes itkemään vaikka olisi pitänyt! Nyt sitten saattekin odottaa, kun musta tulee katkera ja itsekäs vanha ämmä, hah! Valvoa sentään jaksoin aamuun saakka (juteltiin kuistilla Irenen kanssa katsellen auringon nousua), joten ilmeisesti minusta kuitenkin tulee tomera ja virkeä vaimo, jei!

Annalta saadut kumpparit, näitä tulikin pidettyä koko päivä!

Lahjojen avaustuokio saunan jälkeen

Irenen lahjat ja kortti


Irene teki mulle kauniin morsiuskortin. Siinä on kaikenlaisia luukkujakin mitä avata.

Kortissa oli ihania mietelmiä




Ireneltä sain siis tyhjän laatikon, johon voin keräillä kaikkea kivaa avioliittoa varten. Mukana tuli myös Dark Nights kokoelma levy goottihittejä, sekä DVD täynnä musavideoita.



Vanhemmilta saapui myös toinen vanhemmilta saatu häälahja (sain kapiokirstunkin, mutta siitä tosiaan kuvaa hieman myöhemmin), nimittäin uudet silmälasit! Pitäähän minun komea mieheni nähdä hääpäivänä. Nää on todella ihanat, en muistanutkaan kuinka tarkasti sitä voi nähdä, väritkin näkyy kirkkaammin. Edelliset lasini olivat niin naarmuiset, että sain jatkuvasti kuulla kommenttia, että miten oikein edes näen niillä. Nyt ei ole mitään ongelmaa, koska peiliin katsoessa lasit näyttävät niin kirkkailta, että melkein pitää tarkistaa onko niissä linssejä ensinkään. On vielä oikeen RayBanit, vaikka en ollut moisesta merkistä ennen kuullutkaan, ilmeisesti aika hyvät.


 Punainen nauha kädessäni on saunavihdastani. Kuulemma saan hyvää mojoa siitä, kun pidän sitä kädessäni naimisiin menoon asti!


Sainpa vielä kotiin vietäväksi saippuakupla konettakin, eli eikun kuplia tekemään! Onpa hieno purkkikin vielä, eipä voisi enää katu-uskottavampi kai enää ollakaan. Ensi viikon lauantaina minä menenkin sitten naimisiin! Apua, vielä olisi vaikka mitä tehtävää ennen sitä!


/Leena

14 kommenttia:

Louhakka kirjoitti...

Voi että, tuollaset perinteiset polttarimenot on ihania. Olet onnekas, kun sulla on ystäviä, jotka järjestää moiset. :)
Kunpa itselläkin olis sit joskus tuontyyliset polttarit... :) Vaikka luulenpa että päädyn trikoissa sauvakäveleen tai hiihtään Hämeenkatua eestaas, jos yhtään kavereitani tunnen :D

iii kirjoitti...

Ihanat kumpparit!

henni kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta tuo noin perinteinen meininki :))

Heidi kirjoitti...

Tsemppiä häiden loppuvalmisteluihin! =)

Marjut M. kirjoitti...

Uuuu nice. :)

Hiidenneito kirjoitti...

Ihanaa miten hauska ilta näyttää olleen! Just tuollaiset polttarit itsekin haluaisin, missä ei ole mitään sen kummempaa melskettä tai kaupungilla riehumista, kun ystäviä, saunaa ja hemmottelua. En malta odottaa muita hääpostauksia <3

Andromeda kirjoitti...

Tosi mielenkiintoisia nuo vanhanajan morsiusmeiningit :) Oliko siinä jotain wicca-juttujakin mukana? Justiin tuollaset polttarit ois niin ihanat, hyviä ystäviä ja hyvä meininki, ilman mitään kamalaa kännisäätämisörvellyksiä. Voi Leena, oon sun puolesta tosi onnellinen! ^^

linnea-maria kirjoitti...

I had some problems to understand because of the lousy google translator. But your preparations and your evening with the girls sounds wonderful. I loved to read about your traditions. In sweden these happenings are aimed to make fool of the bride or groom. Hugs /Therese

P kirjoitti...

http://mia-ana.blogspot.fi/2012/07/capture-moment.html

aattelin vaan ilmottaa :/

mia-ana kirjoitti...

Anteeksi kovasti! Löysin kuvan googlen kuvahausta, enkä tiennyt, että kuva oli suomalaisesta henkilöstä, saati sitten sinusta. Pahoittelen tapahtunutta. Poistin koko postauksen ja kuvan. Kerro ihmeessä, jos blogistani sattumoisin löytyy muitakin sinun omia kuviasi, niin poistan ne heti. Anteeksi vielä kerran.

mia-ana kirjoitti...

Vastaus kommenttiisi: Joo, hyvä ettei ollut sen hankalampi juttu. :) Sori vielä kerran. En muista millä hakusanalla sen kuvan löysin, mutta todennäköisesti se liittyi syömishäiriöihin, muihin mielenterveyden ongelmiin tai thinspoon.

HajaMiel kirjoitti...

Oli ihana lukea kaikkia noita tehtäviä ja perinteitä! Näyttää olleen erittäin hauska ilta :D.

Sapelihammas kirjoitti...

IHANAT kumpparit <3! Ja kuulosti oikein hauskoilta polttareilta :>

Leena kirjoitti...

Myrika: Olen kyllä ihan mielettömän onnekas! Välillä aina muistuu mieleen ja virne on korvasta korvaan <3

IrishTentacles: Niin on!

henni: Se oli, tosi ihanaa <3

Heidi: Kiitoksia, hyvin meni kaikki!

Marjut M: Hihi :)

Lady Selena: Mä oon niin rauhaa rakastava ja koti-iltojen ystävä. Toi oli niin mahtavaa, saada mun ystävät omalle mökille viettämään tyttöjen iltaa ja tekemään taikoja, me muistetaan tää ikuisesti!

Andromeda: Ei ollu pahemmin wicca juttuja, mutta oonhan kyllä eklektinen wicca, eli otan muista uskoista itselleni sopivia elementtejä, että ehkä sen kaukokatseisesti vois olettaa kuuluvan wiccaan, vaikka onkin vaan wanhoja suomalaisia perinteita :) <3

linnea-maria: I am so sorry! I can maybe make a translation to this some day soon if you want to read more from finnish traditions :) <3 Thank you!! I will say about the translation with some new post :) So you will know :)

Pinja: Argh onneks meni pois.

mia-ana: Ei se mitään, onneksi asia lutviutui helposti :)

HajaMiel: Hieno homma että tykkäsit!

Salla-Mari: Hehe juu oli hauskat ja ihan parhaat kumpparit <3