sunnuntai 2. joulukuuta 2012

The Storm is Coming


Joinain tiettyinä päivinä sitä vaan tietää, että todellakin on bloggaaja. Esimerkiksi tänään. Heräsin kerrankin sen verran aikaisin (maniani takia en saa nukuttua öisin, joten kun uni tulee vasta aamutuimaan, tekeekin sitten makoisasti mieli jatkaa unia pitkälle päivään), että valoa oli vielä selkeästi havaittavissa. Tästä tein pari päätöstä, joko sen, että menen lenkille ja otan kameran mukaan tai sitten otan päivän asukuvia. Kumpikin blogia varten. Noh, huomasin niiskuttavani ihan yhtä paljon kuin parina viime viikkonakin, joten ei tee mieli mennä ulos kylmään pahentamaan mokomaa, näin ollen päivän asukuvia. Kyllä se valo silti on vaan niin kelmeää tähän aikaan vuodesta ja voin sanoa, että tämän postauksen vääntämiseen meni paljon enemmän hermoja, kuin eiliseen viisituntiseen ainesosapostaukseen. Miksikö? No tuon himskatin valon takia, joka pilaa joka pahuksen kuvan omituisesti! Päätin silti saada jotain aikaiseksi joka päivä 21. päivään asti, joulun kunniaksi, nimenomaan juuri näitä lukijatoiveita. Koska te niin kovasti tykkäätte asukuvistani, niin näitähän sitten pesee! Uusiakin toiveita on aina hyvä esittää, laitan ne korvan taa muistiin.


Esittelyssä tällä kertaa hieman tämän hetkisiä uusia tykkäyksiä, kuten Poizen Industriesin tyylikäs (ja yllättävän lämmin) villapaita kivoine yksityiskohtineen. Luonnollisesti kirpparilta. Joskus mietin, miksi edes käyn normikaupoissa, kun kaikki vaatteet ja kengät tuntuu kuitenkin löytyvän aina kirpparilta. Myös hame ja kenkäni ovat löytäneet tieni kotiin kirpparilta. On ihanaa löytää laadukkaita, kauniita juttuja halvemmalla, näin ollen näin köyhäkin saa vaikka mitä ihanaa ja shoppailla suurinpiirtein samaan tahtiin, kuin työssäkäyvätkin, oujee! Pöllökoru on muuten give away voitto Katzun blogista, olen aivan rakastunut tähän! Kenties saatte vuonna kivi ja kottikärry parempaa kuvaa noista mun suosikkikoruistani.

 Ja jos joku asia vielä pitää mainita, niin aivan mahtava päätösosa Batmanin Dark knight trilogiaan! Minä innosta piukeana hyvin ja pompin tuolillani, heiluttelin jalkaani ja huusin ruudulle vaikka mitä. Kissanainen ja Batman sattuvat olemaan suosikkisankareitani ja jos nyt jälleen myöntäisin, niin taisinpa pillittää lopussa, koska kerrankin semmoinen loppu, mistä tykkään ihan kamalasti! On ihanaa, miten elokuvissa on korostettu sankariteemaa, joka poikkeaa hieman normaalista. Eli siitä, että voi olla sankari, vaikkei omistaisikaan taikavoimia, olisi mutantti tai alien toiselta planeetalta. Koska jokainen voi olla sankari. Jokainen voi tehdä pienillä teoillaan paljon ja jokainen voi auttaa toinen toistaan ihan oikeassakin elämässä. Me ollaan jokainen oman elämämme sankari, sitä ei ikinä pidä unohtaa, vaikka olisi kuinka kliseistä tahansa.

Vaikka olen tykännyt kaikista aiemmistakin Batmaneista (mikäs Tim Burtonia päihittämään), niin kyllä tämä trilogia oli kaikissa osissaan erittäin tuoliin liimauttavia. Upeat efektit, upean synkkää tunnelmaa, ihania letkautuksia ja juonenkäänteet jotka saa toistelemaan "mitä, oikeasti?!". Samaten näyttelijät joka elokuvassa olleet oikein miellyttäviä, taisin hieman hykerrellä kissanaisen valintaa, sillä olen pitänyt Annesta siitä lähtien kun nainen aloitteli uraansa homssuisena prinsessana. Nyt menen tekemään itselleni vähän sapuskaa ja naposteltavaa, ja sittenpä voisinkin katsoa mokomat Prinsessapäiväkirjat, ihan nostalgian vuoksi uudelleen!

P.s Huomasiko kukaan, että punainen puskee mustan läpi ja tukkani on näin ollen ruskea tällä hetkellä?



Translation:
Some days you just know, that you are a blogger. Today I woke that time of day when the sun is still shining bright and I thought right after getting up that I could take some pictures to my blog.. you can´t take a blog world out of a woman you know. So I wanted to show my new Poizen Industries shirt (warm and beautiful!) and the necklace I won from Katzu´s blog! It is so cute owl, these days I just love owl´s. All of my today s clothes is again at the fleamarket. Sometimes I wonder why I even bother to go to the regular clothing stores, because I always buy my stuff at the fleamarkets.
One thing I need to infrom you is, if you haven´t seen the newest Batman yet, you must see it! I was so good I cried at the end and while watching the movie I was so hooked. Anne Hathaway was the greatest choice to be a Catwomen, couldn´t love more the cast on the whole serie!

P.s My hair is now dark brown because the red is pushing up under the black.

/Leena

4 kommenttia:

Lady Selena kirjoitti...

Mua kanssa välillä huolestuttaa kun tuntuu että elän vaan blogille xD Kaikki pienetkin vapaa-ajan rippeet käytän siihen että otan blogikuvia tai suunnittelen tekstejä. Ja sitten työajalla luen koko ajan muiden blogeja kun valvova silmä välttää o_O

Toi villatakki on ihan räyrr ♥

Lady Satin kirjoitti...

Voin täysin yhtyä Lady Selenaan ja sinun sanoihisi :) Käytän aivan liikaa aikaa blogi postauksiin ja muiden blogien lukemiseen :D Poikaystäväni sanoikin leikillä tuossa vähän aika sitten että on blogileski! :D No onneksi seuraava viikko on lyhyt koulun osalta, joten päästään viettämään kaivattua yhteistä aikaa <3

Alice kirjoitti...

sie oot todella kaunis <3

Leena kirjoitti...

Lady Selena: Mä en meinannu saada viime yönä unta kun mietin seuraavia postauksia niin kiihkeästi, lol xD Ja villatakki on <3

Lady Satin: Mäkin olen varmaan sellainen joka tekee Janista blogilesken xD Saispa tästä rahaakin, käyttää välillä yhtä paljon aikaa kuin työssäkäymiseen. Miksi harrastukset on aina kivempia kuin oikea työ?

Alice: Kiitoksia <3