torstai 31. tammikuuta 2013

Ace Frehley make up tutorial


 Ensimmäisenä haasteena ajattelin tehdä Kiss meikkiä Ace Frehleyn tapaan. Koin tämän haasteen erittäin hauskana, todellakin uutena juttuna ja tartuin haasteeseen innoissani. Avaruusvermeitä en kyllä omista (mistähän syystä) joten päätin tehdä tästä sen sijaan jonkinlaisen tutorial tyyppisen postauksen. Tän meikin kanssa on hauska ilmeillä ja livenä tää näyttää vieläkin paremmalta. Pöh, miksei tänään ole mitään keikkaa mille mennä?!


Aloitin luonnollisesti pesemällä naamani ja rasvaamalla sen tehokkaasti. Kovat alustukset ja puuterit kuivattaa meinaan ihoa. Siihen vaan valkosta grimasia ja irtopuuteri pitämään paikoillaan. Salama teki mut punaiseksi vaikka naama on oikeesti kuin kalkkilaivan kapteenillä. Myös sinisyys ja hopean glitteryys jotenkin katosi, kuah! Enivei. Kolmanneksi rajasin kulmat ja halutun silmien ympärille tehtävän tähtikuvion. Sitten sinistä nassuun.


Aina vaan lisää sinistä ja hopeaa sisäosaan (miksei tämä erotu enempää?). Kulmien täydennystä ja rajojen vahvistusta. Kajalini alkoi tekemään pikkuhiljaa tenää, terä katkesi koko ajan, siksi alapuoli ei ole yhtä vahvaa kuin yläpuoli.. Silmäosuuden kruunaa kajalilla ja mustalla luomivärillä rajattu hieman suttuinen rajaus.


Ja koko homman kruunaa tarkasti rajatut mustat huulet, jotka sai minutkin muikistelemaan peilikuvalleni. Niin ja tietenkin tukkaa hieman tuuhensin. Miksei näin käheitä tyylejä enään tehdä? Tykkäsittekös te minun versiostani? Jos lisää ideoita pursuaa niin pistäkkees viestillä vaan tulemaan!








Translation:
My first "I wanna be" challenge was Ace Frehley make up which was really cool and fun to do! Kiss is today´s music I say. Why people doesn´t make such cool and different styles in these days?

/Leena

6 kommenttia:

Hukutettu Nukke kirjoitti...

Tämä ois tosi pähee arkimeikki! :D

Janey May kirjoitti...

On kyl makee! :D

Lightness kirjoitti...

Tuollaiset meikit sit seuraavalle keikalle ;D Hyvin onnistunut, kyllä.

Mama D kirjoitti...

Loistava!

Kycoko kirjoitti...

Ooh, awesome! Aivan upee! Tykkääntykkään todellaki :33
Pakko nyt tunnustaa, että ku Acen kuvan hallintapaneelin etusivulla näin, pääsi suustani melkoisen odottava 'Aaahaahaa'-puolinauru/äännähdys :D Tää on mahtava! <3
Kiitos paljon, kun teit tämän <3 Sekä että mun hölmö ideani tuntu miellyttävän :3
Odotellen seuraavia meikkipostauksia!
P.s. Jos joskus sattuisin Kissin keikalle menemään, taidanpa pirauttaa sulle (;

Leena kirjoitti...

Kiitos kaikille <3