keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Leena in Wonderland

Me and Tiina, Love you honey

Turun reissu oli tosiaan jo aikaa sitten, mutta halusin hieman kertoa millaista siellä sitten oli.

Ensinnäkin haluan sanoa, että ne ihmiset jotka ei vietä aikaansa muuten kuin samanhenkisten ja samanlaisten ihmisten kanssa, elää todella tylsää elämää. Mulla on ainakin aina hirveän hauskaa kaikkien mun kavereiden kanssa, erilaisuudesta riippumatta. Ja vaikka ajattelisi, että se hurjankin erilaisempi ystävä ei ikinä tule ymmärtämään sua, aina tulee yllätys, että yhteistä löytyy enemmän kuin ikinä uskoisikaan. Se vasta tekeekin yhdessä olosta aina vain mukavampaa.

Tosiaan Turkuun menin Annan kanssa bussilla. Matka taittui tosi nopeasti vaihtaen kuulumisia ja karkkia syöden. Olin Annalla yhteensä kolme yötä. Ehdittiin katsomaan vaikka kuinka monta leffaa studiolta joka käsitti mm. Totoron. Annalta menin Tiinalle yöksi, otettiin Jääkuningatar kuvia ja jäädyin niin, että olin koko loppun päivän kylmissäni. Kävin myös viikonloppureissulla toisen ihanan Tiinan luona. Katsottiin telkkarista Liisa, syötiin superhyvää ruokaa, käytiin kirpparilla ja kaupungilla ja vietettiin tyttöjeniltakin. Maanantaina kävin moikkaamassa Veeraa ja riensinkin siitä sitten saamaa Caritalta myöhästynyttä häälahjaa (otan kuvia häälahjoista varmaan tällä viikolla) ja siitä sitten Suville iltaa viettämään ja saamaan uutta tatskaa.

Siinä oli Turun reissu lyhykäisyydessään, kaikkea mahtui kokonaiseen viikkoon, se oli niin lyhyt. Beaakin näin, mutta käytiin vain pikaisesti kaakaolla, miten ihanalta tuntuikaan jutella ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Alkuperäisenä tarkoituksena oli jutella sh-valokuvaus projektista, mutta päädyttiinkin puhumaan seksistä. Näin se käy.. Sain myös Kiasta itselleni uuden kaverin, ostin siltä tyllihameen jota koekäytin tässä postauksessa. 


Today´s outfit
Jeans: H&M
Shirt: From Maria
Shoes: From Tiina (Jeffrey Campbell)




Turusta löytyi uusi ihana askarteluliike, josta löysin vaikka mitä kivaa meidän kellon tuunaukseen, muuhun askarteluun, minimanilahjaan ja jopa lahjaksi Annalle asti. Annalle ostin "muuten vain koska" lahjaksi Liisa ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa, sekä neljä taidekuvaa jotka voi laittaa seinälle. Liisa on niissä Halloween meiningeissä, hieman minua Annalle hehe. Onneksi leidi tykkäsi, niin kovasti ettei hymystä tullut loppua ja omakin naama meinasi jäädä ikuisiksi ajoiksi Jokeri-ilmeeksi. Tiinalle ostin synttärilahjaksi hienot siniset kiilakorolliset kengät joita tyty oli ihastellut jo viikkokausia, ah lahjojen antaminen on ihan parasta, siitä tulee vaan niin hyvä tunne. Ostettiin myös ystäväkorut, sydän joka menee puoliksi. Minun puolikkaassa lukee friends ja Tiinan puolikkaassa best.


Here we come Turku!

My gift to Anna, Alice book which had both Alice stories.
Translation:
So my trip to Turku was totally pure awesomeness. I saw so many friends, found stuff on fleamarket and stores, ate very good food, watch so many movies like Alice in Wonderland and Totoro etc.. I had a photoshoot, I was sick but friends helped me to get better and because I love my frie nds, I bought them gifts. Tiina had new shoes and for Anna I had Alice art and the book. I miss my friends and I already want to back.. 

/Leena

7 kommenttia:

Hele kirjoitti...

Olen aivan samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit erilaisista ystävistä! Se on jännä miten sitä joskus ajattelee että omat ystävät on tosi samanlaisia, ja yhtäkkiä havahtuukin siihen että he ovatkin ihan hirveän erilaisia! :D Se ystävyys vaan yhdistää niin vahvasti, että vaikka mielipiteet ja arvot voivat olla täysin erilaisia, tuntee silti yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa ♥

Turku vaikuttaa kyllä ihanalta kaupungilta, itse olen nyt vain käväissyt päivän ajan tatuoitavana :) Pitää nähtävästi tehdä pidempi reissu, kun näin kivan postauksen teit!

Carmilla kirjoitti...

äääää himoitsen tota kirjaa ;___; <3 Mistä ostit sen??

Leena kirjoitti...

DaintyHare: Kiitos ihanasta kommentista <3 Ja eikun reissuun!

Carmilla: Turun Kirjatorilta ^^

Nebula kirjoitti...

Näyttää olleen aivan ihana reissu sinulla <3 kiva kun pääsee vähän reissaamaan!

henni kirjoitti...

Mulla on aina ollut tosi erilaisia ja eri ikäisiä ystäviä (teineistä keski-ikäisiin). Kaikkien kanssa löytyy kuitenkin se joku juttu, minkä takia siitä ihmisestä niin kovin tykkää :) Mun on hankala edes kuvitella, että hengailisin vain yhdenlaisten tyyppien kanssa, johan siinä tuntisi ittensä ihan ahdasmieliseksi :D

La Fèe / Keijupölyä ja Sinfoniaa kirjoitti...

Reissusi kuulosti enemmän kuin mukavalta! :) Itse haaveilen pääseväni täältä Turun suunnalta, Tampereelle tai Helsinkiin katselemaan eilaisia kauppoja ja kirppareita <3

Leena kirjoitti...

Nebula: Olihan se ^^

henni: Ni niinpä!

Lady Satin: Mä kans metsästelen uusia kauppoja ja kirppareita, tuntuu että olis seikkailulla ja ulkomailla kun on täysin vieraassa paikassa.