maanantai 26. elokuuta 2013

Black noise


Nyt on American horror storyn ensimmäinen tuotantokausi katsottu ja vaikka kaksi ekaa jaksoa menikin lähinnä miettiessä, pidänkö edes koko sarjasta, päädyinkin katsomaan sen parin päivän aikana alusta loppuun. Kenties juuri se häiritsevyys ja se, että moni sarjan hahmoista oli sellaisia, että niitä olisi tehnyt mieli täräyttää ruudun läpi, teki sarjasta niin hyvän. Kauhugenreenhän se kuuluu, mutta itse en pahemmin missään kohtaa pelännyt, mutta kyllä siinä jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä riitti. Loppukin oli juuri sellainen kuin halusin. Taino, en välttämättä halunnut, mutta erittäin hyvin se oli toteutettu. Ylipäätään se, miten hahmot kietoutuivat lopulta toisiinsa ja taloon oli todella mielenkiintoinen. Aikahypyt menneisyyteen toi järkeä nykypäivän tapahtumiin ja talo itsessään oli kertakaikkisen upea.

Koska tunnuin jäävän koukkuun nyt haamuminisarjoihin (koska jos American horror storyn toinen tuotankokausi on aivan eri tarinaa, niin pidän tuota ekaa kautta tavallaan minisarjana), päätin verestää muistiani ja katsoa ties kuinka monen vuoden jälkeen Stephen Kingin Kingdom Hospitalia. Aikoinaan se oli lempisarjani ja katsoin sitä Canal+lta. Lapset kauhuelokuvissa ovat aina jotenkin pelottaneet minua, joten ehkä sen takia pidin sarjasta, koska se toi siihen oman pienen jännityslisänsä. Silti tyttö kellonsa kanssa on aina ollut jotenkin kaikista mielenkiintoisin. Se on suorastaan makaaberisella tavalla suloinen. Eli päivän vinkkinä 13-osainen Kingin suosikkeihini kuuluva haamusairaala.











Translation:
I just watched the whole first season of American horror story. First two episodes I was just thinking what the hell and do I even like this show.. but suddenly I realised I have watched the whole thing and liking it. It was really weird but the time jumps and beautiful house made me like it. On every episode you can get even deeper on the story of the house and be like "oh that is what happened to them..". Great writers.
Now I am totally in love with horror series (maybe it is the autumn or whatever) and today I am going to refresh my memory and watch my old favorite tv-show, Kingdom hospital. The little girl with the bell is my favorite. I am little bit of fraid of kids in horrormovies so maybe that is the reason why I liked this so much when this was air in the first time. So, this is my tip of the day, ghost hospital.

/Leena

3 kommenttia:

Ulrika Rowan kirjoitti...

Suosittelen tsekkaamaan sen alkuperäisenkin sarjan, Riget:n :)

Heni kirjoitti...

Miten mä en valtavana King-fanina tienny tollasesta sarjasta? :o Kiitos vinkistä! Voi johtua kyllä siitä että oon perehtyny enemmän Kingin kirjoihin ku leffoihin ja sarjoihin (vaikka niitäki löytyy vino pino.) Eli tutkiskelemaan nettiä mistä tuota sais tai vois kattoa! :3

Leena kirjoitti...

Ulrika Rowan: Ehdottomasti! Kiitos vinkistä ^^

Heni: Eipä mittään! Kingin kirjat onki ihania<3