perjantai 4. maaliskuuta 2011

Avautumista

Hei. Mulla on turta ja tyhjä olo. Se, että yrittää löytää identiteettiään tai ylipäätään muuten vain omaa itseään, on helvetin vaikeaa. Varsinkin jos sattuu olemaan minä ja välittämään liikaa muiden mielipiteistä. Joista ei pitäisi. Ei ainakaan näin paljoa. 

Taas vaihteeksi tuli tajuttua, että tutuista kavereihin ja siitä mun poikaystävään, moni ei jaksa juuri minua itseäni välttämättä kovinkaan kauaa tai vaivautuu siitä. Miksi? Koska mä olen liian helvetin suurisuinen ja sanon mielipiteeni joka helvetin asiaan miettimättä sen enempää. Olen yrittänyt oppia rauhoittumaan ja odottamaan vuoroani, puhun jopa toisten päälle. Siitä pääsin vähäksi aikaa eroon, mutta ilmeisesti se on palannut. Se, että ärsytän jo bestistänikin (vaikka se sanoo, ettei se haittaa) niin mulla alkaa keittää. Minä siis. Ja mulla on terapiakin vasta keskiviikkona jes.. 

Mua ei luonnollisesti kutsuta pahemmin bilettämään ja vielä harvemmin ihmiset tulee mun bileisiin. Johtuuko se siitä, että mä olen niin suora? Niin.. minä? Kovaääninen, sekoileva, unohtelevainen (ja nykyään kauhea läski).. Huoh. Se, että kun mä yritän tukea ihmisiä tai vain nauttia elämästä ja olla kerranki oma itseni, tulee mulle takasin bumerangina takaisin, negatiivisena, ei auta mua lainkaan tän paranemisen suhteen. Täällä mä kittaan alkoholia ja pelkään, että musta tulee niinku mun vanhemmat, ei elämää ja juon vaan alkoholia ja vetelen taas sipsejä ku viimestä päivää. Saa nähdä missä vaiheessa mun bulimialakkonikin taas katkeaa, haha..

Mä pilaan ihmisten päivän vaan olemalla olemassa. Selkeästi eläminen on yliarvostettua. Mä olen odottanut tulevaisuudeltani niin paljon viime aikoina ja tälläsinä hetkinä tuntuu, ettei millään ole mitään väliä, miksi edes unelmoida mistään. Ei se kuitenkaan toteudu tai se menee kuitenkin pieleen. Olen paska ihminen, mä tahtoisin olla esimerkkinä muille, mutta hei, mäkin olen vain ihminen. Ja se, että joku mun lukijoistakin pisti joskus muutama kuukaus sitten, että hän oletti mun olevan erilainen, vahva "hippityttö".. no missä vaiheessa mä olen väittänyt olevani vahva? 

Tosi kummallista ajatella, että olen ees jotenki voinu joskus tsempata ketään, kun kaikki tuntuu kuitenkin menevän kaivon pohjalle. Parille kaverille olen kertonut syömishäiriön vaaroista ja omista kokemuksista, olen antanut neuvoja ja yrittänyt tukea. Kaikki on kaikunut kuuroille korville. Olenko mä muka ihan oikeasti auttanut yhtään ketään? Mä olen uhrannut mun koko saakelin elämäni muille ihmisille, ajattelut vain muita, mennyt niiden mukana, mielitellyt, tukenut, mennyt satoja kilometrejä vain ihmisten luokse joista välitän. Takaisin ei ole tullut puoliakaan siitä mitä olen itse antanut. En mä väitä, että mä olisin pyhimys, en todellakaan. Mua vaan vituttaa tää suuresti. Jopa mun tukeni nykyään käsitetään väärin. Joten.. mitä tässä voi enää tehdä? Miksi mä edelleenkään välitän niistä muista (jotka ei selkeästikään välitä musta paskan vertaa), miksi mä vielä yritän? Miksi mä uskon muiden hyvyyteen niin sinisilmäisesti? 

Elämä ei tunnu opettaneen mulle mitään uutta, olen edelleen hölmö, joka uskoo, että muut voisi välittää musta oikeasti, että mä pystyisin niitä auttamaan.. Tai muuten vaan.. Kun muutin Poriin, mua on tullut toiselta paikkakunnalta katsomaan hetkinen.. Salla, Maria, Hide ja Tamperelainen kaveripariskunta, joka ei ois ees tullu, ellei ois ollu yöpaikkaa tarjolla.. oliko muita? Kun mä menin naimisiin, kuka tuli pk-seudulta tai Tampereelta tänne? Kuka tuli mun kihljaisiin joka pidettiin Janin kanssa, kuka on tullut mun kaksiin tupareihin? Mun moniin juhliin? Vain muutama täältä Porista. Kuinka monet kerrat olen kuunnellut muiden pahoja oloja (jotkut soittaa mulle ainoastaan vain jos jotain pahaa on tapahtunut.. ei koskaan kysytä miten mulla menee).. mutta kun puhun ittestäni, ei tiedetä mitä sanottais.. faceski heikkona hetkenä parina kertana olen yrittänyt, mutta sitä sitten vain mystisesti kadotaan linjoilta (?). Kun yritin itsemurhaa ja kerroin sairaalasta palattuani asiasta, vain Anniina tuli mua katsomaan. Kun olin osastolla, vain kysyin monia mua sinne katsomaan tai että soittais mulle, kaipasin tukea, vain Jani kävi mua katsomassa ja Sina ja Toni kävi ystävänpäivänä tuomassa mulle ihanan ison nallen. Osaan arvostaa tälläsiä asioita ihan helvetisti. Varsinki, ku ne on nii saatanan harvassa. Ja mä niin yritän ratketa moneen suuntaan, näkemään muita ja kuulemaan niiden elämästä, mutta mä en voi mitenkää pystyä ratkeamaan moneen kymmeneen eri paikkaan. Ja jos mä ratkean, ja olen esim mennyt pk-seudulle, ollaan sovittu tapaamisesta, turha kuvitella, etten ottaisi nokkiini siitä kun perutaan sopimiamme asioita. Olen jäänyt ilman yöpaikkaa tai olen kuluttanut päiväni YKSIN Helsingin keskustassa. Turha kuvitella, että mä enää kysyn, ehditkö näkemään, jos et itse selkeästi ehdi. Jos valitetaan rahaongelmista, ni mulle on sitä ainakaan turha valittaa. Oon elänyt nyt monta vuotta niin, että saan kuussa alle 400 euroa ja sillä pitäisi elää. Silti olen keksinyt keinot matkustaa ja katsomaan kavereita ja menemään eri paikkoihin pitämään hauskaa. Varsinkin se on tosi kiva kuulla, että ei muka ole rahaa, ei pääse tänne, mutta seuraavaksi saa lukea netistä, kuinka toinen on käynyt shoppailemassa tai juomassa (baarissa vielä..).. että. miettikääpä nyt hetki.

Mä alan taas vaihteeksi olla kurkkuani myöten täynnä ihmisiä ja niiden kaksnaamasia pärstiä.  Yhessäkin olis riittämiin. Ja sekin vielä.. ettei mulle muka voi sanoa suoraan, koska mä voin "loukkaantua". No on se kiva kuulla muilta asioita (niinkuin tässä on monesti käynyt..).. Kiva asua pienemmässä kaupungissa, kun heti kaikki huhut kiertää, ei tällästä ollu pk-seudulla, en ainakaan tiedä. Ja jos tähänki postaukseen tulee nyt sit vielä lisää vittuilua ni on kyllä aika turhan kanssa, kaikki on jo kuultu, kaikki koettu ja mä olen jo niin maassa, että ihan turhaakaan sanoa mitään, olette jo onnistuneet, mun itsetuntoni on taas ihan pohjamudissa. Kyllä, olen ihminen ja myönnän, että välitän teidän mielipiteistänne. Olen kyllästynyt teihin.

Tää saattaa vaihteeksi olla taas mun maanis-depressiivisyyden aiheuttamaan vainoharhasuus ahdistuspotaska paskanjauhantaa, toivotaan, että huomenna ollaan paremmalla mielellä. Nyt olen väsynyt ja nollaan aivoni Sinkkuelämään jaksoilla.



Leena


Ei se määrä, vaan se laatu.

16 kommenttia:

satua kirjoitti...

kuulostaa jälleen todella tutulle noi sun tuntemukset ja ajatukset!

mutta.

lopulta et voi luottaa keneenkään muuhun kuin itseesi tässä elämässä. ainoastaan omaan itseesi. niin se vain valitettavasti on.

itsestään pitää pitää huolta ensisijaisti, vain siten on myös jotain annettavaa toisille. sä et elä ketään muuta varten. sun pahin ja rakkain ihminen löytyy sun omasta sisimmästäsi.

oon itse myös joutunut oman sinisilmäisyyteni ansiosta useasti pettymään, katkeroitumaan, ahdistumaan ja elänyt "toisia varten". jopa syönyt "toisten" takia, vanhempieni takia, ystävieni takia, mutta en ikinä koskaan itseäni varten.

nyt on toisin. oon alkanut oppia ja oivaltaa elämästä ja koetuista takaiskuista. oon samalla saanut ns. jonkinlaisen tasapainon itteni suhteen ja myös uskoakseni kasvattanut vahvemman selkärangan.

mun yli ei kävellä. mua ei alisteta. tämä on mun elämääni ja helvetti vieköön, kellään muulla ei ole oikeutta saada mua voimaan huonosti! jos en itse itseäni puolusta, niin ei sitä tee kukaan muukaan.

tiedän myös tuon menettämisen pelon ja yksinäisyyden, arvottomuuden jne. mutta leena, sulla on poikaystävä, myös OIKEITA ystäviä. pidä niistä kiinni - et voi miellyttää koko muuta maailmaa EIKÄ sun edes tarvitse.

nyt nainen et ole niin armoton itelles! sinä olet arvokas juuri tuollaisena. omana itsenäsi. sä riität muille KUNHAN hyväksyt ensin itsesi. usko pois!

äläkä nyt missään nimessä anna sh-peikon kuiskutella sulle noita typeriä valheitaan - jos sille tielle eksyt, on sulla aina vain pidempi ja karumpi takaisinpaluu.

elämä on NYT ja SÄ SELVIÄT!

pus&hal (& sori romaani, vähä "intouduin" ;) )

Pinja kirjoitti...

Siis mua alko nyt kiinnostaa, et oot naimisissa mitä mitä? :o Kerro kaikki!

ps. tuli vähän puun takaa tää potaus, jotenki olin saanu täältä blogista sellasen kuvan et oot sellanen.. suosittu?

Leena kirjoitti...

satua: Kiitos ihan hirveästi tuesta, ei sanat nyt riitä kertomaan kuinka tälläisten sanojen tarpeessa olen.. <3

Pinja: Joo olen ollut naimisissa, erosin ja nyt olen kihloissa Janin kanssa ja ollaan menossa kihloihin, kunhan kaikki järjestelyt tulee ensin tehtyä (tähän voi mennä vielä vaikka kuinka aikaa, kerrankin aion tehdä tän kunnolla!). Ja suosittu! Hah, en oo ikinä ollu suosittu. Oon aina ollu semisuosittu tai täysin syrjitty. Kyllä mulla paljon kavereita ja tuttuja on, mutta sitä vähemmän todellisia ystäviä :)

Miss Chaos kirjoitti...

Ihminen ei varmaankaan voi auttaa muita, ennen kuin on ensin auttanut itsensä kuntoon. Ja siihenki taas tarvii yleensä muiden apua. Avun pyytäminen on pelottavaa, kun pelkää ettei sitä saa vaikka pyytäis, sitä ajattelee, että olis vain helpompi hoitaa hommat yksin. Onneksi on niitäkin, jotka kuitenki aina tahtoo auttaa. Niille ihmisille haluaa sitten itsekin olla avuksi.

Mie olen puolivahingossa jo jättäny elämästäni kaikki "ihan jees" ihmiset, ja vaikka onkin aika yksinäistä, on kuitenki ihan mukava elää ilman sitä tekopyhyyttä ja draamaa mitä ne ihmiset tuo väkisin minun elämään. Toisille se sopii, mulle ei.

Mutta jees, elä huoli, kyllä ne aidot ihmiset pysyy siinä, eikä apäaitoja pitäis tulla ikävä. Ja elämä voittaa ja aurinko paistaa risukasaan ja pilvien hopeareunukset ja kyl sie tiät, kaikkea muuta kliseistä piristystä.

papercuts kirjoitti...

ikinä ei kannata olla muille hyvä oman hyvinvoinnin kustannuksella, koska ihmiset on perseestä. on huomattu. feidaajat ja valehtelijat ei ikinä katoa mihinkään, mut sellasista kannattaa ihan surutta hankkitua eroon. tehdä niin kun itselle on parasta.

ttau kirjoitti...

Voimia sulle Leena! Ja Kuten Miss Chaos sanoikin, täytyis ensin saada itsensä kuntoon ennenkuin auttaa muita. Mä olen myös huomannut sen ja mulla on aika usein samanlainen olo kuin sulla. Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin.

Jaksamisia sulle, oot ihana juuri sellasena kuin sä oot! (:

Anonyymi kirjoitti...

Ei suorasukaisuudessa ole mitään pahaa. Minä puhun aina suoraan, loukkaantui joku sitten tai ei. Loukkaantuminen on reaktio. Aidon keskustelun kuuluukin herättää reaktioita. Jos sinä aitoudellasi saat ystäväsi reagoimaan ei-toivotulla tavalla, on aika miettiä millaisten ystävien kanssa oikein hengaa. Seurassa on helppo menettää oma yksilöllisyytensä, eikä sille tielle kannata lähteä, sillä kuolla voi niin usealla tavalla. Kun emme ole enää heitä joita olimme alunperin, millä on enää väliä, silläkö kuinka monta suutahdusta aiheuttaa tietäen aitoudellaan kun sitä kerran tahtomattaan teki jo yrittäessään miellyttää kaikkia? Tsemppistä.
-Terv.Irene-

Jenni L kirjoitti...

Tsemppiä, osa jutuista tuntuu tutulta. Mua itteeni ei ihmiset mitenkään erityisen paljoa ole koskaan kiinnostaneet, on monia kavereita mutta sellaisia joiden kanssa voisin kuvitella viettäväni aikaa pidempään, on kolme tai neljä..

Haluan lähestyä asiaa vähän eri tavalla nyt kun valtaosa ehkä tekee. En tunne sinua tai kavereitasi tai tiedä millaisia mulkkuja he on ja millaisia asioita sulle tilittävät, mutta oletko koskaan ajatellut että tommoset jutut joita olet käynyt läpi on monelle ihmiselle tosi vaikeita. Syömishäiriöt, mielen häiriöt, laitoshoidot, naimisiinmenot ja eroamiset.. jos joistain heistä tuntuu että haet "pelkkää huomiota" jos puhut niistä avoimesti ja usein? Ehkä olet valinnut väärän temperamentin omaavia ihmisiä kavereiksesi, tarvitset yhtä suorasukaisen ystävän kuin itse olet :)

En silti arvosta yhtään sellaista, että omia asioita tilitetään muttei koskaan kuunnella muiden huolia. Älä Leena tuhlaa aikaasi sellaisiin ihmisiin.

Beatamarie kirjoitti...

... Jep, kuvailit just mun tän hetkiset fiilikset... Tällä hetkellä mua vituttaa ja itkettää niin helvetisti etten edes tiedä et mitä kirjoittaisin... Yleensä tällaiseen ahdistukseen auttaa treeni mut nyt en pääse edes treenaamaan...

S kirjoitti...

Tiedätkö... Mulla oli synttärit marraskuussa ja kutsuin kavereita paikalle. Hamsterini kuoli juhlapäivän aamuna ja vain poikaystäväni ilmestyi paikalle. Silloin olo ei tuntunut erityisen juhlavalle ja rakastetulle. Ehkä ihmiset olettavat, että "kyllä ne muut menee, joten ei haittaa, jos mie en jaksakaan lähteä". En tiedä, mutta sattui silti. Eikä tilanne valitettavasti ole paljon parempi nytkään. :/ Että yksinäisyyttä on välillä täälläkin.

SunriseSerenade kirjoitti...

Toi kuulostaa NIIN tutulta. Mustakin aina tuntuu että pilaan kaikkien elämät vaan olemalla olemassa. Ja toi malttamattomuus ja päälle puhuminen on ongelma myös mulle.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta Leena, sinulla on kuitenkin sinun bestis ja tietääkseni hän kuitenkin on aina muistanut sinut?

Minulla oli 5 vuotta ettei minulla ollut yhtään, ei yhtäkään kaveria poikaystävän lisäksi. Mietin silloin mikä minussa on vikana, se vika taisi olla silloin anoreksia joka eristi minut kaikesta. Nyt minulla on 1 ihana ystävä jonka löysin netistä ja olen hänestä aivan älyttömän onnellinen kun ei tarvitse olla yksin aina silloin kun poikaystäväni on kavereidensa luona - ja onkin siellä tosi paljon.

Vieläkin silti olen paljon yksin ja minusta tuntuu usein että poikaystäväni on mieluummin ystäviensä kanssa kuin minun, hän on jopa perunut meidän suunniteltuja iltoja, kun kaverit ovat soittaneet. Koulu menee perseelleen - jo 2 vuotta mennyt, viiltelyä, ahdistusta painosta, vaadin itseltäni liikaa kaikessa, vertaan itseäni julkkiksiin ja joihinkin pornotähtiin, joista tiedän poikaystäväni pitävän, epäilen häntä ettei hän olisi uskollinen, olen mielestä lauta ja ajattelen etten riitä poikaystävälleni.. Aaargh! Tyypillisiä syömishäiriöisen mietteitä itsestään ettei riitä. Nyt aloin miettimään omia ongelmiani :DD. Mutta perkele, niitä taitaa olla aikamonella. Nyt hus ongelmat ja koitetaan nauttia hyvistä asioista! Sinäkin Leena siellä!

Ja vielä yksi juttu Leena. Minun mielestä sinä osaat kirjoittaa todella hyvin, tykkään lukea tekstiäsi - mistä tahansa kirjoitatkin. Se tyyli ja tapa ja selkeys millä kirjoitat. Etkös ole suunnitellut että kirjoitat kirjan? Kannustan sinua todella siihen! Ja minun mielestä sinulla on paljon hyvää sanottavaa ja elämässäsi on tapahtunut paljon kaikkea, siitä tulee varmasti hyvä kirja!

Anonyymi kirjoitti...

Yritä kestää. Hellittele lemmikkejäsi ja yritä muistaa että jokainen ihminen on epätäydellinen mutta silti kokonainen omana itsenään. Ja mä lupaan että läski et ainakaan ole!

Leena kirjoitti...

Miss Chaos: Olet kyllä aivan oikeassa.. Ja olenkin jättänyt elämästäni paljon ihmisiä jotka ei ole osoittaneet olevansa ystävyyteni arvoisia, heti helpottaa. Ja joskus kliseet on myöskin oikeassa xD

papercuts: On kyllä niin totta. Alan olla itsekäs, hyvällä tavalla :)

ttau: Hyvin täällä jaksellaan, kun on tollasia ihania kavereita ja lukijoita jotka jaksaa tsempata! Janiki nostaa mut aina pohjamudista.. Kyllä asioilla on tapana mennä parhain päin.

Irene: Joo yritän olla muuttamatta itseäni muiden normeihin, se on kauhean raskasta sitä paitsi, siis olla niinkuin muille sopii. Ei jaksa enää sellasta. Kiitos kun olet hyvä ystävä<3

Jenni L: Joo kyllä mä ymmärrän, että tollaset asiat on vaikeita, mutta monet (tosi monet) mun kavereista silti on kokenu samojakin asioita, joten pitäisi kyllä olla tiedossa millasta tää on. Ja silti on paljon sellasia jotka ei tiedä mutta yrittää silti. Eikä siinä että tarttis kaikkea ees kuunnella, mutta ees kysyis joskus. Enkä enää jaksa uhratakaan sellasiin ihmisiin enää huomiota xD

Beatamarie: Voi ei.. no onko sulla ketään kelle puhua tai maalaatko tai vastaava, aina on hyvä keksiä edes joku tapa mihin purkaa (joku terveellinen) ahdistus, muuten se vain kasvaa ja siitä ei hyvä seuraa.. tsemiä<3

S: No just tosi kiva! Tota mä just tarkotin. Yleensä ihmiset ei jaksa ees ilmottaa ettei ne tule, tosi epäkohteliasta. Tsemiä sinnekin<3

Ano 1: Joo kyllä bestikseni aina mua muistaa<3 Tosi ikävää että sun poikaystävä ei ota sua tarpeeksi huomioon, ootko yrittäny puhua asiasta sen kanssa? Ja kiitoksia hurjasti kehuista, kyllä tässä tulee sitä kirjaakin kirjotettua jossain vaiheessa enempi, ois kiva saada valmiiksi tässä parin vuoden sisään! Ilmottelen blogissa etenemisestäni.

Ano 2: Kiitoksia ja näin teen! :)

HajaMiel kirjoitti...

Toivottavasti voit jo paremmin ja tsemppiä ;___;~.
Siulla on ollut paljon ikäviä tilanteita elämässä, mutta on ihanaa, että siellä on myös niitä hyviä hetkiä ja fiiliksiä, joita tääl blogissakin on löytyny. Joten toivottavasti tulevaisuudessa niitä hyviä on niin paljon, että huonot jää auttamatta jalkoihin <3.

Leena kirjoitti...

HajaMiel: Kyllä voin jo paremmin, mulla vaihtelee mielialat päivässä varmaan viis kertaa xD Paljon hyvää siis taas luvassa!