Itsensä rakastaminen on sitä, että välittää ja osaa pitää huolta itsestään, jotta voisi olla parempi ihminen muillekin. Itserakkaus on sitä, kun ajattelee vaan itseään ja käyttää muita hyväkseen.

Moi vaan.. en oo voinu viime aikoina kauhean hyvin. Henkisesti siis. Oon kyllä ollu melkein koko tämän vuoden jonkiasteisessa flunssassa, joka ei kyllä auta asiaa vaihteeksi yhtään. Tässä on taas vaihteeksi tapahtunut vaikka mitä.. otan stressiä taas pienestäkin asiasta ja ikävin asia on, että en taas välillä tiedä kuka mä oikein olen. Ajelehdin jossain oman itseni ja Mian välissä. Mun bulimia lakkokin tyssäs tossa joku aika sitten, kun oksensin.. taas. Eli ennätys on ollut nyt 2 kuukautta, enkä näköjään vielä parempaan pysty. Tai sitten pystynkin! Olisi ihanaa olla oksentamatta enää koskaan, omasta tahdosta siis, eihän sairauksille nyt mitään voi. Se olis niin siistiä.. 

Vaikka oon nyt niin hyvin onnistunut olemaan ilman posliinista ystävääni, hampaiden kiille luonnollisesti ei silti kasva takaisin (kuten aikaisemmin jo kerroin..). Tämä kyseinen suojaelin hampaissa alkaa ilmeisesti vähenemään mulla entisestään, koska mun hampaita on vihlonut nyt 2 päivää, tauotta. Oon pessy hampaita ja syöny juustoa (joka tasapainottaa suun ph-arvoi tai jtn.. what ever) mutta ei siitä ole apua. Jos tää ei tästä muutu ni pitää taas mennä hammaslääkäriin, en silti tiedä mitä ne voi hampaan päälliselle kummalle vihlonnalle, tunkee mulle taas fluoria hampaat täyteen? Pelkään menettäväni hampaani ja näen siitä taas painajaisia. Joka yö näen, kuinka hampaani suorastaan putoavat suusta ja herätessä on pakko aina heti tarkistaa, onko ne vielä tallella. Tää on yksi näistä oireista, joita syömishäiriöstä mulle on jäänyt ja tulee mulle aina jäämäänkin. 

Että jos joku kuvittelee, että syömishäiriö on siistiä, se aiheuttaa sulle mahtavia viboja, elämä tulee täydelliseksi (kuten sinäkin), kaikki ongelmat katoavat ja kaikki pitää susta. Kukkua. Ihan yhtä paljon jotkut ei pidä susta, ihan yhtä paljon sulla on ongelmia, itseasiassa tän kautta vielä enemmän, koska fyysiset ongelmat ovat nykyään osa elämää. 

Silti sh on mulle ainakin ollut tapa päästä eroon tästä maailmasta. Monet on kuvaillut tätä sillä, että elää ikäänkuin sumussa, monet asiat unohtuu, mistään ei oikein tajua mitään, eikä mikään jaksa kiinnostaa. On helppoa vajota siihen. Se on aika helposti verrattavissa alkoholi tai huumeongelmiin, koska kiksit on samat, uskotellaan itselle kaikkea muuta kuin totuutta ja sä olet jäänyt kierteeseen, josta ei itse meinaa päästä irti. Silti se on vain sinä, joka voi auttaa pääsemään siitä irti.

Huomaa taas, että Mia tunkee mun pääni sisään, kun en sitä huomaa. Hitto se on salakavala! Eikä se oikeasti ole mikään olio tai elävä, se on vaan ajattelutapa, jäännös mun huonosta itsetunnosta. Nyt mulla on ollu huono olo siksi, kun taas sain tietää, ettei läheinen kaverini haluakaan olla edes mun kaveri ja meillä oli riitaa, joka ei johtanut mihinkään. Menetin siis taas yhden ihmisen elämästäni, johon kuvittelin voivani luottaa. Ja tietenkin kaikki pistetään mun viakseni, miksi mä en osaa puhua suoraan ja miksi mä olen kauhea paskanpuhuja, kun ei itse edes viitsitä ilmottaa, ettei haluta olla kaveri ensinkään, että kyllä mä nyt olen se joka on vähän enemmän loukkaantunut. Tiedän, että luet tätä, koska vihaat blogiani jo muutenkin (ja ilmeisesti minua) tää ei paljon haittaa, joten jos pistät anona viestiä, luultavasti se on sun trollailua. En jaksa enää välittää susta, koska tollasia ihmisiä tunkee mun elämääni harvasen päivä.

Mä oon taas alkanu lisäämään liikuntaa vähän mun arkeeni, liikunta kuitenkin on tärkeä osa ihmisen elämää, ihminen on luotu liikkumaan. Pitää vain vahtia vähän itseään, ettei anna tän mennä mitenkään yli. Tänään on jumpannu ja olo tuli jotenkin energisemmaksi heti. Huomenna meen käymään lenkillä, pitkästä aikaa moneen kuukauteen. On aika alkaa pitämään huolta myös fyysisestä puolesta, ei vain mielestä. Oon ollu niin sohvaperuna, että pian mut saa vierittää ulos kämpästä.. Toivottavasti huomenna on kaunis sää, tänään on ollut ainakin. Aurinko paistaa, on niin keväinen olo. On voinu jättää jo pari vaatekerrosta pois, kun käy tuolla ulkona. Jotenkin haikeaa, mihin se talvi oikein jäi? Joka vuosi ehdin tottumaan aina tiettyyn vuoden aikaan niin kovin, että seuraavan ilmaantuessa, olen aina yhtä ihmeissäni luonnon kauneudesta ja sen voimasta. Miten se aina muuttaa itseään tarpeen vaatiessa ja on aina yhtä kaunis. Pian tulee värejä ja lämpimät tuulet, en malta odottaa.

Leena

Haluan olla minä taas. Kuvat vuodelta 2008, se en ole minä.