lauantai 6. elokuuta 2011

I'm so goth little kids are mesmerized by my appearance.

  Tuntuis taas siltä, että ois aika kertoa kuulumisia. Mun kesäni on mennyt lähinnä siihen, että olen kotona dataillut, lukenut ja potenut todellista identiteettikriisiä. En ole vieläkään varma tulevaisuudestani koulun jälkeen (joka muuten alkaa viikon päästä, eih!), mutta eiköhän se oikea suunta silti löydy aikanaan. 

  Kirjaa en saanut kesällä lainkaan niin paljoa kirjotettua, kuin oli tarkoitus. Nukkisprojekti on täysin kesken, en saanut kotia uusittua uusin tapetein ja maalein, en ole saanut hommattua edes uutta mattoa! Keittiön pöytä kaipaisi uutta maalia ja tahdon tuolit penkkien sijaan. Partsi näyttää aina yhtä hirveältä (kuten nyt noista kuvista taas huomaa, ignooratkaa), eikä tullut ainoatakaan yrttiä kasvamaan partsille, saati keittiön aamuaurinkoon, voihan pirhana mä en tunnu saavan mitään aikaiseksi! 

  No mitä mä olen saanut kesän aikana tehtyä? Uutta tatskaa pukkas, kävin Turussa ja siellä markkinoilla.. niin tässä kuussa ois Hämeenlinnan markkinat! (hope so sinnekin sais rahaa jostakin köh) Uudet vaatteet on edelleen hankkimatta ja useat kirpparit koluamatta.. Helsinki reissu oli kyllä aivan mahtava ja Porissa on tullut oltua parissa hyvässäkin biletuoksinassa ja tyttöjen illassa. Silti aika tilanneköyhä, kun en edes ole keikoille päässyt. Toisaalta, eiköhän noita tule silti aina uudestaan vastaan.

  Ei sille silti mitään mahda, ettei rahaa ollut lainkaan niin paljon, kuin olisi tarvinnut, muut aina muualla ja toisaalta, eniten missään maailmassa, tykkään vaan nukkua sitä 12/12 rytmiäni ja chillata rauhassa. Mökillä käynnit on olleet niin suuri osa henkisen rauhan löytymistä, että eiköhän sinne taas pian mennä. Mulla on jotenkin hurjan haikea olo, että kesä on pian lopuillaan ja syksy tulee ihan yhtäkkiä joku päivä. Silti rakastan syksyn pukeutumista, sitä, kun lehdet puhkeaa jälleen aina vaan kauniimpiin väriyhdistelmiin ja syksyn sade saa kaikki näyttämään silkalta goottidraamalta. Pian tuleekin jo ensilumet, tänä vuonna mä niin meen pulkkamäkeen! Teen lumienkeleitä ja yritän saada hiutaleita kielelleni. En ole tänä vuonna oksentanut kuin kai 4-5 kertaa bulimian takia, siitä tulee kyllä niin mahtifiilis. Vadelmapiirakkani on ollut makoisaa ja aion jatkaa ruuan tekemistä, ehkä minäkin joskus opin. Lähinnä kesä on siis tuonut minulle uusia puolia minusta, enkä tiedä yhtään mitä tapahtuu seuraavaksi.

My outfit today



Translation: 

The whole summer has gone just by sleeping and mainly just doing nothing. I did not go at all as many places as I was supposed to go.  Even though it was boring summer than I expected, yet I felt great moments with my friends and seen new places. Soon is autumn, and I wondered in what have I wasted all my timeI hope soon I find myself and my future with it.

/Leena

8 kommenttia:

Esmi kirjoitti...

Tosi nättejä kuvia nätistä tytöstä ja ihana tuo hame! :)

Satua kirjoitti...

puspus leena! oot suloinen oma ittes.

mut nainen hei, ei aina tarvii niin paljoa suorittaa ja tehdä ja stressata. ei elämää kannata tuhlata siihen, et murehtii mitä pitäs ja mitä OIS pitäny tehdä.

nautitaan jokaisesta päivästä ja elellään hetki kerrallaan. ainaki yritetään parhaamme :')

L kirjoitti...

Kauniita kuvia!

Niina kirjoitti...

Sä oot niin kaunis ♥

Suski kirjoitti...

En ole miekään saanut kesällä aikaiseksi kuin murto-osan siitä mitä piti :I

Eva kirjoitti...

Kauniiis<3 jälleen kerran :)

M kirjoitti...

Näytät muuten todella kauniille vaaleassa tukassa, ihokin jotenkin hohtaa. :)

Leena kirjoitti...

Esmi: Aww kiitoksia<3

satua: Joo on outoa olla oma itsensä kerrankin, mutta se tuntuu tajuttoman hyvältä! ja yritän kovasti olla stressaamatta, mutta en voi sille mitään. Janikin joutuu vähän väliä pistämään mut hiljaseksi, kun ei turha valituskaan nyt mitään auta =/ Yritän elää hetken kerrallaan kuten sanoit<3

Laura: Kiitos ihanuus! <3

DistresseFairy: Khih ihana kiitos<3

Suski: Haha, no ehkä meitä saamattomia on sitten moneen lähtöön xD Ja ehkä molemmilla on vähän turhanki paljon listassa hommia?

Eva: Gurrr jälleen kerran<3

M: Kiitos ja haha ehkä oon muuttumassa vampyyliksi.. aah i dlink yool bloood<3