sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Who I was, who I am, who I will be?

24.10.2008


Tämä postaus sisältää viimeisten viikkojen ahdistusten purkausta.

Valitettavasti blogissani on ollut hiljaista viime aikoina sen vuoksi, koska olen ollut niin masentunut ja väsynyt. Elän edelleen osittain menneisyydessäni enkä osaa päästää irti. Enkä osaa päästää irti vanhoista tavoista. En edelleenkään omalla kohdallani tajua kunnolla oikeita ruoka-annoksia, syön nykyään selkeästi liian vähän. En ole varsinaisesti laihtunut, enkä oikeastaan kyllä tahtoisikaan, mutta olo on ollut ihan hirvittävä. Tänäänkin piti mennä taas päivällä nukkumaan, koska en vain jaksanut olla hereillä. 

Syömättömyys on aiheuttanut kramppeja, vatsaongelmia ja kamalaa pahaa oloa. Pääni on kipeä ja mua oksettaa jatkuvasti. Olen yrittänyt pitkin päivää syödä, mutta vaikka nytkin maha tuntuu täydeltä, olo on silti heikko. En uskalla tehdä ylimääräistä liikuntaa lainkaan, koska pelkään olon vaan pahenevan tai jääväni koukkuun taas koko hommaan. Aiemmin en välittänyt pahasta olosta, tiesin sen aina menevän ajan kanssa pois, sen sijaan laihuus tuli ja jäi ja olin olevinani tyytyväinen. Nyt en vieläkään olen täysin tyytyväinen kehooni, mutten jaksaisi enää tätä rumpaa, siinä se ero menneen ja nykyisen välillä. En jaksaisi rääkätä itseäni, mutta tunnun tekevän sitä alitajuisesti.

Koulu alkoi kolme viikkoa sitten ja olen ollut jo puolet ajasta pois. Itkien kotona tai tuon heikotuksen ja oksettavan olon takia. Mielestäni syön tarpeeksi, mutta kehon mielestä selkeästi en. En ole ikinä tajunnut, kuinka vaikeaa on elää terveellistä elämää. Nyt, kun Jani ei tee enää ruokiani (jalan pitää olla kipsissä vielä ainakin 3 viikkoa) ja joudun tekemään ne itse (siis päivälliset).. mua ei voisi vähempää kiinnostaa. Teen kyllä Janille ruokaa ihan innoissani, mutta, kun kyseessä on oma ruokani, en jaksaisi edes ajatella koko asiaa. On typerää ettei jaksaisi syödä tai muuten vain tahtoisi syödä. Olen lopeen kyllästynyt ruualla leikkimiseeni, mutten tunnu pääsevän siitä eroon. Olen nykyään erittäin kärttyinen ja en tunnista enää ihmisiä. Jopa kavereita mun pitää välillä katsoa pidempään, ennenkuin tunnistan. Esitän jatkuvasti kuuntelevani, vaikken välttämättä tajua mitään mitä ihmiset mulle puhuu. Vihaan sitä, miten aliravitsemus vaikuttaa kehooni.

Päätin jatkaa terapiassa käyntiäni ja ilmeisesti tein oikean päätöksen. Käyn siellä taas joka viikko. Pian (liian pian) pitäisi päättää jatkanko nuorisopolin jälkeen vielä aikuispolilla. Ajatus uudesta terapeutista on todella ahdistava ja outo. Olenhan sentään käynyt tämän hetkisellä terapeutillani jo 4 vuotta.


1999, when I was already depressed and hated my body. This was taken when I was 10.

Päiväkirjani täyttyivät tälläisistä teksteistä..

21.4.2002
sunnuntai 11:15
Että mä oon oikeest laiska, ku mä en oo kahteen viikkoon jumpannu kunnolla. Vaan uinu ja liikannu skoles.. (pyh..=/) Tahtoisin olla onnellinen.

8.5.2002 Keskiviikko
Vedin tos kilsan juoksulenkin ja menin pari kilsaa pyörälläkin. Pitäis saada keho kesäkuntoon. Mul on aivan himmee nälkä..

9.5.2002 12:15
Kävin neljän kilsan pyörälenkil ja oon mä ehtiny tehä aamuverryttelyt, punerrukset ja vatsat. Pitää tehdä vielä 50 vatsaa lisää. Mä oon ollut 2 viikkoo karkkilakos nyt.

17:00
Nyt ei huvita tehä mitään, mut mä meen kyl vielä sinne lenkille.. jos mä en juokse niin ainakin kävelen.

Myöhemmin valitin kuinka jalkoihin sattuu, koska olen käynyt liikaa lenkillä. Tein siis päivässä monta pientä lenkkiä, koska en osannut olla tekemättäkään.
Mun päiväkirja on täynnä aamulenkkejä, treenejä ja kaikkea mahdollista laihdutukseen liittyvää. Olin silloin 13- vuotias. Kunpa olisin elänyt lapsuuttani, enkä murehtinut sitä miltä näytän ja kadehtinut muita. Tahdoin jatkuvasti olla joku muu tai mennä jonnekin muualle, jos elämäni vaikka muuttuisikin yhtäkkiä erilaiseksi. Olisin uudistunut. Oli paikka mikä tahansa, olin silti ahdistunut. Kuvittelin, että Poriin muutto olisi auttanut ehkä tilannettani, mutta.. aika samalta se vieläkin näyttää, ehkei vaan enää niin pahalta. 

Silti tuntuu, että mä olen vieläkin se pieni tyttö, joka toivoo olevansa täysin huomaamaton ja samalla haluavan, että joku edes huomaisi yksinäisyyden ja tuskan. Muistan niin tarkkaan aiemman elämäni, silti osaan erottaa sen nykyisestäni. Olen täysin sekaisin. Tavallaan toivoisin vieläkin eläväni sitä, se on niin koukuttava. Mutta niin kuin sanoin, en vain jaksaisi tätä itseni rääkkäämistä enää. En painon vaihtelua ja pahaa oloa. Vuodesta toiseen toistan vain itseäni ja elän samaa uudelleen. Syömishäiriö on kuin toinen elämä, mutta ei minun. Se on sairas ja paha maailma, jossa jokainen syömishäiriöinen on loppuen lopuksi yksin oman sairautensa kanssa, koska se ei anna sijaa kenellekään muulle. Jos mulla ei olis Jania ja asuisin yksin, mulla tulis enää kavereitakaan. Ehkä ne kaikista sitkeimmät.. jos niitäkään.

Girl, interrupted 
Mutta jos yhtään iloisempiin asioihin mennään näin lopuksi, niin ensiviikolla mulle tulee rahaa ja ajattelin käydä piristämässä itseäni kirpparilla. Näen myös Annaa ja saan ilahduttaa ystävääni hänen syntymäpäivälahjallaan. Saan myös ostettua uusia vaatteita. Janilla on tässä kuussa synttärit ja sitäkin pitäisi juhlistaa jotenkin, ehkäpä mä keksin jotain kivaa.

Translation:
I have been so tired and I can't eat anymore.. again. Damn it! Why it is so hard? Eating should not be so difficult. It make me depressed, unwell and I need lay down and hope that I don't throw up. I want this to end but I don't know how. It has been like this for so long.
I will have some money tomorrow so I will go to flea market to make myself feel better and I will see Anna and give her to her b-day present, can't wait!

/Leena

7 kommenttia:

ttau kirjoitti...

Voih, ei oo kiva lukea tällaista. Toivottavasti sun mieliala nousis nopeasti! :(
Iiiso hali ja tsemppiä! <3

DistressedFairy kirjoitti...

Tuli haikea olo ku luki tätä. Oot hieno ihminen! Voimia ♥

Ellone kirjoitti...

I hope you get well soon dear :/ Try and make yourself some food you always liked, maybe it can help. Girl interupted is one my favorite movies ever <3

Leena kirjoitti...

ttau: No eiköhän se tästä, mutta nyt tuntuu olevan jotenkin kamalan stressaavaa aikaa, argh! Kiitoksia piristävästä kommentistasi! <3

DistressedFairy: Kiitos <3 Kyllä mä tästä tokenen.

Ellone: I actually tried that and it's working.. a little at least. And I love that movie too<3 Angelina Jolie is one of my favorite actresses <3

Andromedan kirjoitti...

Voi Leena :/ iso halaus voimien kera lähtee täältä sulle nyt! Koeta elää päivä kerrallaan, yritä löytää päivistä yksi positiivinen asia. Vaikka kissat, tai kynttilän valo tai auringonpaiste.. :) älä luovuta.

Leena kirjoitti...

Andromedan: Kiitoksia hurjasti, tuki on mulle hurjan tärkeää, on ihanaa kun tietää ihmisten välittävän<3 En mä luovuta, minut on tehty kestämään ;)

Leena kirjoitti...

Andromedan: Kiitoksia hurjasti, tuki on mulle hurjan tärkeää, on ihanaa kun tietää ihmisten välittävän<3 En mä luovuta, minut on tehty kestämään ;)