torstai 23. helmikuuta 2012

Blueberry fantasies


Nuhan ja tylsyyden keskeltä päätin tehdä uutta postausta, uusien kuvien kera. Tänään oli työkkäripäivä (kävin lähinnä vaan sanomassa, että menen sairaslomalle, joten turha enää vauhkota mun puolestani), joten meikkiäkin sain naamaan pitkästä aikaa. Pahemmin ei silti jaksa laittautua, olo on niin vetämätön.

Valentine's gist from Jenni

Jenniltä sain ystävänpäivälahjaksi uudet korvikset (raidat kelpaa aina!) ja uuden luonnosvihkosen, onpahan taas kunnollinen vihko mihin piirtää, edelliset onkin kai jo aika kuolleita ja täysinäisiä.. 

And this is from Jenni too


Kirjarintamalta sen verran uutta, että oon tosiaan saanut itseni kirjastoon asti ja lainasin läjän vampyyrikirjoja ja pari sarjakuvaakin. Tällä hetkellä kesken on Noitanainen. Aika hyvä sinänsä, mutta kirja vilisee niin kovasti kaikenmaailman yliluonnollisia otuksia, että tulee vähän tunne, että niitä on ängetty vähän turhankin paljon. Siskoksia on kolme kappaletta, noita, kissanainen ja vampyyri, mitäh, niistäkin pitänyt saada kaikista erilaiset? Siskokset ovat tulleet jostain toisesta maailmasta ja ovat päätyneet Maahan agentteina. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta joku juttu tässä tökkii. Varsinkin, kun  tarina kerrotaan menneessä ajassa ja minä muodossa, suomennoksesta löytyy myös virheitä. On myös Lucifer- Luke niminen demoni, joka jo nimensä mukaisesti tuo mieleen ihan muita juttuja (en oo vielä ehtinyt kauheen pitkälle, mutta ilmeisesti kyseisellä tyypillä sattuu olemaan myös tulimiekka (köh star wars?) ).. Anonyymit vampyyrit oli ihan kiva lisä, mutta en oikeastaan odota tolta paljoa. Tälle on silti vielä lisäosiakin? Bonusta siitä, että on suomeen liitännäisiä juttuja, mutta enpä tiedä mistä sekin on mahdettu repiä. On muuten myös ensimmäinen fantasiakirja, mikä sisältää muotia, joka sivulla on kuvailtu tarkkaan Chanelia ja millon mitäkin, sinänsä ihan kiva mainita yksityiskohtia, mutta kuinka muotitietoinen sitä pitää olla fantasiamaailmassa?



Sarjispuolelta löysin ranskalaista fantasiavampyyrisarjista, joka on hieman goottityylinenkin. Seksiä, verta, murhia ja pettureita, ihan mielenkiintoista kamaa ja tahtoisin lukea näitä lisääkin. Ja ihmetteli suuria tissejä, mutta minkäs sille mahtaa, tissit on kivoja.




 Sen verran oon jaksanut jotain tehdä, että oon imuroinut ja siistin vähän olkkarissa paikkoja, yllättävän hyvin oon silti saanut pidettyä kämpän siistinä! Joten olkkaristakin vähän kuvaa, tuoliin uutta kangasta (koska kissat raapineet ja kangas kauheaa) ja Sinalta saatu uusi olkkarin pöytä. Oon ihan rakastunut tohon pöytään, onneksi en ehtinyt tollasta mistään ostamaan, kun kerta sai lahjaksi aivan sopivan!






Kun on kipeä niin sarjat pelastaa. Oon kattonut Australiasta Suurinta pudottajaa nyt neljä kautta, katsoin myös Supernaturalit kutoskauteen asti (oottelen, että seiskakin tulee kokonaan ja rykäsen koko kauden kerralla) ja nyt oon kattelut X-filesia ihan DVDltä. Nyt on Roswellin eka kausi mua oottelemassa, mutta enpä taida ihan jaksaa nyt enää yöllä sitä katsomaan, huomenna sitten.


Freyan suklaasimmuja ei voi vastustaa, oli pakko ottaa kuvia kullasta makailemassa <3 Viime lauantaina kävi myös niin ikävästi, että meidän pikku Bahamut (rotta herra) nukkui pois Sateenkaarisillalle. Vanhuus iski itseasiassa aika yllättäen, koska herra ei ollut mitenkään sairas, onneksi sentään. Oon miettinyt, etten ota enää lisää rottia, koska oon menettänyt jo niin monta pientä kultaa, etten enää kestä tätä. Vielä on Hansu (Hannibal) ja hän tuntuu toistaiseksi viihtyvän yksin, vaikka kuten kaikki rotista vähänkään tietävät, eivät rotat saa olla yksin, vaan pitää olla ainakin yksi kaveri seuraa pitämässä. En silti pysty luopumaan ja tämäkin herra on jo melkein kaksi vuotias, joten.. se on hyvä ikä rotille elää.


Tämän hetkiset ruokaihastukset ovat mandariinit ja mustikkakeitto. Vetelen keittio lasissa, kylmänä pitkin päivää. Onneksi tänään tuli taas rahaa, niin pääsee ostamaan lisää herkkuja!


Translation:
When you are sick my rescuers are blueberry soup, X-files and good vampire books and comics <3 And I just loooove my new coffee table <3 My little rat died last Saturday.. I have been thinking that I am not taking new rats because it brakes my heart when they die.. and they die so very quickly.

/Leena

6 kommenttia:

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Kaunis sie ^^<3 Nuo kirjat vaikuttaa ihan mielenkiintoisilta, voisimpa joskus miekkiin lukea nuo ajan kuluksi. :)

Anonyymi kirjoitti...

I'm very sorry for your rat :/ It's true they do die quickly, I had one myself.. I love your house btw!

Karoliina kirjoitti...

Toi ikean pöytämalli on kyllä mainio, mulla oli pitkään sama valkoisena ja alatasolle saa näppärästi piilotettua kaiken irtoroinan :)

Andromeda kirjoitti...

Hii, toivottavasti luonnoskirja sekä korvikset pääsevät käyttöön :) Mullakin on tuollainen musta samanlainen ikea-pöytä, ja oon siihen tosi tyytyväinen. Parane pian, ja nähdäänpäs sitten, kun tuun taas Poriin!

Ravenoir kirjoitti...

Tuo Noitanainen-kirja kuulostaa vähän hutaisten tehdyltä ja juosten kustulta vai miten se meni. Vähän liikaa tupattu kaikenlaista näemmä. :D Nuo Raatelijat-sarjakuvat taasen vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta, täytyy varmaan itsekin lainailla niitä kirjastosta joku päivä.

Tuo sohvapöytä on hyvä! Mun piti ostaa sellainen jossain välissä, mutta sille ei ole oikein tarvetta kun on jo ennestään yksi pöytä. Ehkäpä vaan maalaan sen mustaksi.

Leena kirjoitti...

Vivian: Siitä vaan hommaamaan :) Kiituksii <3

Ellone: Thank you for your support <3 And I am happy that you like my home! It still needs a lot of work but.. it is ok :)

Karoliina Kalma: Se on kyllä todella kiva <3 Yritän olla kovasti täyttämästä sitä kaikkeen roinaan.

Andromeda: Olen parantunut, luulisin ainakin ja todellakin nähdään taas! Pitäähän munkin antaa sulle lahja :)

Ravenoaris: No siltä se tosiaan tuntuu, ihan liikaa kaikkea. Sarjikset tosin on tosi hienosti tehtyjä, mutta voisi kyllä olla pidempiä xD Maalaus saa huonekaluissa aikaseksi vaikka minkämoisia muutoksia!