tiistai 8. toukokuuta 2012

Today's outfit and makeup


Tulin tänään kotiin juuri tyttöjenillasta, joita me Annan kanssa vietetään joka kuukausi. Eilen olin ihan totaalisen pilkukas, siitä ei harmi kyllä ole kuvaa ja kanniskelin taas kameraakin ihan turhanpäiten Annan luona mukana, koska en sielläkään muistanut ottaa kuvia.. Oltiin oikein aikuisia eilen ja kauppareissujen jälkeen syötiin ihanaa salaattia Annan upean ruokapöydän ääressä ja juotiin valkoviiniä (olipa yllättävän hyvää) karjalanpiirakankin kera. Ilta meni kuin hujauksessa, kuukaudessa ehtii aina tapahtua niin paljon ja melkein huudettiin kilpaa, jotta ehtisi kaiken kertomaan. Katsottiin The darkest hour, jonka katsoin jo viikko takaperin Janin kanssa ja todettiin se Annankin kanssa hyväksi. Sipsiä, lonkeroa ja lahjaksi saatua kermalikööriä kului oikein hyvällä tahdilla, nukkumaankaan ei olisi malttanut mennä..


Onneksi herättiin ajoissa ennen Annan töihin lähtöä, niin ehdittiin syömään makoisat aamupalat ja juomaan teetä kauniissa kevätaamuauringossa. Muistinpa lukea Annalle vähän korteista tulevaisuuttakin, ihan lupaavalta vaikuttaa, jännityksellä odottaen miten käy. Kotiin saapuessa huomasin paitani tulleen postissa, ah sitä auvoisaa Feissarin Goottikirpparia, oon löytänyt sieltä jo vaikka mitä! Kyllä, piti pysyä budjetissa häitä varten, mutta mitä sitä nyt välillä haittaa shoppailla.. Vähän tekee paidasta tiukkaa käsien ja rintamuksen kohdalla, mutta nyt vain takaisin ruokavalion ja treenailun kanssa ruotuun niin eiköhän se pian ole sopiva! Mitäs muuten pidätte kevyemmästä silmämeikistä ja punaisista huulista?

P.s Vähän päälle puoli vuotta viimesimmästä bulimiaoksennuksesta! Voi että mä olen ylpeä itsestäni, kyllä tässä jo lahjoja ittelle voi sen puolesta antaakin. Sitäpaitsi, pitää mulla olla upeita vaatteita mun uudelle upealle naiselliselle vartalolle ;) Niin ja huomenna vaihtuu hiustenvärikin, joten ignooratkaa hirveä juurikasvu!





Translation:
I had a girls night with Anna again! We had so much fun that we almost shout all the things we wanted to say because we see each other so rarely. We watched The Darkest hour, it was quite good. Good salad, chips, white wine.. i felt so good and full. Oh, and I need to say something super cool! It is over a half year my last bulimia vomit! I am so proud of myself!

When I got home today I noticed that my new shirt has just arrived and look how beautiful it is! It is little bit small but good exerscise and diet I will fit in to it in no time! And something else.. I will have new hair color tomorrow!

/Leena

13 kommenttia:

Louhakka kirjoitti...

Jestas olet upea nainen! Tykkään kovin tuosta meikistä, jotenkin kovin raikkaan näköinen. :) Fanitan tyyliäsi ihan täysillä :D

Vulcan_Butterfly kirjoitti...

Cute!

Sanna J. kirjoitti...

Hirrveen hyvän näköinen meikki. Todella raikas ja tuo huulipuna sopii sulle just passelisti :)

Anonyymi kirjoitti...

tosi kaunis meikki! :) sulla on kauniin väriset silmät :)

Andromeda kirjoitti...

Juuri ihana meikki, sopii sulle kuin nenä päähän ;)

linnea-maria kirjoitti...

That top is beautiful! I love the neckline and it suits you so well! Looking forward to see your new haircolour

Sapelihammas kirjoitti...

Mun mielestä oikein ihana tukka juurikasvusta huolimatta!

juliatidi kirjoitti...

Tosi kivanvärinen tuo siun tukka muuten :)

Saara kirjoitti...

No huhhuh että oot ollut upeana taas <3

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Tiiätkös, siulla on ihanan muotoiset kasvot^^ Toinen kuva on toella kaunis<3

Usva kirjoitti...

Sulla on kauniit kasvot ja upea vartalo. <3 Onnittelut siitä, että olet pysytellyt kuivilla bulimiasta - ihan mahtavaa! :--) Tulin niin iloiseksi tuosta. Itse vähän lipsunut sinne suuntaan taas, mutta kyllä tää tästä.

Dial V for Vintage kirjoitti...

Did you buy that shirt from Restyle? I have the same one! You look lovely, fits you perfectly :) ♥.

Leena kirjoitti...

Myrika: Voi jestas sentään, tässähän punastuu, kiitoksia! Omituista että oikein noinkin paljon joku tykkää :)

Vulcan:butterfly: Thanks!

Sanski: Kiitoksii hani <3

HANI: Kiitos <3 Vois nuo simmut toki vielä vähän vihreemmätkin olla.

Andromeda: Mission siis onnistunut! XD

linnea-maria: I fell in love that neckline, that is why I bought it <3 And now my hair color is green again :)

Sape: Heh no sehän on vain hyvä asia :)

Demonita: Kiitoksii, nyt jo itseasiassa vähän ikävä sitä.. ehin jo tottumaan.

Saara: No huh eihän tälläsiä ihania kommentteja kohta enää kestä <3

Vivian: Ihanaa että sä olet sitä mieltä <3 Kiitos <3

Aurelie: Vaikka tulisikin vähän takapakkia, niin aina voi jatkaa siihen mihin jäi, aina on suunta ylöspäin alhaalta! :)

Dial V: Yeah it is originally from Restyle but I bought it from Facebook fleamarket :) And it is perfect <3