keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lughnasa (in Finnish) part 1


Koska tänään en halua sapatin vuoksi kiirehtiä ja tahdon tuntea oloni rennoksi käyttövaatteeksi koitui tänään Jassilta saatu kesämekko. Hiuksiin eksyi vähän rastoja tuomaan lisää rauhaa ja rakkautta fiilistä, sekä vaihteeksi myös vähän erilaista korua. Tänään kaikki tuntuu olevan hienosti ja uhkun sisäistä rauhaa! Pikkutytöt piknikillä istuessaan huikkasivat minut nähdessään "wau" ja moikkasivat tohkeissaan (minä tietenkin myös takaisin) ja kaupassakin kehuttiin hiusväriä. Saatiin myös postista haettua Monican häälahja, joka on ihan mahtava! Pian on ruokaa tulossa mahan täydeltä, ilta vasta aluillaan, pianpa laitan kynttilöitä palamaan ja ruusun tuoksuista suitsuketta tupruttamaan. 

Pahoittelen kovasti, että juhannuspostaukseni jäi pois, mun piti kertoa teille kyllä Lithasta, mutta koska vuosi on taas lykkinyt kovaa vauhtia eteenpäin ja tänään on Lughnasa, haluankin tehdä siitä postauksen. Katsoo nyt, saanko Lithasta mitään aikaiseksi, vai joudutteko odottamaan sitä ensi vuoteen.. Ajattelin silti tehdä suht kattavan postauksen Lughnasan historiasta, mitä se tarkoittaa wiccoille ja miten itse vietän sitä. 



Itseasiassa häät oli mitä parhaimpaan aikaan. Wiccathan viettävät yleensä keväisin Jumalan ja Jumalattaren mukana häitä, mutta itse olen enemmän kesähäiden perään, onneksi Lughnasa sattuu olemaan toinen hyvä aika wiccojen häille, hyvinpä sattui! Wiccoille Lughnasa on myös kiitollisuuden juhla, enpä tiedä olisi minulla enää enempää aihetta olla kiitollisempi, kuin nyt kaiken onnellisuuden keskellä.



Aikoinaan nuoret miehet ja naiset asettuivat riviin jommalle kummalle puolelle puista porttia korkean seinämän vierellä, jossa oli reikä johon käsi mahtui. Yksi kerrallaan tytöt ja pojat laittoivat kätensä reikään näkemättä kuka toisella puolella oli ja olivat näin ollen naimisissa. He olivat yhdessä vuoden ja yhden päivän jotta näkisivät toimisiko liitto. (ps tämä ei tainnut olla suomalainen tapa). Jos suhde ei toiminut, saapuivat he jälleen seuraavana vuonna samaan paikkaan ja erosivat seisten selkä toisiaan vasten ja kävellen pois päin toisistaan.



Pääasiassa Lughnasa on silti sadonkorjuun alun juhla. Wiccat viettävät kolmea sapattia, syksyn mittaan juhlitaan satoa siis suhteellisen paljon, miksipä ei? Kukapa ei nauttisi oman kasvimaansa tuotoksista. Suomessa alkavat ensimmäiset marjat olemaan kypsiä, tulipa itsekin maisteltua oman metsän mustikoita ja metsämansikoita samalla, kun käytiin hakemassa luutatarpeita. Minä siinä nykynoitana; puhelin korvalla ja siinä samalla yrittäen puhua suu täynnä makoisaa mansikkaa. Saatiinpa jälleen Janin äidiltä hänen itsetekemäänsä viinimarjamehua, se onkin maailman parasta mehua, parantaa pahimmatkin köhät ja kuumeet.



Sapattia voikin viettää vaikka leipoen leipää, marjapiirakoita, tehden liha-juurespataa (meidän häistähän löytyi karjalanpaistia), sekä kaikenlaisia keittoja. Eikun kyökin puolelle saamaan kotiin mahtavia tuoksuja! Uhriruuaksi voipi ulos viedä tuota itsetekemäänsä (kenties porkkana) leipää tai piirakkaa, kunhan muistaa ettei liika suola ja sokeri ole hyväksi metsän eläimille. Ennen wanhaan on ollut tapana kutsua myös perhettä ja ystäviä mukaan juhlimaan ja syömään yhdessä. Tänään voi myös tehdä erilaisia säilöntöjä kauniisiin lasipurkkeihin ja tehdä omat etiketit. Oma hillokin kyllä maistuisi varmaan varmaan lettujen kera iltatulen ääressä.

Kannattaa käydä mukavalla luontoretkellä, kenties mennä poimimaan mustikoita ja muita marjoja, käymään piknikillä ystävien kanssa tai uimassa. Lughnasana kenelläkään ei ole kiire, on aika nauttia kesän parhaimmasta annista. Onkin aika kiittää Luonto Äitiä tämän vuoden upeasta alkusadosta ja kauniista kesästä.

Suitsuke ja tuoksukynttilöissä voi olla tuoksuina ruusu, santelipuu ja aloe.

Today's outfit


Lughnasan historia juontaa juurensa kelttiläisestä kulttuurista, perinteisestä Luonnonnoituudesta. Lughanasia vietetään  elokuun ensimmäisenä päivänä. Nimi juontuu Irlantilaisesta Jumalasta, Lughista (auringon jumala, lausutaan Loo), yhdestä Tuatha De Danann pääjumalista.  Lughnasalla onkin myös monta nimeä kuten Lammas, Lughnasadh irlantilaisittain,  Lunasdàl skottilaisittain ja Laa Luanys Isle of Man saarilaisittain. Walesissa tämä aika on tunnettu nimellä Gwl Awst, Elokuun juhla. Ennen Lughanasia juhlittiin mäenhuipuilla ja ihmiset keräsivät yhdessä marjoja joista sitten tehtiin yhdessä erilaisia ruokia, leipomuksia ja viiniä.

Kristillinen uskonto otti omaa valtaa myös tästäkin juhlasta ja teemasta ja alkoivat kutsua sitä nimellä Lammas, "loaf-mass", eli suomeksi tarkoittanee suurinpiirtein leipää. Tänä aikana juuri paistetut leivät ovat aseteltu alttarille. 

Asioita joista olen nyt kiitollinen:
Jani (no tietenkin)
Hyvin menneistä häistä!
Ystävistä joihin voin aina luottaa
Ihanista häälahjoista!
Ruuasta
Auringonpaisteesta
Marjamehusta
Kissojen tyytyväisestä purinasta
Hyvästä musiikista
Koti-illasta
Kynttilöistä
Neil Gaimanin sarjakuvista ja kirjoista <3>



Can you hear
The Spirits of the Earth

Can you hear them call
Can you hear them sing

Lughnasadh
Is the life and the death
Of the Corn King



Saippuakuplien täyteistä päivää kaikille! Mistä asioista te olette kiitollisia? Vielä ehditte tänään luonnonhelmaankin ja keittiöön leipomaan!
/Leena
P.s Don't worry, you will get your translation from this!

10 kommenttia:

Hiidenneito kirjoitti...

Miten ihania kuvia susta, varsinkin tuo saippuakupla <3 Tuo hiusten väriyhdistelmä on ihan mahtaisa.
Itsekin leivoin mustikka-metsämansikkapiirakkaa itse kerätyistä marjoista, aijaii.

Marjut M. kirjoitti...

Ihania kuvia, varsinkin neljäs. :) Täytyy kyl sanoo, et nyt on ihan oikee väri letissä!

Pahalapsi kirjoitti...

Jotenkin miusta tuntuu että tuo siun onnellinen fiilis oikein hehkuu tänne ruudun toisellekin puolelle! Punapäämurunen, näytät kuvissa aivan hitsivieköön todella hyvältä!:) Ja muutenkin, tottakai. Punainen jos joku, se on se siun väri. <3

E kirjoitti...

Ihanat hiukset ja kaunis mekko :) Minä koitan olla ihan kaikesta kiitollinen, myös niistä haasteista, vaikka vaikeaahan se välillä on.

Onnittelut häiden johdosta!

La Fèe / Keijupölyä ja Sinfoniaa kirjoitti...

Oih, nuo sinun hiukset <3 Sopii sulle ääreistä hyvin!

Louhakka kirjoitti...

Ihania kuvia sinusta! Susta oikein huokuu onnellisuutta. Jollain tavalla ihan säteilet. :)

Oikein paljon onnea häiden johdosta! :)

Essi kirjoitti...

Fiu löysin blogis aivan sattuman kaupalla. Tää on aivan mahtava & oot älyttömän kaunis. Sait musta lukijan!

Leena kirjoitti...

Lady Selena: Kiitoksia <3 Ja mustan ja punaisen yhdistelmä on aina lyömäön. Ja voi sentään, itse kerätty maistuu aina paremmalta <3

Marjut M: Kiitoksia<3 Kyllä oon punaista kaivannutkin jo tovin..

Insanity: Kiitoksia kulti<3 Punanen on mun värini ja en oo ikinä ollut onnellisempi<3

Kartanonrouva Elise: Haasteet kasvattaa luonnetta,pitäähän meidän naisina olla kovia vai mitä ;) Kiitoksia <3

Lady Satin: Kiitos!

Myrika: Musta tuntuukin säteilevältä xD

Essi: Mahtavaa! Terwetuloa lukemaan blogiani! <3

Anonyymi kirjoitti...

wow ! I loooove your dress ! it's awsome !

Leena kirjoitti...

heartlesswitch: Thank you so much!<3