maanantai 27. helmikuuta 2012

New wedding plans with a new place

Anniina, Me and Laura <3

Tänään on ollut jälleen yksi suhteellisen onnistunut maanantai! Ainut mikä tässä päivässä on mennyt pieleen, on krooninen niskakipu ja se, että Anniina värjäsi mulle raitoja vaikka kuinka kauan ja minä menen ja pesen ne ja tadaa, raidat ovat kadonneet. Joten mulla on edelleen yksi väriset violetit hiukset ja vituttaa ihan sikana, että mulla meni yks purkki hopeista hiusväriä suoraan violettina viemäriin.

Mutta mutta, mulla on hääasiaa tälläkertaa. Eli päätettiin Janin kanssa, että me halutaankin pitää häät sisätiloissa Porin keskustassa ja löydettiin aivan mahtava tila näiden kuvassa näkyvien ihanian naisien avustuksulle. Nyt on keittiötilat, ruokatilat ja astiat, karaokemahikset, disco, bändeille paikka äänentoistolaitteineen kaikkineen ja kaiken huipuksi saan majoituksen kaikille vierailleni! Seinät, katto ja lattiat on pääasiassa mustia ja kellarissa (kuinka goottia) on hieno tila itse seremonialle ja syömingeille pitkän puisen pöydän ääressä. Pari seinää on tehty isoista kivistä. Tunnelma on kertakaikkisen mainio. Mainitsinkö, että tämä kaikki on samassa rakennuksessa? Ihan huippua, stressitaso on huimasti laskenut ja olen todella innoissani. Nyt on enää oikeestaan kyse vaan yksityiskohdista ja pitää hommata puvut. Kengät tuottaa edelleen suurta päänvaiva, mutta enköhän mä jotakin keksi.. Päivät on nyt varattu kalenteriin sinne, perjantaina laitetaan paikkoja kuntoon ja lauantaina on sitten käteenliittäjäiset ja juhlat. Perjantainahan me mennään maistraatissa jo naimisiin, mutta noi muut onkin kiva pitää sitten erillisenä päivänä. Tarttisin kyllä luultavasti vielä pari kaveria auttamaan, mutta enköhän mä saa sovittua asiat tässä jo piakkoin. Ajattelin alkaa suunnittelemaan kutsukorttejakin jo tällä viikolla, mulla on pari ideaakin jo.

Translation:
Anniina dyed my hair and I really wanted my hair to be violet and silver but when I wash my hair all the silver hair got mixed with my violet hair and now my hair is only violet. I am so sad about it because I really wanted some change in hair.. 

We decided that we want to have our wedding inside so we went to see the new place with my friends. It is perfect, black walls, ceilings and floors and in the basement there are rock walls and long wood table which look just like medieval! Juuuust perfect because wedding theme is goth/medieval! Cool. And I don't need to stress anything now, it is just answer all of my prayers.

/Leena

lauantai 25. helmikuuta 2012

Think what you say



On aivan sama minkä kokoinen tai näköinen ihminen on, jos se on itse tyytyväinen itseensä. Siinä vaiheessa, kun muiden kommentit satuttavat ja muuttavat omaa käsitystään itsestään ja ulkonäöstään, voi seuraukset olla vakavat. Itse ala-asteelta asti kiusattuna ja jopa oman äitini ilkeästi sanotut sanat ovat vieneet monta onnellista vuotta pois elämästäni, olen ollut nyt yli 12 vuotta masentunut ja syömishäiriöinen, vain siksi, että aloin uskomaan muiden sanoihin. Myös se, että olen ollut ihmisille pelkkää ilmaa, on tehnyt minusta täysin itsekriittisen ja uskomaan, että olenkin pelkkää ilmaa. Ei riitä, että koulussa ja työpaikoilla on kiusattu, myös omat kaverini ovat kääntäneet kelkkansa ja ventovieraatkin ovat kommentoineet ilkeästi, uhanneet tappaa, kourineet minua, kuin olisin pelkkä esine. Silloin, kun mut raiskattiin ja kerroin siitä, sain kuulla keksineeni koko jutun, ei mitään tapahtunut jne.. Itse tyyppi ihmettele jälkeenpäin mikä mulla oikeen oli. Baarissa ja kaupungilla olen joutunut huutamaan ja tönimään ihmisiä pois tieltäni, kyllä, vaikka olen tämän näköinen! Ilmeisesti minua ei tarvitse väistää, eikä minulle voi olla ystävällinen. 



Kaiken kokemani jälkeen tiedän olevani vahvempi, mutta mua harmittaa se, kuinka nopeasti olen joutunut aikuistumaan tiettyjen asioiden takia, lapsuutta kuitenkaan ei saa enää koskaan takaisin. Silti kaaliini ei mene, miksi aikuisenakin toisia pitää kiusata työpaikoilla ja kaupungilla. Mikä on näiden ihmisten motiivi? Huono itsetunto? Tuleeko heille oikeasti parempi olo tälläisestä? Oon miettinyt tätä aihetta aikasemminkin blogissani, lähinnä näiden anotrollaajien muodossa. Tein varmaan monien muistaman ulkonäkörasismi postauksen. Jos paikan päällä ei ole ketään mollattavaa, on helppoa mennä nettiin ja tehdä se vielä kasvottomana. Ikävä kyllä netissä asiat paisuvat vielä suuremmiksi ja pienistäkin asioista tehdään suuria. Netissä myös ihmiset tuntuvat olevan paljon herkempiä negatiiviselle kommentille. Mistähän tämäkin johtuu.. siitä, että ei yksinkertaisesti tiedä kuka on kyseessä?

Vielä tuli mieleen, että jopa syömishäiriöisenä mua on kiusattu. Jopa sairaalassa, missä mun pitäisi saada hoitoa. Hoitaja nauro mulle päin naamaa, kun kyse oli painostani, eikä selkeästi ottanut mua vakavasti. Olin silloin normaalipainoinen. Ilmeisesti normaalipainoinen ei voi olla syömishäiriöinen, koska mä en näytä sairaalta. Hemmetti, pitääkö tässä esitellä verta vuotavaa ruokatorvea jne, jotta joku ihminen uskoo minun olevan sairas? Kyllä, tiedän ettei syömishäiriöt näy muilla, kuin alipainoisilla tai ylipainoisilla, mutta on niitä silti sellasiakin ihmisiä, joiden luonnollinen paino on olla laiha tai ylipainoinen. Ja joillakin vaan on erilaiset syömistottumukset.  Nyt poikkean taas alkuperäisestä pointistani. Kysymys kuuluu, milloin minä olen tarpeeksi sairas, jotta minut otetaan vakavasti? Milloin minä olen tarpeeksi ihminen, jotta minut ylipäätään otetaan missään asiassa vakavasti?



Tämän ajatuksen purkamisen aiheutti Insanityn videomerkintä ja Angelican postaus oman koon ja ulkonäön syrjinnästä. Myös laihoja haukutaan liian laihoiksi. Kumma juttu, niin minuakin ala-asteella. Olin vähän pidempi pari muuta ja olin todella laiha, ilmeisesti ei tarvitse olla läski ollakseen friikki.



Tässä Sussun video suoraan, mutta sen löytää myös tuosta "videomerkintä" sanasta.


Ja Angelican postaus on tässä.

Viimesinä sanoina voisin sanoa, että mikään ei varmasti vituta kiusaajaa enemmän, kuin se, että sä olet oikeasti ihan vitun onnellinen ja elät elämääsi kuten haluat, ole millainen haluat ja haistata muille vaikkapa sateenkaaret jos sille päälle satut. Hymyile, niin elämäkin hymyilee sinulle. Ja muista ajatella mitä sanot, vaikka ihmiset ei näyttäisi loukkaantuneilta, voi tietyillä sanoilla silti olla suurikin merkitys. Joten löydä ihmisistä hyvät puolet negatiivisten sijaan!



Translation: 
So, I have been thinking about how people behave towards each other. For real it is indifferent which size you are or how do you look, but some people still want to make you feel bad. I have been bullied at school from my first year.. to this day. When people treat you as you are air you start to think about.. you are air. You are nothing. Because of my school friends, my own friends, my own mother and even co-workers I have been depressed and dealing with eating disorder for over a 12 years now. I have lost so many happy childhood and teen years and I am very sad about that.. I needed to grow up more faster than my friends because what I needed to handle was not the things my age should have been.

Weight issue is always an issue for me. I haven't ever been happy about how I look and it is all thanks to people who have said bad things to me. I am not good for them when I am thin and I am not good enough when I am this size. Nothing is ever good enough. I am so tired to this bouncing all around, I just want it to stop. I want that good people stays in my life and people that are not good for me just go away.

Some people have wanted me to die or said that I am ugly. Men thinks they owned me and I have been treated like an object. I have been raped and I have just heard I just imagine the whole thing, nothing did not happened etc.. The guy even asked me what is wrong with me afterwards.

I was reading Angelicas blog and I just wanted to share little bit of my story. Remember to think before you say anything because someone could remember your words many years later. Do you want he/she to remember your good words.. or bad words..?

And I just wanted to say every one you who have been bullied some how:



/Leena


Me today


Today's outfit




Today´ s makeup
This is how I look today. Have a nice weekend everyone!

/Leena

torstai 23. helmikuuta 2012

Blueberry fantasies


Nuhan ja tylsyyden keskeltä päätin tehdä uutta postausta, uusien kuvien kera. Tänään oli työkkäripäivä (kävin lähinnä vaan sanomassa, että menen sairaslomalle, joten turha enää vauhkota mun puolestani), joten meikkiäkin sain naamaan pitkästä aikaa. Pahemmin ei silti jaksa laittautua, olo on niin vetämätön.

Valentine's gist from Jenni

Jenniltä sain ystävänpäivälahjaksi uudet korvikset (raidat kelpaa aina!) ja uuden luonnosvihkosen, onpahan taas kunnollinen vihko mihin piirtää, edelliset onkin kai jo aika kuolleita ja täysinäisiä.. 

And this is from Jenni too


Kirjarintamalta sen verran uutta, että oon tosiaan saanut itseni kirjastoon asti ja lainasin läjän vampyyrikirjoja ja pari sarjakuvaakin. Tällä hetkellä kesken on Noitanainen. Aika hyvä sinänsä, mutta kirja vilisee niin kovasti kaikenmaailman yliluonnollisia otuksia, että tulee vähän tunne, että niitä on ängetty vähän turhankin paljon. Siskoksia on kolme kappaletta, noita, kissanainen ja vampyyri, mitäh, niistäkin pitänyt saada kaikista erilaiset? Siskokset ovat tulleet jostain toisesta maailmasta ja ovat päätyneet Maahan agentteina. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta joku juttu tässä tökkii. Varsinkin, kun  tarina kerrotaan menneessä ajassa ja minä muodossa, suomennoksesta löytyy myös virheitä. On myös Lucifer- Luke niminen demoni, joka jo nimensä mukaisesti tuo mieleen ihan muita juttuja (en oo vielä ehtinyt kauheen pitkälle, mutta ilmeisesti kyseisellä tyypillä sattuu olemaan myös tulimiekka (köh star wars?) ).. Anonyymit vampyyrit oli ihan kiva lisä, mutta en oikeastaan odota tolta paljoa. Tälle on silti vielä lisäosiakin? Bonusta siitä, että on suomeen liitännäisiä juttuja, mutta enpä tiedä mistä sekin on mahdettu repiä. On muuten myös ensimmäinen fantasiakirja, mikä sisältää muotia, joka sivulla on kuvailtu tarkkaan Chanelia ja millon mitäkin, sinänsä ihan kiva mainita yksityiskohtia, mutta kuinka muotitietoinen sitä pitää olla fantasiamaailmassa?



Sarjispuolelta löysin ranskalaista fantasiavampyyrisarjista, joka on hieman goottityylinenkin. Seksiä, verta, murhia ja pettureita, ihan mielenkiintoista kamaa ja tahtoisin lukea näitä lisääkin. Ja ihmetteli suuria tissejä, mutta minkäs sille mahtaa, tissit on kivoja.




 Sen verran oon jaksanut jotain tehdä, että oon imuroinut ja siistin vähän olkkarissa paikkoja, yllättävän hyvin oon silti saanut pidettyä kämpän siistinä! Joten olkkaristakin vähän kuvaa, tuoliin uutta kangasta (koska kissat raapineet ja kangas kauheaa) ja Sinalta saatu uusi olkkarin pöytä. Oon ihan rakastunut tohon pöytään, onneksi en ehtinyt tollasta mistään ostamaan, kun kerta sai lahjaksi aivan sopivan!






Kun on kipeä niin sarjat pelastaa. Oon kattonut Australiasta Suurinta pudottajaa nyt neljä kautta, katsoin myös Supernaturalit kutoskauteen asti (oottelen, että seiskakin tulee kokonaan ja rykäsen koko kauden kerralla) ja nyt oon kattelut X-filesia ihan DVDltä. Nyt on Roswellin eka kausi mua oottelemassa, mutta enpä taida ihan jaksaa nyt enää yöllä sitä katsomaan, huomenna sitten.


Freyan suklaasimmuja ei voi vastustaa, oli pakko ottaa kuvia kullasta makailemassa <3 Viime lauantaina kävi myös niin ikävästi, että meidän pikku Bahamut (rotta herra) nukkui pois Sateenkaarisillalle. Vanhuus iski itseasiassa aika yllättäen, koska herra ei ollut mitenkään sairas, onneksi sentään. Oon miettinyt, etten ota enää lisää rottia, koska oon menettänyt jo niin monta pientä kultaa, etten enää kestä tätä. Vielä on Hansu (Hannibal) ja hän tuntuu toistaiseksi viihtyvän yksin, vaikka kuten kaikki rotista vähänkään tietävät, eivät rotat saa olla yksin, vaan pitää olla ainakin yksi kaveri seuraa pitämässä. En silti pysty luopumaan ja tämäkin herra on jo melkein kaksi vuotias, joten.. se on hyvä ikä rotille elää.


Tämän hetkiset ruokaihastukset ovat mandariinit ja mustikkakeitto. Vetelen keittio lasissa, kylmänä pitkin päivää. Onneksi tänään tuli taas rahaa, niin pääsee ostamaan lisää herkkuja!


Translation:
When you are sick my rescuers are blueberry soup, X-files and good vampire books and comics <3 And I just loooove my new coffee table <3 My little rat died last Saturday.. I have been thinking that I am not taking new rats because it brakes my heart when they die.. and they die so very quickly.

/Leena

maanantai 20. helmikuuta 2012

Ugly inside


Helou mi darklings. Oon ollut kipeenä varmaan kohta jo viikon. Se on kaikinpuolin paska juttu, koska ylipäätään ei jaksa mitään vaikka tahtoisikin, en saa liikkua ja olo on väsynyt ja voimaton. Koska en voi liikkua oon keskittynyt syömispuoleen ja toivon, että huomenna vois jo vaikkapa joogata. Tällä viikolla ois Staminan keikka, enkä osaa millään päättää menenkö sittenkään, kun rahalle ois muutakin käyttöä ja on vaan niin masis fiilis. 

Kaikenlisäks juurikasvu on varmaan kilsan mittanen, enkä millään jaksais vaivautua kauemmas ostamaan värin (siis hiusten) poistoainetta. Kaikki itsevarmuus tuntuu välillä aina valuvan suoraan korvista ulos, en pidä blogistanikaan, mikä on kumma juttu, koska mulla on tähän kauhea pakkomielle nykyään. Kaikki on vaan kertakaikkisen pielessä, koti ei näytä hyvältä ja tunnun jälleen vaan haluavan miellyttää kaikkia, ku teen jotain tai haluan jotain, mietin vaan mitä muut ajattelee siitä. Ihan perseestä, luulin päässeeni sen yli jo. Kaiken lisäksi oon ollut nalkuttava tylsyys akka, joka vaan haluaa kaikkea ja valittaa. Tahtoo vanhan kropan takas ja lohtusyömisen pois joka päiväsestä rutiinista.. Onko ihme, että painoa on tullut, kun kuitenkin tykkäis syödä välillä samaan tahtiin kuin aikaseminkin, nyt vaan tosin ruoka ei tuu samantien ulos vaan jää kroppaan muodostamaan rasvasoluja.

Kuvat vuodelta 2008.


Translation:
I have been sick almost a week now. I can't do almost anything and I am just so frustrated this situation. I am cranky and bitchy almost every day and I complain little things. Why I can't be happy? Why it is so hard? I want my old body back, I feel fat and ugly. I am boring and irritating.. why I even have friends? I hope I get well soon so I can be myself again. I don't even like my blog, I think it is ugly. I think what other people think about me and things I do. This is so exhausting.

Pictures are from 2008.

/Leena

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Modify the kitchen table

Table and bench before

Tällä viikolla sain viimein aikaiseksi maalata keittiön pöydän ja penkin (toinen penkki on nukkekodin alustana) ja olen kovin tyytyväinen lopputulokseen, kuvista ei ihan näe, kuinka kivalta se nykyään näyttää. Nuo kalusteet on kuitenkin jotain 30 vuotta vanhat ja harmillista kyllä, ei ole aitoa koko puuta, joten noiden miellyttävän näköiseksi tekeminen on jo haaste sinänsä. Sitä paitsi, olen lopen kyllästynyt vaaleaan puuhun ja kaikenlisäksi ton mallisiin pöytiin ja penkkeihin, kotona niitä on nähty ihan riittämiin. Kierrätys silti toistaiseksi kunniaan, ehkä tässä kestää vielä pari vuotta näinkin.

Vielä kun saisi uuden maton (mä en tunnu sietävän kotona enää lainkaan sinistä sisustuksessa), seinät maalattua/tapetoitua ja kuvassa näkyvän jakkaran ajattelin maalata myös punaiseksi (kettiössä on punamusta teema), kenties musta jakkara, jonka päällinen valuu mustan osuuden päälle kuin valuva veri.. tai vastaavaa, en ole vielä ihan osannut päättää. Lamppu on yksinkertainen ja tylsä, sitä ei edes huomaa keittiössä ollessa. Ehkä teen siitäkin punaisen. Tai mustalkoraitaisen! Mielipiteitä?

And after

While painting you have time to listen your favorite albums

Translation:
I finally finished my painting with kitchen table and I am very happy with the result. Now I need new carpet and I still need to paint the walls and that stool.. and lamp.. Much work to do.

perjantai 17. helmikuuta 2012

First Aid Kit



Joo pientä masennusta vieläkin, en oo saanut inspiraatiota bloginkaan pitämiseen. Sen sijaan oon tyytynyt siivoomaan kämppää ja maalaamaan kettiön kalusteita.. Kuntoilukin on mennyt vähän tyylillä joka toinen päivä, pääasiassa odottelen vaan, että tää paskempi fiilis menee ohi. Ei ole innostusta ottaa uusia kuviakaan, kun olo ei ole kovinkaan nätti. Tänään pitäisi silti mennä ulos, koska varasin uusia kirjoja ja haluaisin tosi kovasti saada uutta luettavaa. Musarintamalta sen verran uutta, että ollaan Janin kanssa ihastuttu ruotsalaiseen folkbändiin nimeltänsä First Aid Kit, todella rentouttavaa musaa, tahtoisin ihan levylläkin.






Translation: 
We are totally loving Swedish folk band First Aid Kit. What do you think about folk music?

/Leena

tiistai 14. helmikuuta 2012

Happy bloody Valentine's day


500 postausta tehty ja monen monta vielä jäljellä! En ole kadonnu mihinkään, vaikka enää kirjottelekaan joka päivä. Masennus on nostanut taas rumaa päätään ja oon ollu totaalisen sekasin viime päivät. Maanis-depressiivisuus tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Onneksi läheiset ymmärtää ja olen saanut anteeksi käytökseni. Masennus on tosin vaikuttanut liikunta puoleen, enkä ole todellakaan liikkunut niin paljon, kuin on ollut tarkoitus..

My today's (Valentine's day) outfit

Onneksi nyt on asiat taas paremmalla tolalla ja sain jopa alotettua vihdoin keittiöönkin uutta tuunausta, eli keittiönpöytä korjataan ja maalaan sen ja yhden meidän penkeistä, toinen sattuu olemaan nukkekodin ikäänkuin pöytänä.. Ensimmäiset hionnat ja maalaukset on nyt tehty ja huomenna toiset. Siis tosin vain jalustoihin, koska en välittäisi nyt alkaa kikkailemaan ja sotkemaan viimesillä maaleillani, parempi tehdä asiat rauhassa. Uutta huonekaluakin on meille tulossa, nimittäin Sina sanoi lahjoittavansa meille uuden sohvapöydän! Kyse on Ikean Lack sohvapöydästä ja oon itseasiassa halunnutkin just tollasta, kuinka passelia!

We will have this new table at this weekend.. thank gods for friends!
Ystävänpäivä tänä vuonna ei ollut mitenkään erikoinen, koska meidän piti mennä alunperin ravintolaan ja mun piti saada ruusujakin, mutta vähemmillä varoilla päädyttiin viettämään vain (jälleen) rauhallinen koti-ilta. Katsottiin pari elokuvaa, jotka oli todella viihdyttäviä (varsinki Saapasjalkakissa, ihana!) ja muuten vain olemaan normaaleja ällösöpöjä yhdessä. Voi pahus, sain Jenniltä ystävänpäivälahjankin, mutta unohdin kuvata, ehkä laitan ne seuraavaan materiapostaukseen.

Jani was very tired when we take this picture.. but we still need to have picture on Valentine's day you know!



Translation:
We had very calm and nice day together, nothing special. We watch two movies and just love each others. How very boring but I love my life.. and Jani <3
I have been very depressed lately, again I know. That is how my life is with my sickness.

/Leena

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Dark Shadows (2012)

Wow this year it is just full off interesting movies, don't you think? You can easily guess what series I am going to watch after Supernatural! This seems to be very promising. And another gothic serie from the sixties. This is what I have been looking for, something that I haven't seen yet! More info in this later.. If you want to see more gothic and horror movies which is just on their way to cinemas, just click my Coming soon tag.





A gothic-horror tale centering on the life of vampire Barnabas Collins and his run-ins with various monsters, witches, werewolves and ghosts. Based on the cult TV series.


Director:


 

Tim Burton

Writers: 

Dan Curtis (characters), Seth Grahame-Smith(screenplay)

Stars:

 Johnny Depp, Michelle Pfeiffer and Eva Green


Release Date:

  (USA)


Source: Imdb

/Leena

lauantai 11. helmikuuta 2012

Pin up inspiration: Missing red hair


I would really need a change again and I really miss my red hair.. yeah, in the end I always end up with red, over and over again. Do you think I should? I mean, I am going to dye my hair red at the summer.. Should I do it already? So let's vote! Purple, red, silver, pink, blond or green?










/Leena

maanantai 6. helmikuuta 2012

Give me something new


Nyt ei kyllä tunnu lainkaan maanantailta, ne on yleensä ikäviä ja kaikinpuolin pilalle menneitä päiviä, ainakin kirjoittajan osalta. Heräsin pirteänä ja suhteellisen iloisena ja olen jo kerännyt uusia gothabilly inspiraatiokuvia, joista sitten sainkin innostusta ottaa uusia kuvia. Tältä näyttää tän päivän hiukset ja meikit. On kyllä sen verran maanantaita, että se ulottuu huonoon hiuspäivään.. suortuvia sojottaa joka suuntaan, eikä asiaa auta yhtään se seikka, että hiuslakka on tekemässä loppuaan..


Perjantaina on muuten luvassa uusia Batfit kuvia, on kyllä sellanen olo, ettei niissä näy varmaan mitään muutosta, vaikka kyllä itse tunnen muutoksen. Viikko-ohjelma on muuten suhteellisen olematon, koska tällä tädillä ei ole pahemmin rahaa tehdä mitään tai mennä minnekään. Ehkäpä saan aikaiseksi keittiöönkin uutta muutosta maalin muodossa, katsotaanpas.. Mieli halajaisi myös uutta zombie elokuvaa..


Translation:
It does not feel like a Monday at all! I feel cheerful and happy. So I decided to take photos of my today's makeup and hair for you! On Friday you will see my new BatFit photos, I think I don't have change that much though.. I don't have plan for this week so maybe I will do something nice for kitchen with paint.. hmm.. we will see.. and I want to see some new zombie movies.. mmm.. braaiinnss...

/Leena