perjantai 10. toukokuuta 2013

Jeans jeans jeans


Today´s outfit

Nyt, kun silmä on ollut taas parempi, olen saanut jonkin hurjan draivin bloggailuun! Tekisi koko ajan mieli postata, kirjoittaa, ottaa kuvia ja kirjoittaa teille mielipidetekstejä. Listaa olisi tulevien postauksien varalle ainakin kolmisen kymmentä ja toivepostauksia tulee aina vain lisää, mä olen niin iloinen, kun te ootte osana mun bloggaamista ja voin tuoda teille uusia ajatuksia, inspiraatiota tai paremman mielen mille tahansa päivälle. Juuri siksi mä bloggaankin. Oon kovasti yrittänyt parantaa entisestä, mutta silti pysyä omana itsenäni ja pitää Luurankoja kaapissa sellaisena se oli kuin alotinkin, eli paikka jossa en valehtele ja puhun suoraan. Mitäs olette pitäneet uudistuksista? Tämä postaus on hyvä esimerkki siitä, minkä tyyppisiä postauksia on tulossa, aion panostaa enemmän kuviin ja ottaa enemmän asukuvia.


Kesän alku on tuonut mulle tänä vuonna löysät paidat, kiilakorot, niitit ja suoran tukan. Kuvissa oleva paita on tosi vanha Nightwish t-paita jonka ostin aikoinaan kirpparilta. Nyt se sai isomman kaula-aukon ja hihat saivat lähteä, pidän siitä, kun olkapäät näkyvät (tai vain toinen). Sain myös vihdoin aikaiseksi tehtyä pidempi aikaisen projektini, farkkujen lyhennyksen nimittäin. Ah, nyt näyttää paljon paremmalta ja rakastan sitä miltä pillifarkut näyttävät korkojen kanssa. Musta tuli super pitkän näköinen! Kengät on muuten Kenkäporista jos joku nyt haluaa tietää. En ole löytänyt niitä myynnissä mistään netistä, mutta aika monista isommista kenkäkaupoista noita saattaa löytää. Arskat löyty kaverilta ja päätin omia ne. On kyllä ollut hyödylliset ja tulee olemaan suuri osa mun tyyliä tänä kesänä.


Hyvää alkavaa viikonloppua, viettäkää ihana päivä ja pitäkää ittenne mahtavina! Miul ois suunnitelmissa katsoa Janin kanssa vähän komediaa, Doctor whota, syödä hedelmiä, juoda litrakaupalla smoothieta ja nauttia yleisesti ottaen elämästä. Anna lehden haastattelu meni tosi hyvin, maanantaina olisi kuvauksetkin siihen, superia! Tämä kesä tulee olemaan täynnä kuvauksia, road trippejä, ihania ihmisiä ja uusia kokemuksia, en malta odottaa mitä elämä tuo tullessaan! Mutta nyt, oon blogannut yhteensä viisi tuntia putkeen, voisinpa lopettaa tältä päivältä.






Translation:
These couple days have been such an inspiration boost to me. I want to be blogging all the time, I don´t have enough time for all the ideas I have. So there is few new things I have changed, I hope you will like to read my blog in future as much as in the past. I try to take better pictures and take more outfit pictures, you seems to like them. I love that you want to be part of my blog and make it better. I like to be an inspiration and make even one person happy just a little bit more.
My today´s outfit is mostly full of things I like now, jeans, my favorite shoes, Nightwish t-shirt (I made a little DIY project today of it.. it is more wearable now), sunglasses is from my friend and I am totally going to use them a lot this summer. 
But yes, have a nice day, good weekend and be just awesome as you have always been! Love you my little darklings! I can´t wait what I own life is about to throw at me.

/Leena

10 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Oo, rakastuin sun kenkiin ♥ Rakkauskengät ♥

Mäkin muuten tykkään sellasista paidoista että olat näkyy, joko molemmat tai toinen :)

Sarah Anniina kirjoitti...

Näytät tosi hyvältä!

Saija Sasetar kirjoitti...

Yayy asuille ja kuville! ♡ ♡
Ihanat kengät ja paita Nightwish-paita näyttää letkeältä. ^__^

Sun piristyneisyys ja bloggailuintous välittyy, ihanaa ja elämästä nauttimiselle iso kylläh!!

Otsapantahärpäkkeestä..
..mietinkin, että noita sais varmaan mukavasti kaupaks, kun takois jokusen, mutta pahoin pelkään, ettei mulla taida olla aikaa tai mahdollisuutta enää koulun metallipajalle (alle kuukausi läsnäoloaikaa). Sitä pitäisi muutenkin sovitella, että istuu. Jos näitä touhustelen vielä, niin muistan heti ilmotella sulle. ^__^

~ Frillycakes ♥ ~

La Fèe / Keijupölyä ja Sinfoniaa kirjoitti...

Ihania kuvia :) <3 Tekstisi oli myös aivan ihanan iloinen ja energinen!

Yuki kirjoitti...

Noi kengät, omg *___*

Ali Horn kirjoitti...

Whoah, those shoes are badass! I wish I could wear things like that without falling over all the time. In fact, the whole outfit looks great :D

Nebula kirjoitti...

Oot mielettömän nätin näköinen <3 Wau! Noi kengätkin on ihanat.. :) Just kivoja nämä blogin uudistukset, enemmän kirjoituksia ja mielipiteitä - i like. Uusi ulkoasukin saa vain pelkkää plussaa - helpompi ja rennompi lukea, kuin valkoinen teksti mustalla pohjalla :)

Leena kirjoitti...

Katja: Kengät on kyllä puhdasta rakkautta <3 samaten semmoset paidat.

Zombie: Voi kiitoksia kaunokainen! <3

Saija Sasetar: Arvelinki että pitäisit <3 Ja mulle otsahärpäkettä hetiiii! <3

Lady Satin: Kiitos ja hehe semmonen mä olen <3

Yuki: Niinpä <3_<3

Ali Horn: Yeah, those shoes are just pure love <3

Nebula: Joo kuulemma! Olipa hyvä tehdä muutoksia mistä moni tykkää ^^ Tykkään iteki vaihtelusta!

Cherry jam kirjoitti...

Oi kun oot nättinä <3 Ja ai että mä rakastan sun blogin uutta wallpaperia!! :)

Leena kirjoitti...

Cherry jam: Mikään ei päihitä Tardista <3