Prison

Vaikka joulu menikin mahtavasti ja kaikki on elämässä aina vain niin kertakaikkisen hyvin, en silti mahda sille mitään, että masennuspuuskat iskevät ja välillä liiankin lujaa. Jostain syystä poden pitkästä aikaa syyllisyyttä monista asioista, en löydä iloa rakastamistani asioista ja poden jonkinlaista henkistä identiteettikriisiä. Lähinnä mietin kuka oikeastaan olen. Olen tietty se sama Leena, kuin aina ennenkin, tyylini kehittyy aina eteenpäin ja pidän niistä samoista asioista kuin aikaisemminkin. Mutta ehkä siinä juuri se, että vaikka olen vieläkin se sama Leena, niin aikuistuminen tuntuu aiheuttavan mieletöntä ahdistumisen tunnetta. Odotan itseltäni edelleen liikaa ja tahdon tehdä kaiken liian täydellisesti. Koska kaikki on tosiaan pääasiassa hyvin, avioliitossa ei ole mitään vikaa, paranemisvauhti on kohdillaan ja pääsen pian kuntoutukseen ja vaikka mitä.. mutta tunnen polkevani paikoillani syömishäiriöasiassani. Ikävät asiat ja tunteet tunnun nykyään lähinnä vain lakaisevan jonnekin kaapin pohjalle piiloon, lukittuna laatikkoon jota en halua enää avata. Olen niin kyllästynyt negatiivisuuteen ja pahoihin muistoihin, enkä ymmärrä miksi minun pitää vieläkin jauhaa niitä kahdeksan vuoden terapiavuoden jälkeen. Vaikka en ole oksentanut pariin vuoteen (mikä on edelleen mahtijuttu), ahmin edelleen välillä ja turpoan kuin pullapitko ja sehän nyt ei ahdista lainkaan poista, päinvastoin. Olen jatkuvassa oravanpyörässä ja tunnen tämän vaiheen liiankin hyvin, olenhan elänyt melkein koko elämäni näin. Toisinaan fiilis on vain henkisesti niin väsynyt, että aamuisin pitää taas miettiä syy nousta ylös, koska bi-polaarisuus ja menneisyyden haamut ovat liian raskaita välillä kestää. Enkä todellakaan halua palata takaisin siihen bulimian mustaan maailmaan, joka vie persoonani ja elämäni. Jatkuva taistelu oman pään sisällä vain kertakaikkisesti ottaa nuppiin. Se miten yksinkertaiset asiat ovat niin vaikeita ja kun joku kysyy miten menee, on helpompi vain vastata, että ihan hyvin, koska ei jaksa millään selittää, että en mä todellakaan mikään laiska ole, ja alkaa puolustelemaan itseään turhan päiten, kun toinen ei vain millään tajua, etten todellakaan jaksa kuulla sanoja "ottaa itseään niskasta kiinni". Kaikki turhautuminen sykeytyy sisimmässä isoksi energiaksi joka muuttuu kärttyisyydeksi ja vihaksi, itseäni ja koko maailmaa kohtaan. Tunnen nämä tunneoireet masennusvaiheeksi, mutta tunnistan siinä myös sen, että en oikeasti taidakaan kuunnella kehoani, en niitä kaikkia pimeitä puolia jotka haluan kitkeä pois. Meissä kaikissa on ne kaksi puolta, tulee aina olemaankin. Pitäisi vain hyväksyä, että meidän kaikkien pitää ajaa meidän omaa etuamme ja että meidän sisällämme on myös se ah niin epätäydellinen minä joka tekee meistä persoonia. Kun muut tuntuvat tuskailevan pelkkää joulua, minä tuskailen sitä etten pysty olemaan yksin, läheisriippuvuus on ikävä ongelma. Tukeutuuko joku muukin kaiken aikaa muihin eikä tunnu oppivan yksin elämistä?

Translation:

Although my Yule went well and my life is like.. perfect anyway possible. I have my depression phase going on again and living with bi-polar depression is taking its toll of me. Some mornings I need a reason to get up because I just don´t like myself and little things take just so much time to do and I cry a lot. Being myself is difficoult again, I really need to learn how to be with just with myself. But it always goes to that, I am hating myself and wanting to eat eat and eat. Bulimia, I hate it. I am not vomiting, don´t think about that, but eating too much and too salty food is puffing me and I hate how I look and feel. It makes me feel tired too. And I hate it when these days when people ask and I need to always answer "good" for how I am feeling, because they just keep saying  I am lazy and I just need to get grip of myself. Argh, it making me so angry. Why you even ask if you don´t want to listen. I don´t want you to fix me, I just answered on your question damn it. So yeah.. I hope you understand why I don´t answer your comments right away or blog everyday. I feel like everything I do is wrong. Me, my look, my blog. Evrything I say. I hope this will pass soon.

/Leena