tiistai 18. maaliskuuta 2014

BatFit 2014 Update

Whole grain rice, soy buns, salad with tomato, cucumber and tuna. And of course chili sauce.

Viimeisimmästä BatFit postauksesta onkin jo kulunut aikaa. Postauksen kuvatkin on jonkin verran vanhoja jo, mutta olkoot. Ajattelin pistää vaan pari esimerkkikuvaa miten syön, eli aamuisin vetelen leipää täytteillä kahvin kera. Ja on mulla noi lounaat ja välipalat ja iltapalatkin (koska nälkää mä en enää ikinä aio nähdä!), mutta päivälliset näyttää pääasiallisesti tuolta. Oon heikkona täysjyväriisiin! Ja muuhunkin täysjyvään. Vaati aikoinaan vähän aikaa tottumista, mutta nyt en suostu enää vetelemään pullaleipää, valkosta riisiä tai mitään tällästä, ne ei vaan maistu yhtä hyvältä. Ja keho on kiittänyt! Oon vähentänyt myös reippaasti perunaa, se meinaan turvottaa ainakin mua. Joten tämän vuoden saavutuksiin on ainakin kuulunut mukava turvotuksen lasku ja tuntuu hyvältä muutenkin kaiken kaikkiaan. Sipsejä oon antanut itteni syödä 2 pussia kuussa, tämän kuun pussit meni jo, joten ens kuuta odotellessa! Silti oon ollut enemmän innoissani siitä, kun Jani tuo kotiin hedelmiä, smoothie tarvikkeita ja kuvassa näkyviä soijapullia. Ne maistuu ihan lihapullilta. Mulla on tuolla pakastimessa oottamassa soijanakkejakin, voisin kyhätä pitkästä aikaa vaikka nakkisoppaa, aijai.

Noh, treeneistä sen verran, että oon tosiaan 2 vuotta tehnyt noita Jillianin treenejä, ennen mun häitähän mä vedin sen Ripped in 30 ja 30 day shreddiä ihan niskalimassa ja sain tosi hyviä tuloksia. Nyt aattelin tehä samaa ja alotin satunnaisien treenien sijasta tekemään taas kunnolla paria treeniohjelmaa sekasin (jotta ei tylsisty noihin samoihin workout videoihin) tai sitten yhtä ohjelmaa kerrallaan. Nyt mulla on vuorossa Killer buns and thighs ja voi pojat, treeni on kyllä nimensä veroista! Vasta-alkajat, olkaatte varuillanne tän kanssa ja pitäkää taukoja jos teette ton treenin. Oon nyt ykköstasolla, eli ekassa treenissä ja mietin, että haluisitteko te jotain ennen-jälkeen kuvia tästä kuukauden ajalta kun teen tätä? Tarkotuksena ois piakkoin mahtua kiristelemättä uusiin farkkuihin jotka ostin vuoden vaihteessa. Eli nyt aletaan eikä vaan meinata! Kevät on tuonut hurjasti energiaa ja oon ollut viimesen kuukauden ajan taas koukussa liikuntaan. Palautuminen on nopeaa, jaksaa pidempään ja enemmän, kyllä sitä väkisinkin nauttii siitä voiman tunteesta ja mukavasta poltteesta (joka ei kyllä sillä hetkellä ole ihan niin nautittavaa, kun tekis lähinnä mieli kuolla). Eipä se kertakaikkisen makea peppu tule istumalla. Se tulee muunmuassa tuoliasennosta, treenissä.





I get all red when I do my workouts. Green wall behind me is from the entry, without the awfull wallpaper. This was the part when I hadn´t done the painting yet. And you can almost see my collarbones again!

Breakfast picture. I love my spider mug.
Translation:
It is has been so long time from my last BatFit post, so lets do this! Pictures are from last week or something, I was too lazy blogger to take new pictures but who cares is the pictures in which day because I look almost a like (altough my hair is blue/black now) and I eat the same. Just wanted to share these so you have some idea what I eat. So, mainly my breakfast times are full with coffee and bread, the normal morning for me. And my meals look are these days almost every day with rice, because I have noticed potato is not that good for me, so it is rare goodie for me now on. So, whole-grain rice is my new food drug if you can say that. I loooove full-grain stuff. I needed to get used to weird new taste for a while (like 2 years ago?) and now I am just; "no other than the good stuff". This year I have lost lots of swelling all around and my jeans fits better. 

I have done Jillian´s workouts over 2 years now and I am still hooked on them. She had done so many workout videos that you can mix them or do them one by one. Now I am doing Killer buns and thighs and I have one goal in my mind -> killer ass! And I have new jeans that I would like to wear in next month and they are one size smaller than my use jeans. So exiting! This workout, it is definately killer workout. If you are not that good shape, take a break time to time and if you do this on one sitting, you are my hero. This totally killed me, but I am doing this! This workout includes 3 levels and if the level 1 was this hard, I can only imagine how hard the last ones will be.. oh dear. I did 30 day shred and Ripped in 30 before my wedding and damn those workouts ripped me! I want to be just as good shape when I was back then. Or maybe little better. Who am I kidding, of course I will be  better! So, dear readers, do you want me to take some before and after pictures for you?

/Leena

6 kommenttia:

Rose kirjoitti...

Joskus luin sun blogia ihan vakituisesti mutta sitten jostain syystä kadotin sen. Nyt mä löysin sen taas!

Nakkisoppaa mullekin!

Mikla kirjoitti...

Noi Jillianin 30 päivän hikipomppuohjelmat on aivan ihania ja olin joskus itsekin aivan mahdottoman koukussa niihin : D Kivointa ehkä oli se että sai liikkua rauhassa omassa huoneessa kun oon jotenkin aina kokenut ihmisten ilmoilla liikkumisen ahdistavana. Aloittelen tässä lähipäivinä pelikoneelle asennetun UFC trainerin tottelemisen ja saas nähdä löytyykö selkärankaa tehdä hommia se 60 päivää, hurrh! Tulipas pitkä kommentti mutta elämöin niin innoissani terveellistä elämää kailottaen kun nyt sattuu sitä kevättä olemaan rinnassa

Mearra kirjoitti...

Mun aamupala tänään oli identtinen: Kahvi, ruisleipä ja 2 juustoviipaletta:D Samikset!

noel bonbons bleu kirjoitti...

Nähdään guapisima kuin ennenkin, hyvin ohut, minäkin olen dieetillä juuri nyt joten nämä sirvidiendo minulle inspiraatiota mennä eteenpäin sen kanssa, kiitos blogin, ajastasi, ja olla yhtä upea kuin tiedät on Espanjan seuraaja koska paljon aikaa sitten guapisima iso suukko.

Aurélie kirjoitti...

Tulin todella iloiseksi, kun luin tuon kohdan: "nälkää mä en enää ikinä aio nähdä!" (づ。◕‿‿◕。)づ Olet selvästikin viisastunut, sillä parhaat ja pysyvimmät tulokset - elämänlaadusta tinkimättä - saavutetaan juuri tuolla periaatteella.

Iloista kevättä sinulle ja kissoille =^.^=

Leena kirjoitti...

Rose: Tervetuloa takaisin! *tervetuloa halia*

Mikla: Mä tykkään nimenomaan just siitä että saa olla omassa rauhassa, musta ei olis ikinä salilla kävijäksi, vaikka siel ei oliskaan ketään xD

Mearra: Gaga xD Mulla on kyllä kaks palaa leipää aina mutta nyt tuli vaan yks koska ehin syömään jo toisen ennen ku muistin ottaa kuvaa just näin xD

noel: Thank you for your comment! ^^

Aurelie: Oon kyllä viisastunut, aina ku vähänki on liian nälkä et heikottaa ihan, ni muistan pahat bulimia ajat ja sit kui kamalaa se oli. Heti maistuu ruoka paremmin ku niitä miettii.. Sitä samaa sinne!