Aina välillä huomaan, etten lainkaan ymmärrä mitä mun pääni sisällä tapahtuu. Viime aikoina ei tosiaan ole todellakaan ollut intoa kirjoittaa, tai puhua kenenkään kanssa (mikä on itseasiassa todella omituista, koska mä jaan kyllä yleensä samantien ihan kaiken ees jollekulle). Jotenkin tunnen taas ohuen kivimuurin paksuuntuvan mieleni ympärille, kai se on jonkinlaista itsesuojelua. Tunnen olevani todella hauras ja samalla olo on raskas, kuin raahaisin mukanani tonnin painoisia ajatuksia, ne on kiinnitetty muhun ketjuilla joihin ei löydy avaimia. Olen elämäni aikana kuullut kymmeniltä ihmisiltä, kuinka mun pääni on kuulemma liian täynnä ajatuksia, mutta nyt kyllä täytyy ihan oikeasti myöntää, se pitää paikkaansa. Miten, miten helvetissä päähän voi mahtua niin paljon ajatuksia, ahdistusta ja epätoivoa?
Maanis-depressiivisen elämän hektisyys on käsin kosketeltavissa, mun mielialani vaihtelee minuutista toiseen. Tänään, kun aamulla heräsin, mulla oli aivan mahtava, itsevarma olo. Ajattelin että vau, nyt mä olen edistynyt ihan hirveästi. Katsoin peiliin, katsoin itseäni monesta eri kulmasta ja tajusin, ettei sieltä katso enää lainkaan niin ruma kuin aikaisemmin, enhän mä ole mihinkään muuttunut, vaan mun mieleni on. Mutta nyt.. Onko illassa/yössä jotain, mikä vaikuttaa siihen? Mä tarttisin sellasen aurinkovalolampun ja mun pitäis olla sen valkoisessa, puhdistavassa valossa varmaan 24/7.
Tälläsinä hetkinä, ei auta kuin miettiä; onko kaikki sama taas toistumassa? Mulla ei ole ollut tänään lainkaan nälkä, tai on, muttei ruokahalua. Mulla on verensokeri laskenut niin alas, että vaikka olen vähän yrittänytkin syödä, se ei enää auta nostamaan sitä ylös ja mun oloni on todella heikko, todella pitkään aikaan. Mä tärisen ja jalat tutisee, en oikeastaan jaksa edes istua. Jos yksi päivä mun ravitsemuksessa aiheuttaa tällästä (ja alhanen verensokeri, energian puutehan tietysti pahentaa masennusta), niin miten helvetissä mä olen aiemmat kestänyt tätä, päivästä toiseen?
Miks just nyt viime aikoina mulle on tullut näin paljon takapakkia, ihan kuin yhtäkkiä? Tuleeko tää kaikki kuitenkin liian pian, tähän tottuminen on niin kammottavan vaikeaa. Tekis vaan mieli kirkua sydämen kyllyydestä ja toisaalta tekis vaan mieli tuijotella seiniä ja maata sängyssä. Ihmisten näkeminen on jotenkin todella outoa, ihan kuin mikään ei olisi todellista. Pia kävi tänään moikkaamassa mua (ei ois millään meinannu lähteä, mutta sen oli silti pakko) ja eilen kävi Anniina, katsottiin Disneyn leffoja, ihan kuin kaikki olis ollut.. niinkuin aina ennenkin.
Miksei tää muutos vois tulla ihan luonnollisesti? Haha, ihan kuin elämä olisi helppoa. Funny.
/Leena
8 kommenttia:
ei muuta kun voimia. <3
Mä mietin kanssa joskus pari kuukautta sitten et miten ennen pysty oleen syömättä päiviä ja nyt tuntuu 12 tuntiakin pahalta, mutta karu totuus valkeni pian: siihen tottuu.
Mutta tää ei ollut tarkoitettu laihdutusinnostukseksi, vaan kehoitukseksi kuunnella kehoasi, se on viisas :) ja kaunis!
Voimia täältäkin. ♥ Elämä on joskus h*lvetin vaikeeta ja tekis oikeesti miel vaa makaa sängyssä viikko.. Mut kyllä se siitä. :)
Voimia sinul nainen <3 Tekee niin pahaa lukea kun tahtois auttaa mut ei tie miten vois. :(
onko sulla mitään mielialalääkitystä? vois auttaa edes pääsemään alkuun, mulla helpotti. pystyn laihduttamaan ilman masennusta mikä on mahtavaa..
Demonilesboankka: Kiitos :)
p-allokala: Joo kyllä mä tiedän, että siihen tottuu, mutta kun mulla oli sillon koko ajan sellanen hirveä olo silti, kauheat päänsäryt aiheutti sen, että oksetti jatkuvasti. Mikäs siinä parhaiten ruokkiikaan ahmintaa ja oksennusta?
Carrie: No mä olen maannut sohvan/sängyn pohjalla jo 3 viikkoa, tää alkaa käymään tylsäksi.
Sik: No se auttaa kun kerroit sen<3
kamakills: No kyllä mä käytin lääkitystä siihen asti ku yritin tappaa itteni niillä joten päätin lopettaa, osastolla niitä sit viel tyrkytettiin, mutta mulla laski niistä verenpaine niin paljon, että säikähin taas lääkkeitä, joten en halua enää oikeen käyttää niitä, autto ne vähän tasaa ja esti paniikkikohtauksia yltymästä kauheiksi.
Mun mielestä laihduttaminen ei ole mahtavaa.
Ja lääkkeet autto kyllä parantumiseen niin, että kun ei ahdistanut kaikki niin paljon, ehti ajattelemaan ongelmieni ratkaisua, ei vain kuolemaa.
voimia täältäkin päin, jos yhtään lohduttaa. :<
ja pidän sun uudesta headerista mielettömästi!
Nette: Kiitoksia :) Ja mä oon kanssa tohon tosi tyytyväinen <3
Lähetä kommentti