sunnuntai 29. toukokuuta 2011

1-3 puristetta päivässä

Edellisessä postauksessa oli siis puhetta noista mun puutostiloista niin mä ajattelin jakaa teille juttuja, millä yritän yleensä helpottaa oloani ja elämääni. Eli, koska mun keho on jatkuvasti niin kovilla (jos ei dieettien ja liikunnan, oksentamisen tai muun takia, niin stressin ja itsepiiskaamiseni takia). 


Mulla on siis ihan oikeasti näin monta vitamiini ja energiantuoja ja muuta pakettia.. tähän kuulu vielä läjä nesteenpoistajia ja laihdutuspakettipillerit jotka olen jo heittänyt onneksi pois. Vitamiinipaketitkin on jo kuluneet pikkuhiljaa.. Vasen pino on se jota oion nyt kuluttaa, ne sisältää mm. tarvitsemaani B12 vitamiinia. Muussa on hiuksille, iholle ja lihaksille tarkotettua.. ja jotain piristäviä XD 0_o Tietysti myös luustolle ja nivelille tarkotettua mulla oli kanssa joskus paljon (nyt enää vain yksi)..


En osaa selittää, kuinka kuluttavaa on, kun päivästä toiseen vaan itkee. Tai sitten, kun on tuhlannut jo kaikki kyyneleensä ja tuska jää silti sisään. Etkä perjaatteessa saisi kuluttaa sitä liikkumalla (mulla menee edelleen helposti yli samantien, vaatii järjetöntä itsehillintää, etten vaan liikkuisi kaiken aikaa), enkä missään nimessä oksentamalla. Usein puhumisesta ei ole mitään hyötyä, kun tuntuu, että olen irti kehostani, enkä saa sanottua mitään. Tai en tahdo huolestuttaa ketään, tai kuvittelen ettei kukaan ymmärrä tai kenties mulla ei ole niin suurta ongelmaa, että siitä tarttisi niin kovasti vauhkotakaan.. (selkeästi mä tarttisin edelleen terapiaa, tukahdutankohan mä vaan mun tunteitani nykyään?). 

Koska tajusin tartteevani lisää sitä B12 vitamiinia päätin ottaa käyttöön  valmisteen, joka sisältää sitä. Toivottavasti nää alkaa vaikuttaa pian. Syötiin tänään kyllä seitiäkin perunan kanssa ja join maitoa, enää ei ole niin puutunut fiilis. Mutta olo on edelleen väsynyt ja mä olen huolissani, koska mulla ei ole lainkaan ruokahalua. 

Kaikki valo on vähä kadoksissa ku koko päivän on vaan satanut.. kuvat sen mukaisia =/


Oon nykyään niin helkutin pirtsakka ja elelen unelmissani, jotta mun ei tarttis kohdata todellista maailmaa. Maailmaa, jossa mä en olekaan täydellinen. Jossa listojen kohdat ei koskaan valmistu, en koskaan saa parhaita numeroita, en siivoa joka päivä tai ole laiha ja superkaunis. Mä vaadin itseltäni kaiken aikaa niin paljon, että unohdan itseni sen kaiken tahtomisen keskellä. On helppo vain napauttaa kengän korkoja, kuten Dorothy ja päätyä Ihmemaa Ozzyyn. 

Tässä on esimerkkinä jotain mitä tarvitsen muihin oireisiin. Eli.. Niskasärkyihin mulla on kylmägeeliä (jotka on hukassa) ja Vihersimpukkavoidetta, mahakipuihin ja lihaskramppeihin magnesiumia ja Carmolistippoja teen kanssa. Se auttaa myös kun on kipeenä, jota usein olenkin, koska vastustuskyky on mulla ollu aina aika huono. Biolatte purkki sisältää kuitua joka parantaa suolistontoimintaa, kuten purkin alla olevat pahanmakuset teepussitkin.  Joka päivä tungen silmääni edelleen vähintään kolme tollasta Viscotearsia.. Olen kuiva ku rusina, vaikka juon riittävästi vettä, argh! Atooppisen ihon takia mulla on Bebanthenia, Ceridal öljyä ja Helosania.


Suurimman osasta aikaa mä olen tavattoman onnellinen, kuinka pitkälle mä olen edennyt, että sairaus ei enää ota musta niin paljoa valtaa (ahdistus ja Mia), mutta toisaalta ne on olleet niin kauan osana mun elämää, että ajoittain typeränä kaipaan niitä. Miakin on ollut pakokeino (tosin ei kauhean terveellinen.. saati toimiva) mun tuskastani ja tiedän sen olevan edelleen pääkopassani. Miksei se vaan katoa, kun käsken? Tahdonko sen vielä olevan siellä, kun se ei katoa? Olen hämilläni ja pelkään, että vain valehtelen itselleni. 




Niin.. puutostilat ja muut ongelmat. Katsastin kaappiini jossa pidän vitamiineja ja muita purnukoita yms. ja tajusin, ettei terve ihminen tarvitsisi sitä kaikkea. Unohdin vielä ottaa kuvan Buranoista, joita säilytän päänsärkyjä, niskakipuja, vatsa- ja suolistokramppeja, nivelkipuja ja sen sellaista varten. Jotka on kaikki osallisia tähän paskaan johon olen itseni ajanut. Tietysti oon käyttänyt myös laksatiiveja ja vaikka minkälaisia keinoja ja apteekista ostettuja juttuja, jotta olen pystynyt edes paskomaan (ai syömishäiriö on hienoa asia.. en tajua miksi sitä kutsutaan prinsessataudiksi, kai siksi, että tyttöjen ei kuulus paskoa ja näin ollen, tätä ei tapahdukaan!) ja niitä nesteenpoistajia. On kyllä ihan järjetöntä käyttää kumpaakaan, koska laksatiiveista tapahtuu vaan niin, ettei pysty käymään asioillaan pian ilman niitä ja nesteenpoistajat vaan poistaa tärkeetä vettä ja mineraaleja kehosta, josta tuli ainakin mulle hirveä olo.

Oon käyttänyt myös monia mielialalääkkeitä, jotka autto ehkä osittain etenemään mun paranemisessa, mutta pidemmän päälle tajusin, että lääkkeet ei oo mun juttu. Just Jani luki uutisista, että osa just sen tyylisistä lääkkeistä mitä oon käyttänyt, aiheuttaa aivohalvauksia, jes. En silti sano, etteikö niitä pitäisi käyttää, koska niistä oikeasti on apua, mutta pidemmällä tähtäimellä, jos ei välttämättä enää tarvitse, niin ei kannata käyttää turhan takia, vain siksi, että lääkärin mielestä paranet lääkkeillä, etkä terapialla.

/Leena

Välillä pitää vaan muistuttaa itseään, miksi pitikään syödä. Tänään sitä pitää toistella vähän enemmän.

P.s Jos jollakulla oli vielä kysyttävää niin ehdit vielä kysymään, vastaan kysymyksiin ensiviikolla!
Ja jos jollakulla olis vielä intoa osallistua arvontaan niin siihenkin ehtii vielä, arvon voittajan ensiviikolla.

9 kommenttia:

Ms Little Black Riding Hood kirjoitti...

Melkonen kemikaalicocktail. o_o Kannattaa ehkä käydä lääkärissä ja miettiä mitä noista oikeasti tarvitsee ja voiko joku noista olla jopa haitallista. Eräs tuttava oli jo pitkään tuntenut olonsa huonovointiseksi ja syksi paljastui sinkin yliannostus. Siinä ei tietysti ole mitään pahaa että käyttää lääkeitä, jota tarvitsee, mutta itse olen sillä kannalla että pyrin saamaan mahdollisimman monet ravintoaineet ruoasta. :) En itse asiassa käytä muita lääkkeitä/ravintolisiä yms. säännöllisesti kuin ehkäisykapselia (Implanon), Hydrokortisonia nikkelialergiaan tarvittaessa, Bepanthenia pieniin iho-ongelmiin ja tatskanhoitoon ja Buranaa särkyihin jos tarvitsee. Sinkkitabletteja olen miettinyt koska minulta tuntuu lähtevän omituisen paljon hiuksia, enkä ole varma pitäiskö niitä lähteä näin paljon harjatessa/pestessä. o_o Ne eivät kuitenkaan katkeile vaan tippuvat juurineen... ja uusia kasvaa. Mutta tiedä tuota.

Leena kirjoitti...

Ms little: En mä niitä ihan tuhottomasti syö xD Paketti kerrallaan ja hyvä jos muistan edes joka päivä ottaa xD Eli oikeestaan niistä ei ole hyötyä.. mutta koska syön niin huonosti ja en muista syödä noita siksi mulla on just puutostiloja =/

Suski kirjoitti...

Jäätävä määrä eri pillereitä :o Mua yhdessä vaiheessa alkoi ällöttää kaikki purkista vedettävä, joten lopetin IHAN kaiken e-pillereitä myöden. Satunnaisesti saatan nykyisin ottaa varmuudeksi rautakuureja ja möllerin tublia. Muut saa jäädä ja kaikenmaailman masennuslääkkeet. EIEIEIEIEIEI. En suosittele kenellekkään sellaista sontaa. Masennuksesta selviää muillakin keinoilla. Tiedän mistä puhun.

Heni kirjoitti...

Mun on pakko kysyä tosta atooppisuudesta, kun mulla on sama ongelma. Mun iho kutiaa ihan JÄRJETTÖMÄSTI ja on kuiva ku santapaperi. Ja mä en pysty olla raapimatta ku kutiaa. Siksi mulla on jalat ja kädet ihan kauheassa kunnossa. En oo koskaan lääkärillä siitä käyny, vaan yrittäny vaan rasvailla mahdollisimman paljo (normirasvoilla ja bepanthenilla). Niin sitä siis kysyisin että auttaako jompi kumpi noista mainitsemistasi rasvoista kutiamiseen ja kuivuuteen? Bepanthen mulla kyllä auttais muuten, mutta se KUTITTAA niin pirusti että raavin melkein enemmän. =_=

Leena kirjoitti...

Suski: Ainahan se on paras jos selviää ilman mitään ihme pillereitä :)

Heni: Juu just toi ihoöljy Ceridal on pelastanut mun elämääni ihan mielettömästi. Maksaa alle kympin tollanen pullo ja kestää munki käytössä tyyliin puol vuotta (ellei sillä nyt sit läträä). Aika riittosaa, auttaa kutinaan ja tällei. Ei sisällä rasvoja, vettä vaan on ihan öljyjä, niin talvellakin tosi hyvä! Imeytyy suht nopeasti.. suosittelen kyllä, oon käyttäny sitä jostain 6-7 vuotiaasta asti, kun mikään muu ei auttanut!

Jenni L kirjoitti...

Aika määrä pillereitä sulla varastoissa :D

Mun olis tarkoitus kesän aikana pudottaa painoa ja muutenkin pitää parempaa huolta kehostani. Mietin siihen tueksi jotain vitamiini+ rauta+ öljykuuria. Ja ehkä myös jotain hiuksille.

Pitäsi vaan jaksaa tilailla :D

Heni kirjoitti...

Kiitos neuvosta! Meenpä heti huomenna apteekkiin ja ostan, josko se auttais mullaki. :3

Leena kirjoitti...

Jenni L: Joo onhan noita hieman kertynyt.. Kannattaa harkita ravintolisiä, jos tietää, että kulutus tulee suurenemaan, eikä monipuolinen ruokavalio riitä. Muuten en varsinaisesti suosittele pillereita tai juomia, koska ruuastakin saa yllättävän helposti tarvittavat aineet :) Onnea laihdutukseen, jos se on tosiaan tarpeen. Normaalipainoisen ei tarvitse laihduttaa, joten jos olet, niin en sano onnea xD

Leena kirjoitti...

Heni: Ja olepas hyvä! Toivon kovasti, että se auttais sullakin :)