Kuoleman synnit on mun suuri heikkouteni, mä lankean niihin jatkuvasti. Minä en ole täydellinen, luuletko sinä olevasi? No tietenkin olet, siksi olenkin sinulle kateellinen.
Tänään mun tekee mieli puhua kateudesta. Me kaikki ollaan jossain elämämme vaiheessa oltu jollekin kateellisia.. ihme ja kumma, myös minullekin ollaan oltu (jaa mistä syystä?). Viime aikoina mut on täyttänyt jälleen kateellisuus ihmisiä kohtaan, joilla on ominaisuuksia, asioita tai itsevarmuutta jota mä kaipaan. En ole varma kumpi on pahempi, itsesääli vai kuristava kateus. Oikeastaan jos totta puhutaan, niin mulla noi synnit on selkeässä linkissä keskenään. Kateus aiheuttaa vihaa sitä kyseistä henkilöä kohtaan. Miksen minä voi olla tuollainen, miksen minä saa tätä ja tuota, miksen minä voi olla noin upea? Loppuen lopuksi päädyn olemaan vihainen itselleni, kun ajattelen moisia. Tai olemaan vihainen siksi, kun en yllä tavoitteisiini.
Sitä tuppaa aina vertaamaan itseään muihin, tajuamaan, ettei ole läheskään niin upea, kuin tuo toinen. Mun kateuteni on silti muuttunut vuosien varrella, aikasemmin olin kateellinen fiksuille ihmisille ja tietenkin, kauniille ja laihoille ihmisille. Noh, nyt tiedän, että voin olla fiksukin, jos tahdon ja voin olla laiha ja siten muiden (naisten) mielestä kaunis, mutta eniten mä olen nyt kateellinen tossa mainitsemistani; itsevarmuus ja vahvat ominaisuudet. Itsevarmuus tuo tullessaan sen, että voi olla oma itsensä ja tuoda esiin omat vahvat ja kenties omituisetkin ominaisuudet. Ihmisen ollessa onnellinen, se hehkuu eikä omituisuuksilla ole enää niin väliä. Eikä sillä onko laiha tai suuremman kauneuskäsityksen mukaan kaunis. Haluan vain niin kovasti olla täydellinen, suorastaan janoan sitä, ahnehdin ja ahmin. Himoitsen. Saatan viettää tuntikaupalla vain katsellen toisten kuvia, syöden heidän sisäistä hehkuaan, toivoen saavani osani siitä. Kuinka typerää. Voihan joku inspiroida, mutta miksi haluta jotain niin paljon, mitä ei ole tai mitä ei tule saamaan?
Kaipaan useimmiten ajasta aina kaikkea heti ja nyt tahtoisin taas parantua nopeammin. Juu kyllä, kyllä mä tiedän olevani parantumassa hyvää mallia, mutta ei oksentamisen vähennys ja paremmin syöminen vielä tee minusta melkein tervettä. Haluaisin jo, että nää vääristyneet ajatukset mun päässäni muuttuisi. Siitäkin huomaa mun ahneuteni. Mä en vain huomaa edistymistäni, koska tahdon saada enemmän. Näyttää olevan ihan sama asia, olenko sairas vai parantumassa, kun tilanne ei näytä muuttuvan. Ne ajatukset kummittelee sielä vähän väliä.. melkein joka päivä (joka on kyllä hyvä saavutus jo, ettei sentään joka päivä). Oksensin pari viikkoa sitten, en ole vain kehdannut myöntää sitä. En tahdo taaskaan myöntää virheitäni. Enkä sitä, kuinka Mia taas tunkee ajatuksiaan omieni tilalle. Se on tosi outoa, miten helposti ajatukset vaihtuvat takaisin samoihin vanhoihin. Yhtäkkiä vaan tajuan, että olen tuntitolkulla ajatellut taas laihduttavani ja kunnolla ajateltuani, tajuan jälleen etten halua sitä. Tästä taas päästään siihen, kuinka turhamainen mä olen. Pakko ajatella ulkonäköä, sisäistä kauneutta (kauneus kuin kauneus) ja sitä mitä muut ajattelee. Pakko olla kaunis kaunis kaunis ja täydellinen. Silti useimmat suuret suunnitelmani päättyvät siihen, että olen liian laiska tai vihainen, turhautunut tekemään asialle mitään. Tulen vihaiseksi kun se ei tapahdu heti. Eli olen niin kuin useimmat ihmiset nykyaikana, turhan kiire vain ollakin. Silti mulla on hienoinen käsitys mistä tää mun suuri kuolemansyntienvyyhti on taas saanut alkunsa, liiallisesta halusta miellyttää muita. On saanut kuulla liikaa huhupuheita ja juttuja ihmisten mielipiteistä ja asenteista mua kohtaan. Toivon, että koittaisi aika, kun mä en enää välitä sellasesta. Miksi miellyttää ihmistä, joka ei kuitenkaan välitä tai pidä minusta? Se on täysin turhaa.
Mutta jos en oikeasti halua laihduttaa, miksi mun pääni edelleen tunkee niitä vihjeitä ja ajatuksia päähäni? Enkö mä haluakaan sitä tarpeeksi? Onko paine liian kova? Entä jos tämä on vain uusi tapa, jolla tahtoisin olla täydellinen? Ennen se tuli sillä, että oli laiha kaunis, tahdonko nyt osoittaa kaikille olevani supervahva, superitsevarma ja superterve? Mitä mä sillä yritän todistaa? Ja kenelle? Ilmeisesti itselleni.. Mutta miksi, jälleen kysyn vain miksi miksi? Kuitenkin suurimman osasta aikaa olen täydellisen tyytyväinen siihen, että olen vain onnellinen ja oloni on hyvä. Mistä tulee tarve tehdä tästä asiasta taas monimutkainen tai mistä tulee halu taas sairastuttaa itseäni? Haluanko minä olla sairas? En taida olla vielä lähelläkään tervettä. En halua olla sairas enkä terve, tahdon vain olla kaikkea. Greedy greedy..
Miksen minä riitä.. itselleni?
Leena
P.s Ainiin jos joku ei tiennyt miksi Blogger ei toiminut tässä tällä viikolla, niin se johtui siitä, kun joku laittoi itsensä toisen lukijaksi, mutta se lisäsikin blogin ylläpitäjäksi ja siitä sitten sekosi kaikki. Bloggerin pitäjille kesti jonkun aikaa laittaa blogit takaisin toimintaan ja silti saattoi kadota merkintöjä ja kommentteja, koska tämä juttu vaikutti melkein kaikkien blogeihin. Onneksi kukaan ei silti kadonnut kokonaan!
P.s Ainiin jos joku ei tiennyt miksi Blogger ei toiminut tässä tällä viikolla, niin se johtui siitä, kun joku laittoi itsensä toisen lukijaksi, mutta se lisäsikin blogin ylläpitäjäksi ja siitä sitten sekosi kaikki. Bloggerin pitäjille kesti jonkun aikaa laittaa blogit takaisin toimintaan ja silti saattoi kadota merkintöjä ja kommentteja, koska tämä juttu vaikutti melkein kaikkien blogeihin. Onneksi kukaan ei silti kadonnut kokonaan!
4 kommenttia:
Itse vertailen myös itseäni jatkuvasti muihin ja olen aina huonompi omasta mielestäni kaikessa. Tuntuu, että vaikka tekisin mitä, niin se ei ikinä riitä. Keksin itsestäni aina vain negatiivisia asioita. Kaikki harrastukseni ovat aina loppuneet siihen, että en ole omasta mielestäni ollut tarpeeksi hyvä.
Eihän se auta, vaikka muut kuinka kehuisivat, kun peilistä katsoo aina ruma, läski, tyhmä jne. ihminen. Haluaisin itsekin kovasti päästä eroon kateudesta ja jatkuvasta alemmuuden tunteesta. Toivottavasti itsekin pääset :)
Minä olen kateellinen sinulle siitä, että sulla on elämässä ihminen, joka rakastaa sinua. Itse en ole koskaan tuntenut itseäni rakastetuksi. Enkä taida uskoa edes ansaitsevani mitään hyvää elämääni. Great success.
Kunpa vielä joskus koittaisi päivä, että voisi olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä.
Hyvä ja pohdiskeleva teksti kieltämättä, täälläkin podetaan samanlaisia ongelmia.
Mulla on ollut aina vaikeaa sopeutua tyttöjen joukkoon, oon aina ollut melko jätkämäinen ja yläasteella lätkäistiin sitten rekkalesbon leima otsaan. Edelleen ihailen ja kadehdin tavattomasti juuri tyttömäisiä, siroja neitosia, minusta ei taitaisi sellaista saada tekemälläkään. Mä haluaisin oppia hyväksymään itteni tällasena, rakentaa vahvan identiteetin sen ympärille mitä mä olen. Toki mä myös haluan muuttaa ja kehittää itseäni, mut tavotteiden pitäis olla realistisempia. Hobitista ei saa haltiaa. :D
No voiha saatana hyvä ku kerroit! Aattelikin että mihin kummaan mun uusimmat merkinnät on kadonnu, ja et näinkö unta et kirjotin ne vai kirrjottelinko jonku muun blogiin :D
Edellisten kirjotusten kuvat on ihanii. Ihanaa et oot häistä innoissas ja niistä tuleee varmana upeet!
Ja kateudesta vielä, mun mielestä oot upee ja hieno ja omalaatunen ihminen, muut suskikoot helvettii <3
Mistress Mystral: Nimenomaan tollanen alemmuustunne alkaa ärsyttää itsessäni, haluaisin tehdä asioita, mutta se aina estää tekemästä! Nyt alan onneksi päästä siitä pikkuhiljaa ja eroon ja pystyn nauttimaankin elämästä! Kokeile sinäkin välillä vain tokaista, että ei se valittamalla parane ja senkus vain teet!<3 Ja mä olen niin toivoton romantikko, että uskon varmasti sun löytävän vielä jonkun, joka rakastaa sinut tainnoksiin..<3 Olet sen ansainnut.
Riding Hood: Ehkä sinä olet sitten juuri sellainen sopiva hobotti, kun sun kuuluukin olla? Kauneimmat naiset on sellasia, jotka kantaa itseään ylpeydellä ja on itsevarmoja! Joten ehkä sun pitää vielä tehdä vähän itsetutkiskelua, että huomaat riittäväsi juuri sellaisena kuin olet<3
Aurinko Kaakao: Aww kiitoksia ihanani!<33 Senkin piristyspäivänpaiste!
Lähetä kommentti