maanantai 28. marraskuuta 2011

Happy birthday to ME!


Lauantaina jo vietettiin syntymäpäivääni.. hieman ei niin suunnitelmallisissa meiningeissä. Ensinnäkin alotusbileet meillä oli hieman ei niin railakkaat kuin olin suunnitellut. Samaten DUn tanssisuunnitelma meni täysin plörinäksi, koska kyseissä paikassa sattuu olee paskat työntekijät.. Mutta sieltä lähtiessä tapahtui piristävä juttu. Istuttiin odottelemassa rappusilla kyytiä Janilta, kunnes bussi pysähtyi meidän eteen. Luonnollisesti kaikki bussissa olijat aina tuijottaa ihmisiä maan tasolla, joten päätinpä vilkuttaa heille takaisin. Vilkutukseeni vastasi leveästi hymyillen melkein kaikki sillä puolella istuvat, siinä sitten yhtä leveästi ja naureskellen vilkutettiin Anniinan kanssa ventovieraille. Ihmisten pitäisi muistaa hymyillä enemmän toisilleen. Päätettiin lähteä takas meille, ei tanssijalka enää vipattanut. Singstaria laulettiin senkin edestä, menin nukkumaan vasta viideltä aamuyöllä. Allu ja Tatukin tuli meille laulamaan, kiitoksia ihanasta illasta. Kuvia en ees näköjään muistanut ottaa.

Lahjojakin sain jonkin verran. Janiltahan sain lahjat jo etukäteen ja niitä oonkin täällä esitellyt, kuten tuo ylhäällä kuvassa oleva bustieri. Kumminkin, Jessicalta sain uuden ruususen hiuksia koristamaan (jota kaikki lauantaina kovasti ihaili) ja uuden kaulakorun, joka lens samantien kaulaan. Anniinalta sain superkauniissa kehyksissä yhteiskuvan meistä. Toi on otettu vuon 2009 Halloweeninä, oli erittäin hauska päivä, kuvasta taitaakin huomata onnellisuusasteikkoni. Sain myös käsintehdyn puisen kirveen (joka on pullonavaaja) ja uusia huulirasvoja, tuoksuu hyviltä ja ulkomuoto on tosi suloinen!


Porukoilta sain jonkin verran rahaa ja onnitelluja on tullut jo vaikka kuinka monta kymmentä, kiitoksia vaan kaikille! Lisää lahojakin on luvassa, esimerkiksi Annalta. Huomenna juhlitaan vielä vähän lisää mun synttäreitä (onpa siistiä täyttää 23- vuotta, sitä voi juhlia kolmekin kertaa!), koska DU-ilta meni täysin pieleen. Menen neitoselle yöksi ja pidetään oikeen kunnon tyttöjen ilta, en malta odottaakaan! Ekaa kertaa sinne yöksi taidan mennäkin.. täytyykin ottaa kaikki ilo irti! Ja kuvia siitä illasta on luultavasti luvassa aikamoinen satsi!


Tänään meininki on ollut suht rauhallinen. Ollaan Janin kanssa vietetty rauhallista koti-iltaa. Mä olen kattonut Potteria ja Disney leffoja (ja sain nyt Broadway sipsejäkin, synttärien kunniaksi vähän kalliimpaa laatua lol). Vielä ois tänään telkkarista katottava Taran monta elämää ja Täykkärit, aika jännään kohtaan jäi viime viikolla. Illalla aattelin mennä tämän hetkisen rakkaushömppäkirjani kanssa vaahtokylpyyn. Ja luonnollisesti koitan vietellä Janin vähän muhinoimaan kanssani ;)



Translation: 
Today is my 23rd birthday! I celebrated it on Saturday with my friends.. and Singstar. I went to sleep until 5 am, yeah! I got great gifts and I am so happy that I have so awesome friends. I am going celebrate it once more time with Anna tomorrow.. can you party too much?
Happy birthday, toooo meeee!

/Leena

13 kommenttia:

Eva kirjoitti...

Hyvää synttäriä!<3 :)

Andromeda kirjoitti...

Jei, onnea vielä! <3 Myös sille kaksoisolennolle.. ;)

Dial V for Vintage kirjoitti...

A very happy birthday to you! :)

DistressedFairy kirjoitti...

Onnea Kaunokainen ♥

IndianaRex kirjoitti...

Hirrrrmuisesti onnea syntymäpäivänä <3

Kuulostaa loppujen lopuksi hauskalta! Ja kuvassa olet fabulous ^.^

henni kirjoitti...

Ihanat huulirasvat :) Ihme, ettei kukaan oo koskaan tajunnut antaa mulle, huulirasva-addiktille, lahjaksi huulirasvaa... Se olisi takuuvarma hittituote :D

Paljon onnea, Leena! :)

satua kirjoitti...

onnee ponnee ny viä tännekii :')

Nette kirjoitti...

Onnea senkin ihana <3 Ja nätti tukka!

Mrs Munster kirjoitti...

Myohastyneet synttarionnittelut.

Leena kirjoitti...

Kiitoksia todella paljon kaikille!

Thank you all!

<3

Laura Evelyn kirjoitti...

Hei kaunis ♥
Oli ihanaa nähdä sinut tänään, ja jostain kumman syystä päätin luoda itsekin (taas!) blogin :>

Kia kirjoitti...

oi hiukset! <3

Leena kirjoitti...

Laura: Niin oli ihanaa nähdä! Ja blogi vaikuttaa hyvältä :)

Kia: Kiitoksii <3