sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Naked truth about self acceptance

Haastetta pukkaa jos jonkinmoista ja sainpas tässä yhtäkkisen halun tehdä postausta meikkien käytöstä, ulkonäöstä jälleen kerran. Kyseessähän on tällä kertaa Tyyliä metsästämässä blogin Naked truth haaste. Haasteessa kukin bloggaaja ottaa kuvan itsestään ilman meikkiä ja useilla on tullut haasteen mukana hieman omia mielipiteitäkin. Haaste lähti liikenteeseen, koska blogin pitäjä suorastaan tuohtui, miten ihmiset olivat ilkeästi kommentoineet hänen ystävälleen Moumou blogin pitäjälle Iinalle. Mielestäni Iina näyttää kuvassa erittäin kauniilta, mutta hänelle oltiinkin kommentoitu, blogin pitäjää lainatakseni,  "alla olevan kuvan sisältäneeseen, Mert Otsamon Iinalle suunnittelemaa pukua esittelevään postaukseen oli tullut kommentti, jossa sanottiin, että puku olisi sopinut paremmin jollekin hoikemmalle ihmiselle, sillä avoin selkäpuoli on kovin paljastava". Oli myös käsketty hommaamaan kuvanmuokkausohjelma. Suorastaan törkeää!

Itse myös hieman tästä kommentista otin nokkiini, vaikkei sitä minulle oltukaan tarkoitettu, koska omakaan selkä ei ole mitenkään kivestä veistetty, vaan ihan normaalia elävän naisen selkä ja painon mukana on tullut myös sellainenkin ikävä tosiasia, että selkää kääntäessäni tulee sinne ruttuja. Tosin kenelle nyt ei tulisi, ihohan tuppaa menemään ruttuun joka paikasta ja jopa laihoilla ihmisillä tulee mahaankin ruttuja, että ihan turhaan tässä nyt aletaan sanomaan, että mitä kukakin saisi käyttää ja mitä ei. Kun vaate istuu, se mielestäni on silloin hyvä kantajalleen. Luonnollisesti paremmaksi ei vaate mene, jos se on vielä mittatilauksena tehty, herranpieksyt sentään. Omistan muuten montakin mekkoa missä on avoin selkämys, enkö siis saisi käyttää niitä?

Tässä kohua aiheuttanut kuva. Kuva otettu tyyliä metsästämässä blogista

Vaikka julkisuuteen annankin kuvan, että meikkaan usein, todellisuudessa meikkaan ehkä kerran viikossa. Jos sitäkään. Lähinnä niinä päivinä, kun vaivaudun meikkaamaan, otan myös kuvia, mutta aika harvoin niitä kuviakaan muistaa ottaa. Meikittömyys ei ole itselleni ainakaan mikään maailmanloppu, käyn kaupassa, baarissa, keikoilla, bileissä, koulussa, töissä ja kylässä ihan samaan tyyliin, kuin meikinkin kanssa. Näin siksi, että en koe tarvitsevani meikkiä tunteakseni itseni itsevarmaksi, tälläinen minä olen ja jos ei miellytä niin voi katsoa muualle. Jos joku ihmettelee, että miksi sitten käytän vahvaa meikkiä, on ihan siksi, koska itse satun pitämään siitä ja meikkaan ihan itseni takia. Se on osa tyyliäni ja pidän dramaattisemmasta vaikutelmasta. Joskus olo tuntuu turhan valjulta ja siihen auttaa vahva silmämeikki, pohjustuksia en voi herkän ihoni takia oikeastaan lainkaan käyttää ja huuliin on turha useimmiten edes punaa laittaakaan (ihan kuin se siinä pysyisi). Ja eikös meikin tarkoituskin olekin vain korostaa kasvojen hyviä puolia? Ei sillä ole tarkoitus niitä huonoja peittääkään. Sitä paitsi, kuka niitä huonoja puolia huomaakaan, kun on mitä säkenöivin kissansilmäkatse.
 
Tähän vielä sanoakseni on pakko mainita, että kyllä noita ihmisiä tulee sanomaan ihan kaupungilla ja kaupassakin ihan päin naamaa, että olisin mie niin paljon nätimpi, jos vaan en meikkaisi. Kummallisinta tässä on se, että kun sitä meikkiä minulla on ja kukkahattutädit siellä kaupassa silmät pyöreinä ihmettelee ja tahtoo tulla aina sanomaan mikä on pielessä, niin eivät ole koskaan tulleet sanomaan minulle mitään, kun olen ollut meikittä. Luulisi, että jos se on heille niin tärkeää, tulisivat he sanomaan innosta piukeana, että ollaanpas sitä tänään nättinä! Ilmeisesti on helpompi tulla vain arvostelemaan ja haukkumaan sen sijaan, että nähtäisiin se oikea ihminen. Tosiaan, kauppareissuista ainakin on aina 90 prosenttia meikittä..

Tässäpä minusta kuva tänään, äsken otin ja kuvaa on muokattu vain sen verran, että lisäsin nurkkaan perinteisen luurankojakaapissa tekstin. Tältä sitä siis näytetään, finnejä, epäsymmetrinen nenä, liian kapea ylähuuli, juurikasvuakin, silmäpussit todistamassa maniaputkesta ja unettomista öistä, mitättömät ripset ja kulmakarvat (jotka voisi ehkä nyppiäkin), mutta hei, se olen minä, en minä tästä muuksi muutu, joten näillä kasvoilla sitä mennään! Eikä tässä kai mitään syntyjä syviä, taidanpas mennä jatkamaan Harry Potterin lukemista lempituoliini, sykkyrässä istuen, siskon tekemät violetit villasukat jalassa, tukka takussa ja sipsiä syöden niin, että murusia on pitkin naamaa, syliä ja tuolia. Ah ja teetä, vielä löytyisi yksi pussi omenakaneliteetä, joka maistuu aivan joululta (kiitoksia Jenni häälahjasta), pitänee mennä kaupasta etsimään ensiviikolla lisää. Haastan myös muutkin lukijani tekemään meikittömän postauksen ja kertomaan vähän omia ajatuksia!


Johtopäätökseni? Itsevarmuus ja itsensä rakastaminen tekee ihmisestä kauniin, ihan sama kuinka on leikelty tai omaisi merkkivaatteita, rusketusihon ja mitä kaikkea feikkiä, sä olet kaunis vasta, kun tiedät olevasi kaunis!
Mitä kaunein Albinwonderland kiteyttäköön mielipiteeni vielä videon muodossa:
"Jos löydät itsestäsi virheitä, heitä päälle glitteriä!"


Translation:
So here is me without make up! I had a challange to take my picture without it. I want to go back reading my Harry Potter (book 7) so in translation just watch Albinwonderland awesome video about make up and self acceptance! Love yourself and be beautiful! I want to challenge all of you to make post without make up too and share your thougts! What is beautiful? Do you need make up to feel beautiful? Why do you feel that you need make up?

/Leena

14 kommenttia:

Marjut M. kirjoitti...

Jumankauta Leena! :oooo <3333 That's all, you may continue. ^^

Annele kirjoitti...

kumma, et ihmiset jaksaa tulla ihan päin naamaa haukkumaan :O HUH!

mutta: kaunis olet NIIN ilman meikkiä KUIN meikilläkin! Luonnonkaunis, sanoisin. :) ihana kun teit tämän haasteen! ^____^

ShaDow kirjoitti...

kiva että kannoit kortesi kekoon, luinkin tästä haasteesta muistaakseni eilen. :)

en kyllä käsitä miten jonkun mielestä tuo tyttö tuossa ekassa kuvassa ei muka näytä hyvältä :O Ite olin ihan että ooooo! ja mitkä muodot. Suorastaan henkeäsalpaava kuva ja mekko istuu kantajalleen täydellisesti.

Eveliina Lahti kirjoitti...

Eikä tosi kaunis toi sun kuva oikeesti!

Maija H. kirjoitti...

Mahtavaa! Itsekin tartuin haasteeseen. Toivoin myös todella, että edes muutama seuraamani blogi jossa kirjoittaja esiintyy kuvissa pääsääntöisesti vahvassa meikissä, uskaltaisi tähän tarttua! Sinä olit ensimmäinen. :)

Leena kirjoitti...

Marjut M: Mikä nyt oli NOIN ihanaa? XDD <3

Annele: Kyllä ihmisiä on moneen lähtöön, kiitoksia kulti <3

ShaDow: Mun on pitänyt tehdä jo monta päivää, mutta sain vasta nyt aikaseksi. Ja samaa mäkin ajattelin, että onpa kaunis ja muodokas! Mekko sopi mitä täydellisimmin.

Eveliina Lahti: No voi sentään, kiitoksia <3

Maiju H.: Muuttahan se tosi paljon ulkonäköä jos on vahvat meikit, joten se on jännä nähä joku ilman niitä :) Kiva kun tykkäsit!

Nonnu kirjoitti...

Upea Leena! <3<3 kaunis metsänkeiju <3

Vivian kirjoitti...

Voi miten kaunis sie oot ilman meikkiäkin! :) Aika hyvä on ollut huomata miten moni tähän on lähtenyt mukaan, ja uskaltanut laittaa kuvaa itsestään meikittä. ^^ Törkeää tosiaan tuollainen kommentointi, enkä kyllä muutenkaan ymmärrä, että mitä varten pitää muita lähteä netissä haukkumaan anonyymina - omalla nimellä tuskin niin helposti kehtais toisia rueta haukkumaan. :)

mAlice kirjoitti...

Kaunishan sinä olet, ja miten niin kapea alahuuli! Sulla on tosi kauniin muotoinen suu, mua on välillä häirinnytkin että piirrät rajat siitä yli, mutta kuten itsekin sanoit: se on sun asias :)

Ja Todella Kaunis nainen myös tuo Iina. Pitääkin mennä kommentoimaan että upea nainen on.

SmilingGirl kirjoitti...

olet kaunis ♥

Myrika kirjoitti...

Hyvä postaus! Olen sun kanssa täysin samaa mieltä!
On suorastaan naurettavaa että tuolle tytölle on tultu itkemään tuosta asusta, sillä minun mielestäni tuo mekko sopii hänelle kuin nenä päähän. Mua ärsyttää ihmisten ahdasmielisyys ja yleinen ajattelu siitä, etteikö hieman muodokkaammat ja pyöreämmät saisi pukeutua kauniisiin vartaloa imarteleviin vaatteisiin!
Pitäisikö meitin pyöreämpien pukeutua telttoihin, jotta hoikat ihmiset ei tulisi jatkuvasti valistamaan siitä, kuinka tietty vaatekappale näyttäisi paremmalta hoikan yllä?
Raivostuttavaa... :P

Asiasta toiseen, sinä olet kaunis, oli meikkiä tai ei. :)

Leena kirjoitti...

Nonnu: Voihan sentäs ai keijukin vielä <3

Vivian: Nimenomaan, silti pois pitää turpansa ummessa jos ei ole mitään kivaa sanottavaa =/ Ja kiitoksia <3

mAlice: Kääh osaan taas kirjottaa, tarkoitin ylähuulta, pitäneepä korjata xD Hyvä silti että on hyvänmallinen suu! Ja itse piirrän ylitse, koska pidän muhkeammasta suusta xD En silti lähde vetelemään itseeni botoksia, kun huulipunakin ajaa välillä saman asian ja saan sellaisen muodon minkä tahdon minäkin päivänä. Hän on kyllä todella upea <3

SmilingGirl: Kiitoksia <3

Myrika: Sama, en näe mitään virheitä tossa kuvassa, miksi joku muu näkee? Onko niitäkin pitänyt etsimällä etsiä? Enkä myöskään ymmärrä miksi pitäisi pukeutua telttaankaan =/ Ja kiitoksia <3

Punainen Skarabee kirjoitti...

Heips! Eksyin blogiisi ja jäin sitä lukemaan, kommentti tulee ihan randomilla tähän tekstiin, olisin voinut laittaa tän vaikka mihin kirjoitukseesi... Mutta pysähdyin vain sanomaan, että ihailtavaa avoimuutta, mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa :) ! Kauniita (asu)kuvia, vahvoja mielipiteitä jotka sekä huvittivat että myös välillä ärsyttivät (mikä on mielestäni luonnollista ja ihan positiivistakin :D ), välillä vähemmän painavaa asiaa mutta silti luettavaa :) T.lukija nro 491

Leena kirjoitti...

Punainen Skarabee: Tervetuloa lukijaksi! Mua niin ihastuttaa aina kuulla, että joku pitää blogistani ja lukee tekstejäni :)