maanantai 25. lokakuuta 2010

Maanantai

Jaajaa. Tänään on aika tylsä päivä, eikä mitään mainittavaa kertomista. Ikävöin hopeisia/harmaita hiuksiani.. Paitsi, että ei tarvii enää käyttää silmälappua (damn en oo pirate enää), joten eläminen on taas suht helppoa ja ihanaa. Oon dataillu tässä monta tuntia putkeen ja kohta ajattelin onneissani katsoa telkkaria. Näkeminen on ihanaa. Vaikka en näekään tolla toisella silmällä kunnolla. Silmälääkäri kerto, että silmä on paranemassa oikein hyvin, ens viikon tiistaina taas tarkastukseen. 

Viime yö oli ihanin pitkään aikaan (vaikka Jani valvo koko yön vaihteeksi koneella pelaten uusinta Fallouttia.. joka on sitäpaitsi kyllä tosi hyvä).. nukuin koko yön ilman silmäkipuja, heräsin vain kaksi kertaa! Ensimmäinen kerta kuukausiin, kun olen nukkunut noin hyvin, ihanaa. Yleensä herään kipuun tunnin välein ja lisäilen tippoja silmään suu irveessä.

Eläminen tuntuu taas ihanan rauhalliselta. Kaipaisin vain rahaa, onneksi on pian marraskuu ja tulee sitä ihanaa kahisevaa.. mm.. ostan uusia talvivaatteita (esim takki ois aika must), maksan laskuja ja saan maksettua kaikkea mitä olen tilaillu ihmisten blogeista (hups). Kaikkea kivaa siis luvassa. Ja nyt kun silmäkin voi jo paremmin, huomenna siivoilen vähän makkaria ja otan kuvaa edistymisestä :)

Oon kyllä nauttinut tänään taas Muumien katsomisesta (ihan kuin vikojen jaksojen laatu ois vähän kärsinyttä) pehmeän mustan vilttini alla, kaakao käsissä <3 Minni on tykännyt nukkua mun mahani päällä, lämmittää mukavasti <3 Olo on taas vähän mökkihöperö, mutta en tykkää olla ulkona, koska siellä on niin kirkasta, eikä mulla ole rahaakaan mennä mihkään kahville kenenkään kanssa, huoh. Harmi, etten nyt sitten pääsekään Hemmun kanssa ottamaan hautausmaakuvia, ihan mälsää ottaa goottikuvia, kun en saa edes meikata.

Lopuks video yhestä biisistä joka herättää kaikissa varmasti jotain ajatuksia. Katso se tästä . Esim miksi valitetaan, että Suomessa on työttömiä, mutta just nukuin Lellun luona, jonka opiskelijatalo on värkätty Virolaisella työvoimalla.. Joka ei sitä paitsi saa edes pattereita laitettua oikein, saatikka ikkunoiden eristyksiä, hah.

/Leena

Uusia lukijoita tervetuloa!

/Sorry I'm too lazy to translate..

7 kommenttia:

Sanski kirjoitti...

Millä ilveellä oot saanut noin harmaat/hopeiset hiukset? Joskus yritin, mutta väri ei jäänyt päähän... :/

Frida the fairy kirjoitti...

Ihana tuo tukka <3

Chastel kirjoitti...

Ihana tuo hopeinen tukka, vaati varmaan paljon vaalennusta?

Vivian kirjoitti...

Voi, hyvä että alkaa silmä parantua pikkuhiljaa :)

Leena kirjoitti...

Jaha taidanpa tehdä huomenna sitten postauksen hopeahiuksistani xD

Vivian: Juuh! Erittäin ihana asia *helpottunut huokaus*

DeadlyDame kirjoitti...

Nuo hopeiset hiukset sopii sulle ihan siiiiikahyvin! 8)

Mutta hei, kommentoit että sie oisit videpostauksen tehny, miksen mie oo nähny sitä?! :D

Leena kirjoitti...

DeadlyDame: katsopas tästä :) http://luurankojakaapissa.blogspot.com/2010/10/kamala-video-terrible-video.html