perjantai 20. toukokuuta 2011

I'm so goth, when I smile people ask me what's wrong.


Ihanaa, että on viikonloppu taas! Vaikka Toivossa (olen työharjottelussa Anniinan kanssa Rakennuskulttuuritalo Toiwossa, ensi viikolla teille kuvia!) ei olekaan mitenkään rankat työajat ja siellä ollaan meille tosi kivoja, on silti aina niin ihanaa päästä vapaalle. Ei ole silti kuin ensi viikko enää jäljellä ja sitten onkin 2 ja puoli kuukautta pelkkää viikonloppua. Tosin jatkan kovalla puurtamisella ja keskittymisellä kirjani tekemistä, aion saada sen ensi vuodeksi valmiiksi, joten tehtävää on paljon! Odotan sitä ihan superinnoissani, haluaisin saada sen jo valmiina käsiini, mutta ehkä ei ole ihan vielä hätiköimisen aika.. 

Olen rentoutunut mm. söpöilemällä vaihteeksi Janin kanssa, syömällä herkkuvoileipiä (joita teen nykyään Janille myös nykyään aina kotiin päästessäni.. yleensä Jani tekee kaiken ruuan, joten on kiva tehdä rakkaalleen edes jotain hyvää.. mikä ei ole palanut pohjaan), katsomalla Siskoni on noitaa, tullut superonnelliseksi uusista lukijoista (terve!) ja kohta ajattelin ottaa vähän siideriäkin. Lukijoiden iloksi (ja minun omanikin hehee) otin vähän kuvia ja mun oloni on tänään suhteellisen itsevarma. Ihanaa edistyä parantumisessa. Hienointa siinä on mm. se, että voin sanoa, että tunnen olevani kaunis. Toivottavasti itsevarmuus alkaa näkymään kuvissakin, koska malleilu on myös rakas harrastus ja siinäkin olisi kiva edetä. Ens kuussa Turkuun kaksiin kuvauksiin hihii! Niitä odotellessa tyydyin hovikuvaaja Janiini ja omiin otoksiini.

Todays outfit.

Shirt: Fleamarket
Corset: From friend
Skirt: From friend
Shoes: Flea market



Translation:
Oh weekend! I'm so glad that I can be just at home.. But it is only week until summer vacation starts! And then.. 2 and a half months to complete relaxation. But not fully.. I will concentrate on full power (steam power! XD) for making my book. I can't wait that it would be ready!
Today I feel beautiful. I hope it shows on the pictures too. I'm so happy I'm improving with my eating disorder.. I always thought this day would never come. I am completely happy. I feel so blessed.



Happy Leema. Innoistuin käyttämään oranssia luomiväriä, näyttää itseasiassa tosi kivalta

Kiva juurikasvu.. Anskuuuu värjää mun hiukset.

Valitin Janille, että meistä on tosi vähän yhteiskuvia ja se sitten hymyillen päätyi mun kanssa pariin kuvaan
/Leena

6 kommenttia:

Kettu Saarinen kirjoitti...

Upeita kuvia! :3
Hyvä että tunnet itsesi kauniiksi, se on tärkeää... Ainakin kun olet sitä. :)

SmilingGirl kirjoitti...

"Today I feel beautiful" - And you really are beautiful. <3 :)

Leena kirjoitti...

Carrie: Kiitoksia hurjasti<3

Smiling girl: Tshihi<33 Purr..

Rusty Myself kirjoitti...

Oot jälleen nättinä:)

Annele kirjoitti...

miten onnistut Leena aina olemaan niin nättinä..... <3 <3 LOVE.

Leena kirjoitti...

siiri00: Kiitoksia :)

Annele: Haha no en tiedä! Kai mä vaan olen hehee xD Kiitoksia kulti<3