maanantai 2. toukokuuta 2011

Toivepostaus - My cats part 3: Minni


27.7.08 ja alla 2.8.08
 Eli toivepostauksena on ollut kuvia ja kuvausta minun kisuistani, Yolasta ja Freyasta olenkin jo kertonut, eli on Minnin vuoro.

Minni syntyi 1.6.2008, eli pian on kolmivuotissynttärit! Vauvakuvat on viikon ikäisestä pariin kuukauteen (ja ne tuli Minnin papereiden mukana, ne on tulostettu paperille ja näin ollen skannattiin ne jotta tekin näkisitte, kuinka söpö Minni on ollut!). Minni on puoliksi norjalailainen metsäkissa ja maatiainen.

 Minnin löysin siis Rekku Rescue sivulta, hoitomaksut oli 120 euroa, mutta eipä se paljoa haitannut, kyllä mä mielelläni maksan siitä, että kissa on syötetty hyvin, se on rokotettu ja leikattu. Minni oli todella ujo ja meni sohvan taakse piiloon. Rakastuin heti. Nyt Minni on narttujoukon johtaja, lempinimiin kuuluukin mm. Herttuatar. Minni on siveä, sen katseesta näkee, että hän tietää olevansa tärkeä ja kaikkia muita yläpuolella. Jos joku muista kissoista ärsyttää sitä, se antaa kylmästi turpaan, kääntää heille karvaisen takapuolensa ja menee takaisin nukkumaan.
Luonnollisesti Minniä siis totellaankin. (No nyt se hyppäsi syliin ja kirjottaminen vaikeutui)


Minni pitää huomiosta ja vaikka se onkin hurjan valikoiva, se silti hyppää usein vieraiden syliin, eritoten se on pitänyt Janin äidistä ja Anniinasta. Alunalkaen Minni oli totaalisesti isin tyttö, eli Janin pauloissa. Aina kun tultiin kotiin, ensin moikattiin Jania, sitten vasta minua (jos sitäkään..). Nykyään saan minäkin moikkaukset, mutta Janilla ja Minnillä on välillä keskustelut, joihin minäkään en yllä. Minni on kova puhumaan, kun Jani vain on kyseessä.


Viikon ikäinen Minni on totaalisen suloinen tapaus.. - So cute for a one week old!


Minni tykkää erityisesti nukkua selällään ja minä olen tietenkin samantien paparazzina ottamassa siitä kuvia, se vain on niin suloinen siinä tuhistessaan. Kun Minni näkee unia, sen jalat nykii ja yhtäkkiä se saattaa herätä hurjasta unestaan huuliaan maiskutellen. Jos uni on oikein makea, Minnillä menee kieli huulien väliin ja se vasta näyttääkin hullunkuriselta.

Minniä pitäisi myös harjata joka päivä, mutta se jää vähän olennaiseksi sen takia, koska kaikkina päivinä meidän Herttuatar ei kertakaikkisesti halua olla harjattavana. Onneksi se silti välillä pitää siitä.. Onkin tosi kiva, jos ei pitkään aikaan pääse harjaamaan, turkki menee aivan takkuiseksi ja sitten se pitääkin leikata. Meillä on ollut Janin kanssa mielenkiintoisia takkuturkin poistossa, Jani pitää kiinni ja rauhottelee, kun minä saksien kanssa otan rastoja irti. Peppukarvat ne vasta onkin.. ei taida tyttö nuolla tarpeeksi persettään, koska usein jää kakkapaakkuja ja sitten mennään ei niin tyytyväisenä pesulle.. ja sieltä tullaan nyreänä, varsinkin minä ja Jani, täynnä raapaleita.


I'm a vampire, I drink of blood!







Translation:
So, here is my cat Minni. She is to biggest bitch in our house, she keeps everything on control. We call her Duchess because she is so cool and self-confident. I can see in her eyes that sh e considers herself more important than others. She like to sleep on her back and of course I'm like paparazzi and take lots of pictures of her. I love her.. who wouldn't?

P.s Kaverillani olisi kollikissa nimeltä Viltsu, syntynyt 10.9.2010, joka kaipaisi uutta kotia! Porista siis ollaan :)

Viltsu on leikkisä ja tulee toimeen muiden kissojen (ja koirankin kanssa) kanssa. Erittäin suloinen ja vielä ihanan pieni tapaus. Kuin pieni Karvinen raitoineen.

Mukana Viltsua varten tulee mukaan sen omat lelut, ruoka ja ruokakuppikin. Ei maksua kisusta eikä tarvikkeista.

/Leena

Niin ja mitäs tykkäätte uudesta ulkoasusta?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aawwww! Minä tahdon kissan myös.

nonna kirjoitti...

Huomasin heti, että jotain uutta on tapahtunut kun tulin lukemaan uutta postausta! Toai hieno, teksti on paljon selkeämpää ja kivan väristä, eikä ole enää vain mustavalkoista! Tykkään ja tykkään myös kovasti siun kissoista. Meillä on kans kissoja, mutta ei ne noin söpöjä ole! ;)

AC kirjoitti...

uus ulkoasu on todella kiva! tykkäsin heti <3 tosi hyvät kuvat oot tohon ylös valinnut.

papercuts kirjoitti...

siis ihania pikku kisuja, ja vähän isompiakin, voiko suloisempaa olla kuin tuollainen maukuva karvapallo ^^

Lipstick kirjoitti...

Ihania kissoja ja upea tämä uusi ulkoasu!

Leena kirjoitti...

Heaven Queen: Haha kissat on parhaita<3 Miksei sulla ole?

Infected: No voi nyt kauheasti kiitoksia xD Toivoinkin, että ihmiset tykkäisi :) Ja haha kyllä kaikki kissat on sööttejä<3

Anna: Hienoa että tykkäät.. kaikesta xD<3

papercuts: No ei kyllä voi olla mitään sulosempaa<3

Lipstick: Kiitoksia! :)