sunnuntai 11. syyskuuta 2011

I'm so goth my skin would catch on fire if it were ever exposed to sunlight.


Hei vaan hei rakkaat lukijani! Viikonloppu on ollut mitä mainioin, pitkästä aikaa suhteellisen stressitön ihana viikonloppu. Jani on saanut mut niin onnelliseksi lahjoillaan, paijauksella ja ymmärryksellä. On ollut ihanaa lukea kirjoja täydellä antaumuksella, nauraa ja itkeä hahmojen mukana. Täysin masentuneena en pysty keskittymään edes lempikirjoihini, joten tämä on aivan mahtavaa herkkua.

Otin siveltimetkin tänään ei niin kauniiseen käteen (koska eilen pestessäni paska Tolulla vessan (kaipa ne käyttää eläinkokeitakin, miten meillä ees on sitä?) käteni ovat täynnä vesirakkuloita ja kutiavat, punaista ja kamalaa) ja päätin kokeilla uusia meikkiostoksia. Olen hurjan tyytyväinen Sugarpilleihin, uuteen ripsiväriini sekä uuteen nestemäiseen kajaaliini. Huomaa heti, kun on hyvää tavaraa, se näkyy naamassakin. Innostuin sitten meikkailemaan vähän enemmän, tähän kyseiseen meikkiin meni puolisen tuntia, koska sotkin jatkuvasti kajalilla ja mustalla luomivärillä naamaani.


Rullat päässä olivat alunperin melkein täysin samanlaiset, mutta poukkoillessa pitkin kämppää (ja ilmeisesti liian vähillä pinneillä) toinen ehti jo lössähtämään, mutta eipä se mitään, ne on sentään vieläkin kasassa. Tein niskaankin nutturan, mutta enpä tietenkään muistanut ottaa kuvaa, pöh. Tykkään hurjasti uudesta ja aikuisemmasta tyylistäni, tähän voisi ehkä jopa jämähtää. Tosin olen niin vaihtelunhaluinen ja tylsyyksissäni keksin aina jotain uutta joten..


Translation:
This weekend I have been so happy that I got the enthusiasm to try my new make up. I love sugarpill! And I'm very pleased my style at the moment, maybe I stick in this style. It's more grown up and elegant. My victory rolls was almost perfect when I made them but the other one fell little pit when I ran all over our apartment argh.

/Leena

8 kommenttia:

Nani Vengeance kirjoitti...

Vittu oot upee nois kuvissa! Lila sopii sulle!

Sara kirjoitti...

Upeat nuo meikit ja muutenkin ihania kuvia! :)

Hele kirjoitti...

Ihania kuvia, varsinkin vaatteet on nam :)

L kirjoitti...

Hienot meikit!

Anonyymi kirjoitti...

You look fierce!! I love this look on you <3

netteraven kirjoitti...

Oi miten upea <3

Anonyymi kirjoitti...

Rakastan tuota meikkiäsi! ♥ Sopii aivan tajuttoman hyvin kaunis Leenani :>

Terveisin viveka (aka laurva)

Leena kirjoitti...

Nani: Khih kiitoksia hurjasti<3 Lila on lempivärini, ois perseestä jos ei sopis xD

Sartsa: Kiitoksia <3

IndianaRex: Kiitos <33

Laura: Mäki tykkäsin :) <3

Ellone: Thank you so much, I felt so pretty that day!

Nette: Olo oli sen mukainen :)<3

viveka: Kiitoksia mussukka <3