maanantai 12. marraskuuta 2012

Raakaa, rietasta, rasvaa, rakkautta


Kovasti olisi kaikenlaista tehtävää ja onneksi on jotain jo saatukin aikaseksi. Myyntiin pitäisi pistää lisää tavaraa, pitäisi siivota (makuuhuoneen esittely tuntuu lykkäytyvän aina vaan tuonnemmaksi, kun se ei ikinä tunnu olevan tarpeeksi siisti kuvattavaksi) ja hoidella asioita. Koska liika ajattelu ja turha stressaaminen ei ole ikinä auttanut ketään, päätin heittää täksi päiväksi aivot narikkaan ja olen hemmotellut itseäni monenmoisilla asioilla, kuten uusilla hiuksilla, lempivaatteilla, herkkuruualla ja kirjalla. Viime viikon perjantaina Kino täyttyi Turmion Kätilöt faneista ja kyllä voin sanoa, että keikka tuli tarpeeseen. Sain purettua kaiken turhautumisen ja pian olo olikin mitä mainioin. Kyllä musiikki vaan tuntuu pitävän meikäläisen järjissään, kunpa livemusiikista saisi nauttia aina joka viikko. Myös muut pienet jutut auttaa jaksaa uskomaan parempaan huomiseen, kuten Maijun lähettämä kirja (Little Star ja sen mukana tullut ihana kortti). Sain myös lehden lukijalahjana valita itselleni kirjan, mikäs sen makoisampaa kuin ihka oma Mary Higgins Clarkin kirja.




Today's outfit

Shirt: Flea market
Corset: From friend
Skirt: Flea market
Stockings: H&M
Shoes: Flea market

Sex and the city: Flea market, Little Star: Gift from my friend, Where are you now?: Readers gift from a magazine

New bag from Laura



Translation:
So last Friday I was watching Turmion kätilöt. I think live music will keep me sane when nothing else doesn't, it was really what I needed. My last week was: hating the world and all the people in it. I hope this week will be better and I am going to relax today by reading new books and enjoying the little things in my life. Like food, it is time for perfect sandwich.

/Leena

7 kommenttia:

Hiidenneito kirjoitti...

Voi miten olet söpönä! Onko tuo punanen osio värjättyä tuccaa vai jotkut klipsit? :)
Buhuu, mäkin haluan Turmareiden keikalle.

Anki kirjoitti...

Ihana päivän asu!
Turmion kätilöt on kyllä mahtava bändi. :D

Donitsityttö kirjoitti...

Oioioi täydellisen kaunis Leena <3

Madame Macabre kirjoitti...

You look great! :)

And I fall in love with your pendant :D.

Annele kirjoitti...

pitää vielä tännekin sanoa että ihana ihana päivän asu, ja söpöt letit!

ja toivottavasti pidät kirjasta! ^____^ <3 <3 hih.

Turmiotar kirjoitti...

Ihana kuva tuo viimeinen! Sitä on oltu niin nättinä että! <3

Leena kirjoitti...

Lady Selena: Olo olikin kyllä aika söpö xD Klipsit siinä on, vähän paksuntamassa tätä reuhkaa :)

Anki: Kiitoksia <3 Niin on!

Donitsityttö: Aww kiitos ihanainen<3

Madame Macabre: Thank you so much honey! I love it too, it is one of my favorites <3

Annele: Kih kiitoksia <3 Luin jo pätkän kirjaa ja vaikutti ihan hyvältä :)

Turmiotar: Kiitoksia rakas *punastus* <3