torstai 5. elokuuta 2010

Suunta hukassa? vol 1



Kun mä synnyin mä olin näiiin söötti. Sillon mulla ei ollu mitään väliä mitä pistin päälleni, koska äiti oli kiva ja puki mut valmiiksi.


Kun mä vähän kasvoin, mitä pisti päälle ja hiukset näytti, alkokin olemaan jo väliä, mutta en oikeen tiennyt mun tyyliä joten käytin samanlaisia vaatteita siskoni kanssa ja mulla on samantyylinen pottakampaus ollut siitä asti ku hiukset alko kasvaa kunnol ja sit yläasteella päätin alkaa vähä kasvattaa. Kiven päällä posetin siskolleni meidän lähellä olevalla kivimuurilla. Mä olin tossa iässä jo sitä mieltä että mun pitäis olla laihempi ja vertasin itteeni julkkiksiin. Tietenkään en kertonut kenellekään, en ees mun päiväkirjalle, kuinka mä vihasin itseäni. Mut hylättiin koulussa aika radikaalisti ja ilman sillosta bestistä en ois kyllä kestäny ala-astetta.

Yläasteella mun ei oikeen mikään tyyli jatku, mutta lähinnä siks etten uskaltanu olla oma itteni. Olin sellane ah niin tavis ja sain tarpeeks hyviä numeroita, että pääsin seuraavalle luokalle. Kukaan ei oikeestaan halunnu olla mun kaveri, joten kirjat oli mun kavereita ja löysin kans aika monta kirjekaveria. Kirjottelin päiväkirjaa ja hommasin aina uuden poikaystävän ja mun masennus kasvo oikeen urakalla ku kukaan ei oikeen pysyny vierellä.

Mulla oli iha sika mälsä tyyli ku alko hiukset kasvaa, aina vaa ponnarille enkä jaksanu useemmiten ees harjata hiuksia. Käytin vaatteita mitkä ei paljastanu muotoja ja vihasin itteäni. Bulimia oli jo hyvässä vauhdissa näihin aikoihin. Ahmin kaiken mitä sain käsiini, mutten aina oksentanut, joten paino nousi. Yritin liikkua kyllä ihan sikana ja mun pääni täytty jatkuvasta liikuntasuunnittelusta. Tossa kuvassa missä istun laiturilla, se on meidän mökiltä. Pyöräilin joka päivä monta kymmentä kilometria ja uin niin kauan että mun huulet muuttu siniseksi ja äiti käski sisälle.

Lukioon päästessäni oma tyylini vasta alkoikin muodostumaan ja oli lieviä takapakkeja, mutta ainakin hiustenvärjäys oli jo tuttua ja mulla oli aina punaset hiukset ja silmissä kajalia, väri oli pelkästään musta \m/ Tietysti mä kokeilin kaikkia muitakin tyylejä mutta lähinnä kotona.. Lisäkkeet oli tosi hieno keksintö ja mä oon kokeillu niitä useemminki. Mun ensimmäinen hiustenvärjäys tapahtu ihan oikeassa kampaamossa, missä mulla oli alta violetit ja päältä punaset hiukset. Jäin ihan koukkuun. Sitten alkoki kotivärväys. Vasen alareuna-kuvassa Maria värjäs mun hiukset kirkkaan punasiksi ja se yritti tosi kovasti saada mulle kiharia aikaseksi, mutta niinku näkyy, ne lässähti aika nopeesti luonnollisen näkösiksi. Kesti noiki ehkä tunnin verran..

Seuraavaks päätin värjätä hiukset ruskeiks ja tykkäsin siitä tosi paljon. Salla leikkas mulle ehkä ihanimman otsiksen ikinä. Ehkä unien jälkeen lisää tukkatyylejä. ^^

/Leena

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aloin seuraamaan sun blogia mielenkiinnolla. Et ehkä itse arvostanut itseäs ala-asteella, mutta mä muistan, että odotin aina kauheasti, että me nähtäisiin. Viimeisen kolmen päivän aikana oli tosi vaikea nukkua iltaisin, kun olin niin innoissani. Olit tosi arvokas ja ihana osa mun lapsuutta.<3.

Domna

PS. Loistava juttu, että oot oppinu antamaan itselles luvan nauttia elämästä. Se on yllättävän vaikeeta, mutta ihanaa ja palkitsevaa, kun sen oppii :)

leena kirjoitti...

Domna : En ois ikinä odottanu sulta tällästä kommenttia.. se merkitsee mulle ihan sikana. Olet osasyy siihen miks lapsena jakso olla lapsi. Odotin kans sun näkemistä aina innolla? Mulla on siitä päiväkirjassaniki juttua.. Olet mulle rakas ja ärsyttää ettei nykyään enää nähdä. <3

Eveliina kirjoitti...

toi otsis sopi sulle niiiin hyvin!