tiistai 14. syyskuuta 2010

...

Mitä tästä päivästä voisi sanoa? Itkua, turhautumista ja kertakaikkista uupumusta. Ihmissuhteet on hankalia. Meille tuli riita viime yönä, voi plah. En saanut millään unta ja olin ihan kyrsiintynyt koko maailmaan, lintsasin neljä ekaa tuntia ihan vaan makaamalla sängyssä, itkien ja puoliksi torkahtaen. Saatiin onneksi tänään silti puhuttua asiat vihdoinkin selviksi. Huh. Mahtava helpotus. Silti jäi uupunut olo ja tuntuu, että koko maailma olis mun harteilla ja olis pakko kannatella ja esittää vahvaa.

Ei missään nimessä sais olla heikko. Mun tekis mieli purkaa paha olo järkyttävään määrään lääkkeisiin tai tappoliikuntatahtiin. Harkitsen jo, että lähtisin ennen koulua lenkille, sitten pyöräilisin kouluun ja koulun jälkeen taas lenkille. Vaikka en jaksa edes hengittää.

Mä odotin tällästä päivää taas tulevaksi. Mä jaan päiväni, elämäni, hyviin ja huonoihin päiviin. Hyvät päivät on, kun kykenen jotenkin toimimaan, useimmiten hymyilen ja nauran ja olen onnellinen. Huonot päivät on sellasia, etten saa itseäni ylös sängystä, itken tai olen aivanu ulkona kaikesta. Tuijottele seiniä, enkä tajua mistään mitään. En halua mennä ulos, pelkään mennä ulos. En halua missään nimessä nähdä ketään, puhua kellekään.. ja silti enemmän kuin mitään, kaipaan huomiota, lohtua, rakkautta.

Huokaus. Oikeasti, iso, syvä huokaus. Mä kadehdin ihmisiä joille elämä on helpompaa. Jotka ei ota asioita niin vaikeasti kuin minä. Mä olen niin empaattinen ja haluan, että kaikilla on hyvä olla, paskat musta. Mun on tosi vaikea olla itsekäs, tehdä niin kuin minä haluan, olla niin kuin haluan. Miksi on vaikeaa olla oma itsensä. Mäkin olen tosi suora persoona. Sanon mitä ajattelen, en ehdi miettimään mitä suustani päästän. Olen rempsee ja meneväinen. Silti ajattelen jatkuvasti muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Voin miettiä monta päivää paria sanaa. Onko se itsekästä? Kun ajattelee itsestä niin? Ettei ole minkään arvoinen ja se vähä mikä on jäljellä, on aivan varmasti romuakin paskempaa. Varsinkin muiden mielestä. Olen vainoharhainen. Johtuu huonosta itsetunnosta. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Kävin kirpparilla pikasesti ennen rautakaupassa käytniä (ostin lisää mustaa kalustemaalia). Löysin Nina Hagenin ensimmäisen soololevyn! Omg! Siis päivän paras juttu ton sopimisen lisäksi. Olen vieläkin ihan kikseissä. Jani pisti soittimen kii telkkariin, että kuulee äänet. Kaipa mä saan lahjaksi sitten mitä tohon nyt tarvittiikaan, jotta toi toimis ihan yksinäns..<3 Gurrr.... Eli siinä siis mun elämäni ensimmäien lp-levy! On kyllä omituinen levy, mutta niin on omituinen nainenkin. Silti se on mun silmissä kaikkien aikojen goottikuningatar <3 Oh. Ihana nainen. Löysin kans pari kirjaa, jei. Ihan ku mulla ei olis kirjoja jo tarpeeksi.

Levy toiselta puolelta, Jättilöytökirppis, hinta 4 e
Noran kirja 3 e ja Nousevan kuun lapset 0,50 e
Ja sitten meillä on partsilla projektina tomaattikirsikoita, tänään oli ilmestyny ensimmäinen kukkanen <3 Jeii. Pian noi kyllä siirtyy sisälle, pakkasilta piiloon.
Ja mun paskasta mahonkimukailusta kans kuvaa. Niin, musta siis valmistuu ens vuonna maalari. Siis tollane joka maalailee seiniä. Jos joku ei tajunnu.

Ostakaa mulle järkkäri

En jaksanut ottaa ittestäni kuvia, näytän varmaan aika karsealta tänään. Demoniat sai silti paljon huomiota koulussa, hehee <3 Nyt mä vaikka luen kirjaa ja koitan olla miettimättä elämääni tän enempää.

/Leena

P.s Jaksoinpa silti tiskata. Ja uusi lukija!

2 kommenttia:

© Carrie kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen blogi, ku ittekki oon erilainen, nii kaipaa välil jotai ihan massan vastakkaista luettavaa. *painaa itsensä lukiaksi → 48* :)

Leena kirjoitti...

Haha kiitoksia kovasti <3 Ihanaa saada tollanen kommentti ja uusi lukija xD Katsastanpa sunki profiilin.