maanantai 6. syyskuuta 2010

Shoppailua korkkareilla, vittuileva kone kotona

Hei vaan kaikki,
kävinpäs tänään Anskun kanssa shoppailemassa. Meil tuli tylsää tunnilla, joten päätettiin lähteä kaupungille shoppailee sisustusjuttuja. Mä lähdin aamulla näissä kengissä jotka näkyy kuvassa, sillä mielellä ettei tartte kävellä paljoa.. No, kun kävelin jo koko päivän koulussa noilla ja sitten kun lähdettiin Anttilasta, alko jalat olee jo aika kuolemispisteessä, nyyh.. 

No enivei, kengät on ensimmäiset korkkarini ikinä, ne on nyt n. 6 vuotta vanhat, ostettu aikoinaan Espoosta, Seppälästä, makso 20 e. Aivan ihanat, nyt kun tulee taas syksy niin tekee mieli käyttää tän tyylisiä kenkiä (niitä kun löytyy muutama). Elkää ihmetelkö eriparisukkia, meillä on kissoja jotka pöllii mun sukkani (ihan oikeasti noi tykkää raijail sukkia piiloon) joten mä en ikinä löydä toista paria. Tai pari on kulunut, heitän sen pois ja käytän molemmista pareista vain ehjiä xD Oli kyllä silti aika noitamainen olo eripariraitasukilla..


Vittu mä vihaan tätä pöytäkonetta!!! Mikään ei toimi! Ensinnäkin kirjasimet vaihtuu koko ajan ja tää tunkee et kaikki on kirjotettu väärin ja kuviakaan ei voi lisätä koneelle, koska sen mielestä ei oo olemassa mitään samperin kuvia muuten ku yhet ainoat jotka on pistäny ekana! Herrajumala mulla menee hermo! Siis ihan näin väli-infona.. Mulla menee just iha hermo.Mä en tajua mikä siinä on, Jani saa taas luvan kattoa tota.

 

Eli mä ostin uudet verhot (Anttilasta, makso noin 50 e), viltin (puoleen hintaan 10 e, JYSK) ja helmalakanan (jotain noin 12 e, JYSK), ja nyt ei oo kuvia ku vaan  verhoista koska tää paska kone ei lisää mun kuviani.. kyllä mä alan käyttää taas tota kannettavaa ihan vaan tän blogin tekemiseen ennenku aivot lentää muunki mielen mukana jostai raosta pellolle.. 

Eli siis, näyttääkö yhtään paremmalta? Olkkarissa oli siis ennen tälläset verhot klik klik .

Mä olen ihan kyllästynyt tällä hetkellä nyt kaikkeen.. lopetinpas huonoon aikaan polttamisen. Tai ainahan se on huono aika xD Mutta nyt ainakin tekis hirveästi mieli. Ehkä siis lisää alkoholia ja meen vaa nyhvää sohvalle ja yritän unohtaa koko kuvat.. saahan niitä tänne myöhemminkin, ei se mikään maailmanloppu ole. Jospa menen maksamaan kenkätilaukseni ja yritän rauhottua..

/Leena

Taas uus lukija mitä ihmettä? (hei vaan) Lukijoita nyt siis 27 ja kävijöitä jo 1000 kilahtanu laskuriin, wuhuu! (kuka näitä juttuja oikeen lukee..)

5 kommenttia:

Kauris kirjoitti...

Joo. mitä enemmän olen tuota nyt ajatellut ja pähkäillyt, sitä varmemmaksi olen tullut, etten enään sairastu uuteen syömishäiriöön. Ja siitä pidän kiinni

Dark-whisper kirjoitti...

Ihanat nuo kengät! :) Ja verhot on mums!

Eveliina kirjoitti...

oooo kauniit verhot!

satua kirjoitti...

Ihanat kengät ja ihanat sukat :D
Ps. hyvä "periaate" tuo, että käyttää vain sukkien parempikuntoisempia yksilöitä :D

Leena kirjoitti...

Kauris: Aivan mahtavaa<3

Dark-whisper: Kiitoksia<3

Eveliina: Oli niin kalliit et pakko olla xD <3

satua: Khih kiitos ja juu vähän pakko se on xD