maanantai 21. helmikuuta 2011

Blogit esittelyssä part 1

   Nämä ei tule missään varsinaisessa järjestyksessä
, koska en nyt jaksa erikseen laittaa mihkään suosikki- 
järjestykseen. Kaikkien blogit miellyttää mua omalla tavallaan.

   Ensimmäisenä vuorossa siis Beatamarien World of Chaos, jonka nimestäkin voi jo päätellä, että naisella on paljon painavaa mielellään ja elämässä on käynyt jos millaistakin tohinaa, lapsia tullut ja syömishäiriöstäkin pitäisi parantua. Myös elämän pienemmistä asioista, kuten kiinnostuksen kohteista, kosmetiikasta, hiuksista ja kengistä ja vaatteistakin on tasapainoisesti välillä juttua. B:n elämää edelleen kiinnostuksella lukien ;) 

Alunperin aloin lukemaan B:n blogia, koska mielenkiinnonkohteita on samat (mm. 50-luku ja burlesque, tatuoinnit), tietenkin hänen elämänsä kiinnostaa minua ja myös siksi, koska hän on ihan tavattoman kaunis.





Tämä kuva on yksi suosikeistani








Toisena esittelyssä on vuorossa Lauroran (joka voitti viimesimmän arvonnankin.. pitäisi muistaa postittaa sun palkintosi!) My Dark Room. Siellä pääsee hieman Lauroran maailmaan, josta löytyy mm:

Kenkähaaveilua kengistä, jotka myös minäkin tahtoisin

Kenkäostoksia, mulla taitaa olla samanlaiset Demonian poposet

Koruja

Jos jonkinmoisia isoja tukkapehkoja ja lisäkkeitä (hienoja)

Hymyilevä bloggaaja


Hienoja kampauksia

Hiusjuttuja joita minä myöskin tahtoisin.. huoohh, saiski aikaseks värkkäillä itte tai men shoppailee


Mitä vielä täältä löytyykään?
No, muita uusimpia ostoksia, elämisen ihanuuksia ja kauheuksia, matkailua, musiikkia ja vaikka mitä. Päädyinpä lukijaksi ja mielenkiinnolla odotetaan Lauroraltakin uusia postauksia :)

/Leena

Lisää luvassa, ny ei pysty, ny on aamupalan aika!

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

oi vähän kiva kun teet tämmöisiäkin! :) mua kiehtoo eritoten toi beatamarien blogi, sitä ehdinkin jo lukaista :) nyt vaan tseikkailemaan toi toinen :-)

Bea kirjoitti...

Voi ei! Ihanaa <3 Kiva että tykkäät :)

Laura kirjoitti...

Voit olla hyvinkin oikeassa tuosta Annasta. Mutta on hauska välillä koetella omia rajojaan ja tuoda esille ajatuksia bändistä, jota ei kunnolla tunne. Kun saisi vain nuo meidän lukijat keskustelemaan paremmin aiheesta... Kiitos kommenteistasi, ne luetaan aina tarkkaan! :) Itse koen miellyttävänä vastata kommentteihin silloin kun on oikeasti jotakin sanottavaa, muuta kuin "Kiitos!"

Leena kirjoitti...

Tiina: Juu, luvassa lisääkin :)

Beatamarie: Ehdottomasti ;)

Dark Shadow: Ihanaa jos mun kommenteista tykätään noin kovasti XD Ja tietenkin on kiva kommentoida, kun on jotain sanottavaa.