torstai 10. helmikuuta 2011

Imaginarium

"NIGHTWISH - IMAGINARIUM
10.02.2011

NIGHTWISH PALJASTAA TULEVAN LEVYNSÄ KONSEPTIN:

Nightwish on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut tulevan albuminsa ohella elokuvaa.

"Imaginarium" on musiikkifantasia, joka perustuu Nightwish - yhtyeen tekeillä olevaan samannimiseen albumiin ja sen kolmeentoista kappaleeseen.
Elokuvan päähenkilönä nähdään entinen säveltäjä, jolla on ennennäkemätön mielikuvitus. Hän on vanha mies, joka luulee edelleen olevansa pieni poika. Nukkuessaan vanhus palaa menneisyyteensä. Unessa vanhat muistot palautuvat hänelle pikkuhiljaa, mutta sekoittuneena pienen pojan fantasiamaailmaan ja musiikkiin.

Unessaan vanhus taistelee löytääkseen ne muistot, jotka ovat hänelle tärkeimpiä ja auttavat häntä viimeistelemään kesken jääneet maalliset asiat. Muistot on kuitenkin saatava takaisin ennen kuin on liian myöhäistä.

Ennennäkemätön projekti sai alkunsa jo yli kaksi vuotta sitten kun Tuomas esitti ideansa Imaginarium-konseptista bändin jäsenille sekä mm. "The Islander" - videon ohjanneelle Stobe Harjulle, joka sittemmin kiinnitettiin elokuvan ohjaajaksi. Tuotantoyhtiönä toimii Solar Films Inc. yhdessä Nightwishin kanssa. "Imaginariumin" kuvaukset alkavat keväällä, sen ensi-ilta on vuonna 2012 ja sen perustana oleva bändin seuraava albumi ilmestyy vielä määrittelemättömänä ajankohtana. Nightwish pitää lehdistötilaisuuden asian tiimoilta helmikuun lopussa. "
Kopsasin Nightwishin kotisivuilta. Siis wuhuu herramo Ukkosenjumala sentään! Nyt bileet pystyyn! Mitähän ne nyt vielä keksii lisää? Anetelta tulossa soololevy, Nightwishin uusi levy Imaginarium ja vielä leffakin..? Mä en taida kohta enää kestää xD Sanokaa ny vielä, että Tarja tulee keikkailee Poriinkin<3 No eikä mitä.. se keikkailee vaan ulkomailla, damn.. =/
 
 
Onpa mulla muitakin ilonaiheita :) Sain uusia blogipalkintoja!
Lady Carniwhorelta sain The Versitale blogger awardin ja Stylish blogger awardin myös! Wuhuu! Totuuksia tullu jaettua jo, en jaksa keksiä toistaseksi enempää..






Ja sen lisäksi sain Netteltä The Gorgeous blogger palkinnon!



The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.

Milloin aloitit blogisi? Viime vuoden elokuussa

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? - Vähän kaikkea oikeastaan. Syömishäiriötäni, yleisesti ottaen elämääni, mielenkiinnon kohteitani ja muuten vain asioita mitä haluan jakaa milläkin hetkellä muiden kanssa.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? - No ööh.. mä en pidä itseäni tai blogiani muihin verrattuna mitenkään erityisenä, mutta eipä mun blogin kaltaista ole kyllä tullut vastaan xD Kuvaa vähän kuin minua itseänikin, kaikkea vaan hurjasti ja sitäkin enemmän.


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? - Luin Nooran blogia ja se sai mut innostumaan. Kysyin kavereilta kiinnostaisko ketään lukea, mutta kyllä mulla on nyt enemmän vieraita ku kavereita lukemassa.. Olenhan mä toistakin blogia pitänyt livejournalissa, mutta poistin kaikki ja nyt harmittaa, ois ollu tarpeellista tekstiä mun kirjaani varten.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? - Laadukkaammat kuvat, mutta minkäs mahtaa jos on paska kamera. Ja sen että jaksaisin kirjottaa aina englanniksikin, mutta enpäs taida nytkään jaksaa xD

En anna nyt kenellekään, koska en jaksa alkaa miettimään ja plarailemaan blogeja taas =/

Ensinnäkin tässä vielä känninen ilmeilykuva sieltä Montun keikkaillalta teitä piristämään, mua se ainakin piristää, ihania noi kun ne tekee kaikkensa mua piristääkseen<3 (ja mitä mä just menin sanomaan niistä.. laadukkaista kuvista?)
Yleisiä kuulumisia sen verran, että sipsilakko on nyt kestänyt 10 päivää. Ainut lipsahdus kävi Mystiksen synttäriellä, kun pödällä oli tacolastuja ja kun niitä kaikki pyys ottamaan, ehdin syödä kaksi vahingossa ennen kuin tajusin mitä tein. Viime kuukin meni niin hienosti ilman vaakaa, ehkä tääkin onnistuu. En ole tässä kuussa käynyt vaa-alla kuin kaksi kertaa, en vaan oikeestaan muista käydä. 

Miksi mä tota sipsilakkoa pidän, on siitä syystä, että kun tajusin kaikkien sipsien (paitsi niiden maissilastujen) sisältävän kauhean määrän lisäaineita, päätin kokeilla miten lakko vaikuttaisi mun väsymykseen ja yleiseen hyvinvointiin, ihan vain kokeiluna että onko niistä jotakin haittaa. Toisekseen mä en pääasiassa syökään muuta kuin sipsejä, joten on jännä nähdä miten pärjään ilman niitä ja onko mun painonnousu johtunu nimenomaan niistä (nojaa tietenkin on). Olo tuntuu ainakin jo vähän pirteämmältä (jos se nyt on mahdollista) ja mahan kauhea turvotus on laskenut. Pääasiassa mä oksensin sipsejä, joten ehkä tää auttaa pitämään Miaakin kurissa?

Niin ja Anniina tuntee mut paremmin, kuin tiedänkään! Yks päivä, kun oltiin Pian kanssa Anskun luona ottamassa kupposet kahvia, kahvin kera oli minttusuklaakeksejä. No tietenkin mä automaattisesti käänsin (en ees tajunnu) pakettia, jotta näkisin kalorit.. No eikö Anniina tule sieltä heti "Ja sinähän et mitään kaloreja sitten kattele" Ja vei paketin takaisin kaappiin. Mua siinä sitten nauratti ja nolotti samaan aikaan xD Ainakin mulla on hyviä ystäviä back uppina, eipä tuu tehtyä niin paljon virheitä.

/Leena


P.s Tänään oli koulukuvaus! Toivottavasti en näyttänyt sotanorsulta. Otettiin tietty kolmistaan tyttöjen kanssa kaverikuva ja kikatettiin tyttömäisesti sitä otettaessa.. Ja liikassa oli seinäkiipeilyä. En ollu kauhean hyvä, pääsin just siihen seinälle (joka oli jo suoritus sinänsä) kaikkien mua tsempatessa, no eikö mitä, ahistus kävi liian suureksi (uudet jutut aina ahistaa mua, kestää pari kertaa, että se menee ohi) ja kyyneleet vei voiton mun seinän vallotuksesta. Damn. Oisin oikeesti tahtonu koittaa sitä kunnolla, mutta mörkö mun sisällä vei voiton.. =/

7 kommenttia:

Sally Slander kirjoitti...

APUA!! Toi Nightwish juttu, ei oikeesti ehkä sain sydärin ku aloin lukemaan! *___* Parasta ikinä! (sori, nyt ei irtoo järkevää kommenttia ku aivot kuolee just* ♥♥

Sanna J. kirjoitti...

Nightwishhhhhh!!!!!!!!!!! Aaaaaaah! Mä en kestä! Haluun nähdä, kuulla, kokea - HETI! <3

Sanna J. kirjoitti...

Multa ja Sallylta sait heti toooosi syväluotaavat kommentit xD

Leena kirjoitti...

No samanlaiset munki ajatukset ensin oli xD Pakko saada, pakko nähdä,pakko kuulla heti!

Marianna kirjoitti...

Jumantsuikka mitä uutisia Nightwishiltä!! o_O innolla odotellaan.....

Ja ollaan taas samassa veneessä, mullakin on nimenomaan sipsien syönti kasvattanut melkoisen vararenkaan tuohon navan tienoille :/ kokeilen nyt olla kokonaan ilman, jos olo paranisi ihan yleisestikin.. sipsit kun taitavat olla yksiä pahimmista epäterveellisyyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

IIK, MITÄ, NIGHTWIIISH!

Mä oon täällä ihan fiiliksissä.

Leena kirjoitti...

Feline: Niinpä! No ei ne ehkä ihan pahimmasta, mutta eipä yksipuolinen ruokavalio koskaan terveestä ole (roskaruoka sisältää melkein kaikessa vaan valkosta kuorittua viljaa yms lisäaineellista paskaa..) Ihan hyvin on nyt sujunut elo ilman niitä!

Sunrise: Hih no elä, enpä minä sitten xD