Olipas nyt sitten pakko tärkeän asian puolesta osallistua #kutsumua
haasteeseen joka on pyörinyt ympäri nettiä. Lukiolaiset alotti haasteen
jossa pitää kirjoittaa lapulle haukkumanimi, yliviivata ja tilalle
kirjoittaa sana jolla tahtoisi ihmisten mieluiten sinua pitävän. Mun
piti ottaa isompi lappu josta unohtu silti puolet sanoista mitä piti
myös kirjoittaa, mutta olkoot. Ainut aika kiusattuna ei
ole pelkästään kouluaika vaan kiusaaminen voi jatkua niin
kaveripiireissä, kuin työpaikallakin. Haluan aina korostaa, että ei ole
ikinä reilua syrjiä muita tai haukkua syyttä. Jos ei ole mitään hyvää
sanottavaa, voi pitää suunsa kiinnikin. En mäkään mikään maailman hyvin
ihminen ole, mutta ilkeä en ainakaan ikinä tahdo ehdoin tahdoin olla.
Mua on kiusattu niin kaveripiireissä, koulussa (ala ja yläaste, lukio,
amis), töissä ja netissäkin. Kuten monet muutkin kiusatut, se on
vaikuttanut omaan minäkuvaan kielteisesti, mutta koska omaan persoonaan
ei kuulu luovuttaminen, on koko homma tehnyt itsestä vahvemman. Myös
sanottomuus voi loukata, en osaa kuvailla miten tyhjältä sellainen saa
oman olon tuntumaan, kun ihmiset esittää ettet ole olemassakaan vaikka
seisot edessä ja puhut ihmiselle suoraan. Tehdään maailmasta parempi
paikka ja keskitytään enemmän niihin ihmisten hyviin puoliin ja
unohdetaan turha paskanjauhanta. Haastan kaikki mukaan koska näitä tarinoita on hienoa kuulla, koska jokainen on pärjännyt myöhemmin elämässään loistavasti verrattuna siihen kurjuuteen mitä kiusaaminen voi aiheuttaa. Myös jokainen kiusaaja voi vaihtaa tapansa ja uskon että me kaikki sanotaan elämän aikana toisille pahoja sanoja ja ollaan ilkeitä. Mutta jos ei tehtäisi siitä tapaa.
Translation:
I really hate bullying. People can be so cruel. I have been bullyid trough words and being treated like I am air. Being like you are not a living person can really hurt. You start to think that way too. There was time when I was hoping that they would hit me because then I could hit back. The words were the hardest thing for me, because then you can get underneath the person. You can be bullied at school, work, with your friend croup, on the internet.. anywhere and any one can bring you down. But if you don´t let them they are just wasting their time. Don´t let them win by trying to think like them and definately don´t became like them. Even the persons who bully can change their actions, so let´s hope that kind actions can change us all. If you don´t have anything good to say, be quiet. If you want to say something good and be the stronger one, say it and show it. Lets be strong together.
Today´s outfit (with lazy outfit picture)
Earrings: Gift from a friend
Necklace: Sirroi
Shirt: Fleamarket
Harem pants: Second hand (Facebook fleamarket)
Behind the scenes |