Ulvinde

What I have been doing? Where I have been? Well, lately all over. I am super exited about new photoshoots and using my creative energy to photos and new projects. Many of the projects are the ones I have been thinking of doing for years. This year I will do every idea I haven´t in some reason done already. No more excuses.  Can´t wait to show you the new pictures. The first photoshoot I had this year by modeling myself was these beautiful pastel goth pictures which I took with Annielina Stenberg. My hair finally came out like it should have been in the first place.

Also this year I want to try every possible field of jobs I want to do. Just trying and seeing what kind of different kind of jobs are, I think I will find my own place, finally. My rehabilitation is going super well, I can even wake up in the morning and do things the whole day. It hasn´t happen in years. I also started new medication which seems to be working, I don´t cry and I feel very stable and my normal self with all the energy. Now that I don´t cry for hours everyday, I really can enjoy life the fullest. People who don´t want to understand how hard is to live with depression, should try to live someone´s life who has it. All the pain has bring me new ways of thinking. I see way more clearly, I want to people have their own space and opinions. I don´t want to impose my own sentiment to others. Well, best friends still has their part of my emotional break downs and certain strong opinions but I realized I am me, and they are them. It feels so good, it is like I am finally free of my ego´s demand of mirroring others reactions. It still happens some times, but way less than before.

Things that lead to this were few bad arguments with my best friends, I realized how selfish I have been. I really want to be better friend. I really want to be the better me. I don´t anymore want to be anybody else. I am enough, and because I always do the stuff I love at the moment, my own company feels great. I feel happy alone and when I am with others. I hope it comes trough with my pictures, I have this certain mood about silence, peace and moody atmosphere. Altough I am not in the silence at the moment, I am listening one of my favorite albums this year Myrkur´s M. With all the eerie and almost creepy beautiful voice and with the elements of witchy sounds and black metal, I just feel like myself while listening her. I feel like going to some other world or feel like creating something. I am probably going to see her concert in Helsinki next week, If you are there, come and say hi!

"And like a shadow upon the skies fell

my evil child I listen to you tonight

I turn off the day, the storm takes hold

the kingdom of death whispers my name in the long night

they thirst for our pure blood

together we walk in the shadow of what disappeared

the useless creatures fell

but they must honor us by the foot of the tree"

Today´s outfit

Choker: Purple Octopus Jewellery
Necklace: Hongatar Crafts

Shirt: Fleamarket 

Leather pants: Vera Moda

Shoes: Second hand

End of the daylight

Past month has been amazing. Firstly it started with a gig seeing Battle Beast, they were amazing! I was such a fangirl and totally danced the whole thing trough. I remember the waiting and getting super bored, I remember all the new people I talked with, new friends I made, all the cool outfits people wore, how much I wanted to see the band and when they finally came out and everyone started to scream. I felt bad about myself almost the whole day, but when the band started and I felt everyone´s positive vibes, I felt happier than in very long time. It always wonders me how music brings people together so well and how many things you can feel while listening beats and divine sounds. Noora was amazing and now one of my style icons too, she was such a badass.

But mostly I am just happy that I got to share the moment with my love one and new best friend. It never has been hard for me get new friends, I just always find something to say, try to find something in common or just enjoy the differences between our opinions, learning something new from others is always so enjoyable. So, I went to a trip to see my new friend and got even more friends and now I have new nerd friend group which I love so much. We had awesome photoshoot day on a lake, the whole day was sunny and warm but when the sun set, this huge for came and looked super cool. Everything looked so magical and calm. I would have wanted to stay there the rest of the day but it got so cold, it´s autumn after all. Or now it is winter, because the snow has fallen and it has stayed on the ground for 3 days. I love the sound snow does when you walk on it.

Photographer: Annielina Stenberg

Choker: Purple Octopus Jewellery

Necklace: Hongatar Crafts

Stockings: savanni.com

Shoes: Deadfine.fi

So what I am saying here is, the little details I have from this last month, with all the work stuff with beautiful leaves on the cemetery, totally dark mornings when the stars are still shining on the sky, friends, talks that has lasted for hours and hours, all the learning new from my loves, playing everyday Borderlands, playing the first time What remains of Edith Finch (which I hiiiighly recommend to everyone who enjoys good story time and finding out what mystery houses are actually hiding), the game actually made me cry because I enjoyed the playing so much. The music, the backstories, the freaking house! Oh my Goddess, that house is my actual dream house. If you just paint it black I would totally live there. Or I would live there anyway. Although it spooks me a bit because.. well play it so you know why.

"We will fight ´til the end of the daylight

We will stand ´til the dawn of the new day

In the dark times beast awakes inside"

Battle Beast- We will fight

Deathly hallows and storm troopers

I have been swollen by a big depression which seem to be bigger than the ocean at the moment. I don´t even remember the last time I felt like this. Nothing seems not to interest me anymore. I do stuff because I still want to keep moving and try to live normally as possible. Weeks and weeks only crying and selfhate, I am starting to hate this part of my illness. Normally I am full of energy and keep going until I am too tired to do stuff and be exited. I have so many things to do and now I feel I am going be even more behind my schedule. Sigh...

Last months I have been busy with my photographing stuff, there is coming some good stuff, all tough I don´t have the power for photoshopping... how irritating. Would you like me to blog more about my photographing pictures on my other blog or here? I have multiple videoideas too but don´t have strength for that either, gosh... And even today is awesome video shooting day, typical. So this became some complain post, oh well haha.

Few things keep me smiling though. I am so in love with Jani again that I didn´t know this kind of love is in the world. I don´t know what I would do without his support. And because my growing self confidence, my closet is becoming more and more like me. My daily clothes and jewelry are those kind of things that you just need to have. I used my Evil cunt hat all winter, it reminds me that even I am not that kind at times. And it has pentagram on it, font is kinda cool too. Cat shirt will be one the most used too, it is so warm and cumfy. Crazy catlady for ever!

Now it is time for my latest addiction, Star Wars comics! Have you seen the newest trailer btw? I got so exited about it that I wanted to do Star Wars marathon yesterday with Jani and now I am reading all the things that happen after the 6th movie.

Harry Potter earrings from here

Moon tattoo is my newest and smallest tattoo

Crystal necklace was a gift, shirt and the hat was second hand from my friends closets

Choker love

Today´s outfit

Chokers: Kalithea

Shirt; Second hand

Corset: Second hand

Jeans: H&M

Shoes: Second hand

Some reason my head keep going all messed up again. I feel super exited about few things but the same time I can´t focus on anything or I feel like total loser. I have really bad mood swings and I haven´t gone on therapy over a month because I keep forgetting it and I think it is starting to effect me.. never realize how important it is to me. So I am just trying to do things that make me happy and still try, maybe with little force, do something. Fashion and style things always make me happy so.. I have been watching hundreds of lifestyle videos on Youtube, read awesome blogs and I want to evolve my style and go even further with this.  I hope my depression phase go away soon because I have (again) million ideas but.. kah, this is just so irritating that I can´t do all the things I want. But I am happy that I am going on Helsinki this month, only 2 weeks and I am back on tracks again with doing things and seeing my friends.

Grey moment

Harmaat hetket ovat hetkiä niiden loistavien sinisten välissä. Harmaana hetkenä sitä ei ole enää varma kuka on, mitä tekisi tai edes miten päin olisi. Sitä tekisi vain mieli tuijottaa seiniä loputtomasti ja toivoa edes hetken verran kevään valon tuovan jonkinlaista väriä kallon sisäpuolellekin. Toisinaan sitä tekisi mieli jäädäkin harmauteen, jäädä osaksi maailmaa, jossa itsensä näkee vain kuluneena ja mustavalkoisena, kuin vanhoissa valokuvissa. Sitä miettii kuvaa katsoessa, tunnistaako siitä enää itseään vai jonkun ihmisen, joka vain toivoisi olevansa. Tai jotakin hirveää, jota ei tahtoisi näyttää maailmalle.

Koin tänään harmaan hetkeni. Istuin tuijottamassa seiniä ja vasta puhuttuani Saijalle sain selvyyden mikä sen olon aiheutti. On siis aika puhua hetki Luurankoja kaapissa asiaa, eli niistä salaisista inhottavista ja epämukavista tunteista ja salaisuuksista joita sisällä aina pitää. Salaisuuksien ongelma vain on siinä, että kun ne sanoo ääneen, ne ei ole salaisuuksia. Siksi blogin pitäminen on mahtavaa, koska kerran, kun joku asia on kerrottu, se on jaettu niin monelle, ettei se enää ikinä ole salaisuus. Ja salaisuudet voivat kaivertaa, saada olon vielä pahemmaksi ja muuttaa persoonaa. Sellaiseksi harmaaksi. Oma minäkuvani on usein suoraan verrannollinen muihin. Ei välttämättä siihen, mitä muut ajattelevat, vaan miten he käyttäytyvät. 

On suorastaan järkyttävää, että nykyaikana käytöstavoillani ei ole enää mitään merkitystä. Sitä voi nauraa toiselle päin naamaa, kritisoida toisen ulkonäön perusteella ja tuomita toisen siltä seisomalta. Me kaikki teemme sitä taatusti. Mutta harmaina hetkinä muistan viime aikaisimmat ikävät käyttäytymiset ja tajuan, että mennyttä on todella vaikea jättää taakse, vaikka olisikin antanut anteeksi. Joskus me muistamme liikaa. Tällä kertaa mietin miksi se, että näytän niin nuorelta (ilman meikkiä mua luullaan aina 16-vuotiaaksi), tekee musta jotenkin tyhmän, kokemattoman ja tuomittavan. Ja miksi iloinen persoonani ja avoimuus tuomitaan tungettelevana, mua on luultu joko känniseksi tai että kärsin jonkinlaisesta mielenterveyshäiriöstä johtuen innokkaasta puheesta. Onko se, että joku näyttää nuoremmalta ja onnelliselta joku syy nauraa toisen unelmille, tavoitteille, päämäärille? Entä jos ei toitota kaiken aikaa tekevänsä kovasti töitä jonkun asian eteen, niin tekeekö se silloin jonkun laiskaksi? On käsittämätöntä, miten sitä unohtaa, että me emme tiedä toisista kaikkea, emmekä tajua kuinka toista voi loukata sanomalla, mitä sinä siitä tiedät. Koska toinen voi oikeasti tietää. Todella hyvin. Ei kaikki iloiselta ja onnellisilta näyttävät henkilöt ole feikkejä jotka esittää. Eikä aina tarvitse olla joka asiasta kateellinenkaan (koska ainahan me jollekin olemme, minäkin.. köh köh..), vaan joskus sitä voisi iloita toisen puolesta. Jaettu hyvä antaa paljon kaikille. Eikä sen tarvitse olla hyväntekeväisyyttä tai suuria eleitä, kalliita lahjoja. Se voi olla ihan vain hyvää käytöstä.

Grey moments are the moments when you really want to stare at the walls and just be. Colors seems to fade away and blue moments are just a memory you don´t to seem catch anymore. While you keep waiting your blue moments back, you stare yourself like you are old photographe picture, colors are only white, grey and black and the whole picture is almost falling apart. You keep wondering who you are and are they anything that you would like to see more.. or less.

I had that moment today. I realised it until I talked my friend Saija and remembered how people had made me feel about myself. My self-image is trashed once again, not what they say but how they behave around me. Some think I am stupid because I look so young (without make up I always look like 16 years old) or that my dreams doesn´t count (´couse what would I know about life?). And because my personality is really outgoing, open and I laugh and talk loud and be just happy and well.. me, it is like I am crazy or drunk. So, why I can´t be just me, just walk people if you don´t like. But why you just keep trashing me, keep laughing front of me or talk behind me back (like on the tv-shows and think I can´t hear you). It isn´t about my look. It is about my personality and my so called age. You can´t judge someone just by looking, and if you have something to say, say it only if I ask you. If you are not going to care about my feelings, I don´t care about your opinions. But still. I do. Because sometimes, when we forgive, we can´t forget. And try to be, even once, happy for some one, instead being jealous (I still know we all are sometimes). Sharing good isn´t always about giving money, expensive gifts or anything big things that you think that is being good to someone. Sometimes you can be nice to someone. Because that is what manners are. Why it is so hard to remember?

/Leena

Stay calm and be Vamp

Viikonloppuna pääsin kohtaamaan vielä yhden peloistani, hyvä että ehti vielä tämän vuoden onnistumisiin! Tämä pelko kohdistui alastomuuteen, naisellisuuteen, seksikkyyteen ylipäätään ja myös vähissä vaatteissa oloon (näistä kuvia tulevaisuudessa). Oletin koko tilanteen olevan mielettömän ahdistava ja että en olisi onnistunut kovinkaan nopeasti, varsinkin ottaessa huomioon viime viikon pahan masennusputken joka vaivasi jo vainaharhaisuus oireisiin asti... Setit oli silti suunniteltu tarkkaan jo etukäteen ja mentiin rennommalla otteella, saatiin rauhassa kuvailla ja kokeilla erilaisia juttuja. Heidi osasi jälleen ohjata tavalla joka sopii mulle parhaiten, samaten kehut saivat yrittämään parasta. Loppuen lopuksi saatiin montakin settiä loppuun jo alle kahdessa tunnissa ja oltiin muutenkin erittäin tyytyväisiä työn nopeuteen, onnistumiseen ja siihen miten hyvä fiilis koko hommasta jäi. Alastomuudesta ja herkkyydestä ei sitten tullutkaan minkäänlaista ongelmaa ja olo kuvaustilanteessa oli oikeastaan jopa rento ja rauhallinen. Aivan kuin tuollaisia kuvauksia tulisi tehtyä joka viikko! Koska yllätin pelkoni näin mallikkaasti, ehdottomasti aion rikkoa rajojani ensi vuonnakin. Innolla odottaen vuoden 2014 haasteita! Ei ole ainakaan alastomuus enää ongelma. Kumma juttu, mutta uskon tämän vaikuttavan jopa siihen miten onnistun kuvissa vaatteet päälläkin.

Onnistumiset, miten omituisen ihania tunteita ne herättävätkään.

Muista, voit olla paljon kauniimpi kuin uskotkaan.

https://www.facebook.com/HeidiJarviPhotography

http://heidijarviphotography.com/

Translation:

Last weekend was big thing for me to face one of my biggest fears. Nudity. Even being sexy and all is difficoult, I really don´t see myself in that way. I am mostly only cute. So, when the time came I was thinking that this will be hard for me all ways bossible but life can be tricky! We planned carefully and when we started it was easy like I had been doing this for every week. Finally we got many ideas finished under 2 hours and we were both really satisfied what we had done. I didn´t have any problems and Heidi was really calm and help me for the poses the way that suits me and I really suprised how easy the whole thing was. Not a big deal! I am so going to face my fears in 2014 and I think this experience help me to me even better model when I have clothes on (or not, ha!). How strange feelings this make me feel, getting something done and be proud of it I mean.

Remember, you may be way more beautiful than you think.

/Leena

Toivepostaus: Diagnoosien maailma

Only in Finnish.

Tulipas pitkä ääh. Tulis vielä pidempikin, mutta säästän nyt teitä ja lopetan tältä erää.

2006 vuonna otettu kuva kun kärsin lukiossa pahasta masennuksesta

Jälleen pää on niin täynnä ajatuksia, että en tiedä mistä alottaisin. Kaipa jonkinlaisesta postauksen esittelystä. Eli tämä on pitkästä aikaa postaus, joka sisältää enemmän tekstiä. Teksti taas on sisällöllisesti Luurankoja kaapissa pääaihealuetta käsittelevä, eli mieleni sairauksia käsittelevä. Kuten olen jo monta kertaa kertonut, aloitin bloggaamisen uudestaan kolmisen vuotta sitten, jotta voin jakaa mielisairauksista ihmisille tietoja ja tuo lohtua ja tukea niille, jotka niistä kärsivät. Aiheeni tänään koskee maanis-depressiivisuuttani (sivuten myös bulimiaa ja muita diagnooseja). Virallinen diagnoosi ilmaisu on Kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota kutsutaan myös bi-bolaariseksi. Kursivoidut tekstit on otettu wikipediasta, jotta asiaa tietämättömillä olisi helpompi ymmärtää tekstiäni ja olen paksuntanut oireita tai asioita joita koen itse sairaudessani.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tautiluokituksissa (ICD-10 tai DSM-IV) luokiteltu sairaudeksi. Kuten muissakin sairauksissa pelkät oireet tai subjektiivinen kokemus tai ympäristön toteamus oireista ei riitä, vaan oireiden lisäksi oireisiin liittyy merkittävä toimintakyvyn heikkeneminen edeltävältä tai oletetulta tasolta. Äärimmillään potilaan mieliala vaihtelee kahden ääripään välillä, poikkeavasta kiihtymyksestä tai epärealistisesta vauhdikkuudesta eli maniasta syvään epärealistiseen masennukseen tai epätoivoon eli psykoottiseen masennukseen. Masennus on samantyyppistä kuin "yksisuuntaisessa" (unipolaari) depressiossa. (wikipedia)

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tavallista masennusta harvinaisempi sairaus. Klassista maanis-depressiivisyyttä sairastaa noin prosentti väestöstä. Eri tyyppejä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaa noin viisi prosenttia väestöstä. Arvioidaan, että noin puolet sairastuneista tunnistetaan ja hoidetaan asianmukaisesti. (wikipedia)

Siinä siis perustietoa niille, jotka eivät tiedä bi-polaarisuudesta entuudestaan. Oma sairauteni kehittyi masennuksen ja stressin yhteisvaikutuksesta ja ennen maanis-depressiivisuus diagnoosia olin "vain" vakavasti masentunut tapaus virallisissa papereissani. Lääkärini ovat vaihtuneet tiuhaan (niin normaali terveys-, kuin silmälääkäri, että mielenterveyslääkärini) ja jokaisella tuntuu aina olevan oma mielipide ja vastaus ongelmaani. Bulimiani on pääosin sivuutettu niin lääkärin päätöksissä, kuin osastohoidossakin. Osasto 42 tarjosi minulle lähinnä lääkärin ääneen sanotun diagnoosin "kyllä sulla tuntuu monia ongelmia olevan, enpä mä oikein tiedä mitä me sulle tehtäisiin" ja tukea sain lähinnä parilta hoitajalta ja muilta potilailta. Lähdin kuukauden jälkeen omin nokkineni ulos ovesta ilmoittaen, etten saa tarvitsemaani apua täältä. Bulimiaa siellä ei hoidettu ollenkaan, koska ilmeisesti sen oletettiin kuuluvan osana masennukseeni. Ilmeisesti huono minäkuva ei liity syömishäiriöön ensinkään. Tämä on sinänsä sääli, mutta opin entistä vahvemmaksi sisäisesti ja koska parantuminen käy nimenomaan oman pään sisällä, tajusin mitä minun pitää tehdä jotta parantuisin. Hyväksyin vihdoin sen, etten ole täydellinen, omakuvani on vain prinkkalaa ja vain minä voin tehdä elämästäni parempaa. Kukaan ei voi tuoda minulle onnea, ellen itse halua sitä.

2006

Häiriölle on tyypillistä pysyvä lievä mielialan nousu, lisääntynyt energisyys ja toimeliaisuus. Tavallista on myös huomattava tunne hyvästä olosta sekä henkisestä ja fyysisestä tehokkuudesta. Usein esiintyviä, muttei siinä määrin, että ne johtaisivat vakaviin häiriöihin työssä tai sosiaaliseen torjuntaan, ovat sosiaalisuuden, ylituttavallisuuden lisääntyminen, seksuaalisen aktiivisuuden lisääntyminen ja unen tarpeen väheneminen. Ärtyisä, kärttyinen, pöyhkeä, itserakas ja röyhkeä käytös voivat tulla joskus yleisemmän yliaktiivisen sosiaalisuuden sijaan. Mielialahäiriöön tai käyttäytymiseen ei liity harhoja tai harhaluuloja. Hypomania on manian lievempi muoto, jossa on samanlaisia, mutta vähemmän vaikeita oireita ja vähemmän toimintakyvyn heikkenemistä kuin maniassa. Hypomaanisen jakson aikana mieliala voi olla korkealla ja potilas voi tuntea itsensä tavallista paremmaksi ja pystyvämmäksi. Hypomaniaan päästäkseen potilas voi jopa lopettaa lääkityksensä. (olen lopettanut lääkkeeni pariinkin otteeseen päästäkseni hypomania fiiliksiin tai luullessani maniavaiheessa, että olen yhtäkkiä parantunut maagisesti, lääkitystä tosin ei missään nimessä pidä lopettaa seinään. toinen lisättävä asia on, että usein kun lähden tapaamaan ystäviäni jonnekin kauemmas laukeaa mania, en syö tai nuku ja haluan vain nähdä ihmisiä ja tutustua uusiinkin) Wikipedia


Mieliala on potilaan olosuhteisiin nähden kohonnut ja saattaa vaihdella huolettomasta lupsakkuudesta lähes hallitsemattomaan kiihtymykseen. Riemukkuuteen liittyy lisääntynyt energisyys, joka aiheuttaa yliaktiivisuutta, puhetulvaa ja unentarpeen vähentymistä. Potilas ei pysty keskittymään ja on usein huomattavan herkkä häiriötekijöille. Itseluottamus on usein korkealla, potilaalla voi olla suuriluuloisia ideoita, ja hän voi olla yliluottavainen. Normaalien sosiaalisten estojen puuttuminen voi johtaa holtittomaan ja hullunrohkeaan käyttäytymiseen, joka on tilanteeseen soveltumatonta ja potilaalle epätyypillistä.

2006

F30.2 Mania, johon liittyy psykoottisia oireita Manian (F30.1) kuvattujen oireiden lisäksi esiintyy harhakuvitelmia (tavallisesti suuruusharhoja), harhoja (tavallisesti ääniä, jotka puhuvat suoraan potilaalle) tai kiihtymys, motorisen aktiivisuuden lisääntyminen ja ajatuksenriento ovat niin äärimmäisiä, ettei potilasta voi ymmärtää tai hän on tavallisen vuorovaikutuksen tavoittamattomissa. (mainitsen tähän, että bibolaarinen mielialahäiriö on sukua skitsofrenialle ja useimmat lääkkeet joita tähän käytetään sopii myös skitsofreniaan, ei silti että kyseessä olisi tämä kyseinen tauti)

• Epätavallisen innostunut, euforinen (= epätavallisen iloinen, hilpeä, haltioitunut) tai ärtyisä mielentila (tai potilas vaikuttaa sellaiselta läheistensä mielestä).
• Ajattelemattomia, seurauksista piittaamattomia tekoja. (teen mitä tahansa koska seuraukset tuskin ovat mitenkään negatiivisia, elämähän on mahtavaa ja kaikki käy aina hyvin kuitenkin! tämä sopii myös seuraavaan kohtaan)
• Vastuuntunnon puuttuminen, ei tunne huolta tekojen mahdollisista huonoista seurauksista; esimerkiksi liian runsasta rahankäyttöä, liiallista seksuaalista aktiivisuutta tai holtittomuutta, järjettömiin investointeihin ryhtymistä. (olen tuhlannut kymmeniä kertoja kaikki rahani, olen maanisuuden vallassa päätynyt yhden yön juttuihin ja ollut suorastaan seksinnälkäinen ja luullut sen tuovan parannuksen koko elämääni ja aloitin seurustelun jo 13-vuotiaana ja se oli jokseenkin mielivaltaista, sekä saanut aina ideoita joita en ole ikinä saattanut loppuun manian laantuessa)
• Päämäärätön, tarkoitukseton touhuilu ja puuhailu. (aina liikkeessä ja tekemässä)
• Vähäinen unentarve suuresta tarmokkuudesta huolimatta. (vaikea nukahtaa ja heräilen vähintään viisi kertaa yössä)
• Puhe on niin nopeaa, että toiset eivät kykene sitä seuraamaan. (esim tänään luin Janille erästä tarinaa ja luin sitä niin nopeasti etten meinannut saada henkeä ja änkytin)
• Ajatuksenriento. (ideoita ideoita)
• Keskittymisvaikeus, jonka vuoksi esimerkiksi puheenaiheet tai tekemisen kohde saattavat vaihdella nopeasti. (vaihdan keskustelun aihetta todella nopeasti ja olen aina innostunut aiheesta kuin aiheesta, yleensä tosin vain niistä omistani)
• Liioiteltu voiman, suuruuden ja tärkeyden tunne. (olen rakastettu, täydellinen ja suosittu)
• Poikkeava tai korostunut ärtyneisyys tai reagointi pieniinkin asioihin stereotyyppisen ärtyneesti tai jopa aggressiivisesti. (viittaan tähän tekstissäni, jos joku ei ole samaa mieltä kanssani, aiheutan tappelun ja olen melkein menettänyt ystävyyssuhteita tämän takia. myös tämä Lisa tapaus kuuluu tähän kategoriaan)

Maniaa voidaan pitää psykoottisena tilana. Siihen saattaa liittyä myös hallusinaatioita (kuulo- tai näköharhoja) tai harhakuvitelmia (luja usko asioihin, jotka eivät ole totta). Kuten muihinkin psykoottistasoisiin häiriöihin, maniaan liittyy sairaudentunteen puuttuminen tai vähäisyys. Potilas itse ei useimmiten tunnista tilannettaan ja saattaa ärtyä voimakkaasti, kun hänen tekemisiinsä yritetään puuttua. 

2006

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä manian puitteissa. Olen ollut aivan sekaisin viimeisimmät päivät, johtuen rokokoojuhlista jotka saivat mahani ja koko kehoni aivan sekaisin. Oksensin, ripuloin, kärsin pahasta olosta ja voimattomuudesta. Tunne meni juhlien alkaessa pian ohitse, mutta innostuminen jäi ja olen edelleenkin super innoissani kaikesta asiaan liittyvästä. Ei siinä muuten mitään mitään ongelmaa ole, mutta oireiden pahentuessa asioista tulee minulle pakkomielle, enkä saa edes unta ja ne vähäisetkin unet käsittelevät juuri niitä aiheita mistä olen innoissani ja näen näinä aikoina myös painajaisia. Vähäinen uni tietenkin vain pahentaa koko tilaa, olen ikäänkuin suuressa yliväsymyssokerihumalassa, jossa kaikki on ihanaa, upeaa ja kertakaikkisen fantastastista joka ikinen sekunti. Jos tämä ei vaikuta terveen mielestä liialliselta, niin koitapa itse olla vaikka 7 päivää putkeen superhyperinnoissasi joka asiasta, älä edes nuku, koska ideasi on loistava, tuhlaa rahasi, koska eiväthän ne lopu ja hypi ja pompi ilosta, koska energiaahan riittää. Kuten olen myös sanonut aikaisemmin, aivot tuottavat ihmisen elimistä eniten energiaa. Toisin sanoen jos aivot käy jatkuvasti ylikierroksilla, eikä missään vaiheessa ole mahdollisuutta rauhoittua ja hengähtää välillä, käy koko homma pikkuhiljaa kuluttavaksi. Siihen vielä lisätään se, että keho voi uusiutua ja rentoutua yöllä. Sydän hakaten rinnassa monta päivää putkeen, kuin koko ajan kävelisi nopeasti tai tekisi jotain raskasta. Kädet tärisevät ja olo on voimaton ja oudon irrallinen. Tältä minusta nyt tuntuu. Nyt kun joka kertaisen maanisuus vaiheen alkaen pian käydessä turhan päälle voimille, alan saamaan burn outmaisen vaikutelman kehooni ja olen sekä fyysisesti, että henkisesti aivan loppu. Tämä taas johtaa siihen, että masennun ja jokaikinen asia tuntuu ylivoimaisen raskaalta.


Lievän, keskivaikean tai vaikean masennuksen aikana potilas kärsii yleensä mielialan laskusta, voimattomuudesta ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Kyky iloita, kiinnostua ja keskittyä on vähäinen. Yleistä on huomattava uupumus pienenkin ponnistelun jälkeen. Uni on tavallisesti häiriintynyttä ja ruokahalu vähentynyt, mutta joskus toisaalta myös lisääntynyt ruokahalu ja unentarve voivat tulla kyseeseen. Itsearvostus ja itseluottamus ovat lähes aina alentuneet, jopa lievässä masennuksessa. Usein on syyllisyyden- tai arvottomuudentunnetta. Mielialan aleneminen ei juuri vaihtele päivästä päivään, eikä se riipu ulkoisista olosuhteista. Mielialan alenemiseen voi liittyä niin sanottuja "somaattisia" oireita, kuten mielenkiinnon ja onnentunteiden vähäisyys, herääminen useita tunteja ennen normaalia heräämisaikaa, masennus on pahimmillaan aamuisin, huomattava psykomotorinen estyneisyys, rauhattomuus, ruokahalun menettäminen, painon lasku ja seksuaalisen mielenkiinnon (libidon) menetys. Riippuen oireiden määrästä ja vakavuudesta masennusjakson voi luokitella lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi masennukseksi.

F32.0 Lievä masennusjakso Tavallisesti esiintyy kaksi tai kolme edellä mainituista oireista, ja potilas on yleensä näistä ahdistunut mutta todennäköisesti pystyy suoriutumaan useimmista tavanomaisista tehtävistään.
F32.1 Keskivaikea masennusjakso Potilaalla on neljä edellä mainittua oiretta, ja hänen on todennäköisesti hyvin vaikea suoriutua tavanomaisista tehtävistään
F32.2 Vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita Masennusjakso, jossa useat edellä mainitut oireet ovat huomattavia ja ahdistavia, itseluottamuksen menetys ja ajatukset arvottomuudesta ja syyllisyydestä ovat tavallisia. Itsetuhoiset ajatukset ja pyrkimykset ovat yleisiä, ja tavallisesti esiintyy useita "somaattisia" oireita.
F32.3 Vaikea masennusjakso ja psykoottisia oireita
Masennusjakso, joka on kuvattu F32.2 kohdassa, ja liittyy harhoja, harhaluuloja, psykomotorista estyneisyyttä tai pysähtyneisyyttä siinä määrin, että tavalliset toiminnat tai tehtävät ovat mahdottomia; potilas on kuolemanvaarassa itsemurhan, nesteenpuutteen tai nälkiintymisen vuoksi. Harhat, harhaluulot voivat liittyä tai olla liittymättä mielialaan.

2006

Depressiivinen vaihe

Masennusvaiheen tuntomerkit vastaavavat depression tuntomerkkejä:

• surullisuuden, alakuloisuuden tai masentuneisuuden tunne tai mielenkiinnon menettäminen asioihin, joista normaalisti nauttii (mikään ei kiinnosta, tulen surulliseksi kaikesta ja yleensä en masennusvaiheina pysty tekemään muuta kuin tuijottamaan tiettyjä juttuja ja itken tuntikausia)
• unettomuus tai unen tarpeen lisääntyminen (nukun normaalia enemmän, jopa 16 päivässä ja joskus päikkärien kera)
• ruokahaluttomuus tai ruokahalun lisääntyminen (tämä vaihtelee, joskus en syö, koska masennus tuo bulimiaoireita esiin ja usein masentuneena kaipaan hiilareiden tuomaa piristystä, josta tulee morkkis ja bulimia kierre on jälleen valmiina käyttöön)
• keskittymisvaikeudet ja vaikeus tehdä päätöksiä (kysyn aina muilta mitä tehdä enkä tahdo itse tehdä päätöksiä tai ylipäätään mitään tärkeämpää asiaa)
• hitauden tunne tai niin voimakas levottomuus, ettei pysty istumaan paikallaan (ahdistunut olo tila varsinkin sosiaalisissa tilanteissa, näitä tunteita seuraa yleensä paniikkikohtaus)
• arvottomuuden tai syyllisyyden tunne ja heikko itsetunto (syytän itseäni kaikesta ja muistutan itseäni menneisyydessä tekemistäni virheistä ja muistutan itseäni etten pysty nytkään tekemään mitää oikein)
• voimattomuus tai jatkuva väsymyksen tunne (tästä syystä nukun vain ja olen)
• kuoleman tai itsemurhan ajatukset (olen yrittänyt itsemurhaa kolme kertaa, viimeisin oli pahin)
• ärtyisyys (syytän toisinaan myös muita kun kärsin vainoharhaisuudesta)

Vaikeisiin depressioihin saattaa liittyä myös psykoottisen masennuksen oireita, kuten epärealistisia itsesyytöksiä, kuvitelmia perikadosta tai jopa aistiharhoja, vainoharhoja tai muita harha-ajatuksia.

Tänään raskaat asiat ovat ainaiset rahaongelmat (koska tilanteeni takia en kykene tekemään työtä) ja myös viime vuonna uudeksi diagnoosiksi joukon jatkeeksi päässyt vaativa persoona . Koko homma kyllä tosiaan kuvaa minua. Eli jos joku ei tunnista mua tosta wikipedian tekstistä, ei kyllä ole tuntenut mua tarpeeksi kauan, koska jokaikinen läheinen ystäväni on nähnyt kyseiset oireet minussa. Miten nämä taas vaikuttavat elämääni? Noh, aloitan asian ja sen edetessä huomaan, etten olekaan tarpeeksi hyvä (perfektionisti ja liian korkeat tavoitteet itselle) ja saan joko a) itkupotkuraivarin b) masennuskohtauksen c) jätän koko homman kesken ja ahistun koko asian ajattelemisesta ylipäätään. Tämä pätee siis vaikka pyykin pesemiseen, kaupassa käyntiin, ulos menemiseen, meikkaukseen, vaatteisiini, työkykyyni, opiskeluaika oli lähinnä yhtä joka päiväistä kamppailua aina silloisen asian kanssa ja no oikeastaan mihin tahansa asiaan. masennusvaiheissa otan todella herkästi asioita itseeni.

Maniavaiheessa mikään ei tunnu masentavalta tai ilkeät kommentit eivät voi minua satuttaa, masennusvaiheessa kaikki on taas päinvastoin. Yleensä muutun täysin vainoharhaiseksi. Jos joku sanoo jotain sivuten jotain silloista aihettani tai on tehnyt mielipiteen johonkin muuhun asiaan ja se ei miellytä vaikkapa moraaliani, aiheutan yleensä jonkinlaisen draamashown. Otan asian niin raskaasti, että kyseessä luulisi olevan elämää suurempi ongelma tai kusipää, vaikka kyseessä olisikin vaikka paras ystäväni. Tämän sai viimeisimpänä kokea Lisa käydessäni hänen luonaan. Persoonani muuttuu tälläisinä hetkinä täysin ja menetän kosketuksen todellisuuteen siinä määrin, että en näe muiden kantaa, tunteita tai ajatuksia siinä tilanteessa. Kyseisenä aamuna ongelmani oli sokerin puute. Kyllä. Sokerin puute. Muutuin iloisesta omasta itsestäni täysin hiljaiseksi, kasvatin itselleni suojamuurin ja minun teki mieleni loukata tätä yhtä parasta ystävääni, koska tunsin kaiken olevan vastaan sillä hetkellä. Mikään ei mene ikinä hyvin ja aina minulle käy näin, ikinä kukaan ei ajattele minua, mutta kun minähän sanoin siitä sokerista.

2005

Toisin sanoen otan itselleni mitä suurimman uhrin roolin ja uskon, että kukaan ei  välitä minusta, olen vain taakka ja liian vaikea ja ruma, läski, epämukava hirveä hirviö, joka ei ansaitse edes sokeria kahviinsa. Olin jo valmis lähtemään kotiin murjottamaan, mutta onneksi sain itseni rauhoitettua ja päästyä takaisin siihen todellisuuden hetkeen ja tajusin, kuinka sairaus oli jälleen saanut musta otteen. Tämäkin voi jälleen tuntua terveestä mielestä erittäin pieneltä, mutta siinä hetkessä oli niin paljon loukkaantumista, pahaa mieltä, tuskaa ja pettymystä, että en voisi sitä enempää kuvailla. Ikävintä siinä koko hommassa oli se, että se oli ensimmäinen kerta, kun Lisa pääsi näkemään musta sen puolen ja juuri heti aamusta. Sain naiseni loukkaantumaan ja käymään kaupassa ostamassa sitä pahuksen sokeria jo ennen kello yhdeksää aamulla ja tän koko rulijanssin takia olin ihan myöhässä aamuisesta aikataulustani ja sain itseni vasta valmiiksi paikan päällä kuvausstudiolla.. luonnollisesti jotain tunnin myöhässä.

Tämän päivän olotilaa en osaa edes kuvailla sanoin, koska olen niin sekavassa olotilassa, siksi kirjoitankin tätä postausta, koska kirjoittaminen yleensä parantaa oloani:

Potilaalla on aikaisemmin ollut vähintään yksi hypomaaninen, maaninen, masennus- tai sekamuotoinen jakso ja ajankohtaisesti esiintyy maanisia ja masennuksen oireita joko sekaisin tai nopeasti vaihdellen. Nopeasti vaihtelevia mielialoja kutsutaan joskus myös nimellä "rapid cycling"-muotoisena taudinkuvana.

Kenties kaikkein lamauttavimpia sairauden vaiheita ovat ne, joihin kuuluu sekä manian että depression oireita, samanaikaisesti tai useaan kertaan saman päivän aikana vaihdellen. Potilas on kiihkeä tai levoton niin kuin maanisessa vaiheessa, mutta samalla myös ärtyisä ja masentunut, sen sijaan, että tuntisi olevansa "maailman huipulla". Erityisesti sekamuotoiseen jaksoon liittyy itsemurhariskin lisääntyminen.

Tänään olen ollut superinnoissani monestakin asiasta ja suunnitellut kaikkea. Tunnen oloni myös erittäin hyperaktiiviseksi, mutta koska olen aivan poikki en saa mitään aikaiseksi ja on todella vaikea keskittyä. Olen myös pettynyt itseeni, koska en saa kaikkea suunniteltua tehtyä, toisin sanoen mua harmittaa etten ole yli-ihminen. Kädet tärisee taas. Olen myös stressannut tosiaan rahatilannettani, silmätilaani (taas sattunut viimeiset pari päivää) ja tuntenut kateutta sydämessäni. Toisin sanoen hetki sitten hypetin uutta kirjaani Janille ja oikein luinkin pätkiä, hyvä jos hän siitä tajusi ja olin niin innoissani että hypähtelin. Hetken päästä itkin silmät päästäni Janin sylissä ja Jani joutui lohduttamaan mua jonkun aikaa. Ja nyt olen taas maaninen ja kirjoitan kuin mielipuoli taka taka taka. Nyt en pysty enää keskittymään joten tää oli nyt kai tässä ja toivottavasti joku sai jotain tolkkua ja lisäkysymyksiä voi kysyä ja palaan tähän aiheeseen taas joskus mutta nyt mun pitää mennä rauhoittumaan koska aivot käy ylikierroksilla.

P.s Mulla on lääkitys masennukseen ja paniikkihäiriöön tällä hetkellä ja olen käyttänyt lääkkeitä vuodesta 2008. Toivottavasti tässä oli jotain järkeä. Anteeksi mahdolliset typot en pysty nyt keskittymään ja lukemaan tätä uudestaan.

/Leena

Gothabilly Pin up

All pictures: Lisa McWhirter

Pin up kuvaukset menivat tosiaan hyvin ja Lisa sai meikärouvan jopa esittelemään sääriä oikein urakalla. Musta on ylipäätään tosi vähän kuvia, missä jalkoja ei peitä sukkahousut ja en tosiaankaan ole näin vähissä vaatteissa studiossakaan oleskellut. Olo oli onneksi kuitenkin suhteellisen kotoisa lämpimän ympäristön ja Lisan taitavissa käsissä. Puhun usein siitä, että oman mukavuusalueen ulkopuolelle on vain pakko mennä, jos tahtoo elää oikeaa elämää. Olen nyt ehdottomasti sitä mieltä. Ilman, että kokeilee uusia asioita, ei voi tietää missä on oikeasti hyvä tai mistä mahdollisesti pitää. Se pätee joka asiaan, uuden harrastuksen aloittamiseen, pärjäämistä yksin tietyissä tilanteissa, parisuhteissa, jopa ystävyyssuhteissa. Jos jonkin asian tai henkilön tuomitsee suoralta kädeltä, ei voi tietää mitä menettää. Ja jos joku asia ei onnistukaan, ainakin on yhtä kokemusta rikkaampi, jälleen viisaampi ja ennen kaikkea itsevarmempi. 

Näissä kuvauksissa huomasin, että vaikka olin ennen kuvauksia, jonkin verran sen aikana ja jälkeenkin päin epävarma omasta onnistumisestani ja siitä näytänkö kauniilta, oli se pääasiassa vain oman huonon minäkuvani puhetta. Mia puskee päässä aika-ajoin vieläkin ja kertoo, kuinka tulen epäonnistumaan joka asiassa ja voisin näyttääkin kauniilta kuvissa, jos saisin painoni vain takaisin missä se oli 4 vuotta sitten. Kuitenkin kuvat ovat saaneet loistavan vastaanoton, en olisi edes odottanut reaktioita joita ne saivat aikaseksi (jopa muissa kuvaajissa) ja olen jälleen hämmentynyt siitä, mitkä ovat omia ajatuksia ja mitkä sairauden tuottamia. Ei silti, etteikö jokainen olisi välillä epävarma kehostaan, takuulla moni mallikin. Olen päätynyt niinkin yksinkertaiseen tulokseen (syömishäiriön parantuminen on juuri sitä, perusasioiden ymmärtämistä), että minä nyt vain näytän nykyään erilaiselta kuin aiemmin. Niin minun kuuluukin. Enhän sentään näytä enää siltä, että tarvitsisin sairaalahoitoa. Uusia haasteita kohti, odottelen Kaunis mieli projektin alkamista (heinäkuussa poksahtaa) ja erilaisia muita kuvausprojekteja ja töitä.

Itsevarmuutta saa nostettua joka ikisellä onnistuneella asialla, oli kyseessä sitten tiskivuori, hyvä työpäivä tai onnistunut ruokalaji. Sen sijaan sitä laskee kesken jäänyt asia. Vaikka siihen ei kiinnittäisikään huomiota, se kyllä jää salakavalasti kaivertamaan osaamisen tunnetta. Näin ollen, jälleen kerran, haastan teitä olemaan rohkeita ja kokeilemaan uutta tai vain parantamaan taitojanne jossain asiassa, jonka jo osaatte! Itsensä haastaminen pitää elämän mielenkiintoisena, kunhan muistaa, että epäonnistuminen on vain inhimillistä.

Vaikka tällä hetkellä sairauteni ei tunnu hellittävän, moni asia on muutenkin pielessä, niin haluan silti jatkaa sen tekemistä mistä nautin. Olen niin iloinen, että sain elämänhaluni takaisin, tuntuu että se on suurempi kuin koskaan aiemmin. Kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, olen ollut rohkeampi niin monissa asioissa, yllätän itseni jatkuvasti ja tunnen itseni vahvemmaksi kuin aikoihin. Jokapäiväiset silmäkivut kyllä kiristävät hermoni, mutta olen löytänyt siitäkin monia hyviä puolia; kivun sietokyky kasvaa, näkökykyni on edelleen tallella, ainakin tulee tehtyä päivittäiset meditaatio hetket, minulla on aikaa käydä läpi kipeitä asioita ja edistyä masennuksessani johonkin ja tietenkin suunnitella tulevaa. Edelleenkin toivon, että saan tämän vuoden aikana (edes) asiat siihen kuntoon, että palaisin takaisin työelämään ja saisin tehtyä työtä, joka nyt tuntuu suorastaan kutsuvan minua. Elämäni ongelmat tuntuvat ajoittain niin pieniltä, elämässä on niin paljon enemmän hyvää. Niin paljon enemmän nautittavaa. Minä aion olla onnellinen. Ja olenkin. Ja aion taistella tieni menestykseen.

Translation:

So my pin up photoshoot went well and Lisa had the power to make me show my legs on the whole world, first time ever wihtout stockings or anything! I felt really good because Lisa was absolutely awesome. I always say, you need to go out on your comfort zone. Life is not living without a little risk. It makes everything interesting! That is why I challenge all of you to try something new or challenge yourself  on something you already know. Just remember, we all make mistakes and we can´t do everything right. We are only human. But yet again, that will make life interesting, you never now what will happen! Maybe you find food you enjoy, hobby you couldn´t imagine to do or realitonship with a person who is out your normal range (like Jani was to me).

Lisa´s blog 

Lisa McWhirter Photography Facebook Page 

/Leena

Koska minä, mikä ihana tekosyy

Sorry only in Finnish.

Välillä elämäni tuntuu pelkiltä hetkittäisiltä tapahtumasarjoilta, joita seuraan vierestä pää tyhjänä. Joskus taas tuntuu, kuin kaikki olisi liiankin makaaberisella tavalla liiankin totta. Eikä siitä hetkestä pääse mitenkään irti. Suistun sen mukaan ja tunnen koko maailman joka solullani. Välillä näen koko elämäni kuin kirjana jota luen. Näen sanat ja etenen rivi riviltä. Pesen kasvojani kylmällä vedellä ja tunnen sen virkistävän vaikutuksen. Katson vettä valuvaa naamaani peilistä ja ihmettelen miksi haluan aina todistaa kaikille niin kovasti millainen olen. Ja silti on niin vaikeaa olla oma itsensä. Pyyhkiessäni kasvojani kuivaksi häälahjaksi saamallani violetilla pyyhkelläni, tajuan kuinka yksinkertaista kaikki kuitenkin on. Miksi minun pitäisi mennäkään minkään normien mukaan, aina näyttää tietyltä tavalta. Eikö minun arvoni ole aina ollutkin mennä juuri siinä hetkessä ja tuntea elämä, nauttia siitä niinkuin se tulee. Raakana kuin luontoäiti on sen tarkoittanutkin. 

Peilistä tuijottaa taas punalaikukas ihminen, jota en välillä tunnista ja jota silti tuijotan pakko-oireisena jatkuvasti. Huokaan, naamassa komeilee tällä hetkellä elämää suurempi finni keskellä leukaa ja tunnen itseni erittäin pinnalliseksi. En yleensä välitä niistä, mutta pian olisi kolmet kuvaukset ja en tunne itseäni tällä hetkellä mitenkään kuvaukselliseksi finnieni, nyppimättömien kulmakarvojen ja juurikasvuni kera. Tajuan, kuinka inhimillinen olenkaan. Ja sen, että annan muille usein ihan erilaisen kuvan. Sairaspapereissani lukee nykyään uutena diagnoosina entisten lisäksi myös "vaativa persoona" ja ymmärrän liiankin hyvin, mistä lääkäri on sen sinne saanut päähänsä pistää. 

Aamuni on vasta alkanut ja vaikka olen juuri herännyt, olen ehtinyt jo loukkaamaan ihmisiä, riitelemään ystäväni kanssa, pettymään maailmaan, suremaan tuhansien ihmisten puolesta, kaipaamaan ystävääni, suuttumaan kaupallisuudesta ja rahastuksesta, heräämään puhelinsoittoon, saamaan paniikkikohtauksen ja olemaan, oi niin väsynyt. Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, onko asioita joista en mielelläni puhu netissä tai blogissani ja kyllä, niitä asioita on paljon. Sairauteni takia, joka perustuu jatkuvaan valehteluun, itseni näyttämisenä täydellisenä ja aina onnellisena ja.. no monen muunkin seikan vuoksi, haluan olla avoin monissa asioissa. Mutta tälläiset pienet ajatuksen hetket pidän yleensä ominani, myös sen, kuinka haavoittuvainen olen.

Nettimaailmassa ja varsinkin nykyään blogimaailmassa, käytös on raakaa. Tulee helposti väärinkäsityksiä, trollaajia ja ananaksen nenäänsä vetäviä ihmisiä vastaan. Mistään ei kuulemma kuitenkaan kuuluisi välittää. Mutta emme olisi ihmisiä jos emme oikeasti välittäisi. Meistä jokainen välittää, jos joku sanoo meille jotain pahaa, ei osaa antaa kunnollista kritiikkiä (ja kritiikki on edelleen sitä, että sanotaan selkeästi mielipiteensä ilman haukkumista, kritiikin kuuluu auttaa parantamaan sitä mikä asia nyt onkaan kyseessä, ei pahoittaa jonkun mieltä). Meistä jokainen tahtoo puolustaa itseään ja saada vastakaikua omaan kantaansa. Ja meistä jokainen tahtoo tulla hyväksytyksi omana itsenään. Myönnän, että teen itsekin usein virheitä, enkä aina ymmärrä mitä olen tehnyt väärin. Silti otan vastuun teoistani ja tahdon oppia tekemistäni virheistä. Siksi sanon nykyään, että en kadu mitään. Miksi katua asioita, jotka ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen missä olet juuri tällä hetkellä. Vaikka joku ihminen kuitenkin kaataisi sinut maahan, henkisesti tai fyysisesti, ei kukaan silti voi viedä sinulta oikeutta olla sinä, eikä sinun ajatuksiasi siitä, mikä sinusta on oikein. Kaikkea ei silti tarvitse sanoa ääneen ja toivoisin, että nykyään jokainen menisi hieman itseensä ja miettisi hieman tarkemmin sanaa "käytöstavat".

Olen kaikinpuolin nyt niin väsynyt  ja loppuunkulutettu. En jaksaisi jatkuvasti miettiä mitä voin sanoa ja tehdä vain miellyttääkseni tiettyjä ihmisiä. Loppuun haluan vielä mainita myös tämän, mitä mantrana itselleni nykyään toistan, en voi miellyttää kaikkia, en voi saaada ketään muuttumaan, vain koska haluan. Ja näin ollen, voin muuttaa vain itseäni ja omia ajatustapojani.

/Leena

Yarrr

Koska viime aikoina on ärsyttänyt niin moni asia siinä määrin, että tupakit tuli poltettua ennätystahdissa, päätä tuli lyötyä näppiksille ja hampaita kiristeltyä siinä määrin, että on pakko avautua hieman. En yleensä tee mitään ragetusviestejä ja en avaudu enää edes facebookissa, koska olen huomannut sen olevan jonkin sortin säälittävyyden huipentuma. Varsinkin itselläni. Vikisen ja marisen kuinka kaikki on pielessä ja sitten kuten kaikki muutkin, suutun kun sanotaan poikkipuoliainen sana. Olen oppinut, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi pitää leipäläpensä ummessa. Mutta tänään olen saanut niska vääränä nauraa Let´s fake it! blogia ja päätin avata samalla omankin sanaisen arkkuni. Tänään on kyllä yksi vuoden ihanimmista juhlapyhistä, mutta kyllä mä nyt goottituunatussa kaverin tekemässä tonttuhatussa voin silti avautua.

Silmien pyörittelyä aiheuttaa yleensä mulle monikin asia. Lähinnä ehkä eniten tämä miksi ihmisten pitää avautua nettiin joka pahuksen asiasta. Vaikka itsekin kerron yksityiselämästäni asioista, en ole kertomassa joka ikistä riitaa jonka kävin Janin tai bestikseni kanssa, enkä myöskään jaksa vaivautua avautumaan joka ikisestä ärsyttävästä jutusta minkä joku teki minulle tai kehtasi olla tekemättä. Kuka sellasta jaksaa kattella.

Toinen ärsyttävä puoli on tämä blogimaailman trendihässäkkä. Joo blogit on kivoja ja vietän itsekin blogimaailmassa monta tuntia päivässä, mutta minkä ihmeen takia joka ikinen tahtoo itselleen blogin. Varsinkin kun sulla ei ole mitään helvetin ideaa koko hommassa. Kirjotat siitä, että kävit kaupassa ja näit Katriinaa kaupungilla. Jee. Ostin nää parit sukat. Pikkiriikkiset, täysin samanlaiset kuvat pikselimössöineen ei myöskään kiinnosta ketään. Jos pidät blogia, kirjota sitä useamminkin kuin kerran vuodessa äläkä silloinkin vain angstaa siitä, kuinka äiti ei päästänyt sua dokaamaan ja kukaan ei ikinä ymmärrä sua. Helvetti. Myöskin se, että ilman kuvia ei voi olla blogia on myös täysin absurdia. Ihmisten verbaalinen lahjakkuus on hävinnyt stadin slangin luoman ruotsisuomi kielen takia jonnekin helvetin viidakkoon. On myös käsittämätöntä nähdä kuinka tylsiä postauksia ihminen voi tehdä pelkkien kuvien ja kahden lauseen kera. Miksi pidät blogia, kun kuvagallerioitakin on olemassa? Ettekö osaa enää kirjoittaa? Perna repeää, kun kuulen ihmisten olevan kikseissä kannettavien pikku tietsikoidensa kanssa ja lukevansa kirjoja niistä. Mitä, helvetti ei se ole mikään kirja jos sä luet sitä pitkänä viestinä jostain koneesta. Kirjassa on kannet ja sivuja joita käännetään. Ne tehdään yleensä puusta ja ne tuoksuu hyvältä. Laukkautetaanpa kirjastot, kun kukaan ei edes tajua enää kirja sanan oikeaa käyttöä. Milloin te lakkasitte lukemasta? P.s ihan vittuillakseni en laittaisi blogiini enää ainuttakaan kuvaa.

Mua ärsyttää myös erittäin suuresti se, kuinka ventovieraat (yleensä keski-ikäiset ja ylemmäs) tahtoo tulla kertomaan mulle koko elämänstoorinsa ihan ykskaks. Milloin mä olen edes puhunut sulle, ollaanko me koskaan nähty? Ei myöskään kiinnosta teinien ja kukkahattutätien mielipide mun ulkoisestä näöstä, enkä minäkään katso teitä kuin teille olisi kasvanut kolme uutta päätä. Näytän mielestäni normaalilta ja jätän teidät rauhaan. Mitä mä olen teille tehnyt?! En mäkään kerro sulle että mulle tuli toissapäivän peräpukamia ja Kimmo ei halunnut mennä naimisiin mun kanssa kakskytvuotta sitten! Jättäkää mut rauhaan!

Miksi vanhukset saa etuilla jonoissa, mutta mun pitää alhasen verenpaineeni kanssa pyörtyä ilman tuolia? Olen nuori ja jaksan, niinpä niin.

Olen repinyt perseeni verille lukiessani ihmisten joulujuttuja. Nykyään valitetaan enemmän kun juhlitaan. Jos et tykkää, älä helvetti tee mitään. Ignooraa koko päivä! Ja joulu ei ole myöskään kristittyjen keksimä juhla. Plaaahhh, en jaksaisi toistella sitä. Eikö kukaan lue enää historiaa? Mitä siellä koulussa opetetaan?! Ei ilmeisesti ainakaan mitään tärkeää.

Mua vituttaa se että mua haukutaan agressiiviseksi ja itsekkääksi. Jos mä sanon omia mielipiteitäni, puolustan itteäni tai olen alkanut välittämään itsestäni, se on jollekin tietenkin ongelma. Koska eihän kukaan omista omaa elämää. Pakko valittaa minun elämästä. Olinpa tyhmä.

Jatkuva tasa-arvosuuden pullistelu ja sitten naiset kuitenkin valittaa olevansa heikkoja eikä tee mitään. Huoh, menkää salille hommaamaan lihaksia tai käykää terapiassa jos on itsetunto-ongelmia. Niin mäkin teen.

Siitä päästäänkin asiaan, jos valitat että olet läski tai laiska. Tee jotain. Ei se valittamalla parane.

Minnuu ärsyttää ihmiset jotka valittavat Suomesta. Jos talvi ei oo kiva, mene ulkomaille. Jos et tykkää ylipäätään Suomesta, täällä on monta lentoyhtiötä. Junalla, bussilla, vuokra-autolla ja lentokoneella pääsee vaikka päiväntasaajalle jos tahtoo vaan hikoilla. Mutta siellä on myös enemmän ötököitä, monsuunisateita, pyörremyrskyjä, tornadoja, tsunameja ja maanjäristyksiä. Kuulostaako Suomen talvi ja pikkusateet nyt aika lamelta? Ja siinä vaiheessa kun joku kehtaa valittaa että työttämänä ei saa  tarpeeks rahaa tai opiskelijana ei ole rahaa mihinkään, muutapa jonnekin ulkomaille ja tajua että 90 prosenttia muista maista ei maksaisi opiskelijalle opiskelusta penniäkään, vaan sun kuuluu velkaantua eliniäksi pelkistä opiskelumahollisuuksista ja sä päädyt kadulle ennen kuin saat rahaa koko vuokran maksuun ja sossusta tuskin tulee rahaa niinkään paljoa vaan pitää mennä ruokapankkiin jonottamaan. Aika monissa maissa ei myöskään ole ilmasta kouluruokaa, hyviä teitä, ilmasia kirjastoja, hyviä sairaalapalveluja (muutaman tunnin jonotus tuskin haittaa jos ongelmasi kuitenkin hoidetaan, ehkä sun nilkkavenähdyksesi ei ole yhtä tärkeä kuin jonkun sydänleikkaus), ambulanssikin on varmaan hyvä saada. Ja lapsena sinua ei esimerkiksi kidnapata lapsisotilaaksi tai sun ei tartte mennä tekemään farkkutehtaalle töitä 17 tunniksi päivässä ilman palkkaa. Meillä on kivan kokonen kämppä, olen sairas ja silti mun elämässäni on kaikki hyvin. Siksi koska Suomi takaa mun hyvinvointini.

Ja kyllä, joskus valittaminen parantaa oloa, niin kävi minullekin. Mikä sinua vituttaa?

Nyt meen mussuttamaan pian joulupöperöä, katsomaan jotain turhaa ja availemaan paketteja. Mene sinne pakastimelle ja vedä jäisiä herneitä ihan minne lystäät.

/Leena

Vaahtomuovia

Kirja. Sanoja. Minun elämäni. Ihmiset, tapahtumat, asiat mitä olen tajunnut. Miten olen itkenyt, kärsinyt, tuntenut toivoa ja toivonut tähdiltä. Kuiskinut sanoja tuuleen ja toivonut mereltä vastauksia takaisin. En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tänään sitä kysyttiin. "Kirjoitanko?" Pääni on aina täynnä asiaa ja useimmiten hyvät jutut tuntuvat tulevan aina juuri silloin, kun ei pääse kirjoittamaan. 

Toissapäivänä olin skumppapulloni kanssa kylvyssä, koska juon harvoin ei tarvittu kuin puoli pulloa ja minä olin jo aivan täpinöissäni. Luin yhtä suosikkilehteäni ja naurahtelin kolumnistien aina yhtä hyville teksteille. Ja joka kuukausi, haaveilen ja toivon, että minustakin tulisi yhtä hyvä. Jos vain uskon tarpeeksi itseeni, jos uskon unelmiin. Jos uskon vain, että minustakin tulee joskus tarpeeksi hyvä. Siinä lehti toisessa, lasi toisessa kädessä, jalat ojennettuina ammeen reunalle minä mietin elämääni. Nykyään sitä tulee mietittyä melkein joka hetki. Nauroin ääneen ja kuulin nauruni kaikuvan likaisen keltaisista seinistä minulle takaisin. Olen kerrankin onnellinen. Siis aidosti onnellinen. Käsittääkseni se on erittäin harvinaista.

Kuulin juuri, kuinka nuori oli taas tehnyt itsemurhan. Jokainen tälläinen uutinen koskettaa minua itseänikin, koska se voisin olla minä, olenhan minäkin yrittänyt sitä. Monta kertaa, hetkinä jolloin olen ollut irrallisena, toisessa todellisuudessa, katsonut itseäni irti ruumiistani ja miettinyt miten olen päätynyt tähän. Asiat ovat aina menneet siinä määrin pieleen, että on pelottanut edes toivoa oikeasti olevansa onnellinen. Sitä seuraa aina joku paha. En väitä ettenkö odottaisi sitä vieläkin, mutta en sentään enää kaiken aikaa. En pelkää enää yrittää ottaa riskejä. Olen kai saanut onnellisen Bridget Jones loppuni. Silti näen itseni välillä sinä harmaana tyttönä osastolla istumassa tuolissa ja itkemässä, kädet korvilla ja toivoen pääseväni pois pääni sisältä.

Tarinat ei silti oikeassa elämässä jää kesken niihin onnellisiin loppuihin, koska elämä jatkuu, oli onnellinen tai ei. Tässä minä istun ja tuijottelen vilkkuvaa viivaa, joka suorastaan morkkaa minua, odottaa minun keksivän jotain hienoa ja hoputtaa kaiken aikaa. Omaan siihen viharakkaus suhteen. Ehkä se pysähtyy paikoilleen, niinkuin ajatuksenikin. Tai lopulta tuijottamiseni kuluttaa sen puhki. Kenties se kirjoittaakin itsestään mitä mahtavimmat ideat ja vinkit kenen tahansa elämiseen.

Alun alkaen aloitin kirjoittamaan blogiani siksi, koska tahdoin vaikuttaa ihmisiin. Luurankoja kaapissa nimi tulee nimenomaan siitä, kuinka olen pitänyt salaisuuksiani piilossa. Nyt en halua enää piilotella niitä, vaan jakaa ja kertoa millainen minun oikea arkeni on. Vaikka minulle toitotettiinkin koko elämäni etten pysty mihinkään ja olen syypää kaikkeen, liian läski ja muutenkin kaikin puolin epäsopiva, en halua, että muut tuntisivat olonsa sellaiseksi. Olen saanut mitä ihanimpia viestejä sähköpostiin, tänne blogin puolelle ja facebookkiinkin. On mahtavaa miten olen saanut teidät inspiroitumaan, uskomaan tulevaan, omaan itseen ja tekemään parempia pieniäsuuria valintoja. Koska jos olen voinut vaikuttaa edes yhteen, se on jo se mitä tahdoin saavuttaa. Ja tiedän, että sanoin tekeväni joka päivä postauksia, mutta ilmeisesti kaikki tapahtuu aina päinvastoin mitä sanon. Taukojen aikana tahdon kirjottaa ja kun oikein kunnolla pitäisi pamautella, ei saa mitään aikaiseksi. Kaiken lisäksi vihertävä kateus on synneistäni pahimpia. Perfektionistinen mieleni tahtoo minun pystyvän aina sellaiseen mihin jotkut muutkin. Turha olettaa minusta uusia kuvia, koska kuka haluaisi katsellakaan vihreää trollia virnistämässä ja pitämässä kummaa märinää tietokoneen valossa.

Olen aloittanut taas lääkkeiden syömisen. Aiemmin ärsytti jatkuva masennusbuumi itsesyytöksineen ja nyt ärsyttää jatkuva into joka pahuksen asiaan. En voi olla paikallani tai jos olen, suunnittelen mitä voisin tehdä. Unettomat yöt ja seiniin tuijottelu alkaa pikkuhiljaa nyppiä. Unettomuus tekee kaikenlisäksi erittäin kärttyisäksi. Tuijottelen pientä lääkepakettiani ja mietin yhä vain miksi lääkkeet saattavat aiheuttaa itsemurhia. Pienet valkoiset pillerit tarjoillaan foliolevyissä ja niiden kuuluisi tuoda minulle mielenrauhaa. Kaipaan mökille keinuun makaamaan selälleni, tuulen havistaessa lehtiä ja minun oikea jalkani antamassa vauhtia keinulleni. Se on minun mielenrauhani. Jos jokaisella olisi keinu ja luonto lähellä, ei kenenkään tarvitsisi yrittää meditoida, kehon oma rentous hoitaa sen jo omasta puolesta.

Sen sijaan makaankin flunssassa kissankarvaisella sohvalla joka on muuttunut sinisestä harmaaksi. Plärään kaukosäätimellä kanavia ja valitan huonoa vointia ja sitä, ettei telkkarista tule mitään. Miksi flunssan pitää tulla juuri silloin, kun tahtoisi tehdä kaikkea? Ulkona on kerrankin lunta, tahdon pulkkamäkeen nauramaan ja kastumaan, hengästymään ja jäädyttämään nenäkarvani. Ruumiillisen pöpön lisäksi minut pitää sisällä sisäinen vankilani, joka edelleen estää minua elämästä ja toimimasta normaalisti. Astun usein ulos vain kaksi kertaa kuukaudessa, koska minulla on terapia kahden viikon välein. Siellä kerron, kuinka olen edistynyt, mutta toivoisin suurempaa edistystä. Taidan vain junnata paikallani ja esitän jälleen kuinka hyvin asiat ovat, eikä ongelmia ole. Sepä vasta auttaakin. Voin paljon paremmin, mutta asioiden välttely ei ole ikinä auttanut ketään. Sanonta kuuluukin, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi kai kirjan kirjoittaminen on nyt niin vaikeaa, pitäisi muistaa kipeitä asioita. Mutta se on osa paranemistani, kaiken hyväksymistä ja sanon jälleen, en kyllä kadu yhtäkään tekemääni tai kokemaani. En olisi tässä ilman niitä, en olisi se joka nyt olen. Olen yhä se joka uskoo, että onnellinen voi olla, jos vain tahtoo.

Sekavaisia ajatuksia ajatellen,

Leena