lauantai 5. maaliskuuta 2011

Blogimiitti Turussa

  Koska sain itseni viimein rauhoittumaan ja miettimään kunnolla miten noita käytetään (Ubuntu on ihan erilainen ku normi Windows..) niin sain pari uutta kuvaa laitettua julkaisukelposeen malliin, eli tässä pari lisää..

En ole moneen kuukauteen uskaltanut käyttää ripsaria, onpas kivaa vaihtelua


Tän päivän mekit, kulmat meni vähä päi vittua

Ja mm. tällästä juomaa illan ratoksi
   Mulla on ollut ihana päivä Janin kanssa, ollaan juteltu, naurettu, kikkailtu yhdessä, murehdittu asioista yhdessä, tutustuttu toisiimme lisää (aina löytää toisesta jotain uutta), käytiin jopa kylvyssä yhdessä.. makkarissakin oli oikein mukavaa.. Nyt Jani on nukkumassa, sillä on vuorotyöt vieny unirytmin vähän sekavaksi. Nyt on ihana ja rento olo, ei vois toivoa enää enempää. Näin nää mun mielialat menee, toisena päivänä päin persettä ja toisena, ei vois mikään mennä paremmin. Olen mutustanut sipsejä, katsonut Sinkkuelämää, Jani teki mulle ihanaa salaattia.. Oli tarkotus mennä lenkille, mutta huomenna sitten. 




   Ainiin, olen tosiaan ensi viikolla menossa Turkuun ja monet ovat ehdottaneet, että pitäisin miitin, osa onkin jo mulle pistänyt sähköpostia, mutta jos tosiaan joku tahtoisi mua nähdä.. sanotaanko vaikka ensiviikon .. perjantai tai sunnuntai kävisi parhaiten, päivällä. Sanokaa kumpi sopii teille paremmin, missä Turussa olisi hyvä paikka (mieluiten lähellä rautatieasemaa), monelta ja tietenkin, haluatteko tulla mukaan tähän. Jos joku haluaa nähdä vain kahdestaan, niin täytyy katsoa, että aikaa riittää siihenkin.

Leena

Eli kommenttia kehiin ja ideoita pöydälle

New hair

   Valitettavasti mulla menee hermot mun tietokoneen ja cs2 kanssa, joten laitan teille vaan yhden kuvan mun uusista hiuksista.. Tältä ne siis nykyään näyttää. Otettiin värinpoisto ja pistettiin Fantasy Color Gloss shokkiväriä, sinisenä.. Lopputulos on enemmänkin turkoosin ja ruskean kanssayhdistelmä. Mietin edelleen tota ruskeaa, että miten se on edes mahdollista. Eihän niissä pitäis olla mitään hiuksia käräyttäviä vaikutuksia.. vai? No, ostan pian uuden sinisen, toivotaan, että lopputulos olisi sinisempi ja tasaisempi. Ja et väri ylipäätään tarttuisi.. kumma juttu, ettei tarttu vaikka luulis värinpoiston tekevän hiuksista suhteellisen hyvät tarttumiselle. Isoin hiusfail tähän mennessä. Niin ja leikkasinpas uuden otsiksen taas toissayönä, kun en manian takia saanut unta.

Leena


perjantai 4. maaliskuuta 2011

For my trolls

Koska rakastan teitä trollaajia niin paljon, ni tässä on minun mielipiteeni teidän rakentavasta kommenteista, khehe..



Leena