sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Nu goth or old school goth?

All pictures by Eliza Rask

Mulla on kaksijakoinen mieli vähän jokaisen asian suhteen. Olen hurjan läheisriippuvainen. Oikeastaan melkein ongelmaan asti. En ole ikinä pysynyt kauaa sinkkuna ja jos olen, sillon on pitäny olla vähintään jotain sutinaa ja täyttää loppuaika kavereiden kanssa. Nyt, kun olen naimisissa ja koska ollaan työttöminä, sekä ollaan molemmat jonkinpuoleisia nörttejä ja kotihiiriä... eläminen menee pitkälti niin, että ollaan kaiket päivät yhdessä. Jani on ehdottomasti kumppanin ja rakastajan lisäksi myös mun paras ystävä. Mutta, kyllä sitä välillä kaipaa noita ystäviäkin. Jostain syystä mä päätin muuttaa kaupunkiin jossa joko a) on hirmuisen vähän mua kestäviä ihmisiä (porilaiset ei voi sietää äänekkäitä ja impulsiivisia ihmisiä niinku minä), b) ne lisääntyy tällä hetkellä kuin pupuset ja mä en millään halua häiritä edes soittamalla koska mä en koskaan tiedä millon lapsi on vaikka nukkumassa tai kaveri itse kuolemassa johkin unen puutteeseen ja satuin herättämään tai c) kaikki on töissä. Sekä d) tästä käpykylästä muuttaa kaikki joko Tampereelle, Hesaan tai Turkuun.

Joten vaikka muutaman kerran kuussa näenkin jotakuta kaveria, ei se mun sosiaaliselle sielulle ole lainkaan riittävää. Näin ollen, mä yritän joka kuukausi päästä matkustamaan johonkin kaupunkiin, jossa joku ystävä asuu tai jossa sattuisi olemaan joku tapahtuma missä monet ah niin ihanat rakkaimpani kaikki ymppäytyvät yhteen. Mutta. Koska olen aikuinen ja pitää maksaa laskuja ja kuten mainitsin, ylimääräistä rahanlähdettä ei niin ikään ole, en oo päässyt (mielestäni) aikoihin mihinkään. Mä en juo, mä poltan askin tyhjäksi kahen kuukauden aikana, multa loppuu meikit ja kosmetiikat kesken ja vaatteitakaan en pahemmin osta ja neki on aina superhalpoja ja käytettyjä (paitsi ehkä kaks kertaa vuodessa). Niin hitsin pimpurat, kyllä alkaa pikkuhiljaa ottaa aivoon tää, että on vaan kotona. Saatatte kysyä miksen hae töitä. Noh, olen nyt hoitovaiheeni tässä vaiheessa saavuttanut sen pisteen, että olen KYLLÄ hakenut töihin. Eli ablodit sille wuhuu! Mä luulin ettei se olisi koskaan mahdollista. Mutta. Jälleen se mutta. En sit oo saanutkaan töitä. Joten. Täällä mä kotona olen ja maksan opintolainaani, jolla sillon viis vuotta sitten maksoin sairaalalaskut mun silmäni takia ja sitten kaikki lääkkeet ja sit silloisen mielisairaalareissunkin (joka makso saman verran kuussa ku meidän vuokrakin jessus) ja ostin ruokaa. Näin se aika tuntuu menevän jotenkin ympyrässä ku on kyse lainoista.

Siis nyt tuli kyllä sellanen aasinsilta. Alunperin mä olin puhumassa siitä, että Lellu tuli käymään meillä! Olin siis aivan hirmuisissa kieseissa, kun tänne joku pitkästä aikaa jaksoi raahautua (olen niin tottunut itse aina menemään tapaamaan kavereita) ja kolme päivää menikin sitten tosi nopeasti. Katsottiin animea ja esittelin ystävälleni kotikaupunkiani. Lellun kuva ankeasta Porista facebookissa ansaitsi kyllä lähinnä "aika ankea kaupunki" kommentteja, mutta mikä kaupunki tässä vaiheessa nyt hirveän kaunis on, kun kaikki näyttää lähinnä loskaiselta syksyltä. Onneksi aurinko silti paistoi ja mieli oli kirkas (ainakin sen hetken aikaa), saatiin Porilaiset ihmettelemään meidän kuvaustuokiotakin.

Lellu tapansa mukaan tahtoi pukea meikäläistä, sain päälleni nu goth vaikutteisen lookin pitsilegginsseistä, mustasta kotelomekosta, meshpaidasta ja lierihatusta. Itse valitsin asuun kiilakorkokenkäni, pentagrammin ja kasariarskat joihin olen nyt ollut niin rakastunut. Tykkäsin tyylistä niin paljon, että nyt pitää hommata lisää kaikenlaisia mekkoja, meshvaatteita ja isoja hattuja. Silti tuntuu, että goottimuodissakin otetaan aina uudestaan vaikutteita vanhasta. Ja onko nugoth niinkään määritelmä goottien alalajista vai taviksien uusi tyylisuuntaus joka on ottanut vaikutteita goottien tyylistä kasikytluvulta? Kuvista saatte myös ihailla tätä kevät reuhkaakin, kyllä se nyt vaan on niin pitkä ja ihana. Tekee mieli kotonakin liehua pitkin poikin ja käyttää pitsiä. Kai se on tämä kevät.


Translation:
I have two opinions about people. . well I am wildly codependency addict . Actually, almost up to the problem . I've never stayed single for too long and if I am , then I  must  at least have some thing going on with some one and I fill the remaining time with my friends. Now, when I'm married  and because we are unemployed  and we are both nerds and home  mices ... it goes to the point that we are always together. He is my partner and lover , but also my best friend. But , yes, sometimes you just need to have time with your girlfriends. . For some reason, I decided to move to the city in which is either a) people don´t like my personality ( in my town people can not tolerate loud and impulsive people like me), b) they are currently having babies or rasing young ones, or c) everybody is working. And d), my friends keep to moving to the other cities.

So, normally I took some of my money and go the other cities to see my friends. But at the moment I don´t have much money to do that and I feel very lonely. Originally, I was talking about the fact that Lellu came to visit us! So I was so formidable exited that  someone was in here after a long period of time  and three days went by really fast. We watched anime and I introduced my home town to her. Lellu´s image from mirthless Pori on facebook earned mostly  " not so cheerless town" comments, but which city is beautiful this time of the year when everything seems to be mostly slushy autumn like . Fortunately, the sun still shining and the mind was clear (at least for the moment ) to give the Pori people to marvel at our shooting sessions.Lellu , as usual, wanted to dress me, I got the nu goth influenced look with lace leggins, black dress, black mesh shirt and a hat. I chose to the outfit; my pvc shoes, a pentagram and sunglasses, which I have been so in love . I liked the style so much that now I will get some more of all kinds of dresses , mesh clothes and big hats. In the pictures you can see my spring hair, it is just so long and lovely. It is tempting to fly with wavy outfits. I guess it's this spring .

And question of the day. Is ny goth orientation for a goth style or is it a style for normal people who takes influences from the goth style (in the 80´s)? 

 Ps. Go check out Eliza´s blog here

/Leena

tiistai 11. maaliskuuta 2014

New hair and today´s outfit


Viime vuoden alussa pistin itselleni haasteen pystyyn tehdä asukokonaisuuksia niiden ehdotusten perusteella joita te ehdottelette. Tarkoituksena ei siis ole täysin matkia tiettyä tyyliä, vaan ottaa vaikutteita ja ideoita joita kehittää kenties omaankin tyyliin tai sitten vain kokeilla miltä joku tyyli näyttäisi mulla. Jos ideoita vielä keksii niin niitä voi heitellä tänne. Tänään heräsin sen verran aikasin, että jonkinlaista luonnonvaloa vielä riitti, vaikka se värittikin mut ihan omituisen värikseksi, olkoot. Inspiraation ja ehdotuksen varmaan arvaakin noiden tähtien perusteella, tällä kertaa kokeilussa nimittäin Kat von D!

Lähin liikkeelle asioista jotka on mielestäni Katille aika ominaisia;
-Pitkästä vähän tupeeratusta tukasta (btw tässä tulee nyt vähän ostoksiakin näkyviin, nimittäin uudet lisäkkeet on ostettu facen kirpparilta ja maksokin ihmeen vähän siihen nähden, että on aitohiuslisäkkeet ja vielä huimat 60 senttiä pitkät!, otsatukan heitin sivuun. Värjäsin tässä just otsiksen siniseksi, sitä ei ehkä Katilla ole mutta eipä tässä pitänyt täysin matkiakaan heh.
-Isoista korviksista, oisin halunnu pentagrammi korvikset tai vastaavat, mutta eiköhän noi hopeiset aja saman asian.
-Saman tyyppisestä meikistä, punasin huulet ja tein tähtiä vasemman silmän sivuun, ne tosin ehti jo suttaantumaan ennenkuin sain kuvia aikaiseksi, aijai.
-Löysä Killstarrin tunika ajoi nyt ison t-paidan virkaa.
-Wetlook leggarit löytyi kirpparilta kympillä, uuden veroiset ja polvien kohdalla on kivat vetoketjut.
-Ja kiilakorothan nyt on Katin tyyliä aika pitkälti.
-Kokeilin myös isoja aurinkolaseja ja pikkasta nahkarotsia. Kyllä tällä asulla jo tuolla ulkona tarkenee, kevät on tullut!
Catherin kirjoitti...
En tiedä miksi mutta tuli mieleen Kat Von D. :) 







Have some fun today ;)

Translation:
So, last year I made a little challenge for myself, style challenge actually. You hit me with suggestions and ideas for my today´s outfits and I try my best to fit them in my today´s style posts/get ideas from it/just try something fun and new. I have made few last year but I have so many still not finished, so here is one! You may noticed this one was Kat von D challenge, from the stars. If you want to make me try some styles, hit me with your ideas here and I try to make it a good one.

I started to build my today´s outfit with things I think are normal for Kat;
-Long hair, bangs on the side. Btw I have my new long hair (60 cm) and I colored my bangs blue, not like Kat style, but this wasn´t supposed to be JUST like what the suggestion is. 
-Big earrings, I wanted pentagram earrings or something but these are just fine.
-Same kind of eye make up, red lipstick and the start on the left.
-Killstar shirt is cool with this outfit, I don´t have big t-shirts, damn.
-Wet look leggins from fleamarket, brand new and with zippers.
-Wedgeheels.
-She also use leatherjackets and big sun glasses. This outfit is good for going out tonight, finally spring has come!

/Leena

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Year 2013

Kuka oli paras uusi tuttavuus? Best new friends?
Viime vuonna tutustuin todella moniin uusiin ihmisiin, niin kävi tänäkin vuonna. Uusimmiksi tuttavuuksiksi voisin laskea mm. 
Lady Satin
Myrika 
Millan, (kuvauksia)
Shadow, (nähtiin Qumman taidenäyttelyssä!)
Ida 
Silja 
Heidi 

  Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt? Have you done something that you haven´t done before?
 -Olin alastonkuvauksissa, erittäin kasvattava kokemus ainakin minulle.
-Nude photoshoot, that was very new.

Kerro pari parasta muistoasi tämän vuoden ajalta? What are your best memories this year?
-Idan rokokoobileet.
-Ida´s rococo party

Kuoliko kukaan läheisesi? Did someone close to you died?
-Ikävä kyllä. Marjut, mä en unohda sua koskaan. Jälleen syömishäiriö vei kauniin sielun toisille maille.
-Yes. Marjut, I will never forget you. Eating disorders kills.

 

Missä maissa kävit? Did you went other countries?
 -En käynyt taaskaan ulkomailla, mutta esim Kokkollassa, Lahdessa, Vaasassa, Tampereella, Turussa, Joensuussa, Helsingissä ja Espoossa kyllä.
-Nope, just inside the Finland.

    Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013? What do you want from next year?
-Että pääsen tapahtumiin joista ei kuulu olla pois, kuten häihin. Piruvie tätä silmä ongelmaa.
- Some events that I didn´t have a chance to go. 

Vuoden suurin saavutuksesi? Your biggest achievement?
-Varmaan toi alastonkuvaus lol! Ja olen oppinut meditoimaan, ylimääräiset jutut jää pois kun jaksaa hetken rentoutua ja hiljentyä, stressitasot vähentynyt huomattavasti. Myös malleilu lähti oikeen rytinällä käynttiin tänä vuonna, olen tosi tyytyväinen.
-Maybe the nude shoot. And I learned to meditate better.

...ja suurin epäonnistuminen? Your biggest fail?
-En oikeastaan koe epäonnistuneeni mitenkään tänä vuonna. Ihme juttu, kerta se on ensimmäinenkin!
-No big failures, first time for everything!

   Kärsitkö vammoista? Any injuries?
-Silmäkivuista kyllä.
-Eye pains yes. 

Mikä oli paras asia, jonka ostit? What was the best thing you bought?
-Niittikengät!
-My rivet shoes 

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Who needs thanks for her/his behavior?
- Lähinnä kaikkien läheisten jotka ymmärsi silmäkipujani ja masennuskohtauksia, kiitoksia kaikille!
-Everone who understand my mood swings and all.

  Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Who´s behavior caused anxiety?
-Eräs henkilö joka tokaisi ettei ole ikinä musta piitannutkaan kahdeksan vuoden jälkeen. Myös kummitätini 7 vuoden jälkeen ei osannut kertoa tarpeeksi hyvää syytä miksi jätti minut elämästäni.
-One who said she never cared about me and one who didn´t had good enough explantion to say why she abonded me.

  Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? In what you used your money?
- Matkustamiseen, jos ei näitä perus laskujenmaksamisjuttuja ja ruokaostoksia oteta lukuun.
-To see my friends.

  Mistä innostuit eniten? What made you most exited?
-Ystävien näkemisestä ja kuvauksista.
-Seeing my friends and photoshoots. 

  Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Are you happier or sadder?
-Onnellisempi!
-Happier! 

  ...lihavampi vai laihempi? Thinner or fatter?
-Tainnut muutama kilo kertyä, se kariseekin ensi vuoden alussa hus pois jotta mahtuu muutamat lempparivaatteet taas päälle!
-Little bit fatter haha xD 

  ...rikkaampi vai köyhempi? Richer or boorer?
-Sanotaan vaikka, että velkaa vähemmän.
-Same 

  Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? What would you like have doing more?
-Liikkuvani, liian monta iltaa vietetty sohvalla turhan päiten.
-Doing something else than sitting. 

  ...entä vähemmän? And less?
-No just näin, istuneeni siinä sohvalla. Ei ne kilot itsestään kerry!
-Same 

  Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? If you could change something, what it would be?
-No jos tässä tilassa voisin mennä ni menisin salamana Tiinan häihin! Steam punk häät jäi nyt väliin, voi pirhana kuinka harmittaa!
-I would go to Tiina´s wedding.. all though my eye would still hurt so what the hell.. 

 
Mikä oli mieluisin TV-sarja, jota seurasit? Tv shows you watched?
-Doctor who, ehdoton ykkönen! Siitä on saatu niin innostusta, ymmärrystä itseensä, koko maailmankaikkeuteen ja tajusin että jokaisen elämä on yhtä suurta seikkailua. Olen myös löytänyt lohtua menetyksiini, tohtorin elämä ei ole mitään hirveän helppoa ollut. Tähän sai koukutuksen myös Janikin, hah! Ei ole turhaan ylistetty sarja. Ps pelkään nykyään kivipatsaita ja enkeleitä. Ihan oikeasti. Huoh, tarvitsinkin yhden fobian lisää..
-Doctor who. I am scared of statues now on.

 
-Ncis


-Game of thrones 



-Naruto, 
paras pitkä animesarja jo vuodesta 2002, vieläkin jaksaa yllättää, nyt joutuu taas viikon jännityksessä odottamaan mitä tapahtuu seuraavassa jaksossa! Ja kyllä, vollotin myös eilen ja tänään. Juuri tämän sarjan takia. Sigh.




  Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Do you hate someone?
-Oon päättänyt että en halua oikeastaan vihata ketään. Paitsi ehkä lyhytaikaisesti. Pitkäaikainen viha tuottaa katkeruutta joka vie mun omalta elämältä iloa, joten olen jättänyt pois. Jos en pysty antamaan anteeksi, jätän kyseiset ihmiset pois kokonaan elämästäni.
- I don´t hate people. Now days I just go "not caring".


  Mikä oli paras lukemasi kirja? Best book you read?
- Ai siis Pottereiden lisäksi.. voihan jehna.. varmaan kaikki Agatha Christien kirjat mitä olen lukenut tänä vuonna, kaipa niitä jotain parisenkymmentä tuli ahmittua. Myös Siunto Silosäkeen turinoinnit oli mukavaa luettavaa, samaten olen saanut kunnolla luettua Silmarillionia vasta tänä vuonna.
-Agatha Christies books, J.K´s books etc..




  Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa tämän vuoden aikana? Have you been fighting with someone?
-Muutaman kanssa riitelin, mutta ne sovittiin. Ja yhden kanssa meni isosti poikki.
-Few big fights and few that broke relationships.


  Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Have you changed a lot?
-Ehkä jotenkin aikuisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Ja puolustan itseäni nykyään paremmin, en jää enää vain myöntäilemään kaikkea.
-Little bit, I am more calm (still kinda drama queen time to times..) 

  Oletko oppinut uusia taitoja? Have you learn any new skills?
-Kynsien laittoa, mallikikkoja ja sellaista ainakin.
-Doing my nails and stuff.


Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? Have you been in a cinema alone?
-En yksin, mutta justiinsa käytiin Janin kanssa kattomassa uusin Hobitti. Käydään muutenkin aika harvoin leffassa.
-Not alone but with Jani. Last one was The Hobbit.

  Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Did you take new tattoos or piercings?
-Lävityksiä ei tullut, mutta pari tatuointia kyllä! Molemmat on tosin vielä kesken.
-Tattoos!





  Synnyttikö kukaan läheisesi? Did anyone gave birth?
-Kyllä, kauniita lapsia tullut monestakin lähteestä, onnea vaan kaikille uusista pienokaisista!
-Yes, I am so happy for them! 

  Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2012? How do you descripe your fashion/stye this year?
- Tällä kuvakollaasilla. Yleisesti ottaen tänä vuonna tupeerattu tukka, kaikenlaiset nutturat (ja nuo kahdet pallurat), niitit, raidat, farkut, isot t-paidat, suhteelliseen pitkä boheemiuden kausi ja tällä hetkellä olen rakastunut klassiseen goottiin ja naiselliseen tyyliin. Enpä tiedä olenko nyt niin hirveästi tyylillisesti muuttunut, samat tietyt piirteet pyörii vuodesta toiseen. Sentään opin meikkaamaan vihdoinkin kulmakarvani, jopa ne on vaikuttaneet tyylin muutoksen. Ja normaalia lyhyempi otsatukka. Kesän kuumin hittini oli kultainen niittilippis. Harmi ettei useimpia asuja edes muista kuvata, ehkä se olkoon ensi vuoden (bloggaus) lupaukseni (joita en ikinä muista pitää..), eli nyt muistan kuvailla enemmän päivän asuja!
-I made picture mix. There is lots of different things haha, can´t even explain what my style was.




  Verrattuna edellisvuoden kesään, oliko tämän vuoden kesä parempi vai huonompi? Was this summer better than last year?
-Tietyt jutut oli parempia ja tietyt huonompia.
-Can´t say


  Vuoden parhaat bileet? Best party?
- Ehdottomasti Idan Rokokoo partyt! Ensi vuonna samassa paikassa uudet rokokoo bileet ja tällä kertaa mulla on ihan sitä varten teetetty mekkokin, of course Sanna Von Steamin tekemänä. Näistä bileistä piti muuten tehdä enempikin postausta, mutta jotenkin se nyt on jäänyt kaiken muun ohella, voihan hö! Ainahan tuota silti ehtii ehtii tekemään. Saapahan inspistä ensi vuoden pirskeisiin vielä vähän lisää ;) Enää puoli vuotta jäljellä! Kesä tule jo!
-Ida´s rococo brithday party!


Last years post