perjantai 19. huhtikuuta 2013

Let´s be friends


Halloween party 2012

Viime perjantaina siis päädyttiin road tripille ja mentiin käymään myös Vaasassa Heidin luona kuvailemassa. Kun päästiin Lisalle, piti antaa heti lahja ja saatiin kyllä ihan juuri se reaktio aikaiseksi, kuin pitikin, hymyilyttää se vieläkin. Matka tuli sinällään juuri oikeaan aikaan, koska kaipasin kipeästi paikan vaihtoa. Monta viikkoa neljän seinän sisällä tekee kenet tahansa mökkihöperöksi ja silmäasia on stressannut mua ihan mahtipontisen paljon, raha-asioiden lisäksi. Onneksi kaiken maailman paperit on tullut kotiin asti ja ajat varattuna, pian pääseekin taas hoitelemaan asioita ja voin lakata vihdoin stressaamasta.. edes hetkeksi. Enivei, oli mitä parhain aika päästä rakkaan ystäväni luokse. Lisa on mulle nykyään yksi rakkaimmista ihmisistä, se on samaan tapaan yhtä sarkastinen, realisti ja kertakaikkisen oma itsensä, muistuttaa luonteeltaan hurjasti Ireneä. Ilmeisesti perjaatteessa mun vastakohdista saan itselleni elinikäiset ystävät, ha! Kun viime Halloween juhlissa Sussulla (juhlat oli muuten mahtavat) pääsin tutustumaan krapulassa Lisaan enemmän, ollaan siitä lähtien juteltu oikeastaan joka päivä. En olisi ensin uskonutkaan moista. Jos totta puhutaan, ollaan tunnettu toisemme jo yhteisistä piireistä pitkä tovi, mutta ei vain saatu kai mahdollisuutta päästä juttelemaan kunnolla, ennen kamalaa päänsärkyä, Dexteriä ja sen sellaista.. Lisa oli tämän vuoden alussa vierailemassa meidän luona ja luonnollisesti haluttiin tehdä mahdollisimman pian vastavierailu. Ehdottomasti ollaan menossa myös myöhemmin. 

Me and Lisa.. bubbles make me giggle everytime

Lauantai koitti luonnollisesti aivan liian nopeasti, heräsin totaalisesti väärällä koivella ylös, vauhkosin ja pillittelin kuin mikäkin draamakuningatar puuttuvaa sokeria (jota mietin ottavani mukaan ja en ottanutkaan, ah jälkiviisaus) ja sain loukattua Lisaa vainoharhaisella masennus höpinälläni. Onneksi asiat saatiin selvitettyä, kun vähän heräsin ja vetelin lääkkeitä. Olisi se kiva omata normaalit aivot.. Studiolle päästiin silti ajoissa ja tahdonkin kovasti kiittää Apemediaa avusta ja yhteistyöstä! Sain myös jälleen uutta blogiyhteistyötä, siitä lisää tässä myöhemmin. Kuvaukset sujuivat mallikkaasti, Jani otti backstage materiaalia kuva- ja videomuodossa, videon editoimiseen menee vielä hetki, koska en ole vielä edes jaksanut aloittaa. Lisa otti hyvin huomioon mun tilanteeni ja sai mut rauhoittumaan. Sain myös aikaa pitää pieniä taukoja, kärsivällisyys oli siis lauantain sana. Kuvaus oli henkisesti siitä vaikea, että vihaan hymyäni ja Lisa sai mut myös alusvaatekuviin. Olen itsestäni todella ylpeä ja olen tyytyväinen myös kuviin! Tässä teille vähän kuvia, joita Jani otti meikäläisen malleilupäivästä.


Currrling my hair

And Lisa was doing blogging while I made my hair

New dress..

And I tried something new..
Translation:
My trip to Lisa was just in the right time. I needed to change a scenery badly. After few weeks inside, almost anyone could get mad. Now I feel much better and I hope my stress level go much lower after some time.. Anyway, Lisa take some pin up pictures of me on Saturday and she really make me feel good and she had the patience to work with my bad self image. I am so broud of myself and I really like the pictures. Modelling is so fun and I love to do it, but it is so hard work and sometimes you need to go out on your comfort zone. But when you do it, oh it is the best feeling. You realize you can do anything, if you just want it. Love you Lisa, you are one of my best friends and I can´t wait to see again! I am so glad we became friends last Halloween party at Insanity´s home. 4 last pictures are behind the scenes pictures, Jani took them. I have such a good husband..

/Leena

5 kommenttia:

Nebula kirjoitti...

Mitä ihmettä inhoat sun hymyä, sehän on aivan valloittava! :o Useimmat ystävät saattavatkin olla aivan nenän alla, ja ne huomaa vasta myöhemmin, miten korvaamattomia he ovatkaan. :)
Ihanaa, että uskalsit kokeilla jotakin uutta kuvauksissa, kumpa pääsisi joskus itsekin jonnekkin studioon ^^ Niin, ja tosi kivaa, että tuutte sitten myös mun luona käymään <3

La Fèe / Keijupölyä ja Sinfoniaa kirjoitti...

Kuulostaa niin mielettömän kivalta viikonlopulta :) Ja kuvista tulee näiden perusteella ihan huippu hienoja!

Lightness kirjoitti...

En mie löydä tähän muutakuin, että <3 ja kesää ootellen :) Sait miut tästä tekstistä liikaa liikuttumaan, voi sinua!

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Ihania kuvia teistä molemmista! :) Mie muuten kans ostin tässä jokin aika sitten tuon samaisen mekon, mikä siulla on toisiks alimmassa kuvassa. Iteasiassa ostin tuon mekon mustapunaisena sekä punamustana, kun sattuivat olemaan yhessä vaatepaketissa. :D Hyvä maku siulla, ja tuo mekko sopii siulle tosi kauniisti. ^^♥

Leena kirjoitti...

Nebula: No kiitoksia! <3 Ja totta. Ja niin tulee <3

Lady Satin: Oli huippua!

Lightness: <3 Purr<3

Vivian: Kiitoksii ja niin on!