maanantai 30. syyskuuta 2013

What the future holds


Syksy, tänä vuonna se on täynnä mahdollisuuksia. Uusia mallintöitä, kirjoittamisvimmaa, tyylimuutoksia, uskallusta, itsevarmuutta ja toivoa. Kaunis mieli projektini (voimauttavaa valokuvausta), on jälleen edistymässä ja alan olla pikkuhiljaa jo tietoinen millaista linjaa lähden loppuen lopuksi hakemaan. Omien kiireiden takia ryhmän jäsenten kanssa jutteleminen on jäänyt vähemmälle, mutta eiköhän siihen pian muutosta tule. Mulla on hurja kunnianhimo projektin suhteen, tästähän tulee kuitenkin ihan julkista. 

Saan myös apua työelämään palaamisessa, kuntoutus alkaa mitä luultavimmin tänä vuonna ja yritän suhtautua koko juttuun ylipäätään, noh, mahdollisimman rennosti. Harrastukset ja ajoittaiset mallihommat on ihan eri juttu, kuin säännöllinen työssäkäynti päivittäin mulle. Kaikinpuolin mulla on odotuksia itseni varalle ja urahaaveita jotka olen päättänyt toteuttaa. Edistyminen käy silti pikkuhiljaa ja ajoittain sitä aina huomaakin, kuinka paljon olen viimeisen vuodenkin aikana edistynyt. Lääkkeet on tasoittaneet mielialaani sen verran, että ihan joka asia ei enää ahdista (kesän käyttänyt Sertralinia joka tuntuu mulle sopivan parhaiten vähän kaikkien ongelmieni kanssa) ja en ole ollut yhtä kärttyinen kuin aiemmin. Annostusta nostettiin kesän aikana tosin kaksinkertaiseksi, joten kenties se johtuu siitä. Ehkä tämä on nyt hyvä määrä mulle. Lääkkeet on hyvä apu siihen, että tahtoo tasoittaa tunteita ja oloa yleensäkin, jotta elämä helpottuu ja pystyy käsittelemään asioita mitkä ahdistavat. Mun tapauksessa aivot silti ei tuota seratoniinia niinkuin kuuluisi ja en tiedä joudunko ikuisesti käyttämään lääkkeitä pysyäkseni jotenkin järjissäni. Olen myös jättänyt alkoholin ja tupakan lähes kokonaan. Vielä, kun ne sipsitkin jäisivät hamaiseen menneisyyteen..


Tämän päivän rentoutumisiin kuului vaihteeksi vähän rankempi treeni, neljäs Potter kirja, meikkikokeiluja ja uudet kynnet. Kumpi mulle sopii paremmin, violetti vai pinkki? Kaikenlisäksi olin unohtanut kuinka kivalta uudet kynnet tuntuvat. Ah. Viimeisin viikko on mennyt myös kuvailemisen ja photaroinnin opettelussa. Ilmeisesti kummassakin asiassa tunnen itseni jotenkin luovaksi ja saan samaa fiilistä, kuin malleillessa, kirjoittaessa tai piirtäessä. Kun joku tuntuu hyvältä, niin sitä pitää vain tehdä.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia teillä on? Mitkä asiat saavat teidät iloisiksi ja rentoutumaan?

Ps. Vastaan mahdollisimman pian kommentteihin! En ole ignoorannut niitä tai mitään.

Translation:
Begin of this years autumn has been very inspiring. I have been learning how to use photoshop better, how to photograph, making new make ups, today I even done my nails after a long time. I hope I can go back to work this year, I will have big support group for it. My work dreams, I surely hope they will come true. I have so high hopes for myself and my life. Still, mostly, I want to live at this moment. Working out, reading a (Harry Potter 4) book, everything so normal and nice, make me so happy and keeping myself in the moment make me more focused on my feelings at the moment. And that helps me with my sickness. My medication has had been huge help, now the dose is bigger than early this year, maybe that is the reason. And maybe this is the portion I need to be me.

Do you have dreams? What things makes you happy and relaxed?

P.s I will answer your comments soon!

/Leena

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ideas for boho house

different fabrics top of each other

Olen täällä ehtinyt suunnittelemaan mökille vaikka minkälaista sisustusta. Olemme tekemässä Janin kanssa järvimökillemme piakkoin isompaakin remonttia, niin rakenteellista kuin sisustuksellistakin. Tässä olisi teillä vähän ideoitani ja inspiraatiotakin ylipäätään. En minäkään voi olla rakastamatta kauniita värejä ja pehmoisia tyynyjä, kun kyse on boho tyylistä. Mökille tälläiset sisustukset vasta käykin, värit tuo lisää energiaa tehdä pihahommia ja tilkkutäkit ja tyynyt suorastaan kutsuvat lukemaan kirjoja päivästä toiseen kynttilöiden tuodessa mukavaa tunnelmaa

Translation:
I have been making plans for our summerhouse, we are making renovation, inside and outside. So I habe been thinking what kind of layouts I want and what kind of atmoshpere I want there to be. Boho style hitted me really hard, that style I want there. Bright colors gives energy and quilts with big and fluffy pillows just make you want to read books with candle light day after day. Here are some ideas and inspiration.

Lots of different patterns together

Different greens, beautiful detailed floor and painted roof

Simple and homey

Rustic doors

Detailed fabrics together

Look at those scissors!

Put all of your jars on the wall where everybody can see tem

Hats and hats of the wall

Mix bright colors and stripes together

Put one flower each on little vases

Little red riding hood is peace of art on your wall. Make it big or nothing at all

Long corridors can be useful

Each tile can be different than others

larger view

Put your cutlery on cute and old jars and cans

Paint every door, window and wall in different colors

Class doors are always beautiful choise

With little frames and pictures are your inspiration collage

Quilts, pure love

Aren´t they?

Mirror on the door

Yellow and turqoise together

I love homes and houses which are full of things in some sort of chaos put still some homey way

Little lamps can be a real atmosphere maker

Who said that you can´t have hammock indoors?

Birght and clear

Do I even need to say anything?

Your little paradise

Use fabrics on outdoors too

Just loving this picture

Use pillows.. Everywhere

Don´t be afraid of red. When you paint your chairs, paint them different colors

Red+ jars

Simple and nature colored

Simple, yet perfect

Little details

Different way to use your drapes

Find detailed frames and candle holders

You can put fabrics on the wall as well

Tight layout can be really cosy

Pictures from: Keltainen talo rannalla (yellow house on the beach)

/Leena