keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Oestara in finnish



Tämän päivän moni tietää kevätpäivantasauksena. Kaksi kertaa vuodessa valoa yhtä paljon ja yhtä vähän ja tämä on toinen niistä. Nyt valoa alkaa tulemaan yhä lisää ja kesä lähenee. Oestara on toinen kevään juhlista, toista juhlittiinkin jo helmikuun alussa, 2.2, Imbolcina. Oestaraa vietetään 21-23. päivä maaliskuuta, jotkut voivat viettää sitä tietysti sinä päivänä, milloin se kalenterissa on virallisesti. Jälleen kerran kristityt ovat tehneet jostain juhlasta omansa yrittäessään aikoinaan saada ihmiset kääntymään vanhoista uskoista uuteen.



Oestaralla on monta nimeä kuten Ostara, Eostar, Oestre, Eostre, Alban Eiler (joka tarkoittaa Maan valoa), Mean Erraigh sekä kevät päiväntasaus. Saatatte pohtia mistä tämän sapatin nimi on alunperin tullut? Noh, kauan aikaa sitten ihmiset palvoivat germaanista jumalatarta nimeltään Eostre. Hänen symbolinaan oli jänis, koska palvojat näkivät usein kuvan jäniksessä täydessä kuussa. Toinen erittäin monille tuttu symboli oli munat, ne kuvastivat kosmisen luomisen munaa. 

Noidat ovat juhlineet tätä päivää polttamalla tulia auringonnousun aikaan, iloinneet, soittaneet kelloja ja koristelleet ja värittäneet keitettyjä munia. Jotkut käyttävät myös puisia tai paperisia munia. Munien koristelu on muinainen pakanatapa jossa ylistettiin ja kiitettiin jumalia ja hedelmällisyyttä. Kuinka moni nykypäivänä ajattelee hedelmällisyyttä maalatessaan kananmuniansa? Munat ovat olleet myös uudelleensyntymän vertauskuva. Keltuainen on ollut aurinko ja valkuainen Valkoinen Jumalatar. Munia on usein käytetty luomis talismaaneina (eritoten juuri hedelmällisyydessä) tai vain syömällä niitä. Itse nykyään enemmän vain syön munia, en enää maalaile niitä. Lapsena silti tuli tehtyä muniin pohjaan pieni reikä ja puhellettua muna tyhjäksi ja sitten eikun maalailemaan. Kenties ensi vuonna voisi pitkästä aikaa tehdäkin taas koristeltuja munia johkin kulhoon pöydälle taikka alttarille? Pajunvitsojakin tuli koristeltuja ja muistanpa käyneeni virpomassa siskoni kanssa ja olleeni totaalisen innoissani saadessani olla noita. Pisamat poskilla sitä käytiin ovelta ovella, oi aikoja..

Kuinka niitä munia sitten kannattaa maalailla?
Käytä kultaista ja hopeista tussia (siveltimelläkin voi tehdä) ja piirrä pakana symboleita tai maagisia sanoja ympäri kananmunaasi. (aloinpas nauramaan, kun ajattelin, että ympäri muniasi), käytä erilaisia värikompinaatioita. Voit tehdä toisiinsa liittyviä kolmioita symboloimaan Kolminekertaista Jumalatarta, pentagrammia tai muuta Jumalaa tai Jumalatarta kuvaavaa symbolia. Voit myös vain kirjoitella sanoja tai maagisia tekstinpätkiä. Väreissä voit käyttää sitruunankeltaista, kultaista, vaalean vihreää, vaaleanpunaista tai mitä tahansa pastelliväriä, sinistä tai valkoista.



Ootkos koskaan sattunut miettimään miksi Jessen synttäreitä vietetään nimenomaan jouluna, talvella, vaikka kaikkien lähteiden mukaan kyseinen henkilö on syntynyt joko keväällä, taikka syksyllä. Kuulkaas, pystyn vastaamaan tähän kysymykseen. Tämä on samasta syystä, kuin kaikkien muidenkin tapojen ja pyhäpäivien ryöstäminen, piti saada pakanajuhlapäivän tilalle uusi. jotta ihmiset omaksuisivat helpommin tämän uuden uskon, kristinuskon. Ikävä kyllä monet ovat ehtineet unohtaa tämän takia oman vanhan uskontonsa, oman Jumalansa syntymän.

Pakanakalenterissa tänä keväisenä aikana suuri Äiti Jumalatar on jälleen nuori ja kaunis. Hän on herännyt viimein talvisestä horroksestaan. Nyt hän tuo mukanaan kevään ja auttaa luontoa menemään kohti kesää. Hän oli neitsyt vielä Imbolcina, mutta nyt hän on päättänyt, että antaa neitsyytensä ja rakkautensa juuri komeaksi mieheksi tulleelle Jumalalle. Tästä jumalaisesta yhteenliittymisestä syntyy yhdeksän kuukauden kuluttua uusi Jumala, Yulena (talvipäivänseisaus 21.joulukuuta), joka niin jouluna nykyään tunnetaan.

Oestara on siis hedelmällisyyden ja uuden elämän, tasapainon ja harmonian aikaa. Tämä aika kannattaa pyhittää mediaatiolle ja itsensä kehittämiselle. Uusi elämä jätetään taakse (muttei toki unohdeta täysin) ja annetaan näin ollen tilaa uudelle. Uusimme toiveemme ja unelmamme. Nyt on hyvä aika tavata uusia ihmisiä, taikka ehkä elvyttää joku vanha intohimo. Harrastus? Seurustelusuhde? Uusi työ? Rituaaleissa kannattaa huomioida nyt sellaiset missä on jotain tekemistä kasvun ja kehityksen kanssa. Oestarana siemenet siunataan ja istutetaan. Sinulla voi olla siemeniä viisaudelle, ymmärrykselle taikka maagisille kyvyille. Muista silti, etteivät taiat ole valmiita vasta, kun se on täyttänyt tehtävänsä, eli esimerkiksi kukkasi kukkii. Voit myös vaihtaa vanhoista kukistasi mullat ja piristää niitä vaikkapa uusilla, hienosti maalaamillasi ruukuilla. Kylkeen voi laittaa kasvun symboleita.

The God
Itse syön Oestara kasviksia (tänä vuonna oli wokkia, kaikenlaisia kasviksia täysjyväriisillä ja vielä salaattia päälle), pähkinöitä, maitotuotteita, sekä papuja (joita oli kyllä wokissakin) taikka pavunituja. Ja tietenkin kananmunia. Salaatit ja hedelmät ovat myös hyviä tähän sapattiin, oikeastaan kaikki raikas ja keväinen. Tulipa itseasiassa syötyä lettujakin tuossa sapatin kunniaksi, ehkä ne on kyllä vähän enemmän kesä sapuskaa, mutta hyviltä ne nytkin maistui vadelmahillon kera!

Mitä muuta tässä enää tarvitsee sanoa? Kyllä niitä uskomuksia on lisääkin ja eripuolilla maailmaa on omat tapansa, mutta niistä sitten ehkä lisää ensivuonna, että on silloinkin jotain sanottavaa! Se vielä on pakko sanoa, että yksi sääntö tähän sapattiin itsellä on aina ollut (koska satuin tajuamaan olevani wicca samana vuonna, kun menetin neitsyyteni), että on pakko saada seksiä! Mikä on parempi päivä harrastaa sitä, kuin hedelmällisyyden päivä? Heh heh, kyllä, pidän siitä, kovastikin.



Mites teillä juhlitaan pääsiäistä? Toivottavasti tuli jokaiselle vähän uutta tietoa!

/Leena

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka itse en ole uskonnollinen, minusta on tosi mukavaa lukea näitä sinun wicca-juttuja, ihan kulttuurihistoriallisessa mielessä. :) Tosi mielenkiintoista! Voisin kai lukea jotakin kirjallisuutta, mutta se ei ole niin mielenkiintoista koska sinun kirjoituksissa on sinun oma kokemuksesi mukana. Kiitos näistä wicca-jutuista!

Itselläni pääsiäinen menee taas töissä, kuten tavallista. Pyhälisät lämmittää mieltä enemmän kuin tylsä pääsiäinen. Toisaalta olisi ihan kivaa olla vaan kotona tekemättä mitään, mutta jos vaihtoehtona on hyvät fyffet, niin joutaa sitä kotona levätä arkenakin. :)

Saara kirjoitti...

kristinusko tunkee kaikkialle :(
oli kiinnostavaa lukea toi teksti, ite mulle wicca tuntuu tosi 'oikeelta', mutta en mä itteeni wiccaksi vois vielä sanoo :c

SmilingGirl kirjoitti...

tosi kauniita kuvia :)

Andromeda kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen kirjoitus :) Meillä vietettiin pääsiäistä etsimällä vanhempien piilottamia suklaamunia, käytiin siskojen ja kavereiden kanssa virpomassa noidiksi pukeutuneina (se oli superkivaa) ja maalailtiin kananmunia. Meillä oli koristeina aina pääsiäispupuja! Vaikka meistä kukaan muu, kuin äiti ei kuulu kirkkoon, silti pohdimme aina pääsiäisen juuria - mistä kyseinen juhla on lähtöisin. Kristinuskohan tuosta on tehnyt omansa, vaikka alkuperäiset juuret näyttää olleen pakanallisia.

Näitä sun kirjoituksia wiccalaisuudesta lukiessa tulee itselleen aina sellainen olo, että voisi itsekin kääntyä wiccaksi. ^^

henni kirjoitti...

Ihanaa, kiitos tästä :) Mä luen näitä tällaisia juttuja tosi mielenkiinnolla. Kiinnostaa sekä wiccalaisuus että tosiaan vanhat uskomukset, kulttuurihistoria ym., mihin ikäänkuin kaikki pohjautuu. Kirjoittele vaan lisää näitä :)

Leena kirjoitti...

Natassja: Hienoa jos kiinnostaa! Kyllähän tosiaan asioista on kivempi lukea jonkun oman kokemuksen kautta, siinä oppii samalla tuntemaan ihmistäkin ja kuulee erilaisia näkemyksiä. Lisäraha on aina plussaa xD Ja totta, kyllä sitä on muitakin päiviä millon levätä.

Saara: Juu onhan se tunkenut, ei onneksi enää pahemmin. Silti tuntuu että kirkko ja tiede ja valtio on liikaa yhteydessä toisiinsa vielä nykypäivänäkin ympäri maailmaa..

Smiling Girl: Kiva kun tykkäät :) Google ei petä koskaan.

Andromeda: Mä en oo oikeen koskaan tajunnu tota piilottamis ja löytämisjuttua, mutta mikäs siinä jos siitä tykkää :) Virpominen oli kyllä todella kivaa :) Ja mä en tosiaan yritä käännyttää ketään, kerron vaan juttuja koska ihmisiä kiinnostaa. Ja jos uskonto tuntuu omalta niin sitten se on oma :)

henni: On tarkotuskin, viikon päästä taitaa tullakin lisää jos jaksan vaan taas paneutua, ihanaa että ihmisiä kiinnostaa enkä ole mikään hullu tai naurettava uskoni kanssa. :)