sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ofelia market 2012 at Tampere


 Viikko sitten oli Tampereella menoa ja meininkiä; Venetsialaiset, chilifestarit, Ofelia market, Zombie walk ja taisi olla jonkun roolipelipaikan avajaisetkin johon oltais Janin kanssa haluttu, jos oltais vaan keritty. 25. päivä menikin niin, että aamulla taas ylös (olin koko viikon mennyt nukkumaan aikasemmin, että varmasti olen pirteä Tampereella) ja matka kohti Tamperetta lähti käyntiin hyvissä ajoin puoli yhdeksän maissa ja oltiin kymmeneltä jo paikan päällä. Aika pieni ja ahdas paikka tuo Yo-talo, mutta kyllä sinne ihmiset silti sinne tiensä löysi ja yhdeltä mallinäytöksien alkaessa paikka oli tupaten täynnä.


Oli mahtavaa olla pitkästä aikaa täysin laitettavana, hiukset ja meikki olivat kaikilla saman tyyliset ja sopi hyvin teemaan. Sain tilaisuuden päästä lavamalliksi Sanna von Steamille jo toista kertaa ja voin sanoa, että tälläkin kertaa jännitti, mutta kyllä vaan se kameroiden salamasäihke oli aivan mahtavaa. Ehdottomasti yksi kivoimmista harrastuksista mitä mulla on. Tässä siis Sanna von Steamin kesämallisto, kaikkia saa tilattua Sannalta (mun pukuni ei kyllä ole myynnissä). Pidin itse kaikista vaatteista aivan hurjasti. 










 Jos linkkilistasta puuttuu jonkun postaus niin vinkatkaa! Osan postauksissa oli myös Zombiwalkista, joten ne tulevat huomenissa. Huomenna alkaakin koko viikon mittainen kauhuviikko, toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu minun kanssani viettämään kauhuisaa viikkoa!










Translation:
So I had a chance to get modelling Sanna von Steam again at Tampere. I really liked that the place was all full and the flashing lights when people took pictures was totally one of the best feelings in my life. This is really one of my favorite hobbies and I really want to go new photoshoots soon! Sanna's clothes are always so beautiful and you can order clothes and jewelry at her sale blog.

Tomorrow will start.. horror week muahahaha!

/Leena

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun piti tulla Ofeliaan mutta taisin olla niin krapulainen etten kyennyt liikkuun. :D

Andromeda kirjoitti...

Voiih, oottepas kaikki niin kauniina - sinä erityisesti ;)
Ihailtavaa tuo, miten uskallat kaikesta esiintymiskammosta huolimatta kävellä noin itsevarmasti lavalle ihmisten katseiden ja huomion keskittyessä sinuun!
Hmm, mitähän kaikkea kivaa sun kauhupostauksista löytyy? Mie oon ainakin mukana!

henni kirjoitti...

Tunnustus sulle! Löytyy mun haastepostauksen loppupuolelta :)

http://extreme-fool.blogspot.fi/2012/09/haasteita.html

Laura Morrigan kirjoitti...

Awesome! I love steampunk and Victorian fashion!

juliatidi kirjoitti...

Tosi kivoja kuvia, oot ollut kauniina! :-)

Vulcan_Butterfly kirjoitti...

You all look beautiful! The clothing is gorgeous.

Leena kirjoitti...

Heaven Queen: Haha, onhan se taas joulukuussa Helsingissä, itse en tosin taida sinne päästä =/

Andromeda: Siitä vaan nauttii enemmän, siinä tulee vähän pakkokin uskaltaa kun tykkää. Tällä kertaa nautein ihan sikana siitä huomiosta.

henni: Kiitoksia <3

Laura Morrigan: Me too! I could make steam punk and victorian outfits soon..

Demonita: Kiitoksia, siltä se tuntuikin!

Vulcan_ Butterfly: Thank you <3 And it is so gorgeous <3