lauantai 20. huhtikuuta 2013

Gothabilly Pin up


All pictures: Lisa McWhirter

Pin up kuvaukset menivat tosiaan hyvin ja Lisa sai meikärouvan jopa esittelemään sääriä oikein urakalla. Musta on ylipäätään tosi vähän kuvia, missä jalkoja ei peitä sukkahousut ja en tosiaankaan ole näin vähissä vaatteissa studiossakaan oleskellut. Olo oli onneksi kuitenkin suhteellisen kotoisa lämpimän ympäristön ja Lisan taitavissa käsissä. Puhun usein siitä, että oman mukavuusalueen ulkopuolelle on vain pakko mennä, jos tahtoo elää oikeaa elämää. Olen nyt ehdottomasti sitä mieltä. Ilman, että kokeilee uusia asioita, ei voi tietää missä on oikeasti hyvä tai mistä mahdollisesti pitää. Se pätee joka asiaan, uuden harrastuksen aloittamiseen, pärjäämistä yksin tietyissä tilanteissa, parisuhteissa, jopa ystävyyssuhteissa. Jos jonkin asian tai henkilön tuomitsee suoralta kädeltä, ei voi tietää mitä menettää. Ja jos joku asia ei onnistukaan, ainakin on yhtä kokemusta rikkaampi, jälleen viisaampi ja ennen kaikkea itsevarmempi. 



Näissä kuvauksissa huomasin, että vaikka olin ennen kuvauksia, jonkin verran sen aikana ja jälkeenkin päin epävarma omasta onnistumisestani ja siitä näytänkö kauniilta, oli se pääasiassa vain oman huonon minäkuvani puhetta. Mia puskee päässä aika-ajoin vieläkin ja kertoo, kuinka tulen epäonnistumaan joka asiassa ja voisin näyttääkin kauniilta kuvissa, jos saisin painoni vain takaisin missä se oli 4 vuotta sitten. Kuitenkin kuvat ovat saaneet loistavan vastaanoton, en olisi edes odottanut reaktioita joita ne saivat aikaseksi (jopa muissa kuvaajissa) ja olen jälleen hämmentynyt siitä, mitkä ovat omia ajatuksia ja mitkä sairauden tuottamia. Ei silti, etteikö jokainen olisi välillä epävarma kehostaan, takuulla moni mallikin. Olen päätynyt niinkin yksinkertaiseen tulokseen (syömishäiriön parantuminen on juuri sitä, perusasioiden ymmärtämistä), että minä nyt vain näytän nykyään erilaiselta kuin aiemmin. Niin minun kuuluukin. Enhän sentään näytä enää siltä, että tarvitsisin sairaalahoitoa. Uusia haasteita kohti, odottelen Kaunis mieli projektin alkamista (heinäkuussa poksahtaa) ja erilaisia muita kuvausprojekteja ja töitä.

Itsevarmuutta saa nostettua joka ikisellä onnistuneella asialla, oli kyseessä sitten tiskivuori, hyvä työpäivä tai onnistunut ruokalaji. Sen sijaan sitä laskee kesken jäänyt asia. Vaikka siihen ei kiinnittäisikään huomiota, se kyllä jää salakavalasti kaivertamaan osaamisen tunnetta. Näin ollen, jälleen kerran, haastan teitä olemaan rohkeita ja kokeilemaan uutta tai vain parantamaan taitojanne jossain asiassa, jonka jo osaatte! Itsensä haastaminen pitää elämän mielenkiintoisena, kunhan muistaa, että epäonnistuminen on vain inhimillistä.


Vaikka tällä hetkellä sairauteni ei tunnu hellittävän, moni asia on muutenkin pielessä, niin haluan silti jatkaa sen tekemistä mistä nautin. Olen niin iloinen, että sain elämänhaluni takaisin, tuntuu että se on suurempi kuin koskaan aiemmin. Kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, olen ollut rohkeampi niin monissa asioissa, yllätän itseni jatkuvasti ja tunnen itseni vahvemmaksi kuin aikoihin. Jokapäiväiset silmäkivut kyllä kiristävät hermoni, mutta olen löytänyt siitäkin monia hyviä puolia; kivun sietokyky kasvaa, näkökykyni on edelleen tallella, ainakin tulee tehtyä päivittäiset meditaatio hetket, minulla on aikaa käydä läpi kipeitä asioita ja edistyä masennuksessani johonkin ja tietenkin suunnitella tulevaa. Edelleenkin toivon, että saan tämän vuoden aikana (edes) asiat siihen kuntoon, että palaisin takaisin työelämään ja saisin tehtyä työtä, joka nyt tuntuu suorastaan kutsuvan minua. Elämäni ongelmat tuntuvat ajoittain niin pieniltä, elämässä on niin paljon enemmän hyvää. Niin paljon enemmän nautittavaa. Minä aion olla onnellinen. Ja olenkin. Ja aion taistella tieni menestykseen.

Translation:
So my pin up photoshoot went well and Lisa had the power to make me show my legs on the whole world, first time ever wihtout stockings or anything! I felt really good because Lisa was absolutely awesome. I always say, you need to go out on your comfort zone. Life is not living without a little risk. It makes everything interesting! That is why I challenge all of you to try something new or challenge yourself  on something you already know. Just remember, we all make mistakes and we can´t do everything right. We are only human. But yet again, that will make life interesting, you never now what will happen! Maybe you find food you enjoy, hobby you couldn´t imagine to do or realitonship with a person who is out your normal range (like Jani was to me).


/Leena

10 kommenttia:

Hiidenneito kirjoitti...

Ihania kuvia ja ajatuksia ♥ Oot edennyt ihan mahdottoman hyvin, ja tuut kyllä pääsemään vieläkin pidemmälle! ^^

Jenny kirjoitti...

Olet kyllä upea nainen! Niin ulkoisesti kuin sisäisesti! :)

Haparoiden kirjoitti...

Ihania kuvia, eka on jotain niin kaunista! :3

linnea-maria kirjoitti...

You look absolutely fabulous!!! That is a lovely idea with your white legs and black nailpolish on toenails, lovely!
You are a pretty girl.

Shadow Self kirjoitti...

WOAH! Nuo ovat ehkä upeimpia kuvia, joita olen nähnyt! Lisa selvästi osaa hommansa, koska on osannut todella hyvin tuoda valokohdat esiin etenkin kasvojen seudulla. Ylipäänsä monipuolisia ja ihania kuvia ja olet tehnyt tosi kivaa poseerausjälkeä. :) Tuli oikein hyvä mieli näitä katsoessa.

Black bird kirjoitti...

Aivan ihania kuvia!<3 Ihana kuulla, että voit paljon paremmin kuin aikaisemmin, huomaa kyllä, että olet onnellinen!^^

Lumira kirjoitti...

Upeita kuvia, varsinkin ensimmäinen! Hallitset erilaiset poseeraukset upeasti, etkä näytä tippaakaan teennäiseltä.
Yhdestä asiasta on kuitenkin pakko huomauttaa, sillä se vaikuttaa melko paljon kuvien ilmeeseen. Näin vaatetusalan ihmisenä ja valokuvaajanakin mua mua häiritsee suunnattomasti mekon helmaosa. Sen ryppyisyys tuo muuten kauniisiin kuviin vähän huolimattoman ilmeen. Miljöökuvauksessa se olisi ihan ymmärrettävää, mutta studiokuvissa pistää häiritsevästi silmään. Helman silittämiseen kun ei viittä minuuttia kauempaa mene, niin siihen voisi kiinnittää huomiota. Nämäkin upeat kuvat olisivat vielä parempia sen ansiosta.

Leena kirjoitti...

Lady Selena: Kiitoksia <3

Janey May: Kiitos <3

Bansidhe: Piu<3

linnea-maria: Thank you so much! <3

Shadow Self: Totta, Lisa osaa kyllä asiansa. Hyvä että tuli oikein hyvä mieli <3

Black bird: Kiitos <3

Lumiara: Kiitos <3 Ja totta, jostain syystä mekko oli matkassa rypistynyt, vaikka olin niin laittavinani siististi ja aamulla mulla oli jonkilainen paniikkikohtaus ja siinä ei kyllä tullut mietittyä silittämistä.. siis kuvauspäivänä.

Nebula kirjoitti...

Ihanan tekstin olet kirjoittanut <3 ja näytät aivan säkenöivän noissa kuvissa, niistä paistaa sun iloisuus ja onnellisuus :) Uskon kyllä että tulevaisuudella on paljon sinulle annettavaa :)

Leena kirjoitti...

Nebula: Varmasti onkin! Ja minä otan sen vastaan :) Kiitos <3