tiistai 4. tammikuuta 2011

The Duchess


  The Duchess (2008) on brittiläinen draamaelokuva, joka perustuu 1700- luvulla eläneeseen englantilaiseen aristokaatti Georgina Cavendish (7 kesäkuuta 1757 – 30 maaliskuuta 1806), Devonshiren herttuatareen. Se ilmestyi briteissä syyskuussa 2008, sen ohjasi Saul Dibb.

  Alunperin kiinnostuin siitä lähinnä siksi, että olen aivan suunnaton Keira Knightley fani ja mua kiinnostaa tosi paljon 1700-lukuun perustuvat elokuvat. Se, että se perustuu vielä tositarinaan, tuo oman mielenkiintonsa tätä elokuvaa kohtaan. Käsikirjoitus oli hyvä, samoin leikkaus ja musiikki. Puvustuksesta ja lavastuksesta en sitten sanokaan mitään muuta, kuin että senkus klikkailette kuvia ja ihastelette kaikkia kauniita yksityiskohtia.. 

  Oli erikoista nähdä Keira näinkin erilaisessa elokuvassa, siinä on vakavia aiheita ja arvostan Keiraa nykyään enemmän näyttelijänä, tuska ja tyrmistys mitä tässä monta kertaa ilmenee, on niin tunteikkaita, että olin melkein koko ajan kaivamassa nenäliinaa esiin. Loppu oli jotenkin.. en tiedä oikein miten kuvailisin sitä. Koko elokuva jätti omituisen tunteen, ihan kuin siinä ei olisi voinut mennä niinkuin meni, jotenki surumielinen fiilis. Aion silti katsoa uudestaankin, koska se oli kaikin puolin kaunis elokuva ja suosittelen kyllä kaikille, ei kyllä mihinkään komediailtaan.

Translation
  The Duchess is a 2008 British drama film based on Amanda Foreman's biography of the 18th-century English aristocrat Georgiana Cavendish, Duchess of Devonshire. It was released in September 2008 in the UK. Originally to be directed by Susanne Bier,[2] The Duchess was directed by Saul Dibb.

  It´s so beautiful movie, I really say, you must see it. But it makes me feel sad and I cried almost the whole end. It was really great to see how good acteress Keira is (I love her!), this was little bit more serious movie than her other movies.






















Ei kommentteja: