lauantai 1. tammikuuta 2011

What do you want to see? Totuus kansikuvista

 Mitä media on? Se on televisiossa, lehdissä, kaduilla mainoksissa.. miten se vaikuttaa meihin ja miksi? Mediassa näkyy se, mitä kansa siinä haluaa nähdä, tietenkin. Tällä hetkellä ihmisten pää on täynnä täydellisyyden hakua ja kaudeuden metsästystä, halutaan näyttää ikuisesti nuorelta. Tietenkin raha pyörittää maailmaa ja median suuret kihot tienaa miljoonia antamalla vihjeitä laihtua 2 viikossa tietty kilomäärä jne.. Me itse haluamme sitä, ei sitä muuten olisi tyrkyllä, ei sitä muuten tehtäisi.

Media lupailee ihanaa fantasiaa kauneudesta, jonka kuka tahansa voi saada. Mutta siellä ei mainita mitään luonnollisesta kauneudesta. Kun julkkikset ovatkin saaneet selluliittia tai naamassa on finni, lukija huokaa helpotuksesta, hekään eivät ole aina kauniita, eivät hekään ole täydellisiä. Silti niitä pidetään täydellisinä.. mistä syystä? Noh, ei ne kuvat ole ihan aitoja. Yli puolet kuvista mitä lehdissä näkyy, on muokattuja. Varsinkin kansikuvia on vaikea enää löytää ilman, että siihen on tehty merkittäviä muutoksia. Usein jopa kasvonpiirteet on muutettu. Tässä muutama esimerkki:


kasvoa ja ihoa silotettu, väriä muutettu ja kättä/selkälinjaa on selkeästi muokattu, sekä reittä on siirretty. Ja ei ihme, että skinny pillsiä mainostetaan kuvan kautta joka on selkeesti väärä xD Näin tunnet itsesi hotiksi.. kunhan olet ensin muokannut itsesi photarilla..

Raskauden tuomat jäljet taitaakin oikeasti näkyä?




rutut, selluliitit ja kaikki, puff

tehdäänpä mallista laihempi ja kalpeampi

Britney näyttää iha nukelta tossa muokatussa xD

 Niinkuin aiemmin mietinkin, miehet haluavat nähdä kurvikkaita naisia, siksi miesten lehdet ovatkin pääasiassa täynnä kurvikkaita naisia, oli kyse sitten autolehdistä (joiden jokasessa lehdessä on kuvia tytöistä auton kyljessä tai päällä) ja kansissakaan ei pahemmin näy lattarintaisia naisia. Jos miehet tietävät mitä tahtovat, pitäis itse naistenkin!

Katsoin yhtä dokkaria, jossa julkkis kävi haastattelemassa (kattooko joku muu sitä sarjaa? hitsit, mä en lainkaan muista sen nimeä..) pornolehden päätoimittajaa (muistaakseni). Toimittaja sanoi, ettei kuvia muokata kuin mahdollisimman vähän, koska asiakkaat haluavat ostaa lehden missä on luonnollisen näköisiä naisia ja he kuulemma heti huomaavat, jos kuvia on käsitelty. Ovatko miehet tarkempia tän asian suhteen enemmän kuin naiset?

Mä löysin nättejä kuvia Ditasta pornolehtien kansissa. 




Vaikka en olekaan mikään Doven ylin ystävä (taitaapi mokomat käyttää eläinkokeita), niillä on kampanja "For real beauty" ja ne sai palautteeksi tuhansilta ihmisiltä.. kiitoksia siitä, että mediassa näkyy oikeitakin naisia. Ja koska ne on niin itsevarmoja ja onnellisia, mulle ainakin tulee paljon parempi olo. Itseasiassa ostaisin Dovelta saman tien, mieluummin tollasen kampanjan nähtyäni, kun noita normaaleja missä on ah niin täydellisiä ihmisiä.. Harmi niille, etten kannata eläinkokeita, hah! Eli siis ihmisten mielipiteet oikeasti vaikuttaa, mediassakin. Jos ihmiset vaan näyttäis, mitä ne haluais nähdä lisää, eli oikeita ihmisiä, vois mediassa oikeasti näkyäkin muutakin, kuin luurankoja. Jos yksi ajattelee niin, ajattelee usein moni muukin. Turha kuvitella, ettei omalla mielipiteellä olisi merkitystä, on sillä. Ja se on huomattu. Xl-mallit on yleistyny tosi paljon, jopa Ranskassa on nykyään xl-malleja. Kaipa ne muotityypit tajus vihdoin ja viimein, että nykyajan naisen vartalo ei ole kokoa nolla, vaan monta kokoa suurempi. Eli odotetaanpa innolla, milloin normaalikauppoihin tulee kauniita vaatteita myös oikeille naisille. Sen kun näkisi, että mäkin löytäisin heti mun perseelle sopivan kokoset farkut!

Näin muutos jo alkaa näkymään:

Photo: Marie Claire, Splash News
The industry is changing as plus-size models and retouch-free magazines are starting to become the latest trends.  The year started with V Magazine's size issue, then French Elle devoted their entire April issue to plus size models and now French Marie Claire declares their entire April issue is retouch free excluding ads. Jessica Simpson also appears on the front of American Marie Claire un-retouched. Within the pages of French Marie Claire the models look amazing and their flaws only make the images more beautiful. But then again models wouldn't be models if they weren't beautiful.  Check out the pages of French Marie Claire here.   



Tässä muutamia kansia mitkä on tyyliltään mun mieleeni<3:
/Leena








9 kommenttia:

BrokenCinderella kirjoitti...

Ihana postaus!:)

Itse ihailen sekä näitä kurvikkaita ja muodokkaita naisia sekä laihoja. Ihailen muistakin syistä ihmisiä kuin niiden ruumiinrankenteen takia.:)

Ihmiset liian usein luulee,että julkkikset on täydellisiä,niiden elämä on täydellistä ja että ne ois kauniita.Kuvia muokataan paljon,just niinku tässäkin on näitä esimerkkejä.. Moni julkkis on mun mielestä rumempi ilman meikkiä ku mä ilman meikkiä. :D

Ihania noi loppukuvat tässä postauksessa!<3

Anonyymi kirjoitti...

Aina me syytetään mediaa. Media ja sen luomat illuusiot on olemassa, koska me vaadimme. Meidän takia ne kuvat käsitellään. Haluaako kukaan oikeasti katsoa madonnan ryppyjä? Kenenkään raskausarpia? Ei halua. Eikä läskiä. Eikä selluliittiä. Me vaadimme ne kuvat muokatuksi.

Jenni L kirjoitti...

^ mä ainakin katson ennemmin niitä ryppyjä ja arpia..tai pitäisikö sanoa niin etten oo ehkä tarpeeksi kyylä ja kriittinen moisia erityisemmin huomioidakseni.

Mä veikkaisin, että lehtikuvista muokataan 99%.. On aika järkyttävää nähdä noita ennen-jälkeen kuvia koska mun mielestä noin karkea photarointi on jotenkin sairasta :D

Anonyymi kirjoitti...

^ Tietyssä tasapainossa on kaikki jees, kyllä mäkin mieluummin 40 vuotiaalla nään edes vähän silmäpussia ja hymykuopan lähellä ryppyä, mutta pieni ja kevyt photarointi on hyvä asia. :)
Ja kommenttini olikin tarkoitettu yleistettynä, ei se ole kiinni muutamasta jotka eivät halua photaroituja kuvia, vaan siitä että maailmanlaajuisesti suurinosa kohderyhmästä haluaa katsoa käsiteltyjä kuvia.

Anna Gramm kirjoitti...

Hyvä postaus, mutta pakko puuttua tuohon Dove-kohtaan. Tuon "aitous" -kampanjankin takaa muistaakseni paljastui hyvin taidokasta photoshoppausta, kuten myös jostain antiage-tuotteiden mainonnasta ja muutenkin koko "aitojen naisten puolesta" maistui jo alussa erittäin taidokkaasti räätälöidyltä ja teennäiseltä. Eivät suuryritykset ole oikeasti kuin aitojen seteleiden puolella!

Myös alternativemaailmassa tunnutaan ihailevan laudanlaihuutta kurveja enemmän. Ulorin Vex, Razor Kandi, Kat von D, Audrey Kitching... kyllä ne hypetetyimmät erilaisetkin mallit ovat sieltä muodottomimmasta päästä!

mAlice kirjoitti...

Aihetta sivuten, en tiedä oletko tutustunut kyseiseen blogiin (varmaan olet), mutta tässä yksi linkki:

http://www.2medusa.com/search/label/%22plus%20size%22%20models

Harmi sinänsä että tuossa Crystal Renn ei ole ehkä parhaimmillaan koska vaatteet eivät täydellisesti istu, mutta ainakin on aidomman näköinen kuin tikkulaihat kanssasiskonsa!

Leena kirjoitti...

Apprehensive: Kiitoksia<3 Ja joo, ei ne olis välttämättä niin julkkiksia enää, ellei ois nykyajan meikkaustiimiä ja niiden kuvia ja musavideoita käsiteltäis niin paljon.

Anonyymi: No sitähän mä tossa tarkotinkin, me halutaan nähdä se illuusio. Ei silti kaikki.

Jenni L: Mäkin haluisin nähdä enemmän oikeita ihmisiä :) Joo oon nähny kuvia missä on muokattu niin että keho ei näytä enää lainkaan luonnolliselta! Kehon raajat on siirtyny tai susta on venytetty star wars alieni.

Ano: Näinhän se ikävä kyllä menee.. =/

Lucy S: Hahaa mä tiesin ettei ne vois tehdä yhtäkkiä mitään noin "hyvää" boikotoin Dovea siis entisellä mallilla xD Ja juu, taitaa kyllä olla aika yleistä nykyään alternative malleillakin olla laiha.. ärsyttävää! Ne näyttäis paremmalta ku olis vähä enemmän lihaa luiden päällä.

Niina: En ole käynyt noilla sivuilla, mutta aika hyviltä :) Ja ei ollut ehkä, mutta näytti silti paremmalta kuin ne sairaat tyhjäkatseiset tikkumallit!

Anonyymi kirjoitti...

näin tuon samaisen dokkarin, joka oli kyllä täyttä asiaa kaikessa karmivuudessaan! on naurettavaa, että kuvilla luodaan illuusio, jota nuoret yrittää terveytensäkin uhalla saavuttaa - siis täysin absurdia!

musta ois tarpeellista ottaa käyttöön myös kaikenlaisissa muotikuvissa yms. formaateissa jonkinlainen varoitusteksti esim. "be noticed: this photo has been retouched" tai jotenkin muuten ilmaistuna, että totuus ei todellakaan ole se, mitä lukija lehdestä luulee näkevänsä.

tahtoohan kuluttaja tietää, mitä ruokaa syö (ravintoarvot ym.) ja esim. millaista kosmetiikkaa käyttää (onko eläintestattu tai sisältääkö tuote esim. jtn allergeeneja ym.)! ois kohtuullista, että myös kuvamanipulaatiosta kerrottais rehellisesti! aergh. maailma on sairas ja sairaammaksi se vaan muuttuu!

on tietty totta, että lehdet ym. materia myy noilla naurettavilla kuvasabotaaseilla paremmin kuin realismi. mut elämään kuuluu luonnollisena ja merkittävänä osana myös vanhentuminen ja inhimilliset "kauneusvirheet". ne on vain elämisen jälkiä, jotka kuuluukin naamasta ja muualta näkyä.

huh. tulipa asiaa :D mut tää aihe on niin "lähellä" sydäntä, et voisin saarnata tästä joskus lähitulevaisuudessa omankin blogin puolella!

hyvä, että otit tänkin asian puheeksi täällä :)

Leena kirjoitti...

satua: Jooh onhan se absurdia, se on niin omituista, että vaikka ne tietää mitä tollaset täydelliset kuvat aiheuttaa, ne ei välitä siitä, koska raha on tärkeintä. Ja ois kyllä hyvä jos asiasta ilmastais paremmin, että niitä kuvia muokataan, eikä ne ole aivan aitoja. Hyvä jos herättää tunteita, niin sen kuuluisikin! xD