Koska minä, mikä ihana tekosyy

Sorry only in Finnish.

Välillä elämäni tuntuu pelkiltä hetkittäisiltä tapahtumasarjoilta, joita seuraan vierestä pää tyhjänä. Joskus taas tuntuu, kuin kaikki olisi liiankin makaaberisella tavalla liiankin totta. Eikä siitä hetkestä pääse mitenkään irti. Suistun sen mukaan ja tunnen koko maailman joka solullani. Välillä näen koko elämäni kuin kirjana jota luen. Näen sanat ja etenen rivi riviltä. Pesen kasvojani kylmällä vedellä ja tunnen sen virkistävän vaikutuksen. Katson vettä valuvaa naamaani peilistä ja ihmettelen miksi haluan aina todistaa kaikille niin kovasti millainen olen. Ja silti on niin vaikeaa olla oma itsensä. Pyyhkiessäni kasvojani kuivaksi häälahjaksi saamallani violetilla pyyhkelläni, tajuan kuinka yksinkertaista kaikki kuitenkin on. Miksi minun pitäisi mennäkään minkään normien mukaan, aina näyttää tietyltä tavalta. Eikö minun arvoni ole aina ollutkin mennä juuri siinä hetkessä ja tuntea elämä, nauttia siitä niinkuin se tulee. Raakana kuin luontoäiti on sen tarkoittanutkin. 

Peilistä tuijottaa taas punalaikukas ihminen, jota en välillä tunnista ja jota silti tuijotan pakko-oireisena jatkuvasti. Huokaan, naamassa komeilee tällä hetkellä elämää suurempi finni keskellä leukaa ja tunnen itseni erittäin pinnalliseksi. En yleensä välitä niistä, mutta pian olisi kolmet kuvaukset ja en tunne itseäni tällä hetkellä mitenkään kuvaukselliseksi finnieni, nyppimättömien kulmakarvojen ja juurikasvuni kera. Tajuan, kuinka inhimillinen olenkaan. Ja sen, että annan muille usein ihan erilaisen kuvan. Sairaspapereissani lukee nykyään uutena diagnoosina entisten lisäksi myös "vaativa persoona" ja ymmärrän liiankin hyvin, mistä lääkäri on sen sinne saanut päähänsä pistää. 

Aamuni on vasta alkanut ja vaikka olen juuri herännyt, olen ehtinyt jo loukkaamaan ihmisiä, riitelemään ystäväni kanssa, pettymään maailmaan, suremaan tuhansien ihmisten puolesta, kaipaamaan ystävääni, suuttumaan kaupallisuudesta ja rahastuksesta, heräämään puhelinsoittoon, saamaan paniikkikohtauksen ja olemaan, oi niin väsynyt. Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, onko asioita joista en mielelläni puhu netissä tai blogissani ja kyllä, niitä asioita on paljon. Sairauteni takia, joka perustuu jatkuvaan valehteluun, itseni näyttämisenä täydellisenä ja aina onnellisena ja.. no monen muunkin seikan vuoksi, haluan olla avoin monissa asioissa. Mutta tälläiset pienet ajatuksen hetket pidän yleensä ominani, myös sen, kuinka haavoittuvainen olen.

Nettimaailmassa ja varsinkin nykyään blogimaailmassa, käytös on raakaa. Tulee helposti väärinkäsityksiä, trollaajia ja ananaksen nenäänsä vetäviä ihmisiä vastaan. Mistään ei kuulemma kuitenkaan kuuluisi välittää. Mutta emme olisi ihmisiä jos emme oikeasti välittäisi. Meistä jokainen välittää, jos joku sanoo meille jotain pahaa, ei osaa antaa kunnollista kritiikkiä (ja kritiikki on edelleen sitä, että sanotaan selkeästi mielipiteensä ilman haukkumista, kritiikin kuuluu auttaa parantamaan sitä mikä asia nyt onkaan kyseessä, ei pahoittaa jonkun mieltä). Meistä jokainen tahtoo puolustaa itseään ja saada vastakaikua omaan kantaansa. Ja meistä jokainen tahtoo tulla hyväksytyksi omana itsenään. Myönnän, että teen itsekin usein virheitä, enkä aina ymmärrä mitä olen tehnyt väärin. Silti otan vastuun teoistani ja tahdon oppia tekemistäni virheistä. Siksi sanon nykyään, että en kadu mitään. Miksi katua asioita, jotka ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen missä olet juuri tällä hetkellä. Vaikka joku ihminen kuitenkin kaataisi sinut maahan, henkisesti tai fyysisesti, ei kukaan silti voi viedä sinulta oikeutta olla sinä, eikä sinun ajatuksiasi siitä, mikä sinusta on oikein. Kaikkea ei silti tarvitse sanoa ääneen ja toivoisin, että nykyään jokainen menisi hieman itseensä ja miettisi hieman tarkemmin sanaa "käytöstavat".

Olen kaikinpuolin nyt niin väsynyt  ja loppuunkulutettu. En jaksaisi jatkuvasti miettiä mitä voin sanoa ja tehdä vain miellyttääkseni tiettyjä ihmisiä. Loppuun haluan vielä mainita myös tämän, mitä mantrana itselleni nykyään toistan, en voi miellyttää kaikkia, en voi saaada ketään muuttumaan, vain koska haluan. Ja näin ollen, voin muuttaa vain itseäni ja omia ajatustapojani.

/Leena